Sellainen asia seksistänne mistä et kerro naispuolisille ystävillekkään?
Itse tajusin että tälle ketjulle on varmaan paikkansa, eli idea on kertoa täällä anonyymisti sellainen seksiasia mitä esimerkiksi harrastat miehesi kanssa, mutta juttu on kuitenkin sellainen että et ole kehdannut kertoa siitä edes lähimmille kavereillesi.
Itselläni: Meillä mies nuolee pyllyäni ja tykkään siitä. Se kiihottaa minua, tuntuu erittäin hyvälle ja saan kanssa melkein joka kerta, jos minä tai mieheni samalla hieroo etupäästä. Tosi nautinnollinen juttu, mutta en uskalla ystävilleni sanoa kun mietin hyväksyisivätkö he tämän tai pitäisivätkö minua ällönä.
Mikä on Sinun salaisuutesi?
Kommentit (122)
En puhu ystäville mitään seksielämästämme kun no... Joutuisi valehtelemaan tavallaan myös. Tai eivät uskoisi. Ensinnäkin harrastan seksiä muidenkin miesten kuin puolisoni kanssa. Miehellekään en enää kerro siitä kaikkea mitä haluaa tietää kun ei siitä hyvä seuraa, osaa olla kysymättä sellaista mitä ei halua kuulla nykyisin. Morkkiksia tulee aika ajoin joista en varsinkaan kerro ja varsinkaan ystäville. Jos kertoisin ylipäänsä jotain muuta niin jättäisin kertomatta, että mieheni nauttii paljon eturauhaskiihottimista suuseksin aikana ja naidessakin. Meillä on useimmin aika tavallista rakastelua lähärissä koska tykkään siitä todella paljon eikä siinä ole mielestäni mitään hävettävää. Jotkunen kaveri kun on saattaneet sanoa, että on laimeaa panna peiton alla pimeässä lähärissä, mutta varsinkin yhden vakituisen seksikumppanin kanssa tehdään vain sitä :D omista leluistani en luennoi, en niitä ihan viikoittain kätäkkään ja lempparinikin on ehkä se mitä moni pitää tylsänä, siis ihan penisrengas jossa pupunkorva ja vibra. En kertoisi ystäville että olen kokeillut seksiä naisen kanssa kun kuitenkin jäisivät epäilemään että jotain kiinnostusta naisiin on kun pystyin. Ei ole, ällötti, mutta pikemminkin varmistin että voisiko tositilanteessa olla... No onhan näitä, eipä kai kaikki kaikille kuulu
En missään nimessä kerro siitä että pidän siitä että minua alistetaan asullisesti, eli "pakotetaan" pukeutumaan hutsúksì ja olemaan seksîorjana ja palvelijana koko päivä ja ilta. Rangaistukseksi huonosti hoidetuista tehtävistä minulle lukitaan kaulapanta, suupallo tai molemmat. Välillä minut sidotaan sänkyyn vibra haaroväliin kiinnitettynä ja annetaan olla siinä niin kauan että tulee itku liiasta mielihyvästä.
Myös se että minulla on korsetti, sukkanauha sukat tai stay-upit päällä jopa ystävillä kyläillessä on ehdoton salaisuus.
En myöskään uskaltaisi myöntää sitä että pidän eritäin paljon suihin ottamisesta ja siitä että nielen tai saan spermat naamalleni.
Eli valehtelen harrastavani ns. normaalia seksiä, jossa "kinkyin" tapahtuma on takaapäin tai pöydällä panemìnen.
En kerro kavereilleni että harrastan mieheni kanssa kolmenkimppoja (2n+1m).
Heillä ei todellakaan riittäisy ymmärrys sille, että olen bi. Monesti ovat vitsailleetkin esim. lesboista yms.
Vierailija kirjoitti:
En kerro sitä, että olen välillä tosi alistuva. Niinku esim. et tykkään olla polvillaan ja siitä kun minua pannaan aika kovastikin suuhun.
Tuollaista ei jotenkin viitsi kertoa kellekään, mutta ei toisaalta ole kyllä tarvettakaan...
Tämä. Voisin kertoa kavereille että oli hyvää seksiä eilen, mutta en kehtais kertoa että makasin selällään ja mies pani kunnolla suuhun. Toisella kädellä mies nosti mun jalan koukkuun niin että brassisokeroitu pillu oli esillä hänen katseltavana. (Lopuksi armahti ja laukesi kuitenkin pilluun ja sain räjähtävän orgasmin pikku alistumisen jälkeen.)
Sitä en kehtaa kertoa että pidän siitä että minua piiskataan.
Ei liiity suoraan seksiin. Olen eronnut nainen, päälle 50 pitkän matkaa oleva virkarouva. En ole kertonut parhaallekaan ystävättärelleni saati tyttärilleni olevani posliini.
Läheisin ystävär tietää, että minulla on mieheni lisäksi rakastaja. Mutta en ole kertonut, että rakastajan kanssa meillä on hot wife - cuckold -suhde.
Pukeudun kotona aika usein seksikkäisiin alusvaatteisiin, joita kerääntynyt ihan hyvä varasto. Alkaa aina jostain syystä nopsaan tehdä mieli ja jos ei miehelle kelpaa, mikä on todella harvinaista, niin sitten sormea tai dildoa.
En paljasta pitäväni tavallisen tylsästä vaniljaseksistä kuten lähäristä hämärässä, sillä sitä pidettäisiin outona... kaveripiiriini sisältyy seksuaalisesti hyvin estottomia ja kokeilunhaluisia naisia ja homoja.
Uimapuku päälle ja suihkuseksiä miehen kanssa.
En kerro siitä että alistan miestäni, kiihotun miehen alistumisesta minulle, mutta en usko että pystyn ystävilline koskaan tätä paljastamaan kun ei ole mitään tietoa mitenkä he reagoisivat, varsinkaan kun heidän mielestään mies on se jonka pitää viedä ja muu on epänormaalia ja monesti ovat pilkallisesti naureskelleetkin kaikista "pervoista". Valehtelen siis heille että on vanilja seksiä ja kuinka hyvä rakasta ja viejä ja ottaja mieheni on
En ole kertonut että panen toisinaan miestä peppuun. Ja alistan muutenkin.
N50++ kirjoitti:
Ei liiity suoraan seksiin. Olen eronnut nainen, päälle 50 pitkän matkaa oleva virkarouva. En ole kertonut parhaallekaan ystävättärelleni saati tyttärilleni olevani posliini.
Mitä ihmeellistä posliinissa on 50 vuotiaalla? Se on kuule aivan normaalia, todella monella ikäiselläsi on.
Olen mies.
En kertoisi ikinä toisille miehille, että halut seksiin on usein nollassa. Haluan entistä vähemmän seksiä vaimoni kanssa.
Edellisen kerran halusin aidosti joskus toukokuussa.
95%-sesti vaimo tekee aloitteet, annan vaimolle 1 tai 2 orgasmia, ja lopuksi vaimo hoitelee minut suulla tai kädellä. Saan yhdynnässä vain harvoin orgasmin.
Sen sijaan katson pornoa ja hakkaan hanskaan 3-4 krt/vko. Se vaan tuntuu niin paljon paremmalta ja helpottavammalta.
Jos saan vaimon kanssa orgasmin, se tekee väärällä tavalla levottomaksi, jää useimmiten ikävä ja ärsyttävä fiilis päälle.
Vain masturboinnin jälkeen olen kunnolla rentoutunut.
Vierailija kirjoitti:
Olen mies.
En kertoisi ikinä toisille miehille, että halut seksiin on usein nollassa. Haluan entistä vähemmän seksiä vaimoni kanssa.
Edellisen kerran halusin aidosti joskus toukokuussa.95%-sesti vaimo tekee aloitteet, annan vaimolle 1 tai 2 orgasmia, ja lopuksi vaimo hoitelee minut suulla tai kädellä. Saan yhdynnässä vain harvoin orgasmin.
Sen sijaan katson pornoa ja hakkaan hanskaan 3-4 krt/vko. Se vaan tuntuu niin paljon paremmalta ja helpottavammalta.
Jos saan vaimon kanssa orgasmin, se tekee väärällä tavalla levottomaksi, jää useimmiten ikävä ja ärsyttävä fiilis päälle.
Vain masturboinnin jälkeen olen kunnolla rentoutunut.
Etkö pidä enää vaimosi ulkonäöstä, vai onko muita ongelmia? Hormonijuttu tai riitojen tuhoama läheisyys tms? Kerro, koska näistä muiden kokemuksita kaikki voidaan oppia.
Vierailija kirjoitti:
N50++ kirjoitti:
Ei liiity suoraan seksiin. Olen eronnut nainen, päälle 50 pitkän matkaa oleva virkarouva. En ole kertonut parhaallekaan ystävättärelleni saati tyttärilleni olevani posliini.
Mitä ihmeellistä posliinissa on 50 vuotiaalla? Se on kuule aivan normaalia, todella monella ikäiselläsi on.
Kyllähän se jollekin voi olla kinkyä ettei olekaan karvoitusta.
Outoa taas mielestäni on, että joku voi ihmetellä tuollaista asiaa.
Vierailija kirjoitti:
N50++ kirjoitti:
Ei liiity suoraan seksiin. Olen eronnut nainen, päälle 50 pitkän matkaa oleva virkarouva. En ole kertonut parhaallekaan ystävättärelleni saati tyttärilleni olevani posliini.
Mitä ihmeellistä posliinissa on 50 vuotiaalla? Se on kuule aivan normaalia, todella monella ikäiselläsi on.
Olen 50++. Olen kai sitä ikäluokkaa ja siinä luulossa, että luomu on meidän juttu. Oikeestiko on noin kuten kerroit??
N50++: Etkö käy hyvien ystäviesi kanssa uimassa, saunassa jne...
Vierailija kirjoitti:
N50++: Etkö käy hyvien ystäviesi kanssa uimassa, saunassa jne...
Käyn toki, puen uikkarin kotona lähtiessä mekon alle. Juhlissa tai kylässä en kylve.., meikki menee 💋