Lue keskustelun säännöt.
Te joilla on joku mielenterveyshäiriö, millaista arkenne on?
14.09.2020 |
Olen aina ollut kiinnostunut miten eri mt- häiriöt näkyvät arjessa.
Epäilen itselläni jotain epävakaisuutta tunne elämässä..
Suutun helposti, harmitus kasvaa äärimmäisiin mittasuhteiSiin niin että ihan tärisen. Pienikin konplikaatio parisuhteessa saa minut pois tolaltani. Koen olevani ns. Draama queen.
Mielialani vaihtlelevat. Tiedän itsekin että
ylireagoin. Olen altis toimimaan impulsiivisesti; esim aivan sama, maksakoot lento Helsinkiin 200e, haluan lähteä ja nähdä ystävääni joten lähden, ex tempore.
Koen tunteet voimakkaina.
Joskus myös ahdistun ihmisten seurasta ja olen sosiaalisten tilanteiden jälkee uupunut.
Pustyn elämään normaalia elämää. Olen töissä jne ja perhettä, enää en pystuisi tietenkään lähtemään minnekään ex tempore. Mutta suutun helposti miehelle, itken helposti ja raivoan. Lapselle en, lapsen uhma iässä huusin joskus kyllÄ.
Koen voimakkaasti että muut ovat minua parempia
Kommentit (1)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kärsin traumaperäisestä dissosiaatiohäiriöstä.
Minulla on ollut epätodellinen olo (depersonalisaatio / derealisaatio) päällä taukoamatta 17 vuotta. Olo on unenomainen ja mieli hajanainen, en koe olevani läsnä itsessäni, kehoni tuntuu vieraalta. Minulla on vaikeita keskittymis- ja muistiongelmia ja kuormitun todella herkästi. Olen koko ajan väsynyt enkä tiedä, miltä tuntuu herätä virkeänä tai tuntea olonsa pirteäksi ja jaksavaiseksi. Negatiiviset tunteet tunnen voimakkaasti, positiivisia en tunnista niin helposti. En muista, koska olisin tuntenut viimeksi esim. onnellisuutta. Riitatilanteissa minun on vaikea suuttua ja käperryn helposti kuoreeni. Paniikkikohtaukset ovat minulle arkipäivää. Oloni on koko ajan enemmän tai vähemmän turvaton. Ajatuksista on vaikeaa saada kiinni, joten olemiseni on aika pitkälti haahuilua.
Jo pelkkä arjenhallinta näiden oireiden kanssa kamppaillessa on haastavaa, enkä ole opiskelu- tai työkykyinen. Jo sängystä nouseminen verottaa voimiani ja vaatii päivittäin pitkän ponnistelun. KELA tosin ei terapeuttini ja psykiatrisen poliklinikan lääkärien lukuisista lausunnoista huolimatta katso minun olevan kykenemätön työntekoon. Siitäkään huolimatta, että valtaosa esim. opiskelu- ja työkokeiluyrityksistäni on päättynyt nopeaan ylikuormituksen ja siitä johtuen sairauslomaan. Väsyttävää, nöyryyttävää, stressaavaa vääntöä virallisten tahojen kanssa mahtuu arkeeni siis riittämiin. Osa-aikaeläke olisi helpotus.
Ajatukseni hajoaa hetkessä esimerkiksi toisen puhetta kuunnellessani, läheisiä olenkin ohjeistanut puhumaan minulle lyhyissä pätkissä kerrallaan. Elokuvia ja sarjoja katsoessani joudun jatkuvasti pitämään taukoja, ja lukiessani palaamaan koko ajan lukemaani. Asioiden hoitaminen unohtuu helposti ja tarvitsen siinä tukea. (Tuntuu kiusalliselta olla lähes kolmikymppisenä riippuvainen vanhempien avusta, ulkopuolista henkilökohtaista avustajaa on minulle mietitty.)
Olen oppinut terapiassa ns. kompensointikeinoja arjenhallintaan: kokkaan vain helppoja, nopeita ruokia, pesen vain pieniä koneellisia pyykkiä kerrallaan jne. Mitkään terapiat eivät oireitani ole helpottaneet, mutta niiden avulla tunnistan voimavarani ja osaan toimia väsyttämättä itseäni liikaa.
Minulla on musiikkiharrastus, joka virkistää. Tunnilta kotiin palatessani tosin voimat ovat aivan lopussa, ja kuten joka ikiseen muuhunkin menooni, näinkin mieluisaan asiaan joudun valmistelemaan edellisestä päivästä lähtien itseäni henkisesti. Piristystä arkeen tuovat myös kihlatun tapaaminen pari kertaa viikossa ja muut tärkeät ihmissuhteet. Minun on tosin huolehdittava siitä, että viikkoon jää tarpeeksi lepopäiviä, jolloin saan vain olla ja ladata akkuja yksin.
Minulla on lemmikkieläin, jonka hoitaminen tarjoaa minulle tärkeitä onnistumisen kokemuksia. Pidän myös siitä, etten tämän eläimen ansiosta ole koskaan täysin yksin kotona.