Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kestääkö ensimmäinen parisuhde?
13.11.2013 |
Moikka!
Oon parikymppinen tyttö ja oon seurustellut poikaystäväni kanssa neljä vuotta. Meillä on kaikki hyvin, intohimoa löytyy, ei riidellä melkein koskaan (jos riidellään, vain jostain arkiasioista... mitään vakavia riitoja ei ole) ja ollaan nyt etsimässä omaa, ekaa yhteistä kämppää. :)
Mikä mua ottaa päähän on jotkut ihmiset ja monet mun kaverit. Tosi monet on sitä mieltä ettei tälläset ekat, teininä aloitetut parisuhteet tuu kestämään! Parhaan kaverin mielestä on tyhmää sitoutua ollenkaan vielä tässä vaiheessa, pitäis elää ja nähä kaikkee ennen sitoutumista ja sen perheen perustamista.
Kylhän mä tajuun itekki et se, et tällänen kestää, on harvinaista ja että mulle tai mun poikaystävälle saattaa tulla vielä vaihe kokea sitä sinkkuelämää (lukiossa kun ollaan oltu seurustelun alkaessa). HALUUN KUITENKIN USKOA ETTÄ SUHDE TÄHÄN MUN ENSIRAKKAUTEEN KESTÄÄ LOPPUUN ASTI! :DD Siis uskooko kukaan tälläseen enää vai onks kaikki vaan kyynisiä nuoruussuhteiden kestämisen suhteen?
Kommentit (20)
[quote author="Vierailija" time="13.11.2013 klo 14:08"]
Jos lyhyttä, muutaman kuukauden pituista seurustelusuhdetta ei lasketa, niin minä olen ollut ensimmäisessä oikeassa parisuhteessani 17-vuotiaasta lähtien. Ikää on nyt 38 v eli yhdessä on oltu 21 v. Mies oli 19 seurustelun alussa, eli nyt 40.
Voi kestää, riippuu ihan siitä, miten kumpikin muuttuu iän myötä (ja sitä ei kukaan voi kieltää, etteikö ihminen muuttuisi vaikkapa parikymppisestä kaksivitoseksi tai kolmekymppiseksi). Meillä sattui niin hyvä tuuri, että vaikka kumpikin olemme ihmisinä muuttuneet, olemme muuttuneet samaan suuntaan ja meillä on samat arvot.
[/quote]
Mun mielestä ihminen voi muuttua läpi elämän, ei siihen ikä vaikuta. Isot muutokset, menetykset, menestykset vaikuttaa aina. Nuorena näitä muutoksia voi toki olla useampia, kun on opiskelut ja työelämän aloittamiset ja perheen perustamiset. Mutta jos ne kohtaa yhdessä pariskuntana, niin kai on mahdollista, että muuttuukin samaan suuntaan.
T: Huikean vanha 26-vuotias 6 vuotta seurustellut, joka on muuttunut miehensä kanssa lähemmäksi toisiaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen itsekin aloittanut parisuhteeni nuorena ja joutunut miettimään tuota samaa dilemmaa. Uskon, että jokaisessa parisuhteessa on ne omat haasteensa. Meillä yksi haasteista on se, että aloimme seurustella nuorena eikä kummallakaan ole kokemusta muista parisuhteista. Joskus harvoin, muutaman vuoden välein, tulee itselleni tunne, että millaistahan olisi olla jonkun muun kanssa parisuhteessa. Olen kuitenkin hyväksynyt sen, etten koskaan saa sitä tietää. Kaikkea ei voi saada eikä kaikkea voi kokea. Olemme hyvin onnellisia näinkin ja se riittää. Eikä meillä lopulta ollut oikein mitään muuta vaihtoehtoa kuin alkaa seurustelemaan nuorena, sillä rakastimme silloin jo toisiamme. En olisi voinut luopua hänestä, joka tuntui ja tuntuu edelleen oikealta. Nyt on takana 21v yhdessä.
Vaarana kai usein on, että kasvetaan erilleen. Meille taas on käynyt päinvastoin eli olemme kasvaneet hyvinkin tiukasti yhteen, koska olemme kasvaneet käyttäen toisen ajatuksia peilinä ja paljon pohtineet ja miettineet asioita yhdessä. Kummallakin on toki omat ystävänsä ja menonsa, mutta jos vertaan meitä niihin, jotka ovat alkaneet seurustelemaan vasta huomattavasti myöhemmin, olemme jotenkin enemmän kasvaneet kiinni toisiimme. Joskus puhutaan, että kun toinen kuolee, kuolee toinen pian perään sydänsuruun :)
Voi kestää :) mun vanhemmat 16 ja 17 vuotiaina tapasivat ja alkoivat seurustella. Nyt ikää heillä 44 ja 45 ja kesällä vietettiin heidän 20-vuotis hääpäivää :) Molemmille suhde oli siis ensimmäinen :)
[quote author="Vierailija" time="13.11.2013 klo 14:14"]
[quote author="Vierailija" time="13.11.2013 klo 14:08"]
Jos lyhyttä, muutaman kuukauden pituista seurustelusuhdetta ei lasketa, niin minä olen ollut ensimmäisessä oikeassa parisuhteessani 17-vuotiaasta lähtien. Ikää on nyt 38 v eli yhdessä on oltu 21 v. Mies oli 19 seurustelun alussa, eli nyt 40.
Voi kestää, riippuu ihan siitä, miten kumpikin muuttuu iän myötä (ja sitä ei kukaan voi kieltää, etteikö ihminen muuttuisi vaikkapa parikymppisestä kaksivitoseksi tai kolmekymppiseksi). Meillä sattui niin hyvä tuuri, että vaikka kumpikin olemme ihmisinä muuttuneet, olemme muuttuneet samaan suuntaan ja meillä on samat arvot.
[/quote]
Mun mielestä ihminen voi muuttua läpi elämän, ei siihen ikä vaikuta. Isot muutokset, menetykset, menestykset vaikuttaa aina. Nuorena näitä muutoksia voi toki olla useampia, kun on opiskelut ja työelämän aloittamiset ja perheen perustamiset. Mutta jos ne kohtaa yhdessä pariskuntana, niin kai on mahdollista, että muuttuukin samaan suuntaan.
T: Huikean vanha 26-vuotias 6 vuotta seurustellut, joka on muuttunut miehensä kanssa lähemmäksi toisiaan.
[/quote]
Totta kai muuttuu läpi elämän, en sitä tarkoitakaan. Mutta jos seurusteluajalle sattuu toisen osapuolen armeija, molempien opiskelut, kotoa poismuutot jne. niin onhan se selvä, että myös tätä "kasvua" tapahtuu pariskunnan toisesta osapuolesta riippumatta enemmän kuin ihan tasaista yhteiseloa samassa taloudessa asuen.
Minä aloin seurustelemaan aviomieheni (ensimmäinen poikaystävä) kanssa kun olin 16v. Mies oli 22v. Nyt vuosia takana seitsemän, yksi lapsi ja kolme vuotta ihan onnellisesti avioliitossa :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No meillä on kestänyt avioliittona jo 14 vuotta. Minulle suhde oli ensimmäinen, ja mies myös ensimmäinen seksikumppani, miehellä oli pari seurustelua takana aiemminkin.
Se riippuu niin monesta asiasta kestääkö mikään suhde. Esim. meidän on varmaan kestänyt, koska molemmat suhtaudumme avioliittoon hyvin vakavasti. Esim. mistään "kasvettiin erilleen" syystä me emme eroaisi, vaan eroon tarvittaisiin jotain tosi dramaattista kuten jatkuva pettäminen, väkivalta tms. Muuten ajatellaan, että jos kasvetaan erilleen, sitten opetellaan elämään sen uuden erilaisen ihmisen kanssa vaan, sopeudutaan toisen muutoksiin. Kyllä meillä oli jossain 4-5 vuoden paikkeilla jonkinlainen kriisi, mutta siitä mentiin yli sitoutumisen voimin, ja sen jälkeen kaikki onkin taas ollut oikein hyvin.
Mä olen myös seurustellut ensimmäisen poikaystäväni kanssa 7 vuotta, olen nyt 25. On varmaan aika paljon ihmisestä kiinni, onko tahtoa ja kykyä kasvaa sen saman ihmisen kanssa nuoruudesta aikuisuuteen. Tietysti myös tuurilla on osansa asiassa -toisilla vaan sattuu tulemaan nuorena kohdalle sopiva tyyppi :) Huomaan kuitenkin, että toiset suhtautuvat seurusteluun paljon kevyemmin ja ovat helposti valmiita eroamaan. Me miehen kanssa ollaan aina oltu valmiita sitoutumaan. Osaamme myös olla onnellisia toisistamme!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tähän on kaksi vaihtoehtoa. joko kestää tai ei.
siskoni on edelleen nuoruudenrakkautensa kanssa. olisivatko jo viidettätoista vuotta yhdessä. itse olin naimisissa yli 10v nuoruuden poikaystäväni kanssa kunnes tajusin että olemme ihan erilaisia ja ero tuli.
arjen - ja sen yhteenmuuton - jos kestää ja teillä on sama huumorintaju, yhteinen ja silti omakin elämä niin kestää. muut ja muitten mielipiteet on paskapuhetta.
Selvästihän ystäväsi ovat hiukan kateellisia sinulle noinkin pitkästä suhteesta.. :)
Itse kuulun myös tähän sakkiin että kyllä eka suhde voi kestää. Tosin mulla on ollut säätöä läpi nuoruuden ja yksi vakavampikin juttu, minkä kai voi laskea seurusteluksi mutta en koskaan rakastanut tuota heppua. 17-vuotiaana tapasin nykyisen mieheni ja nyt olemme olleet kohta kolme vuotta naimisissa. Tietysti vielä vasta hyvin vähän aikaa.
Sellaista tekosyytä kuin "kasvettu erillemme" ei olekaan. Jos on tosissaan toisen kanssa, ei sellaista tapahdu. Itse olen sitä mieltä että mitä nuorempana sitoutuu niin sitä tiiviimmäksi toisen kanssa kasvaa. Ne jotka avioituvat vaikka 40-vuotiaana ja ovat naimisissa siitä loppuelämänsä, eivät mitenkään voi saavuttaa samanlaista yhteyttä kuin ne jotka ovat menneet yhteen parikymppisinä ja joille kertyy 70 vuottakin yhdessäoloa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kestää.
JKonusta samasta miehestä vuodesta 69.
Edelleen on mukavoo.
11: Oletpas lapsellinen. Miksi sinun pitäisi verrata nelikymppisenä toisensa tavanneita sellaisiin, jotka ovat tavanneet jo nuorina aikuisina? Ihan kuin ylentäisit omaa suhdettasi. Sinä ja kumppanisi voitte kuolla vaikka huomenna, joten ette milloinkaan tule "saavuttamaan samanlaista yhteyttä" kuin pariskunta, joka tapaa 40-vuotiaina ja elää 7-kymppiseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis 12 korjaa, että kokemusta on.
[quote author="Vierailija" time="13.11.2013 klo 14:19"] Esim. mistään "kasvettiin erilleen" syystä me emme eroaisi, vaan eroon tarvittaisiin jotain tosi dramaattista kuten jatkuva pettäminen, väkivalta tms.
[/quote]
Eikö sinun mielestäsi pariskunta ole kasvanut erilleen, jos toinen ryhtyy pettämään tai pahoinpitelemään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen ollut mieheni kanssa yli 20 vuotta, olen nyt vähän yli nelikymppinen. Meidän kohdalla tämä on kestänyt. Eikä ole ollut edes ihan tasaista elämää, on ollut työttömyyttä, sairastelua, lapsettomuutta, rahavaikeuksia. Kaikesta ollaan yhdessä selvitty. Haluan kannustaa sua rohkeasti panostamaan suhteeseesi, millään jarruttamisella ja jahkailulla, tai varsinkaan varalla pitämisen tunteella ei tule mitään. Eläkää yhdessä tavallista arkea iloineen ja suruineen, kyllä siinä sitten näkee kuinka osataan ratkaista ne ongelmakohdat. Ei elämästä koskaan tiedä, ei parisuhteestakaan saa mitään takuuta. On vaan uskallettava!
[quote author="Vierailija" time="13.11.2013 klo 14:53"]
[quote author="Vierailija" time="13.11.2013 klo 14:19"] Esim. mistään "kasvettiin erilleen" syystä me emme eroaisi, vaan eroon tarvittaisiin jotain tosi dramaattista kuten jatkuva pettäminen, väkivalta tms.
[/quote]
Eikö sinun mielestäsi pariskunta ole kasvanut erilleen, jos toinen ryhtyy pettämään tai pahoinpitelemään?
[/quote]
En ole viestin kirjoittaja mutta vastaan silti. Ite en puhuisi erilleen kasvamisesta vaan toisen asenne ja luonnevammasta.
[quote author="Vierailija" time="13.11.2013 klo 14:50"]
11: Oletpas lapsellinen. Miksi sinun pitäisi verrata nelikymppisenä toisensa tavanneita sellaisiin, jotka ovat tavanneet jo nuorina aikuisina? Ihan kuin ylentäisit omaa suhdettasi. Sinä ja kumppanisi voitte kuolla vaikka huomenna, joten ette milloinkaan tule "saavuttamaan samanlaista yhteyttä" kuin pariskunta, joka tapaa 40-vuotiaina ja elää 7-kymppiseksi.
[/quote]
No mietihän omalla järjelläsi kumpiko pariskunta tuntee toisensa paremmin?
Se joka on ollut 70 vuotta vai 20 vuotta yhdessä? Että näin.. Oletuksena tietenkin että kaikki menee hyvin eikä kukaan kuole ennenaikaisesti....
Toistaiseksi on kestänyt jo 26 vuotta.
tapasin ex-mieheni 16-vuotiaana. ja voin sanoa että kasvoimme erillemme! minulla oli eri jutut kuin hänellä, enää ei baarit ja kännäys kiinnostanut kuten häntä, opiskelin ja luin muutenkin paljon jne. mitään pettämistä tai luottamuspulaa tai muuta ei tullut, vain riitoja siitä kun sinä sitä ja minä tätä ja plaaplaa. parempi oli erota.
eli voi kasvaa erilleen. aikuisena etsiikin jo jotain ihan muuta kumppanista kuin ihguu datsunia ja ruskeita silmiä.. :D
Noin tilastollisesti ottaen lienee aika harvinaista, että ensimmäinen suhde kestää. Yksi syistä on varmasti tuo täälläkin mainittu erilleen kasvaminen (tosin mielestäni siihen on mahdollista vaikuttaa jonkin verran omilla valinnoilla). Toisena syynä mainitsisin sen, että todennäköisesti ensimmäiseen suhteeseen ryhdyttäessä ollaan melko nuoria, joten ihmissuhdetaidot ja esimerkiksi kyky ratkaista konflikteja ovat aika kehittymättömät ja peruuttamattomia ristiriitoja syntyy helpommin.
Tilastollinen todennäköisyys ei kuitenkaan kerro mitään yksittäisistä ihmisistä. Totta kai joukkoon mahtuu niitäkin, jotka saavat ensimmäisen parisuhteen onnistumaan. Itsekin toivon kuuluvani tähän porukkaan, nyt 10 vuotta takana ja hienosti menee, vaikka alku olikin vaikea.
Alue: Aihe vapaa
Jos lyhyttä, muutaman kuukauden pituista seurustelusuhdetta ei lasketa, niin minä olen ollut ensimmäisessä oikeassa parisuhteessani 17-vuotiaasta lähtien. Ikää on nyt 38 v eli yhdessä on oltu 21 v. Mies oli 19 seurustelun alussa, eli nyt 40.
Voi kestää, riippuu ihan siitä, miten kumpikin muuttuu iän myötä (ja sitä ei kukaan voi kieltää, etteikö ihminen muuttuisi vaikkapa parikymppisestä kaksivitoseksi tai kolmekymppiseksi). Meillä sattui niin hyvä tuuri, että vaikka kumpikin olemme ihmisinä muuttuneet, olemme muuttuneet samaan suuntaan ja meillä on samat arvot.