Oletko sinä ollut..

up

kellään kokemuksia..? ap

?

En ollut, vaan päinvastoin.

Ala-asteella ei kiusattu juuri ketään, yläasteella alkoi kiusaaminen ja mä olin sen oiva kohde 3 vuotta. Sama luokka ala- ja yläasteella.

Minusta koulu oli mukavaa aikaa, niin ala-, yläaste ja lukio. Sen jälkeen alkoi koulussa lukuhiki valua =)

Miten olet päässyt sen yli?

En ole ollut kiusaamassa. Olin itse koulukiusattu ala-asteella ja yläasteella asia muuttui. Taisin jotenkin kaunistua, pojat ihaili ja tytöt halusi olla kavereitani. Kyllä minä oikean ja väärän erotin enkä pelännyt sitä sanoa ääneen, puutuin kyllä tilanteeseen, jos näin että jotakuta toista koulukaveria kiusattiin. Tiedä sitten oliko puuttumisellani mitään todellista merkitystä pidemmän päälle, mutta ainakin sillä hetkellä.

Samoin itse olen ollut kiusaamisen kohde (henkistä, haukkumista jne.). Mutta sieltä onneksi noustiin. Tavoite oli koko koulun ajan päästä pois niistä pienistä ympyröistä. Nyt, kun yläasteesta on jo useampia vuosia, on helppo hymyillä. Minulla takana parikin korkeakoulututkintoa ja elämä rullaa mukavasti (hyvä työ, mahtava mies ja parisuhde, lapsi tuloillaan jne.). Nämä kiusaajat (useat heistä) asuvat edelleen tuolla tuppukylässä, useilla koulutuksena pelkkä yläaste, joillain amistausta, useilla jäi sekin kesken. Monet ovat rupsahtaneet niistä ajoista pahasti, on viina tehnyt tehtävänsä... On yh-tapauksia, joissa ei lapsen isästä tietoa, työttömiä (joilla ei edes yritystä yöllistyä), vanhempien nurkissa asuvia lähes kolmekymppisiä jne... 

Mä en oikein tiedä mitä ajattelisin omasta toiminnastani yläasteella. Meidän luokalla oli yksi tyttö, joka oli tosi rasittava ja jotenkin omituinen. Yritimme kavereiden kanssa tehdä hänelle nätisti selväksi, etteivät monet häntä kiinnostavat asiat kiinnosta meitä yhtään tai että hänen käytöksensä on outoa. Mutta hän ei tuntunut tajuavan, vaan esim. tauotta selitti vaan hevosista vaikka ketään ei kiinnostanut. Loppujen lopuksi me olimme hänelle varmaan aika tylyjä ja jätettiin usein ulkopuolelle ja puhuttiin selän takana.

En ole käytöksestäni ylpeä, mutta olen usein miettinyt, miten tilanne olisi ratkennut paremmin. Minusta ketään ei voi vaatia päivästä toiseen viettämään aikaa jonkun ikävän tyypin kanssa. Ja jos tämä ikävä tyyppi ei tajua vaikka suoraan sanotaan, niin mitä voi tehdä?

Taustaksi voisin sanoa, että olen aina ollut niitä oppilaita, jotka ottaa kaikki mukaan ja yrittää olla kiltti jokaiselle. Joskus se sitten kostautuu sillä, että tyyppi, jota kukaan muu ei huoli porukkaansa alkaa roikkua minussa ja kavereissani.

Miten te keitä kiusattiin peruskoulussa, olette päässeet asian yli vai vaivaako se vielä?

Minulla (9) kiusaaminen yläasteellä oli haukkumista, sanallista siis (kerran kyllä muistan kun joku heitti minua muovipullolla selkään ja sitten nauroi että pomppasipa pitkälle tällaisesta läskistä. Enkä todella ollut mikään läski ja muutenkin joo, joku muovipullohan ei pomppaa anorektikosta, jos sen heittää päin??). Mutta siis: Haukuttiin ulkonäköä (läski, lehmä ym. kun en käyttänyt "hienoja" vaatteita enkä meikannut), kun ei ollut isää (huom. siis isäni oli kuollut syöpään kun olin 8-vuotias. 40v ja aivan oireeton ja sitten yhtäkkiä ei ollut mitään tehtävissä: lapset osaa olla julmia!)... Koko tämä aika vain meni niin, että ajattelin, että kun luen hyvin/menestyn koulussa, niin pääsen pois tästä rotankolosta! Onneksi minulla kuitenkin oli ystäviä (muilla luokilla ja muilla paikkakunnilla) sekä paljon muita läheisiä. Ilman heitä tuskin olisin selvinnyt järjissäni. 

Ulkonäköhaukut vaivasivat pitkään, ja en uskonut miesten koskaan kiinnostuvan minusta. Aloin seurustelemaan ensimmäisen kerran vasta yli 20-vuotiaana ja silloinkin olin alkuun varma, että mies on ihan sokea, kun minähän olen vain ruma lehmä jne. Isättömyys sen sijaan ei minua niin vaivannut, koska isän kuoleman olin jo käsitellyt ja perheeni oli vahva yksikkö ilmankin. Mutta kyllä aikuisiällä on mietittänyt, että kun se haukkuminen oli tarkoitettu nimenomaan satuttamaan, niin on kyllä mielestäni julmaa "haukkua" tuollaisesta asiasta, sillä haukkuminen saattoi olla jopa sitä, että senkun kuolet, ei sinua kukaan jää kaipaamaan, painu isäsi luokse tms. Nämä pystyin kuitenkin jotenkin silloin suodattamaan pois, mutta jos esimerkiksi ei olisi ollut ystäviä, niin varmasti olisi aiheuttanut paljonkin ajateltavaa!