Koiranpentua ei saa mistään
Miten voi olla, että koiran hankinta on ihan mahdotonta. Olen etsinyt ja kysellyt ympäriinsä, koska haluaisin ostaa koiranpennun. Missään ei vaan ole koiria. Jossain jos on syntynyt pentuja, on ne heti varattu. Hinnat alkaa jo olla yli 2000€. Mitä ihmettä?
Onko kellään kokemusta koiran ostamisesta ulkomailta kun Suomesta ei nyt saa koiraa?
Kommentit (57)
Vierailija kirjoitti:
Niin se vaan on, että jos haluaa suositun rodun laadukkaan pennun (eli terveistä ja tutkituista vanhemmista), saa sitä odotella usein 1-2 vuotta. Ensin pitää tutustua rotuun ja olla yhteyksissä kasvattajiin. Pitää käydä näyttelyissä ja muissa tapahtumissa jututtamassa kasvattajia ja rodun harrastajia (nyt koronan takia tietysti vaikeaa). Olisi hyvä, jos olisi joku "suosittelija" eli vaikka aikaisemman koiran kasvattaja tai muu aktiivinen koiraharrastaja, joka voisi kertoa valitsemallesi kasvattajalle, että olet kunnollinen tuleva koiranomistaja. Paras olisi, jos olisit aikaisemmin harrastanut koirien kanssa jotain tai esimerkiksi toiminut rotujärjestöissä.
Koiran hankkimiseen kannattaa nykyään suhtautua kuin työnhakuun. Pentua haluava joutuu laatimaan ikään kuin ansioluettelon, jonka esittää kasvattajalle. Aina ei tule valituksi, eikä pentujakaan tietenkään suunnitelmista huolimatta aina synny.
Pennun hankkimisen vaikeuden hyvä puoli on se, että ne jotka keksivät yhtäkkiä haluavansa söpön koiranpennun ymmärtämättä lainkaan koiranomistajuuteen liittyvää vastuuta eivät pentua saa, paitsi jos jaksavat sinnikkäästi ja aktiivisesti odottaa ja sinä aikana varmistua päätöksestään.
Tuollaista vain sekopää kasvattajien kanssa. Kannattaa kiertää kaukaa tuollaiset.
Vierailija kirjoitti:
Otettiin yhteyttä kasvattajaan ja kirjoitettiin perheen esittelykirje.
Pentujen synnyttyä lähdettiin katsomaan pentuja, tässä vaiheessa ei oltu vielä varmistettu että saadaan pentu. Hakijoita oli monta, pentuja kolme. Saimme pennun, mutta ei se ollut mikään otan tuon pennun tilanne.
Pentu haettiin 600 km päästä eli pentuun liittyviä ajoja tuli kaikkiaan 2400 km ja pari hotelliyöpymistä.
Nyt korona-aikana?
Moni tavallista kotikoiraa hakeva (=suuri osa koiran ostajista) kyselee värivirheellisiä ym. Koiria hinnanalennuksen toivossa. Ei niitä kaikille riitä kun rotukoirista suurin osa on kuitenkin rotumääritelmän mukainen.
Onkohan pennut virostakin loppu, kun ei ole torissakaan yorkie ja toy pentuja tarjolla vaikka yleensä koko ajan on tuontikoirien ilmoituksia.
Olen erään kasvattajan ystävä ja hän on todella tarkka kenelle koiranpentuja myy. Hänelle koirat ovat tärkeitä ja koska hän tekee kaikkensa niiden hyvän elämän eteen, niin myös uuden omistajan pitää tehdä. Kun koiranpennut sitten syntyvät, niin silloinkin hän valitsee täsmälleen yhteen sopivan pennun ja perheen. Kasvattaja järjestää myöhemminkin pentutreffejä, jos se vain on mahdollista.
Ihan varmasti "ovat kaikki varattuja", jos rotukoiraa kyselet kasvattajilta asenteella "haluan äkkiä ostaa jonkun koiranpennun". Ja hyvä niin.
Mieti ensin, miksi haluat koiran. Mihin tarkoitukseen sen olet ottamassa (pelkkä seurakoira, harrastuskaveri, metsästyskoira?) ja sitten etsit rotuja, jotka sopivat tarkoitukseesi. Näistä valitset mieleisen, etsit muutaman ko. rodun kasvattajan ja otat heihin yhteyttä, kerrot itsestäsi ja millaisen kodin voit pennulle tarjota.
Jos olet ottamassa ensimmäistä koiraasi, pelaa ns. varman päälle rotuvalinnassa, eli jätä ne haastavammat rodut kokonaan välistä. Ole kaikessa rehellinen sekä itsellesi että kasvattajille, jos tiedät olevasi tyyppi, joka ei viitsi koiran kanssa muuta harrastaa kuin lenkkeilyä ja kotona leikkimistä, perustokoa, valitse rotu, joka ei kaipaa paljon aktivointia jne.
Jos ensimmäinen koira kyseessä, ota selvää, mistä saat apua koulutukseen, turkin hoitoon, jos päädyt ns. turkkirotuun, ja kerro myös kasvattajille, että olet selvittänyt tällaiset asiat jo etukäteen.
Odotin omaa pikku villakoiraani yli kaksi vuotta. Hyvä niin. Koska pentuvaihe olikin yllättävän rankka. Nyt vuosien jälkeen hän on kaikkein rakkain.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkälaista koiraa etsit ap?
Villakoira
Minäkin olen etsinyt koko vuoden villakoiraa tai mixiä. En kuitenkaan osaa markkinoida ja tyrkyttää itseäni joten yhteydenottoni ovat aina tyyliin: jos vain pentuja jää jäljelle, voisin ostaa ja olen hyvä koiranomistaja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkälaista koiraa etsit ap?
Villakoira
Minäkin olen etsinyt koko vuoden villakoiraa tai mixiä. En kuitenkaan osaa markkinoida ja tyrkyttää itseäni joten yhteydenottoni ovat aina tyyliin: jos vain pentuja jää jäljelle, voisin ostaa ja olen hyvä koiranomistaja.
Ei itseään tarvitse markkinoida, vaan kertoa vaan rehellisesti, miksi haluat juuri villakoiran ja millainen koti sulla on koiralle tarjota.
Kerro, miksi olet päätynyt ko. rotuun, mitä haluat/aiot koiran kanssa harrastaa, ilmaise, että olet selvillä, mitä esim. turkinhoito vaatii jne.
Kaikki kasvattajat eivät etsi kaikille pennuille "harrastavaa ja esilletuovaa kotia", vaan myyvät oikein mielellään "pelkiksi" kotikoiriksi, mutta jokainen asiallinen kasvattaja haluaa pentujen päätyvän aidosti kiinnostuneeseen ja välittävään kotiin.
Eli älä kirjoita "haluan villakoiran, koska ne on söpöjä" vaan esim. "olen etsinyt seurakoiraa ja päätynyt villakoiraan, koska (syyt, miksi haluat villakoiran)...." Lisäksi kerrot ymmärtäväsi, mitä turkinhoito vaatii, mainitset, että paikkakunnallasi toimii trimmaaja x, jolle olet ajatellut vieväsi koiran trimmattavaksi yms. yms. Kerro myös itsestäsi, miten asut, vähän millaista työtä teet, eli millaiset aika- ja tilaresurssit sinulla on koiran kannalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Otettiin yhteyttä kasvattajaan ja kirjoitettiin perheen esittelykirje.
Pentujen synnyttyä lähdettiin katsomaan pentuja, tässä vaiheessa ei oltu vielä varmistettu että saadaan pentu. Hakijoita oli monta, pentuja kolme. Saimme pennun, mutta ei se ollut mikään otan tuon pennun tilanne.
Pentu haettiin 600 km päästä eli pentuun liittyviä ajoja tuli kaikkiaan 2400 km ja pari hotelliyöpymistä.Nyt korona-aikana?
Ei, vaan 2 vuotta sitten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Otettiin yhteyttä kasvattajaan ja kirjoitettiin perheen esittelykirje.
Pentujen synnyttyä lähdettiin katsomaan pentuja, tässä vaiheessa ei oltu vielä varmistettu että saadaan pentu. Hakijoita oli monta, pentuja kolme. Saimme pennun, mutta ei se ollut mikään otan tuon pennun tilanne.
Pentu haettiin 600 km päästä eli pentuun liittyviä ajoja tuli kaikkiaan 2400 km ja pari hotelliyöpymistä.Nyt korona-aikana?
Ei, vaan 2 vuotta sitten.
Silloin koiria olikin ihan toisella tavalla tarjolla. Nyt kaikki matkailua harrastavat perheet ovat ottaneet koiran, kun elämä tuntuu kotona tyhjältä.
Vierailija kirjoitti:
Oikeassa olet siinä että pentua harvemmin löytää kuin kaupan hyllyltä.
Kontakti kasvattajan, pentueen syntymisen odottaminen, ja 9vko lisäksi luovutusiän odotusta on tavallinen reitti ja kesto.
Varaisin noin 6-12kk aikaa jos olisin hankkimassa pentua. (Nykyisen "löysin" kahdessa vuodessa, se oli jo pitkä aika se).
Itse aloitin kasvattajoen kartoituksen tammikuussa ja lähetin usealle esittelykirjeen perheestämme. Korona ajan takia ei päästy keväällä katsomaan koiria. Pton kuitenki selvöä kasvattajan koirista ja yhdistelmästä, nuualla olen rodun koiria tavannut. Koska rotu on suht pienilukuinen ja tullut suosituksi viime vuosina, oletin ei saada enää tänä vuonna koiraa tai aikaisintaan loppusyksystä. Kävi kuitenkin tuuri kun kasvattaja kiinnostui meistä (minulla ninenomaan tarkoitus harrastaa koiran kanssa ja voin käydä myös näyttelyssä hakemassa koiralle arvioita). Kaikki pennut (4 syntyi) oli alustavasti varattu mutta yksi perhe tuli katumapäälle joten saimme pennun elokuun alussa. Koiraa olisi tuostakin pentueesra ollut halukas ottamaam kymmeniä kyselijöitä. Kesällä pentujen syntymän jälkeen kävimme tapaamassa kasvattajaa ja koiria.
No virossakin on hyviä kasvattajia
Villakoirat, etenkin pienet ovat tosi kysyttyjä ja pentueet on pieniä. Ulkomailla on sama juttu, ei sieltä välttämättä löydy yhtään helpommalla. Paras tapa lienee ottaa asiallisesti yhteyttä kasvattajiin, kertoa itsestään ja kysyä pentusuunnitelmista. Läheskään kaikilla kasvattajilla ei ole mitään ”jonoja”, vaan he myyvät parhaaksi katsomiinsa koteihin. Kannattaa tutkia ensimmäiseksi lähellä asuvat kasvattajat ja tutustua henkilökohtaisesti heihin, jos mahdollista. Myös sijoituskodiksi voi tarjoutua jos se sopii sinulle.
Katselkaa UK:sta. Samaisella sivustolla näet onko kasvattaja lisensoitu (pyytäkää tästä vielä todistus): https://www.pets4homes.co.uk/
https://www.thekennelclub.org.uk/search/find-a-puppy/
Ps. Briteissä kasvattaja saattaa pyytää tuttavaasi tai paikallista eläinlääkäriäsi antamaan sinusta suosituksen. Miksi? Koska haluaa varmistua ulkomaille luovuttaessa kodin luotettavuudesta. Ehdottomasti menet käymään paikan päällä ja kerrot jo ensimäisessä yhteydenotossa syysi kääntyä ulkomaalaisen kasvattajan puoleen. Englannissa on Suomen tavoin pitkänlinjan kasvattajia jotka arvostaa omaa rotuaan sekä jokaista heille syntyvää pentuetta. Selaa kuitenkin pentueiden sukutaulua sillä valitettavan iso osa käyttää ahtaita sukulinjoja mille täytyy sanoa heti kättelyssä jyrkkä ei.
Vierailija kirjoitti:
No virossakin on hyviä kasvattajia
Siellä on kasvattajia vaan toisin kuin Suomessa he ovat vasta aloittamassa kasvatuslinjojaan. Sieltä voit saada erinomaisen laatuyksilön tai sitten todella sairaan pennun vaikka sillä olisikin paperit. Mulla on kokemusta kahdesta virolaisen kasvattajan pennusta joista toinen onkin priima kun taas tällä toisella havaittiin kolmen vanhana epilepsia, eikä tätä kasvattajaa kiinnostanut.
Vierailija kirjoitti:
Villakoirat, etenkin pienet ovat tosi kysyttyjä ja pentueet on pieniä. Ulkomailla on sama juttu, ei sieltä välttämättä löydy yhtään helpommalla. Paras tapa lienee ottaa asiallisesti yhteyttä kasvattajiin, kertoa itsestään ja kysyä pentusuunnitelmista. Läheskään kaikilla kasvattajilla ei ole mitään ”jonoja”, vaan he myyvät parhaaksi katsomiinsa koteihin. Kannattaa tutkia ensimmäiseksi lähellä asuvat kasvattajat ja tutustua henkilökohtaisesti heihin, jos mahdollista. Myös sijoituskodiksi voi tarjoutua jos se sopii sinulle.
Ihan hyvin voisi myös vähän laajentaa omaa perspektiiviään, moni muukin koira on kiva kuin villakoira. En tajua miksi meidänkin alueella villiksiä on kaikkein eniten, heti tulee mieleen kahdeksan villistä.
Nyt olisi lapissa huskysafari yrittäjillä nuoria koiria tarjolla. Siitä vaan soittelemaan.
Meillä on nyt 12 viikkoa vanha saksanpaimenkoira. Pennun etsiminen kesti hetken, mutta oltiin valmiita käymään kaukanakin tutustumassa.
Sattuman kautta pentu kuitenkin löytyi muutaman sadan kilometrin päästä, ja kasvattaja meille yhden pennun myi huolimatta siitä, että olemme toistaiseksi kerrostalossa asuva lapsiperhe. Ja varsinkin siitä huolimatta, että koira on ensimmäinen pentu meille koskaan. Koiralla on terveet, tutkitut ja luonnetestatut vanhemmat.
En olisi itse valmis kiertämään näyttelyitä ja luomaan verkostoja yhden koiran vuoksi. Aion omani kanssa harrastaa itsenäisesti ja parin vuoden päästä sillä on iso aidattu piha jossa mennä viipottaa. Mutta en ole menossa mihinkään koiraihmisten tapahtumiin koskaan ikinä. Suosittelen olemaan rehellinen omista aikeista kuitenkin, ja jos olet haluamassa suosittua rotua, kerro että sinulle kelpaa värivirheellinen yms yksilö. Helpottaa varmasti, sillä itsestä ainakin tuntuu että "kaikki" haluaa täydellisen uroskoiran. Meillä on sekalinjainen narttu ja se on aivan ihana.