Lue keskustelun säännöt.
Voiko epäsosiaalinen koskaan oppia sosiaaliseksi?
14.11.2013 |
Ei jaksaisi enää kun ei uskalla eikä enää usko osaavansakaan mitään :´( Ikää 37v. Kaikki on vaikeaa, puhelimella soittaminen, small talk, pienikään huomion keskipisteenä oleminen on ylitsepääsemättömän vaikeaa. Haluan vaan olla poissa toisten silmistä. Mutta kärsin :(
Kommentit (11)
Mitä jos hyväksyisitte itsenne sellaisena kun olette?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="14.11.2013 klo 16:18"]
Mitä jos hyväksyisitte itsenne sellaisena kun olette?
[/quote]
Se vaan johtaa äärimmäiseen yksinäisyyteen. Jos siis hyväksyy että ok, minusta ei ole seuraihmiseksi ja parempi pysyä kotona vaan ja olla häiritsemättä muita. Noin kyllä suurimman osan aikaa teenkin, kun en jaksa enää yrittää saada ystäviä tai seurustelukumppania.
t. 2
en mäkään ole mikään suulas ja sanavalmis ihminen. olen sen hyväksynyt omana piirteenäni. yritän kuitenkin puhua vieraille ja kyllä sitä aina jonkun asian keksii,vaikka säästä tai jonkun kommentin ruoasta. pääasia että kommentit on positiivisessa sävyssä,eikä heti nurise. itse olen rohkaistunut kun olen vain mennyt mukaan juttuihin. vaikka jälkikäteen tuntuisi,että käyttäytyi typerästi,menee vaan uudestaan. jos o joku toinenkin hiljaisempi niin sellaisen kanssa saattaa tulla helpommin juttuun. monet ujot on rohkaistuneet kun ovat aloittaneet kuorolaulun. siinä oppii näkemään kuinka erilaisia ihmiset ovat,ja kuinka mokailu on sallittua.
ajattelen itse niin,että kaikki mokaa ja en mä voi sosiaalistua jos en ikinä kokeile olla rohkeampi. yritän myös unohtaa omat mokailuni. en tiedä oliko tässä selityksessä mitään järkeä....
Parasta olla kännissä ja antaa asioiden olla.
Minä pärjäisin varmaan ihan hyvin sosiaalisissa kuvioissa jos olisin voinut asua samalla paikkakunnalla pitempiä aikoja. Mut meidän on ollut pakko muuttaa usein, ja aloittaa aina nollasta tuttavapiirin luominen, ja nyt kun olen reilusti yli kolmekymppinen, totesin että antaa olla. Ei vaan jaksa enää tsempata ja mennä sen alkukitkan yli, kun tietää ettei se ns. johda mihinkään, koska heti kun hyvänpäiväntutuista alkaisi tulla edes jonkinlaisia tuttavia, me taas varmaan muutetaan. Onneksi mulla on pari ystävää, mut me kaikki ollaan kiireisiä eikä hirveästi ehditä nähdä, kun välimatkaa on niin paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="14.11.2013 klo 16:18"]
Mitä jos hyväksyisitte itsenne sellaisena kun olette?
[/quote]
työelämässä on vaikea pärjätä jos on heikot sosiaaliset taidot. :/
Hyvät keskustelijat, teillä on läksyt lukematta. Suosittelen Liisa Keltikangas-Järvisen tuotantoa, mm. kirjaa Temperamentti - ihmisen yksilöllisyys. Tekstienne perusteella te ette ole epäsosiaalisia. Te olette ujoja. Se on AIVAN eri asia. Ujo on monesti nimenomaan sosiaalisempi kuin joku huomion keskipisteeksi hakeutuva muita kuuntelematon ekstrovertti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen hyväksynyt oman luonteeni introverttinä enkä enää jaksa taistella vastaan. Parikymppisenä yritin taistella vastaan ja teeskentelin että olen sosiaalinen, rohkea ja olin mukana monessa. Ajoin itseni burnoutiin, masennuin ja eristäydyin lähes täysin silloisesta elinpiiristäni. Minulla on onneksi mies ja lapset, muuta en kaipaa. Ystäviåä minulla ei ole. Töissä saan ihan tarpeeksi sosiaalisia kontakteja joten vapaa-ajalla en enää jaksa mitään ylimääräistä.
Toivottavasti löydät tasapainon itsesi kanssa ja opit hyväksymään luonteesi. Jos kaipaat ystäviä, netistä varmasti löytyy seuraa. Onko sinun mahdollista lähteä mukaan spr:n ystävätoimintaan eli esimerkiksi ystäväksi vanhukselle tai maahanmuuttajalle? Olen itse tehnyt töitä vanhusten kanssa ja heidän kanssaan on usein helpompi keskustella kuin nuorempien ihmisten. Vanhusten elämänkokemusta ja viisautta on ihana kuunnella.
Mä olen ollut tosi ujo ja inhonnut keskipisteenä oloa ja turhaa small talkia. Asiakaspalvelutyössä kuitenkin nuoruusvuosina sitä jotenkin karaistui ja nykyään työskentelen sosiaalialalla. En mä vieläkään huomiosta tykkää, mutta elämä vaan on helmpompaa kun ei stressaa ja mieti mitä muut nyt ajattelee minusta.
Ja joo, töissä saan kyllä ihan tarpeeksi olla ihmisten kanssa tekemisissä. Vapaa-aika kuluu perheen sekä ehkä kerran kuussa näen ystäviäni. Enempää en sosiaalisia kontakteja vapaa-ajallani kaipaakaan ja välillä edellä mainituissakin tuntuu olevan liikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä minä olen oppinut. Olin ennen kauhean ujo ja epävarma koulukiusauksen jäljiltä. En uskaltanut puhua seurassa, tuntui että kaikki sanomiset piti miettiä valmiiksi ja sitten tilanne oli jo ohi. Minulla oli sitten yksi oikein sosiaalinen ystävä, joka on tosi hyvä keskustelemaan, ottaa kaikki huomioon ja kyselee ihmisiltä mukavasti heidän asioistaan. Aloin sitten ottamaan mallia hänestä, en toki mitenkään matkimalla, vaan muistutin itselleni keskustelutilanteissa että kysele juttukaverilta jotain, kommentoi muutenkin kuin "ai jaa" tai "niin" jne.
Siitä pikkuhiljaa se lähti, ja nykyään olen ihan hyvä juttelemaan ja seurustelemaan enkä kaihda vieraiden seuraa niin kuin ennen. Mutta ihan harjoittelua se vaati, enkä silti muista ihan aina vieläkään tsempata. Tosin vieläkin viihdyn enimmäkseen perheen parissa, mutta sosiaaliset tilanteet eivät ole pelottavia niin kuin ennen.
En tiedä. Mulla sama ongelma, ikää 39. Olen eristätyynyt ihmisistä ihmisten pelkäämiseni takia, mutta kärsin valtavasti yksinäisyydestä. Olen yrittänyt aktiivisesti tulla ulos kuorestani ja mennä mukaan juttuihin, mutta aina kun menen, käyttäydyn ujosti, säikysti ja oudosti ja ihmiset vieroksuu minua.