Lue keskustelun säännöt.
Täällä yksi uusperheellinen, joka
06.11.2013 |
harkitsee eroa tämän uusperhe-elämän takia. Kaiken tämän 7 vuoden aikana en ole onnistunut luomaan kunnollista suhdetta mieheni poikaan ja olen aina hyvin ahdistunut, kun hän on meillä. Tälläkin hetkellä poika on vallannut olohuoneen sohvan, pelaa siellä ja katsoo televisiota. Ja mä taas istun makuuhuoneessa surffailemassa, kun en halua mennä siihen sohvalle vieraan ihmisen viereen. Meillä ei ole toisillemme mitään asiaa. Jotenkin varmaan pystyisi näin elämään, jos tämä ihminen kävisi meillä joka toinen viikonloppu, mutta kun hän on meillä joka toinen viikko. Eli puolet kuusta olen niin ahdistunut, että en haluaisi olla kotona ollenkaan. Poika täyttää pian 13, en tiedä meinaako olla 18-vuotiaaksi meillä joka toinen viikko. Mietin eroa päivittäin tämän asian vuoksi.
Kommentit (38)
kaikki äiditkään ei rakasta jokaista lastaan yhtä paljon ja se on kirjojen ja lääkäreiden mukaan ihan ok mut av mammojen mielestä se ettei lapsipuoleen saa suhdetta on omituista?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omituista on se, ettei pysty istumaan samassa huoneessa henkilön kanssa, joka on asunut samassa taloudessa joka toinen viikko seitsemän vuoden ajan!
Sinä siis olet pojan kanssa asunut 7 vuoden ajan joka toinen viikko, eli 3.5 vuotta. Ja silti puhut vieraasta ihmisestä ? Oletko pojan ollessa pienempi ottanut selvää hänen kiinnostuksenkohteistaan , vienyt leffaan tai pelannut pojan kanssa ?
Kuulostaa jotenkin uskomattomalta , nyt poika on murrosiässä, mutta hän on ollut pikkuinen eskari kun olette tavanneet. Mikset tunne poikaa ?
Ero on varmasti paras vaihtoehto.
[quote author="Vierailija" time="06.11.2013 klo 19:42"]
Joo surullista on. Siis pojalle. Onneks mun exä dumppas jokaisen naisen, jolle lapsemme oli pieninkin ongelma. Sen nykyinen on mahtava. Soitteleekin lapselle silloin kun on mun luona. Onneksi näin.
[/quote]
Sama juttu mun ex:n kanssa! Poika onkin tosi pidetty ja odotettu myös nykyisen vaimon vanhempien kotona "mummolassa".
Eipä se ei-uusperheissäkään tuon kummempaa aina ole. Sohvalla vierekkäin möllöttäminen on suomalaisten lempiajanviettotapoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ongelma onkin se, kun ei kykene nököttämään samalla sohvalla tai edes samassa huoneessa.
On selvää, että eskarilaisen tai pikkukoululaisen ei voi olettaa ottavan vastuuta tutustumisessa isän asuinkumppaniin. Jotain on pielessä ja pahasti talouden aikuisissa, ennen kaikkea isässä, joka ei huomaa tai ei välitä, miten kylmässä ympäristössä pieni poikansa elelee joka toinen viikko.
Ap ei saa minulta synninpäästöä. On outoa, ettei hän aikuisena saa luotua minkäänlaista suhdetta lapseen ja tosi outoa on se, että katsoo tilannetta 7 vuotta eikä yritä tehdä asialle mitään.
[quote author="Vierailija" time="06.11.2013 klo 20:08"]
Oletatko sä että pieni poika alkaisi tai olisi alkanut bondailemaan sun kanssa? Hei pliis. Sä olet tässä se aikuinen jonka olisi pitänyt suhdetta rakentaa.
[/quote]
Juuri näin! aikuisen vastuulla on se suhde rakentaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näitä lukiessa olen vain entistä tyytyväisempi kun lopetin oman suhteeni.
Naisystäväni oli ap:n kaltainen eikä saanut lapsiini mitään suhdetta aikaan, ja syykin oli lähinnä minun lasten kun he ovat niin vaikeasti lähestyttäviä. Kumma että lähestymis ongelmaa ei muilla ole ollut....
Ap:n on joko käytävä aktiivisesti sitä suhdetta luomaan (viimeistään nyt) tai sitten lähdettävä suhteesta.
T: yh-iskä
Naiset odottaa mieheltä jakamatonta huomiota (lue narisisteja): itsetunto ei kestä, että miehen huomio suuntautuu johonkin muuhun=lapsiinsa. Olen yh-isä ja ikänä en aio yhtään naista huolia saman katon alle asumaan.
Nykyisen naisystävän vanhemmat oli kuulema kovasti huolissaan, että ei vain laps-parka joudu sinne yh-isin lapsenpiiaksi ja hyväksikäytettäväksi. Eivät ole oikein kartalla=kukaan ei reaalimaailmassa kelpais. Pääasiassa siksi, että meidän perhe on onnellinen ihan näinkin. Ja toiseksi, että minä tai lapset ei juokse jonkun naisen mielihalujen tai oikkujen mukaisesti. Ja kolmanneksi että nainen ei pystyisi sopeutumaan yh-isyyteeni=pistän lapseni aina etusijalle.
Peli on harvinaisen selvä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä ainakin ymmärrän tuon kuvion. Sille mitä tuntee, ei vaan voi mitään. En jotenkin jaksa uskoa, että aloittaja ei olisi suhdetta yrittänyt luoda. Mulle miehen lapsi on "vieras" vaikka olemme miehen kanssa olleet yhdessä jo ennen kuin lapsi syntyi. Kun lapsi ei meillä ole kuin joka toisen viikonlopun ja varsinainen kasvatus jne. jää lapsen äidille, jää lapsi jotenkin vieraammaksi. Kun mulla oikein hormoonit heittää (raskaus, PMS), niin en meinaa kestää edes katsoa lasta ja sitten taas toisessa hetkessä vuorovaikutus lapsen kanssa on ihan luontevaa. Toisaalta en aina jaksaisi omienkaan lasten kosketusta/läheisyyttä. Ja olen ihan normaali perheenäiti uusperheessä. En toki mieheni lapselle näitä tuntemuksia näytä, mutta itseähän se ahdistaa. Onneksi mieheni kanssa pystytään puhua kaikesta, eikä mun tarvi näitä tunteita pitää sisälläni. Helpottaa, kun mies ymmärtää ja kuuntelee. Se on sitä tukea, joka auttaa sitten taas siihen suhteeseen sen "vieraankin" lapsen kanssa.
[quote author="Vierailija" time="07.11.2013 klo 16:05"]
Mä ainakin ymmärrän tuon kuvion. Sille mitä tuntee, ei vaan voi mitään. En jotenkin jaksa uskoa, että aloittaja ei olisi suhdetta yrittänyt luoda. Mulle miehen lapsi on "vieras" vaikka olemme miehen kanssa olleet yhdessä jo ennen kuin lapsi syntyi. Kun lapsi ei meillä ole kuin joka toisen viikonlopun ja varsinainen kasvatus jne. jää lapsen äidille, jää lapsi jotenkin vieraammaksi. Kun mulla oikein hormoonit heittää (raskaus, PMS), niin en meinaa kestää edes katsoa lasta ja sitten taas toisessa hetkessä vuorovaikutus lapsen kanssa on ihan luontevaa. Toisaalta en aina jaksaisi omienkaan lasten kosketusta/läheisyyttä. Ja olen ihan normaali perheenäiti uusperheessä. En toki mieheni lapselle näitä tuntemuksia näytä, mutta itseähän se ahdistaa. Onneksi mieheni kanssa pystytään puhua kaikesta, eikä mun tarvi näitä tunteita pitää sisälläni. Helpottaa, kun mies ymmärtää ja kuuntelee. Se on sitä tukea, joka auttaa sitten taas siihen suhteeseen sen "vieraankin" lapsen kanssa.
[/quote]
Minä en tajua, en mitenkään päin. Miksi on mahdotonta pysyä joko ydinperheenä tai sitten sinkkuna? Jos epäilee että uusperheessä voi olla ongelmia niin miksi alkaa semmoiseen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinäkään et sitten viitsinyt vaivauta ajattelemaan etukäteen ja tekemään asialle mitään?
Teitä on Suomi pian pullollaan...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Harmillista. Mä istun oman poikapuoleni kanssa juuri vastakkain ja se lukee mulle lehteä ääneen, ikää sillä on 19v. Mukavaa meillä on mutta tokihan tässä on pitkä matka takana
Aika kamala kohtalo, sillä pojalla, surullista.
[quote author="Vierailija" time="06.11.2013 klo 19:38"]
Aika kamala kohtalo, sillä pojalla, surullista.
[/quote]
Kyllä tämä on surullista koko tälle porukalle. Ap
Joo surullista on. Siis pojalle. Onneks mun exä dumppas jokaisen naisen, jolle lapsemme oli pieninkin ongelma. Sen nykyinen on mahtava. Soitteleekin lapselle silloin kun on mun luona. Onneksi näin.
[quote author="Vierailija" time="06.11.2013 klo 19:40"]
[quote author="Vierailija" time="06.11.2013 klo 19:38"]
Aika kamala kohtalo, sillä pojalla, surullista.
[/quote]
Kyllä tämä on surullista koko tälle porukalle. Ap
[/quote]
Eroa. Niin minä tein.. En kadu.
Ei sinulle ole tullut mieleen luoda välejä poikaan? Seitsemän vuotta on ollut aikaa, ja sinä olet aina hänen teillä ollessa vain odottanut hänen lähtöään? Aika ikävä ilmapiiri pojalle, joka siis tämän alkaessa on ollut 6-vuotias.
Sinä olet teistä kahdesta aikuinen, tai ainakin sinun olisi pitänyt olla...
Surullista, mutta tavallaan ymmärrän ap:tä. Lapsissa on eroja. Kun lapset ovat pieniä, heidän kanssaan on helppo tulla toimeen, mutta alakoululaiset teineistä puhumattakaan ovat hieman eri juttu. Minun täytyy tunnustaa, että minulla on tosi vaikea olla mieheni tyttären kanssa. Hän on aivan ihastuttava lapsi, fiksu ja taitava... Ja aivan eri planeetalta kuin minä. Lapsessa ei siis kerrassaan mitään vikaa, mutta meillä ei vain ole mitään yhteistä vaikka tulenkin lasten kanssa juttuun. Tyttö on niin aikuismainen ja puhuu kuin aikuiset, on kuitenkin vasta 8-vuotias. Jututan kyllä häntä joka kerran kun näen, mutta asuminen näin erilaisen lapsen kanssa olisi todella uuvuttavaa koko aikaisesti. Olen ihan poikki joka viikonlopun jälkeen, koska tuntuu että vietän aikaa lapsen äidin kanssa tytön toistaessa selvästi hänen mielipiteitään. Mutta jaksan sen voimalla, että tiedän kuinka tärkeä tyttö on miehelleni. Minä olen se aikuinen, käyttäydyn siis sen mukaan. Omia lapsiakin löytyy ja yritän kohdella mieheni lasta kuten toivoisin omianikin kohdeltavan. Meillä takana myös 7 vuotta yhteistä taivalta. Miehen lapsi ei ollut suunniteltu, joten perheitä ei ole rikottu tässä hötäkässä :)