Lue keskustelun säännöt.
Mielenterveyteni ei kestä työelämää
Huoh
17.09.2020 |
Olen ollut poissa työelämästä nyt noin 2,5 vuotta mielenterveysongelmien takia. Nyt tuntuu, että eri tahot yrittävät väen väkisin saada minut puskettua takaisin työelämään lääkäreitä myöten. Voi olla aamuja, että pelkästään sängystä nouseminen on vaikeaa ja mieli on maassa. Aamukahvin keittäminenkin tuntuu jo saavutukselta. Tuntuu etteivät lääkäritkään ymmärrä, että ei tällainen henkilö ole valmis työelämään. En minä pysty tässä terveydentilassa antamaan työnantajalle sitä panosta, jota työelämässä vaaditaan, mutta kuuroille korville tuntuu asiat menevän.
Kommentit (55)
Ylen Perjantai dokumentissa puhui 3 vaiko peräti 4 loppuunpalamista kärsinyt nainen. Lähti ohjelman päätteeksi uudelleen töihin. Tsempit hälle! Mä hyydyin 2 loppuunpalamisen päätteeksi. Myin kaiken mikä oli rahanarvoista ja otin luottoa -> muutto maalle.
Katson palaanko enää työelämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Suurin osa näistä ns masentuneista parantuisi juuri työelämässä kun elämässä olisi rytmi ja tuntisi itsensä tärkeämmäksi. Jokainen masentuu kotona maatessa. Ei ihmistä ole luotu kotiin märehtimään. Ongelmahan tietty on että niitä oikeita töitä ei saa vaan pitää ilmasisöissä sun muisssa kuntoutuspaskoissa ravata.
Ei työelämä (varsinkaan nykyinen sellainen jossa mikään ei riitä) ketään paranna masennuksesta. Lähinnä siellä vaan nappipäissään yritetään jaksaa masennuksesta huolimatta.
Terveisin 20 vuotta masennusta taustalla ja töissä oon aina käynyt, mitä nyt välillä lyhesti piipahdellut lataamossa ja sen jälkeen jatkanut taas. Onneksi sentään on pian asunto maksettu. Sitten ei ole niin väliä vaikka mut potkittaisikin eläkkeelle liian aikaisin. En tosin itse sitä halua, mutta pomo voi haluta. Koska en mitenkään pysy muiden tahdissa kun oma elämä on täys kaaosta, enkä jaksa huolehtia itsestäni nykyään juuri lainkaan.
Vierailija kirjoitti:
Ylen Perjantai dokumentissa puhui 3 vaiko peräti 4 loppuunpalamista kärsinyt nainen. Lähti ohjelman päätteeksi uudelleen töihin. Tsempit hälle! Mä hyydyin 2 loppuunpalamisen päätteeksi. Myin kaiken mikä oli rahanarvoista ja otin luottoa -> muutto maalle.
Katson palaanko enää työelämään.
Tätä olen jo vuosia miettinyt. Kämppä myyntiin Helsingissä, kaksio perähikiältä eikä ikinä enää töihin. Ei vaan ole voimia toteuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ylen Perjantai dokumentissa puhui 3 vaiko peräti 4 loppuunpalamista kärsinyt nainen. Lähti ohjelman päätteeksi uudelleen töihin. Tsempit hälle! Mä hyydyin 2 loppuunpalamisen päätteeksi. Myin kaiken mikä oli rahanarvoista ja otin luottoa -> muutto maalle.
Katson palaanko enää työelämään.Tätä olen jo vuosia miettinyt. Kämppä myyntiin Helsingissä, kaksio perähikiältä eikä ikinä enää töihin. Ei vaan ole voimia toteuttaa.
Ota oma aikasi. Tiedän miten raskasta uuteen hyppääminen on. Lähetän virtuaalihalin ja voimia tulit sitten mihin tahansa lopputulokseen ❤️
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ylen Perjantai dokumentissa puhui 3 vaiko peräti 4 loppuunpalamista kärsinyt nainen. Lähti ohjelman päätteeksi uudelleen töihin. Tsempit hälle! Mä hyydyin 2 loppuunpalamisen päätteeksi. Myin kaiken mikä oli rahanarvoista ja otin luottoa -> muutto maalle.
Katson palaanko enää työelämään.Tätä olen jo vuosia miettinyt. Kämppä myyntiin Helsingissä, kaksio perähikiältä eikä ikinä enää töihin. Ei vaan ole voimia toteuttaa.
Ota oma aikasi. Tiedän miten raskasta uuteen hyppääminen on. Lähetän virtuaalihalin ja voimia tulit sitten mihin tahansa lopputulokseen ❤️
Kiitos❤
Kannattaa kokeilla jotain erilaista työtä mitä aiemmin. Parhaimmillaan työelämä voi olla kivaa kunhan vain löytää oman "juttunsa".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jorppa kirjoitti:
Jees, mua vaivaa keskivaikea laiskuus. Ei huvita mikään muu kuin dokaaminen, pleikan peluu ja nussiminen. Oon tämmönen, väkisin työtoimintaan pakotettu jannu. Tein alkuun kuntouttavaa työtoimintaa 2 pvä viikko 4h kerrallaan, tuota rääkkiä kesti 2 vuotta. Nyt olen saanut sopparin yhteen 4 tuntiseen päivään viikko. Kävin viime viikolla kirjoittaa tästä sopparin ja olen ryypännyt sen kunniaksi toista viikkoa, joten tämän viikon työt meni siinä. Yritän ensi viikolla taas töihin, rankkaahan se on. Se hyvä puoli tässä koronassa on, että pienenkin nuhan takia voi jäädä hommista pois ja laitoinkin poissaolon sen piikkiin. Mä oon kyllä toisaalta tyytyväinen tähän kuntouttavaan, kun ei tartte edes itte huolehtia töihin menosta, kun kyyti tulee mennentullen kotiovelle. Eikä tartte mitään oikeastaan tehdäkään, ainoastaan kantaa jokunen kaapin ovi silloin tällöin ja loppuaika menee puhelimella. Et oikeastaan mulla on kaikki jees.
Rehellinen kommentti!!! 😃😂😂😂
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa kokeilla jotain erilaista työtä mitä aiemmin. Parhaimmillaan työelämä voi olla kivaa kunhan vain löytää oman "juttunsa".
Tuossa voi mennä aikaa. Mulla meni 11 vuotta löytää se oma juttu ja tääkin löytyi vahingossa. Toimin nykyisellään kansainvälisessä firmassa etäaspana joka saattaa jollakin toisella tuntua melkoiselta painajaiselta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa kokeilla jotain erilaista työtä mitä aiemmin. Parhaimmillaan työelämä voi olla kivaa kunhan vain löytää oman "juttunsa".
Ei niitä niin vain kokeilla, kyllä nyt monella on tilanne se, että on otettava mitä saa ja tyydyttävä siihen. Hyvinä aikoina 80-luvulla menin erääseen firmaan oikeastaan juuri kokeilumielessä ja tykästyin melkein saman tien. Laman yli saatiin sinniteltyä mutta sitten tuli konkurssi. Itseasiassa olen ollut töissä yli kymmenessä yrityksessä eikä niistä yhtäkään enää ole, suurin osa mennyt konkurssiin ja yhden osti kilpailija ja lakkautti pois häiriköimästä. Alle kymmenessä vuodessa 90-ja 2000-luvuilla sain viidet potkut, yksiäkään en omasta syystäni, ja noihin vuosiin mahtuu yhteenlaskettuna vähintään 3 vuotta työttömyyttä. Nyt olen työkyvyttömyyseläkkeellä diagnoosina vakava masennus, mutta sen verran olen toipunut, että pyöritän pienimuotoista omaa bisnestä ja pienimuotoisena sen haluan myös pitää, kuitenkin niin, että pystyisin sillä elämään tarvitsematta yhteiskunnan apua. En minä ainakaan huvikseni ole masentunut enkä usko monen muunkaan olevan, mikäli sellaista joku oikeasti kuvittelee.
Entäs jos ei ole edes päässyt sinne työelämään lainkaan? Itse olen lukion käynyt, mutta sen jälkeen meni loputkin voimat ja jotenkin luotto koko elämään ja ihmisiin. Tämän jälkeen työkkärin kanssa jotain yritetty, mutta työvoimakouluskin piti jättää kesken monista asioista johtuen. Opiskelemaan en pääse, vaikka olen hakenut ja jos joku ehdottaa esim lähihoitajan ammattia ( koska sinnehän pääsee kaikki) niin voin sanoa, että on niille ihmisillekin parempi jos en ole siellä alalla lainkaan ja en pärjäisi siellä. Tukia en myöskään saa enää lainkaan. Karenssien jälkeen en ole itseäni työkkärin listoille laittanut ja samalla toimeentulotukea tuskin saisin kun rahaa vielä on jonkin verran. Tämän kaiken lisäksi työkokemus on lähes olematon ja en ole oikeastaan ollut missään. Silloin lukion jälkeen olisi pitänyt viimeistään päästä työelämään mukaan, mutta en voinut edes ajatella ja hyvä, kun selvisi silloin eteenpäin. Nyt vuosien päästä mietin, että olen pilannut kaiken ja en kestä elämää niinkuin pitäisi. Kuka "hullu" enää ottaa töihin näinä aikoina, kun moni hyväkään ei pääse ja miten koskaan saan edes ammattia itselleni jossa kestäisin. Joskus tulee se ajatus, että mitä järkeä elämässä enää on ja samalla häpeän itseäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No toivottavasti et vaan oleskele kotona koko päivää. Silloin et ikinä pääse tosta pois. Aloita vaikka 15min päivittäisellä metsäkävelyllä, ja sitten enemmän ja enemmän ohjelmaa joka päivä. Aloitat sitten kun voimia on kertynyt jonkun uuden (edullisen/ilmaisen) harrastuksen, vaikkapa leivonnan tms.
Tsemppiä paranemiseen! ❤️
Ei kun minä lepään nyt enkä ota velvollisuuksia mistään tuollaisesta.
Tyyhmän ihmisen tunnnistaa stereotypioistaaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Entäs jos ei ole edes päässyt sinne työelämään lainkaan? Itse olen lukion käynyt, mutta sen jälkeen meni loputkin voimat ja jotenkin luotto koko elämään ja ihmisiin. Tämän jälkeen työkkärin kanssa jotain yritetty, mutta työvoimakouluskin piti jättää kesken monista asioista johtuen. Opiskelemaan en pääse, vaikka olen hakenut ja jos joku ehdottaa esim lähihoitajan ammattia ( koska sinnehän pääsee kaikki) niin voin sanoa, että on niille ihmisillekin parempi jos en ole siellä alalla lainkaan ja en pärjäisi siellä. Tukia en myöskään saa enää lainkaan. Karenssien jälkeen en ole itseäni työkkärin listoille laittanut ja samalla toimeentulotukea tuskin saisin kun rahaa vielä on jonkin verran. Tämän kaiken lisäksi työkokemus on lähes olematon ja en ole oikeastaan ollut missään. Silloin lukion jälkeen olisi pitänyt viimeistään päästä työelämään mukaan, mutta en voinut edes ajatella ja hyvä, kun selvisi silloin eteenpäin. Nyt vuosien päästä mietin, että olen pilannut kaiken ja en kestä elämää niinkuin pitäisi. Kuka "hullu" enää ottaa töihin näinä aikoina, kun moni hyväkään ei pääse ja miten koskaan saan edes ammattia itselleni jossa kestäisin. Joskus tulee se ajatus, että mitä järkeä elämässä enää on ja samalla häpeän itseäni.
MIten maksat elämisen sitte? asunnon ,ruuat yms
Vierailija kirjoitti:
Tää vaiva on aika yleinen. Niin kauan kun tilille napsahtaa tukirahoja niin työ alkaa tuntua yhä enemmän ylitsepääsemättömältä. Paras lääke löytyy siitä jos tukisummat pienenisi, alkaa kummasti tuntua helpommalta se työnteko.
Ei se työnteko ala silloinkaan tuntua helpommalta, sitten haetaan rahat teidän lampaiden kotoa ja eihän määkivä lammas uskalla edes puolustaa itseään.
Siis mä en nyt ihan ymmärrä. Itse sain lähteä kun jouduin pari kk olemaan sairaslomalla masennuksen takia. Maksoivat siis ulos, koska luottoa ei tollasen diagnoosin jälkeen ole.
En tiedä kuinka mielenterveyteni kestää, mutta huoli tuosta on syrjäytynyt aikoja sitten toimeentulosta syntyvien huolien alle. Lisäksi haluaisin tuntea itseni tarpeelliseksi ja oikeasti tehdä töitä.
En kuitenkaan kelpaa mihinkään koska cv: ssä on aukko. Olisin ikionnellinen jos joku osoittaisi mulle, edes muutaman päivän viikossa mitä tahansa työtä. Mut ei tarvita mihinkään, eikä kukaan todellakaan ole " laittamassa töihin " :D
Vierailija kirjoitti:
Olet ollut pois työelämästä vasta 2,5 vuotta, joten on täysin ymmärrettävää, ettei tuo aika riitä toipumiseen ja itsensä tasapainoon saattamiseen.
Toivottavasti oli sarkasmia.
Vierailija kirjoitti:
Jännä juttu. Oon itse ollut kuntoutustuella nyt saman verran ja poissa työelämästä. Minut tosin irtisanottiin vielä eli ei työpaikkaa. Ei ole hoitajat ja lääkärit töihin laittamassa. Mutta voi olla että ongelmani ovat vakavammat. Oon ollut mm psykoosissa yleensä keväisin iskee mania.
Eikö sulla ole mitään lääkkeitä?
Mun on vaikea kestää koko elämää. Joo, en pysty olemaan työssä. Mielikuvitusmaailmassa kuvittelen erilaisen maailman, jossa ihmiset olisi mukavia eikä tätä kaikkea sontaa olisi, kuvittelen itseni työelämään. Kuinka kivaa se olisi.
Kyllä minä ainakin tykkäisin tehdä työtä, se on ihan luonnollista. Ei kukaan varmaan haluaisi olla vaan paikoillaan tekemättä yhtään mitään. Mutta tässä maailmassa en pysty tekemään mitään.
Tukia on vara laskea reippaasti kun ei työt kiinnosta. Otetaan aluks vaikka puolet pois ja etsitään halvimmat asunnot työttömille mitkä löytyy. Käteistä rahaa ei yhtään vaan ruokakuponkeja niin että riittää makaroonia kuukaudeks