Lukijan mielipide: tavalliselle ihmiselle Lappi on liian kallis
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000006640646.html
Tämä oli minusta tärkeä avaus. Jos Lapin matkailun bisnesidea on aiemmin perustunut ulkomailta tuleviin turisteihin, eikö nyt olisi tuhannen taalan paikka kohdentaa matkailu kotimaisiin turisteihin? Tehdä Lapin matkailu saavutettavaksi myös keskituloisille eteläsuomalaisille perheille? Saavutettavuudella en tarkoita vain hintaa, vaan matkailun helpoksi tekemistä. Järkevän kokonaisuuden keksimistä?
Jo ennen koronaa moni meistä harmitteli, kuinka vaikea on löytää kohtuuhintaisia "pakettimatkoja" Suomen sisällä. Tai ylipäätään pakettimatkoja. Tämä olisi tulevaisuuden bisnes, koska korona ja ilmastonmuutos. Lähimatkailu trendaa ja luonto on saanut uuden merkityksen. Sen ei kuitenkaan tarvitse olla ylihinnoiteltua luksusta (emme ole maailman luokan julkkiksia), mutta ymmärrämme ettei myöskään risteilyn hinnalla onnistu. Kuitenkin jos moni meistä on aiemmin vuosittain budjetoinut viikon Kreikan matkan ja/tai viikonlopun Lontoon matkan ja ehkä sen risteilyn, niin nyt nämä rahat olisi mahdollista käyttää kotimaan matkailuun.
Koululaisten syyslomat tulossa. Sitten joulu. Ja kohta ollaankin jo talvilomassa, pääsiäisessä ja uudessa pitkässä kesälomassa. Olisi hienoa, jos jokin matkatoimisto tarjoaisi jotain fiksua vastinetta sille viikon Kreikan matkalle tai viikonlopun kaupunkilomalle.
Kommentit (153)
Vierailija kirjoitti:
Ap tässä vielä kerran: vaikka HS:n mielipide koski hintoja, itse kirjoitin myös kotimaan matkan saavutettavuudesta ja helppoudesta. Niin, että voisin varata viikon ruskamatkan perheelle ilman että on selvitettävä aakkosista alkaen itse, että mitä, missä ja milloin, miten päästä paikalle jne.
Verotuksen rakenteen ymmärrän, ja sen, että samalla hinnalla ei täällä voi saada samaa kuin Kreikassa.
https://www.kotilappi.fi/artikkeli/kaanne-ita-lapissa-muuttovankkurit-k…
jahas--- etkö lue uutisia ollenkaan;-)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se vr juna on myös sikakallis
Ollaan menossa syyslomalla autojunalla, hinta kolmelta hengeltä + auto 300 e per suunta. Eli satasen per nuppi, jos autolle ei laske erillistä hintaa. Onko sinusta oikeasti sikakallista?
Kysyn vaan, että miksi. Kertakaikkiaan miksi? Jonnekkin helkutinkuuseen kylmään ja pimeään, jossa on vielä masentavampaa kuin kotiseudulla. Eikö lähempänä ole baarit auki?
Samalla tavalla voi kysyä mistä tahansa kohteesta. Miksi haluat kuumaan pätsiin, jossa metsätkin palaa ja aurinko peittyy savuun ja jos sattuisikin paistamaan, niin saat tuliaisina ihosyövän?
Olemme erilaisia, me ihmiset. Jotkut ovat kiinnostuneita muustakin kuin omasta navasta ja kokevat erilaiset tavat rikkautena. Lapissa on hienot maisemat, meidän viisihenkinen perhe ja kaksi koiraa teki reissun asuntoautolla kesällä ja kyllähän niitä maisemia kelpasi katsella. Halpaakin oli, kun yö leirintäalueella ei maksanut kuin muutaman kympin ja ruoat tehtiin pääasiassa itse. Oli myös meille aivan uudenlaista reissaamista. Ei nyt ehkä ihan hurahdettu asuntoautoiluun mutta tehdään varmasti toistekin samankaltainen reissu.
Vierailija kirjoitti:
Jos tarjottaisiin järkevähintaisia paketteja, niin ainakin joku voisi kokeilla. Alkusyksystä ruskaretkiä, heikkojalkaisille koiravetoisia kärrykierroksia kauniissa maisemissa, jonkinlaisia tunturikiipeilyjä tai hisseillä ylös, maastopyöräilyä, kalastus- ja veneretkiä jne. Talvella sitten moottorikelkkaretket, hiihto, laskettelu ja muut talvilajit, igluyöpymiset voi unohtaa, jos niistä pitää maksaa järjetön hinta.
Tärkeintä on tehdä jonkinlainen perhepaketti, johon sisältyy asuminen (ja mahdolliset ateriat) sekä erilaisia aktiviteetteja joko lisähintaan tai hintaan kuuluvana. Ylenpalttinen luksus (helikopterilennot ja muut ökyjutut) voidaan unohtaa. Jos viikon reissu , matkoineen, asumisineen ja tekemisineen maksaa neljältä hengeltä 2000-3000 euroa, niin varmasti on tulijoita. Sen sijaan jos jo yksi yö maksaa 1000 euroa, voi olla varma, että porukkaa ei tule.
Nyt vain ideoimaan ja houkuttelemaan niitä norjalaisia ja ruotsalaisiakin uuden konseptin äärelle. Ei kaikki etelänmatkaajat lähde mutta osa aivan varmasti.
Muu Suomikin voisi herätä. Risteilyt Saimaalle, savusaunaa, lypsämistä, ratsastamista ja kanojen ruokkimista voi hyvinkin houkutella kaupunkilaisperhettä, joka ei nyt pääsekään Etelä-Eurooppaan. Ihan jo kalastusreissu voi tuntua osalle eksoottiselta. Lisänä voi keksiä erilaisia teemoja esim. merirosvoristeily tms.
Niin että ihmiset ei nykyään osaa mitään aktiviteettiä itse järjestää itselleen? Eihän tuollaista kannata ryhtyä tekemään koska työ maksaa ja sitä tekemään ei kannata palkata ketään mikäli ei ole jatkuvasti kymmeniä rahastettavia yhtä aikaa ko elämystä hakemassa. Tässäkin ehdotuksessa toiminnan edellytys on, että jonkun muun pitää toimia ja järjestää. Tee itse jos kuvittelet tuollaisesta puuhastelusta voittoa tulevan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap tässä vielä kerran: vaikka HS:n mielipide koski hintoja, itse kirjoitin myös kotimaan matkan saavutettavuudesta ja helppoudesta. Niin, että voisin varata viikon ruskamatkan perheelle ilman että on selvitettävä aakkosista alkaen itse, että mitä, missä ja milloin, miten päästä paikalle jne.
Verotuksen rakenteen ymmärrän, ja sen, että samalla hinnalla ei täällä voi saada samaa kuin Kreikassa.
https://www.kotilappi.fi/artikkeli/kaanne-ita-lapissa-muuttovankkurit-k…
jahas--- etkö lue uutisia ollenkaan;-)
Miten tämä liittyy matkailuun?
Lappiin tulisi suunnitella yrittäjien, Finnairin ja matkatoimistojen toimesta lyhyitä 2-4 yön paketteja joihin sisältyisi lennot (myös maakuntakentiltä!), majoitus ja halutut elämyspalvelut. Tärkeää olisi siis se, että paikka olisi mahdollistaa saavuttaa nopeasti, helposti ja kohtuuhinnalla, jolloin se sopisi hyvin esim. viikonloppukohteeksi. Nyt Finnairin koneita seisoo tyhjänpanttina, samoin seisoo tyhjänpanttina hotellit, palveluyrittäjät ja matkustushaluiset ihmiset. Kannattaisko tehdä asialle jotain?
Onkohan Viikkari tai Silja edes harkinnut vaihtoehtoa, että liikennöisi Helsingistä tai Turusta Ouluun tai Kemiin? Siinäpä olisi tarjolla vaihtoehto niille jotka haluaisi mennä Lappiin omalla autolla, mutta välttää pitkän ajamisen. Kaupan päälle saisi risteilytunnelmaa.
Vierailija kirjoitti:
Hei te, jotka valitatte Lapsin kauheista hinnoista.
Tässä on hyvä bisnesidea teille. Muuttakaa lappiin ja tehkää niitä halpoja pakettimatkoja sinne!
totuus on, ettei yksikään tee niin, koska ne eivät yksinkertaisesti kannata täällä Suomessa.
Eipä tietenkään kannata. Parempi pitää vaan paikat tyhjillään ja tappaa koirat.
Ap kirjoitti ihan järkevän näkökulman ja täällä vaan joko naureskellaan kun on "köyhille"" liian kallis tai rähistään, että tee itse.
Enpä ihmettele että kotimaan matkailu ei kiinnosta moniakaan kun ihmiset ovat näköjään naama vääränä joka ikisestä asiasta.
Pitäkää Lappinne.
Tuolla asenteella ihmettelen, miten edes ne ulkomaiset turistit olette saanut huijattua sinne vuosi toisensa perään.
Oisko hinnoissa vähän kuplaa ollut?
Mietin jo viime talvena, että täältä Varsinais-Suomesta monikin lapsiperhe olisi valmis lähtemään Pohjoisemmaksi ihan jo pulkkamäen vuoksi. Hiihtämäänkin moni haluaisi muualle kuin ainoalle lumetetulla pururadalle himohiihtäjien joukkoon. Talvet täällä ovat lähinnä vettä, kuraa ja jäätä. Lapsille riittäisi tämän lisäksi vaikka porot aitauksessa. Tässä jollekin yrittäjälle markkinarako, markkinoikaa tällaisia matkoja!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos tarjottaisiin järkevähintaisia paketteja, niin ainakin joku voisi kokeilla. Alkusyksystä ruskaretkiä, heikkojalkaisille koiravetoisia kärrykierroksia kauniissa maisemissa, jonkinlaisia tunturikiipeilyjä tai hisseillä ylös, maastopyöräilyä, kalastus- ja veneretkiä jne. Talvella sitten moottorikelkkaretket, hiihto, laskettelu ja muut talvilajit, igluyöpymiset voi unohtaa, jos niistä pitää maksaa järjetön hinta.
Tärkeintä on tehdä jonkinlainen perhepaketti, johon sisältyy asuminen (ja mahdolliset ateriat) sekä erilaisia aktiviteetteja joko lisähintaan tai hintaan kuuluvana. Ylenpalttinen luksus (helikopterilennot ja muut ökyjutut) voidaan unohtaa. Jos viikon reissu , matkoineen, asumisineen ja tekemisineen maksaa neljältä hengeltä 2000-3000 euroa, niin varmasti on tulijoita. Sen sijaan jos jo yksi yö maksaa 1000 euroa, voi olla varma, että porukkaa ei tule.
Nyt vain ideoimaan ja houkuttelemaan niitä norjalaisia ja ruotsalaisiakin uuden konseptin äärelle. Ei kaikki etelänmatkaajat lähde mutta osa aivan varmasti.
Muu Suomikin voisi herätä. Risteilyt Saimaalle, savusaunaa, lypsämistä, ratsastamista ja kanojen ruokkimista voi hyvinkin houkutella kaupunkilaisperhettä, joka ei nyt pääsekään Etelä-Eurooppaan. Ihan jo kalastusreissu voi tuntua osalle eksoottiselta. Lisänä voi keksiä erilaisia teemoja esim. merirosvoristeily tms.
No ota lento kittilään ja varaa majoitus Sokos hotel Leviltä. Siellä on ruokaakin. Ja bussi kulkee lentokentältä Leville. Uimassa voi käydä kylpylässä ja patikkareittejä riittää
Tässä on juuri se pointti, mitä uskon ap:nkin tässä ajavan takaa. Voisiko siitä tehdä paketin? Tarjotaan lennot, majoitus ja aktiviteetit yhdellä kertaa ja lisämaksusta muutama elämysretki eikä niin, että itse etsit lennot, sitten majoituksen ja lopulta paikanpäällä hankit retkeilyvarusteet ja kartan ja lähdet patikoimaan. Se voi tuntua monelle etelänreissun paketteihin tottuneelle lapsiperheelliselle aika vaikealta. Helpompaa sen sijaan olisi, jos voisi maksaa paketin ja hotellin puolesta olisi tarjolla tiistaisin makkaranpaistoretki laavulle ja torstaisin perhesuunnistusta valmiilla kartoilla. Perjantaisin sitten se kylpylä ja lauantaina on mahdollisuus päästä tunturin huipulle päiväretkellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se vr juna on myös sikakallis
Ollaan menossa syyslomalla autojunalla, hinta kolmelta hengeltä + auto 300 e per suunta. Eli satasen per nuppi, jos autolle ei laske erillistä hintaa. Onko sinusta oikeasti sikakallista?
Kysyn vaan, että miksi. Kertakaikkiaan miksi? Jonnekkin helkutinkuuseen kylmään ja pimeään, jossa on vielä masentavampaa kuin kotiseudulla. Eikö lähempänä ole baarit auki?
Ei tässä ketjussa kukaan ole baareja kaipaillut. Tuskin kukaan baarien takia Lappiin lähtee. Eiköhän se luonto ja aktiviteetit ole haussa.
Työn ja yrittämisen sivukulut eli veroluonteiset maksut tekevät sen, että jo kertaalleen verotetulla palkkatulolla ei enää ole varaa mitään palveluita ostaa. Noissa hinnoissa on em. kulut, ei yrittäjä niitä voi omasta pussista maksaa
Vanhisten talon vessapaperirullan vaihto alkaa kannattaa, kun lasku on 15e kerta. Kotisiivous yritys alkaa tuottaa omistajalle kun laskutus on 40 e/tunti.
Tämä koskee kaikkea: asuntojen ja kiinteistöjen ylläpito, auton korjaus. Jos autoon tulee muutama lommo, ei kannata korjata: lunastukseen. (Baltian pojat nämä sitten naputtelevat suoriksi ja autot palaavat uudella identiteetillä Suomeenkin. ) Jos taloyhtiö ei ole lähellä elinvoimaista isoa keskusta: kannattaa jyrätä nurin.
Tämä maa tuhoutuu tähän asetelmaan jossa 80% taloudesta kiertää julkisen kukkaron kautta, jota käytetään maailman pelastukseen eikä palveluiden tuottamiseen kukkaron täyttäjille riittävän tehokkaasti.
Vierailija kirjoitti:
Turismi / ulkomaanmatkailu on lähes täysin seis, käytänössä joka paikassa, ympäri maapallon. Eli ei tänne siis ryntäystä ole tulossa. Vaikka rajoituksia höllennettiin. Pitäisiköhän Lapin yrittäjien suunnata markkinointia siis myös suomalaisille?
Joku matkailutyyppi sanoi että toki suomalaiset ovat tervetulleita, mutta volyymi ei yksinkertaisesti riitä. Minä uskon tämän. Omasta tuttavapiiristä vain muutama perhe käy Lapissa. Käyvät varmaankin tässäkin tilanteessa, sillä heillä on omat mökit siellä. En kuitenkaan usko, että monet muut innostuu
sinne lähtemään jo ihan siitä syystä että täältä on sinne sellainen 12 h ajomatka. Lyhyemmässä ajassa pääsee Viroon jos on rajat auki.
Vierailija kirjoitti:
Eihän tuollaista kannata ryhtyä tekemään koska työ maksaa
No sitten ei varmaan kannata tehdä mitään muuta kuin heittäytyä selälleen kuolemaan.
Suomi pähkinänkuoressa vuonna 2020: firmat ei halua teettää työtä koska se maksaa ja ihmiset ei halua tehdä työtä koska se maksaa vapaa-aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se vr juna on myös sikakallis
Ollaan menossa syyslomalla autojunalla, hinta kolmelta hengeltä + auto 300 e per suunta. Eli satasen per nuppi, jos autolle ei laske erillistä hintaa. Onko sinusta oikeasti sikakallista?
Kysyn vaan, että miksi. Kertakaikkiaan miksi? Jonnekkin helkutinkuuseen kylmään ja pimeään, jossa on vielä masentavampaa kuin kotiseudulla. Eikö lähempänä ole baarit auki?
Ei tässä ketjussa kukaan ole baareja kaipaillut. Tuskin kukaan baarien takia Lappiin lähtee. Eiköhän se luonto ja aktiviteetit ole haussa.
Leville lähtee aika monikin nimenomaan baarien vuoksi.
Luuletteko että kreikkalaiset maksaa saman hinnan kreikanlomistaan, kuin ulkomaiset turistit? Ei todellakaan!
Suomalaisille automaattisesti 50% halvemmat hinnat, niin saadaan edelleen pidettyä kalliina Lappi luksusmatkailualueena ulkomaalaisille, liialliset turistilaumat poissa, ja kotimaanmatkailu suomalaisille mahdolliseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos tarjottaisiin järkevähintaisia paketteja, niin ainakin joku voisi kokeilla. Alkusyksystä ruskaretkiä, heikkojalkaisille koiravetoisia kärrykierroksia kauniissa maisemissa, jonkinlaisia tunturikiipeilyjä tai hisseillä ylös, maastopyöräilyä, kalastus- ja veneretkiä jne. Talvella sitten moottorikelkkaretket, hiihto, laskettelu ja muut talvilajit, igluyöpymiset voi unohtaa, jos niistä pitää maksaa järjetön hinta.
Tärkeintä on tehdä jonkinlainen perhepaketti, johon sisältyy asuminen (ja mahdolliset ateriat) sekä erilaisia aktiviteetteja joko lisähintaan tai hintaan kuuluvana. Ylenpalttinen luksus (helikopterilennot ja muut ökyjutut) voidaan unohtaa. Jos viikon reissu , matkoineen, asumisineen ja tekemisineen maksaa neljältä hengeltä 2000-3000 euroa, niin varmasti on tulijoita. Sen sijaan jos jo yksi yö maksaa 1000 euroa, voi olla varma, että porukkaa ei tule.
Nyt vain ideoimaan ja houkuttelemaan niitä norjalaisia ja ruotsalaisiakin uuden konseptin äärelle. Ei kaikki etelänmatkaajat lähde mutta osa aivan varmasti.
Muu Suomikin voisi herätä. Risteilyt Saimaalle, savusaunaa, lypsämistä, ratsastamista ja kanojen ruokkimista voi hyvinkin houkutella kaupunkilaisperhettä, joka ei nyt pääsekään Etelä-Eurooppaan. Ihan jo kalastusreissu voi tuntua osalle eksoottiselta. Lisänä voi keksiä erilaisia teemoja esim. merirosvoristeily tms.
Niin että ihmiset ei nykyään osaa mitään aktiviteettiä itse järjestää itselleen? Eihän tuollaista kannata ryhtyä tekemään koska työ maksaa ja sitä tekemään ei kannata palkata ketään mikäli ei ole jatkuvasti kymmeniä rahastettavia yhtä aikaa ko elämystä hakemassa. Tässäkin ehdotuksessa toiminnan edellytys on, että jonkun muun pitää toimia ja järjestää. Tee itse jos kuvittelet tuollaisesta puuhastelusta voittoa tulevan.
Tässä siis Lapin matkailuyrittäjien asenne?
Jos ei yhtenä talvena tuota voittoa, eikö silti kannattaisi yrittää edes vähän, sen verran että pysyy pystyssä yhden sesongin yli? Ja jotkut voisi jopa innostua ja jatkaisi Lapin matkailua seuraavinakin vuosina.
Mieheni pieraisi Lapissa oppaan päälle, mitä yrittää sanoa?
Vierailija kirjoitti:
Kui? Olin viikon patikoimassa Lapissa eikä ollut kallista.
Kyllä muuten tulee kalliimmaksi.
Vierailija kirjoitti:
Se vr juna on myös sikakallis
Ei se itseasiassa ole, edes sesonki- ja lomaviikoilla, mutta varsinkaan niiden ulkopuolella, jolloin päiväkoti-ikäisten perheet voivat hyvin matkustaa. Ja kannattaakin, hinnat on silloin muutenkin halvemmat ja ihmisiä vähemmän. Kun mietit, että junassa saat yöpymisen samaan rahaan, eli säästät yhden yön yöpymisen perillä. Lisäksi itse koen, että aikani on rahaa, joten säästän myös siinä, että olen aamulla perillä hyvin nukkuneena ja loma pitenee.
Nämä on kyllä osaltaan myös valintakysymyksiä. Normaalioloissa, keskituloisen yh-äitinä, rahaa menee meillä matkustamiseen ihan käsittämätön prosenttiosuus tuloista. Matkustaminen on vaan se juttu. Kerran kesässä Kreikkaan, pari pitkää viikonloppua laskettelemassa, hiihtoloma siellä ryöstöhintaisella ( juu ei, majoittua voi vähän vähemmän tasokkaassa mökissä, tehdä suurimman osan ruuista itse yms. Koska meille rinteessä vietetty aika on tärkeintä, ei lokoisa lekottelu) Ylläksellä, Levillä tai Rukalla, kesälä pieniä matkoja Suomessa, syyslomalla ja keväisin muutaman yön kaupunkiloma. Tämä on valinta, kodissamme ei vaihdeta sisustusta kuin tarvittaessa, vaatteet ja varusteet hankitaan tarjouksesta, ei kuitenkaan kirpputoreilta, syödään hyvin ja terveellisesti, mutta edullisesti punalapputuotteita hyödyntäen, lapsella maltillisesti harrastuksia. Ja säästeliäästi elämällä rahaa jää siihen, mistä nautitaan. Matkustamiseen. Sen verran vielä haluan mainita, että omilla palkkatuloilla tämä kustannetaan, ainoa tuki mitä yhteiskunnalta saan, on lapsilisä.
Vierailija kirjoitti:
Luuletteko että kreikkalaiset maksaa saman hinnan kreikanlomistaan, kuin ulkomaiset turistit? Ei todellakaan!
Suomalaisille automaattisesti 50% halvemmat hinnat, niin saadaan edelleen pidettyä kalliina Lappi luksusmatkailualueena ulkomaalaisille, liialliset turistilaumat poissa, ja kotimaanmatkailu suomalaisille mahdolliseksi.
Kuka sen sinun halvan lomasi sitten maksaa? Yrittäjä? Valtio?
Lappihan alkaa Helsingistä.
Lapland hotels bulevardi https://www.laplandhotels.com/FI/kaupunkihotellit/helsinki/lapland-hote…
Aulassa voi rapsutella poroa.