Jos treffeillä ei ole mitään flirttailua tms. Homma ei etene jne.
Olen käynyt pari kertaa saman ihmisen kanssa treffeillä ja jutellut puhelimessa lisää. Juttu luistaa ja hän näyttää ok:lta silmääni. Mutta juttu jää kaveritason rupatteluksi. Kannattaako tällaista jatkaa? Eikö sitä jonkinlaista kipinää pitäisi olla alusta lähtien?
Kommentit (52)
Vierailija kirjoitti:
Mä tiesin jo ekoilla treffeillä ettei herra x:stä ole mihinkään. Ei sitä kipinää pidäkään heti olla, mutta jos sulle tulee tunne ettet näe tällä jutulla tulevaisuutta niin päästä toinen hyvän sään aikana menemään.
Voisin kuvitella läheisyyttä hänen kanssa. Ei siis tule sellaista hylkyreaktiota kuin monien kanssa. Silti jäädään jotenkin etäisiksi. Niin kuin olisi jokin muuri välissä.
Ai eikö herra olekaan heti repimässä vaatteita yltäsi ja tämä jotenkin hämmentää
"Kemia" on jo niin puhkikulutettu peitetermi sille, ettei mies ole tarpeeksi komea ja ulkoisesti viehättävä. Voisi tämän lässytyksen sijaan jo sanoa asiat suoraan kun kaikki sen kuitenkin tietävät.
Ei ollut kemiaa. Kemiat eivät kohdanneet.
Jep. Ei ollut vain riittävän hyvännäköinen.
Eikä toisinkaan päin ole "kemiasta" puutetta, kun nainen on hyvännäköinen.
Vierailija kirjoitti:
Ai eikö herra olekaan heti repimässä vaatteita yltäsi ja tämä jotenkin hämmentää
Mikä lie peräkammarin poika kyseessä. 😁

Olen tapaillut monia ja muutamia todella hyvännäköisiä naisia joiden kanssa ei ollut kemiaa (toki olin silti valmis seksiin). M44
Mua miehenä ihmettyttää tämä, että jos haluaa tutustua naiseen asiallisen rauhallisesti parisuhdemielessä niin se poissulkee mahdollisuuden romanttiseen suhteeseen. Mun kiinnostus naiseen ei riipu siitä että flirttaileeko nainen mulle.
Ja sitten vielä tämä että kaikki on miehen vastuulla, jos mies ei tee sitä tai tätä niin naisella ei "kipinöi". Mikä ihmeen kapellimestari miehen pitäisi olla, oon ite tehnyt havainnon että äärimmäisen harvoin nainen yrittää flirttailla tai koskettaa tai ylipäätänsä tekee mitään oma-aloitteista kiinnostuksen osoitusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ai eikö herra olekaan heti repimässä vaatteita yltäsi ja tämä jotenkin hämmentää
Mikä lie peräkammarin poika kyseessä. 😁
Kunnon mies se on jonka tää miituuhöpötys on peloittanut kankeaksi. Mitään ei saa tehdä, muuten löytää mies itsensä oikeudesta ja työtkin viedään.

Mikäli mies on kiinnostunut niin niitä tahattomia kiinnostuksesta kieliviä juttuja tulee kaiken aikaa.
Et ilmeisesti ole syttynyt yhdestäkään naisesta koska koet sen kapellimestarisuutena (ah, ihana suomen kieli) ja kuvittelet että sinulta odotetaan lupaa käynnistymiseen. Ja koska jääräpäisesti kieltäydyt "kunniasta" eli käyttäydyt kylmän viileästi jolloin nainen ei oikeista tunteistasi saa mitään selvää, jättää käynnistymättä.
Joten onhan se naisen syy, kun ei ole viemässä sinua kuin pässiä narussa ja olemaan päälle päsmäri, vaan olettaa sun tekevän miehenä oman osuutesi.
Vierailija kirjoitti:
"Kemia" on jo niin puhkikulutettu peitetermi sille, ettei mies ole tarpeeksi komea ja ulkoisesti viehättävä. Voisi tämän lässytyksen sijaan jo sanoa asiat suoraan kun kaikki sen kuitenkin tietävät.
Ei ollut kemiaa. Kemiat eivät kohdanneet.
Jep. Ei ollut vain riittävän hyvännäköinen.
Eikä toisinkaan päin ole "kemiasta" puutetta, kun nainen on hyvännäköinen.
Mistä nainen oikeastaan saisi enää syttyä? Tapailin hetken aikaa komeaa ja menestynyttä miestä. En siltikään syttynyt, vaikka meillä olikin muutoin ihan mukavaa. Tapasin myöhemmin komean tavismiehen joka sytytti.
Ehdottomasti haluan olla miehen kanssa josta sytyn! Miten muuten voisimme antaa toisillemme läheisyyttä :O
Vierailija kirjoitti:
Mua miehenä ihmettyttää tämä, että jos haluaa tutustua naiseen asiallisen rauhallisesti parisuhdemielessä niin se poissulkee mahdollisuuden romanttiseen suhteeseen. Mun kiinnostus naiseen ei riipu siitä että flirttaileeko nainen mulle.
Ja sitten vielä tämä että kaikki on miehen vastuulla, jos mies ei tee sitä tai tätä niin naisella ei "kipinöi". Mikä ihmeen kapellimestari miehen pitäisi olla, oon ite tehnyt havainnon että äärimmäisen harvoin nainen yrittää flirttailla tai koskettaa tai ylipäätänsä tekee mitään oma-aloitteista kiinnostuksen osoitusta.
Täällä on monen monta kertaa jaksettu selittää tästä. Ketään ei voida pakottaa ottamaan ketään. Sama oikeus miehilläkin tulee olemaan tapailun osalta, hekin voivat jättää leikin kesken ellei koe saavansa mitään tunnetta.
Valitettavasti osa miehistä ei osaa flirttailla eikä näin ollen onnistu viemään tilannetta eteenpäin, vaikka haluja olisikin. Silti heissä saattaa olla potentiaalia. Jos itse pidät miestä viehättävänä, pyri itse viemään suhdetta eteenpäin sen sijaan että jäät odottelemaan.
Miksi kaikki tässä ketjussa olettavat, että ap on nainen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ai eikö herra olekaan heti repimässä vaatteita yltäsi ja tämä jotenkin hämmentää
Mikä lie peräkammarin poika kyseessä. 😁
Kunnon mies se on jonka tää miituuhöpötys on peloittanut kankeaksi. Mitään ei saa tehdä, muuten löytää mies itsensä oikeudesta ja työtkin viedään.
Ilmeisesti osa miehistä on sokaistunut kulttuurierojen takia naisista. Vapaassa länsimaassa naisella on oikeus kieltäytyä miehen seurasta oli tällä rahaa tai ei. Miehet luulee matkailun jälkeen saman säännön pätevän kotimaassakin (ei päde)
Toisin sanoen, palatkaa takaisin syliä antavien naisten luokse ja tuokaa tänne. Älkää kuitenkaan sekoitako heitä meihin.
Vierailija kirjoitti:
Miksi kaikki tässä ketjussa olettavat, että ap on nainen?
Annetut vinkit pätee mieheenkin. Voihan mieskin jättää leikin kesken tai koittaa viedä asiaa eteenpäin.
Vierailija kirjoitti:
Mua miehenä ihmettyttää tämä, että jos haluaa tutustua naiseen asiallisen rauhallisesti parisuhdemielessä niin se poissulkee mahdollisuuden romanttiseen suhteeseen. Mun kiinnostus naiseen ei riipu siitä että flirttaileeko nainen mulle.
Ja sitten vielä tämä että kaikki on miehen vastuulla, jos mies ei tee sitä tai tätä niin naisella ei "kipinöi". Mikä ihmeen kapellimestari miehen pitäisi olla, oon ite tehnyt havainnon että äärimmäisen harvoin nainen yrittää flirttailla tai koskettaa tai ylipäätänsä tekee mitään oma-aloitteista kiinnostuksen osoitusta.
Tästä on täällä väännetty ikuisuus. Väittäisin, että jos nainen on riittävän kiinnostava, niin mies kyllä edes pienesti kapellimestaroi. Itse olen aina ollut edes jotenkin aktiivnen, koska muuten olisin ollut aina yksin, mutta vasta myöhemmin ymmärsin todella, että tuo kapellimestaroimisen puute mun suuntaan on kaikessa yksinkertaisuudessaan tarkoittanut sitä, että en vaan ole kovin kiinnostava. Ja samaan aikaan palkintohameita mun ympärillä on kapellimestaroitu kuin isompaakin orkesteria. Ja se pointti siis kai oli, että ei kenekään tarvitse kapellimestaroida, kun ei ole fiilistä, mutta kyllä se sauvan heilutuskin sieltä tulee, kun on jotain tarpeeksi kiinnostavaa näkökentässä.
Vierailija kirjoitti:
Miksi kaikki tässä ketjussa olettavat, että ap on nainen?
Koska miehet ei puhu mistään saakelin kipinöistä.
Vierailija kirjoitti:
"Kemia" on jo niin puhkikulutettu peitetermi sille, ettei mies ole tarpeeksi komea ja ulkoisesti viehättävä. Voisi tämän lässytyksen sijaan jo sanoa asiat suoraan kun kaikki sen kuitenkin tietävät.
Ei ollut kemiaa. Kemiat eivät kohdanneet.
Jep. Ei ollut vain riittävän hyvännäköinen.
Eikä toisinkaan päin ole "kemiasta" puutetta, kun nainen on hyvännäköinen.
Ehkä sinä olet valmis ryhtymään suhteeseen tai ainakin panemaan ihan vaan sen takia, että toinen on hyvännäköinen, mutta monella se kyllä vaatii vähän enemmän.
Minä taas omasta puolestani en edes kaipaa mitään flirttailua. En pidä siitä, koska en itse osaa flirttailla enkä siis osaisi vastata siihen. Minä pidän asiallisuudesta, kuulosti se sitten miten kuivalta hyvänsä. Jos toinen on kiinnostunut minusta, voi sanoa sen suoraan ja pyytää uutta tapaamista, eikä siinä tarvita mitään silmäniskuja tai kipinöitä.