Oletko hävennyt köyhyyttäsi ikinä? Jos, niin milloin?

Koko lapsuuteni ajan. Minulla oli niin vähän vaatteita, että jos yksi vaatekerta likaantui, ei välttämättä ollut säähän sopivaa vaihtovaatetta, vaan oli pakko mennä likaisissa kouluun. Pestä ei voinut, koska vaate ei olisi ehtinyt kuivua ajoissa (aikana ennen keskuslämmitystä ja kuivausrumpuja). Se hävetti. Siihen aikaan ei myöskään ollut coolia tuunata vanhoja vaatteita, joten aikuisten vaatteista pienennetyt vaatteet hävettivät. Ja se, ettei päässyt kertaakaan mukaan luokkaretkelle, koska perheessä ei ollut pientäkään määrää käteistä rahaa juuri sillä hetkellä. Sekin vähän hävetti, että meillä oli kyllä astianpesukone, muttei televisiota, koska isän mielestä se oli turha (ei uskonnollisia syitä).

Tämän jälkeen tärkein ammatinvalintaperusteeni oli se, että varmasti pystyisin elättämään itseni enkä enää ikinä olisi taloudellisesti kenenkään armoilla. Tämä on toteutunut. Työpaikkani on vakaa, palkkani keskiverto.

En tiedä onko hävennyt oikea sana, mutta leikkipuistossa joskus taannoin mammat puhuivat katumaastureistaan ja mihin ne 2 lasta parhaiten sopivat. Me hyvä kuin pystyttiin ostamaan kolmipyörä lapselle, ei ollut mukava kuunnella noita suuria ongelmia. Suurin osa puistossa kävijöistä olivat ihan tavallisia, mukavia ihmisiä, joidenkin on vaan pakko päteä millä tahansa.