Onko miesystäväni tosissaan meidän jutussa?
Kaipaan mielipiteitä ja ulkopuolisen näkemystä tilanteeseeni. Olen noin vuoden tapaillut miesystävääni. Olemme miettineet yhteen muuttamista. Välillä kuitenkin tuntuu siltä, että mies ei ole ollenkaan tosissaan jutussamme. En saa häneltä oikein mitään käytännön apua ja se tuntuu pahalta. Esim. kuukausi sitten tein omaan asuntooni remonttia yksin, mm. tapetoin ja tasoitin seiniä. Pyysin mieheltä apua ja hän tuli parina päivänä paikalle "hengailemaan". Jouduin jokaista asiaa pyytämään erikseen: voitko siirtää tuon ja tuon tavaran pois tuosta, voisitko auttaa tässä jne. Hänestä ei ollut käytännössä apua ja yleensä kun aloin puhua remontista hän vetäytyi omaan asuntoonsa alakouluikäisen poikansa kanssa pelaamaan pleikkaria tai vain katsomaan tv:tä. Tämä tuntui todella loukkaavalta. Pojalla on myös äiti jonka luo olisi saanut hänet hoitoon eli siitä ei mielestäni voi olla kysymys.
Itse olen auttanut häntä ja mm. tehnyt useita suursiivouksia hänen asuntoonsa. Minulla on tunne, että hän ei oikeasti halua tehdä mitään ylimääräistä, josta hän itse ei hyödy. Tämä menee jopa niin pitkälle, että hänen luona ei saa syödä mitään ruokia vaan ostan sinne kaikki eväät itse. Minun luona hän saattaa pyytää ruokaa kuitenkin itselleen ja pojalleen.
Jos yritän puhua aiheesta hän kiertelee ja kaartelee, mutta emme pääse "asiaan". Voiko mies olla silti tosissaan tässä jutussa vai mistä tämä kertoo? Voiko parisuhde jatkua loputtomiin tällaisena jossa kumpikin ajattelee vain itseään ja omaa etuaan ja voiko perheen perustaminen tämän ihmisen kanssa onnistua?
Kommentit (36)
Kai se sitten on niin, että tästä jutusta ei tule enää mitään :(. Tuo remontti oli itselleni tosi tärkeä juttu. Sinä joka sanoit että halusin ilmaisen remppamiehen: ei ne hommat mitään ammattilaista vaadi sen enempää kuin siivous tai muut kotityöt. Itse ne tein enkä ole mikään remppamies vaan ihan muulla alalla, joten naurettava oli tuo kommenttisi.
Ikävää vaan myöntää että joudun taas aloittamaan alusta etsimään miestä. Olen kohta jo 40 ja haluaisin oman perheen. Kiitos kaikille vastauksista. ap
Eihän miehen käytös välttämättä kerro mitään hänen tunteistaan sinua kohtaan, se kertoo vain siitä, että hän on suunnattoman saita ja yrittää hyötyä (rahallisesti ja ajallisesti/materiaalisesti) muista mahdollisimman paljon. Hän varmasti mielellään muuttaisi sinun omistamaan asuntoon, jossa saisi asua paljon halvemmalla kuin omassa nykyisessä asunnossaan. Voihan suhde kestää ihan hyvin, niin kauan kuin alusta asti tiedostat kyseisen piirteen miehessä, hyväksyt sen ja varmistat, että mies ei sinua liikaa rahallisesti käytä hyväksi. Etkä varsinkaan toivo tai oleta, että mies tulisi erilaiseksi muuttumaan yhteisen talouden myötä.
Totta hitossa mies on tosissaan. Kukapa mies ei haluaisia "äitiä" itselleen, jonka voi laittaa nyrkin ja hellan väliin kotiarestiin. Kukapa mies nyt haluaisi naisen, joka arvostaa itseään edes sen verran että osaa vaatia arvoistaan kohtelua.
Ei mies ole mikään välttämätön asuste, joka jokaisella naisella on oltava, että miksi tyytyä puolikkaaseen. Itseään arvostava naisen uskaltaa olla rohkeasti onneton, eikä vain laimeasti onnellinen.
Katso, että sinulla on kaikki raastinterät, taikinakoukut, ym vimpaimet kunnossa, koska sinusta ollaan tekemässä hyvää vauhtia laiskan vässykän omaa pikku kodinkonetta. Lapsensakin joudut hoitamaan, miehestä nyt puhumattakaan. Voin kuvitella, kuinka aherrat keittiössä, pyykki pyörii koneessa, kannat kauppakasseja, silität paitoja...ylkä pelailee poikansa kanssa pleikkaa, ja huhuilee, josko olisi ruoka jo valmista...huh huh, mikä tulevaisuus!
Niin, ja se jatkuva riita rahasta ja laskujen maksusta...Mieti vielä ja HARKITSE uudelleen! Jos tässä vaiheessa jo on noin "rehellisesti" oma itsensä, niin odotas jokusen vuoden jälkeen. Tuosta asetelmasta ei puutu enää kuin viina ja toiset naiset.
Miksi haluat olla tuollaisen miehen kanssa? Vaikka olisi tosissaankin, hyväksikäyttävä vätys se on silti...
siis vuoden olette olleet "yhdessä" etkä saa syödä hänen kodissaan mitään???
eikö tuo kerro jo tarpeeksi ap.. surullista millaisissa "suhteissa" ihmiset kituuttaa, luulisi lyhyemmässäkin ajassa tajuavan ansaitseeko tuollaista kohtelua ja tuntuuko suhde tasa-arvoiselta ja oikealta.
nyt silmät auki! se että se sanoo rakastavansa ei näy hänen toiminnassaan, tyhjiä sanoja! huvittava tyhjäntoimittaja jota en pystyisi kunnioittamaan miehenä.. hyötyy susta, panee sua, mutta ei anna mitään tilalle eikä ota sua elämäänsä niinkuin rakas ihminen otetaan :-/
lisään vielä että vaikka ap olet kohta 40 ja epätoivoinen, niin älä herranjestas alennu nainen ihan mihin tahansa! miehiä on olemassa parempiakin!
Siis kun menet miehen luokse vaikka viikonloppukylaan, sulla on omat evaat mita syot siella? Mies istuu vieressa ja syo omia ruokiaan?
Kyllä näin on ollut aina. Otan omat ruuat mukaan ja syön niitä :(. Joskus kysyin voinko keittää vielä lisää kahvia tai ottaa leipää tms. niin vastassa oli hiljaisuus ja yrmeä ilme. Tämä on se ongelma. Asioista ei päästä puhumaan suoraan, mutta eleet ja ilmeet puhuvat puolestaan. ap
Häpeän puolestasi - olet todellinen kynnysmatto ja todella epätoivoinen =(
[quote author="Vierailija" time="11.11.2013 klo 19:06"]Kyllä näin on ollut aina. Otan omat ruuat mukaan ja syön niitä :(. Joskus kysyin voinko keittää vielä lisää kahvia tai ottaa leipää tms. niin vastassa oli hiljaisuus ja yrmeä ilme. Tämä on se ongelma. Asioista ei päästä puhumaan suoraan, mutta eleet ja ilmeet puhuvat puolestaan. ap
[/quote]miksi helvetissä menet hänen luoxeen jos kihtelu on tuota tasoa?
Kylla mies on tosissaan siina mielessa etta haluaa paasta suhteeseen mika perustuu naisen hyvaksikayttoon, mikas on ollessa kun nainen pitaa kodin kunnossa ja maksaa kukkarostaan ruoat ym mita talouteen tarvitsee.
Voi pyhä jeesus...Oletko sinä ap nyt ihan tosissasi, että olet tuollaisen "miehen" kanssa muuttamassa yhteen ja perustamassa perhettä.
Onhan parisuhde toki paljon muutakin kun lista sopivia ominaisuuksia, mutta nuo ei näytä hyvältä edes paperilla.
Niin ja ihminen ei muutu, sisin vaan korostuu ajan myötä. Mies ei ole lapsi, et ole hänestä vastuussa.