Onko normaalia ihmiselämää että koko ajan on jokin huolenaihe?

Olen ollut vuosikausia huolissani, enkä osaa enää olla murehtimatta. Oikeastaan kaikki lähti siitä, kun lapset syntyivät. Esikoinen osoittautui erityislapseksi ja huoli hänen pärjäämisestään jatkuu yhä, vaikka hän on jo 17-vuotias. Sairastuin itse vakavaan masennukseen, olin psykoosissakin. Mies sai aivoverenvuodon ja oli monta kertaa lähellä heittää henkensä. Nyt nuoremmalla lapsella on syömishäiriö. Ikääntyvän isän tilanne huolestuttaa.

Viime viikolla olin helpottunut erään ikävän reissun jälkeen ja tuntui, että kaikki on hyvin, ei muita stressinaiheita kuin nämä, jotka ovat aina (lasten jutut). Sen seurauksena en ole saanut nukuttua. Tämä on mulle tyypillistä, kun kuormitus vöhän helpottaa, tulee kaveriksi unettomuus. Koskaan ei ole hyvä.

Ei. Ja yleensä ne joilla on koko ajan joku huolenaihe on niitä jotka huolehtii turhaan. Eli oikeasti ei edes ole mitään huolenaihetta, mutta niitä kehitellään siellä oman pään sisällä ihan tyhjästä.