Miten älykkövanhempi kestää sen, jos lapsesta ei tule älykkö?

Vähän huonosti ne näyttävät sen kestävän.

Olen töissä tekemisissä opettajien kanssa. Jos lapsi ei kouluttaudu akateemiselle alalle eivät puhu siitä mitään, varsinkaan kolleegoilleen.

Lapsista tulee riittävän älyköitä, kun heidän kanssaan keskustelee älykkäästi, antaa heidän ilmaista itseään ja kuuntelee heitä, esittää kysymyksiä ja vastaa heidän kysymyksiinsä. Tärkeää on opettaa myös työnteon merkitys - asiassa kuin asiassa.

[quote author="Vierailija" time="03.11.2013 klo 15:41"]

Ottaa pahasti korvaan tämä "älykkö". Kuka nyt sitten lopulta on älykkö, mitä se oikeasti tarkoittaa ja miten itsekeskeinen ja omahyväinen voi olla ihminen joka nimittää itseään "älyköksi"!?

[/quote]

Miksi tarvitsisi olla itsekeskeinen ja omahyväinen. Itse olen wannabeälykkö ja omalla kohdallani se tarkoittaa sitä, että olen kiinnostunut erilaisista asioista, haluan opiskella uutta ja minulla on myös tietopohjaa joistakin aihealueista, olen myös jonkin verran kouluttautunut. Miksi minun pitäisi sitten itseäni nimittää tai muita, jotka ovat samanhenkisiä ilman että se on kehuskelua?

Miksi en saa kertoa olevani kiinnostunut eri asioista kuin naiset, jotka tykkäävät katsoa kaunareita tai miehet, jotka katsovat formuloita? Ja siis ihan vilpittömästi voin ajatella, että olisi traagista jos minunlaiseni saisi lapsen, joka olisi tylsämielinen ja haluaisi viettää päivänsä vain katsellen formuloita.

Ap

Jos on oikeasti älykkö, on varmasti myös älykkyyttä ymmärtää ihmisten erilaisuus ja erilaiset vahvuudet, vaikka ne poikkeaisivatkin omistaan.

[quote author="Vierailija" time="03.11.2013 klo 16:13"]

Jos on oikeasti älykkö, on varmasti myös älykkyyttä ymmärtää ihmisten erilaisuus ja erilaiset vahvuudet, vaikka ne poikkeaisivatkin omistaan.

[/quote]

Juuri näin.

Kauhulla seuraan erään tuttavapariskunnan tapaa leipoa lapsistaan älykkötutkijoita. Vanhemmat ovat molemmat väitelleitä ja erittäin tietoisia "intellektuelliudestaan". Toinen lapsista aloitti tänä syksynä koulun, ja eikös isäpappa laittanut facebookiin kuvan tytön koulutaipaleesta tekstillä "tohtorinhattu päätepisteenä" tms. Laittavat myös kuvia, joissa pelaavat jotain tiedepelejä, ovat pukeutuneet labratakkeihin jne. Eli jumalattomat paineet vaan kakaroiden niskaan. Jos ei tule tutkijaa, ei tule mitään.

Onneksi omassa perheessäni sain vapaasti olla lapsi ja valita oman urani, vaikka väitelleitä minunkin vanhempani ovat. Ehkä juuri siksi itsekin päädyin tutkijaksi, kun en kokenut siihen mitään painostusta kotoa.

Suvussani on mensalaisia, jotka työskentelevät maanviljelijöinä, poliiseina ja muissa "ei älykkö" -ammateissa. Näin ollen lapsen ammatinvalinnasta ei voi päätellä, mitä hänen päässään liikkuu. Jotenkin en usko, että kaksi älykästä vanhempaa voi saada täysin älyttömän lapsen, ellei lapsen tarpeita ole todella pahasti laiminlyöty pitkin lapsuutta.

Voin myöntää että olisin alkuun pettynyt jos lapsi opiskelisi vaikka lähihoitajaksi tai siivoojaksi. Tärkeintä on kuitenkin että hän olisi onnellinen ja tekisi valintansa oikeilla perusteilla, ei siis esim. että opiskelen siivoojaksi koska niille on paljon töitä tarjolla. Totta kai olisin iloinen jos hän valmistuisi yliopistosta, ehkä jopa samalta alalta kuin minä. Ja aiomme toki ohjata häntä siihen suuntaan esim. tukemalla mahdollista lukuharrastusta, kannustamalla pitkään opiskeluun jne.

Kyllähän se on teoreettiselle älykölle kova paikka, jos lapsi ei ole kiinnostunut älyllisistä tehtävistä, vaan haluaa esim. amikseen raksalinjalle. Koko suku on odottanut suunnilleen uutta Einsteinia ja sitten tuleekin "vain" rakennusmies. Onko siinä sitten lapsen puolelta kapinaa, ettei halua opiskella teoreettisia aineita, kun tietää mitkä odotukset vanhemmilla ja koko suvulla on hänen suhteensa. Ja toisaalta, eihän mitään ole vielä menetetty. Ehkä se rakennusmies valitsee ns. pidemmän opintopolun, jatkaa opintoja amk:ssa ja pyrkii sitten Polille. Vielä siitä voi proffa tulla!

Kuulun Mensaan. Toinen lapsistamme on laillani älykäs, toinen ihan tavis.

Molempia rakastan yhtä paljon, eikä se ole mitään kestämistä että toinen tulee vähän jäljessä. 

Kyllähän siihen on ymmärtänyt asennoitua ja siitä asti, kun lapsi oli pieni, että lapsi saattaa olla enemmän käsillään tekijä. Enkä minä ainakaan halua asettaa lasta jo pienenä johonkin putkeen, jota hänen on kuljettava. Haluan lapselleni onnea, ja onni tulee siitä, että lapsi ja nuori voi itse vaikuttaa elämänsä suuntaan.

Olen oppinut elämäni varrella arvostamaan duunariammatteja aivan yhtä lailla. Minulle ei ole niin väliä mille alalle lapset päätyvät, mutta sitä toivon, että päätyvät alalle, josta todella pitävät ja jossa saavat kokea olevansa hyviä / oikealla alalla / menestyviä.

Kyllähän se silti on monessa kohdassa mietityttänyt, kun lapsi ei ollut alkuluokilla innostunut lukemisesta, kirjoittamisen oppiminen oli heikkoa ja sosiaalistakaan lahjakkuutta ei löytynyt yhtään. Mutta se hyöty omasta akateemisesta suuntautumisesta ja kiinnostuksesta opiskelutekniikoihin on, että olen saanut lasta tuettua niin, että hän on nykyään niin innostunut lukemisesta, että joka ilta pitää huudella yläkertaan, että nyt valot pois päältä ja nukkumaan!

Ja lapsesta on kuoriutunut sellainen muistajavelho, että koulunkäynti on alkanut olla jo vallan helppoa. Kyllä sitä sitten vaan on vanhempana vähän helpottunut, kun koulunkäynti sujuu. Vaikka kuinka hyväksyy lapselle kaikenlaiset ammatit, niin tuntuuhan se kivalta, että mitään vaihtoehtoja ei sulkeudu pois huonon koulumenestyksen perusteella.

Häpeävätkö älykkäät vanhemmat tyhmiä lapsiaan?. Piilotetaanko lapset jonnekin vieraiden saapuessa?. Älykkäillä on aina kurjempaa...

[quote author="Vierailija" time="03.11.2013 klo 16:13"]

Jos on oikeasti älykkö, on varmasti myös älykkyyttä ymmärtää ihmisten erilaisuus ja erilaiset vahvuudet, vaikka ne poikkeaisivatkin omistaan.

[/quote]

No siis itse en ainakaan panisi pahakseni, jos lapsella on joku kiinnostuksenkohde jos se on erilainen kuin itsellä. Kysehän on siitä, että lapsi olisi muutenkin henkisesti eri taajuuksilla. Kai ymmärrätte sen eron, että jos lapsi on kiinnostunut edes jostain tai että lapsi ei ole sitten kiinnostunut oikein mistään, lipuu vain?

Kyllä siinä totuttelua on, oppia ymmärtämään sitä, että lapsella ei ole kunnianhimoa eikä mahdollisesti lahjojakaan. Koko varhaislapsuuden olet innostanut lasta olemaan kiinnostunut erilaisista asioista: käyttänyt museoissa, konserteissa,  näyttelyissä, kehittävissä harrastuksissa, lukenut todella paljon, kertonut taustoja kaikesta mahdollisesta, ja sitten siitä kasvaakin evvk-lissu...

No, hän on silti minulle maailman rakkain ja se on MINULLE kasvun paikka oppia, että ihminen voi olla onnellinen ja tuntea merkityksellisyyttä vaikkapa vaan kampaajana tai lähihoitajana.

Se miten oppii itse suhtautumaan omiin odotuksiin on vanhemmaksi kasvamista. Ei ole kyse pelkästään älykkö-ominaisuudesta, vaan ihan mistä muustakin ominaisuudesta. Vanhemmalla voi olla ristiriitaisia tunteita ja ongelmia hyväksyä sitä että lapsi ei olekaan sellainen kuin vanhempi odottaa. Lapsella voi olla täysin erilainen arvomaailma ja kyvyt kuin vanhemmalla.

Eli eiköhän tuon saman asian eteen joudu jokainen vanhempi omista kyvyistään huolimatta. Toisilla ero oman olemuksen ja lapsen olemuksen välillä on vain suurempi, mutta luulisi että jokainen vanhempi toivoo lapselleen hyvää ja onnellista elämää. Se ei tarkoita tiettyä ominaisuutta, vaan sitä että lapsi on sinut itsensä kanssa ja tyytyväinen omaan elämäänsä.

Oon miettinyt ihan samaa :) Kai sitä kasvaa lapsen kasvaessa siihen, että hän kehittyy omaksi itsekseen, joka on sellainen, mikä on. 

Tai jos kirjailija saa puhumattoman lapsen? Muusikko laosen, jolla ei ole rytmitajua tai nuottikorvaa?

Laiskuus, velttous, saamattomuus ja kiinostuksen puute yhtä mihinkään äsyttävät! kaikkein kamalinta se on jossakin 16-20-vuotiaan kohdalla, kun pitäisi olla järkeä päässä luoda omalle elämälleen pohjaa.

[quote author="Vierailija" time="03.11.2013 klo 15:00"]

Tai jos kirjailija saa puhumattoman lapsen?[/quote]

Huono vertaus. Kirjailija KIRJOITTAA ja ansaitsee sillä elantonsa. Puhujat on sitten ihan erikseen. Moni kirjailija ei haluaisi ollenkaan antaa haastatteluja, koska suorassa sanallisessa kommunikaatiossa eivät pääse haluammalleen tasolle. Poikkeuksia toki on.

[quote author="Vierailija" time="03.11.2013 klo 15:00"]

Tai jos kirjailija saa puhumattoman lapsen? Muusikko lapsen, jolla ei ole rytmitajua tai nuottikorvaa?

[/quote]

En mä tuota edellistä näe ongelmana mutta tuo jälkimmäinen on myös hyvä esimerkki. Tai klassisen musiikin tai jazzin parissa työskentelevä, jonka lapsi ei ole lahjakas haluaa soittaa jotain junttihumppaa tai jotain muuta keskinkertaista.:) Ap