Taivaan tulien uudet jaksot
Olen seurannut Taivaan tulia suurella mielenkiinnolla alusta asti. Uskottavuus on rapissut pala kerrallaan, mutta nämä uusimmat jaksot... vähän väliä kauheaa huutamista, karjumista ja kiroilua. Juonenkäänteet epäuskottavia, joidenkin näyttelijöiden roolisuoritukset keskinkertaisia tai huonoja. Ja ihmeellisesti koko uusi kausi alkoi jotenkin hassusti, Raunin isän kuolemasta ei liene puhuttu mitään, vaikka se isäsuhde oli koko sarjan lähtökohta. Ja muutenkaan Raunia ei enää edes aina näytetä, pistää miettimään onko Ria Kataja ja Juha Veijonen menettäneet kiinnostuksensa sarjan tekoon, eitkä halua enää olla pääosissa. Pisteenä i:n päälle kaikessa pöljäilyssä nämä neljä entistä juoppoa. Jotenkin sovinistista juttua haukkua naisia ja syyttää alko-ongelmasta naisongelmia. En tod ole mikään feministi, mutta menee mielestäni monessa kohtaa hyvän maun rajojen yli. Tulee mieleen, että kari Väänäseltä vähän mopo karannut, jotain omaa omituista huumoriaan tuo esiin sarjan teossa.
ugh, olen puhunut. Sarjan seuraajat kommentoikaa, oletteko huomanneet samaa? Saa olla eri mieltä.
Kommentit (5)
Samaa mieltä ollaan miehen kanssa! Ensimmäiset kaksi kautta olivat loistavia, harvoin on niin hyviä kotimaisia sarjoja. Mutta tämä kausi: juuri sitä huutamista jatkuvasti, juoni ei etene ja yksittäiset jaksot ovat hyvin tapahtumattomia. Rauni oli ihana hahmo ja neljä juoppoa huumoripiriste. Kääntynyt toisinpäin eikä juuri naurata. Harmi.
Siinä ensimmäisen uuden jakson alussahan Rauni, Erkki ja lapset oli Raunin isän haudalla, mutta muuten kuolemasta ei ole tosiaan puhuttu mitään. Muutenkin tuntuu että sarja pyörii nyt ainoastaan sen ampumisen ympärillä. Ja lisäksi se etelästä tullut maailaisia haukkuva tutkija -juoni on jo vähän nähty.
Niitä neljää ex-juoppoa en oikein aikaisemmin pitänyt uskottavina henkilöinä, mutta heistä on nyt alkanut löytyä särmää (vaikka edelleen ihmettelen miten he saivat pitää sen lapsen ja miten helposti raitistuminen kävi). Ne tarinat alkoholismiin ajautumisesta olivat hyvinkin uskottavia ja mahdollisia.
Yleisesti ottaen sarjan taso on laskenut kuin lehmän häntä ja toivonkin enää vain, että tästä loppua kohden vähän nousisi ja jäisi positiivinen maku sarjasta.
[quote author="Vierailija" time="13.11.2013 klo 22:35"]
Siinä ensimmäisen uuden jakson alussahan Rauni, Erkki ja lapset oli Raunin isän haudalla, mutta muuten kuolemasta ei ole tosiaan puhuttu mitään.
[/quote]
Ei mutta hetkinen, olivatkos he sittenkin Erkin entisen vaimon haudalla?
Samaa mieltä siitä, että taso on romahtanut. Juonta ei ole nimeksikään.
"vähän väliä kauheaa huutamista, karjumista ja kiroilua" Tähän täytyy kuitenkin todeta, että tuollaista se tuppaa Kemijärvellä olemaan ihan oikeastikin... =P
minun mielestä mennyt koko ajan epäuskottavampaan suuntaan, jotenkin ylinäytellyltä tuntunut jo pitemmän aikaa. Enää en ole viitsinyt katsoakkaan.