Lue keskustelun säännöt.
Oletteko ikinä joutuneet repimään lasta väkisin jostain pois?
02.11.2013 |
Kun puhe ei tehoa. Tänään meillä kävi niin, että jouduin viemään lapsen väkisin eräästä tilanteesta pois, kun puhe ei tehonnut, useista kehotuksista huolimatta. Tartuin lapsen käteen ja revin pois. Lapsi riuhtaisi itsensä irti otteestani ja löi kaatuessaan päänsä seinään.
Minulle tuli kauhea tunne, kun tiedän aiheuttaneeni kolhun hänen päähänsä (kuhmu takaraivolla). Lapsikin tietysti syyttää minua.
Kommentit (58)
[quote author="Vierailija" time="03.11.2013 klo 11:57"]
Joo, kaupasta olen kantanut huutavana kainalossa, rattaisiin olen työntänyt väenvängällä, auton istuimeen olen köyttänyt, kiskonut pöydän alta huvipuistossa, kantanut suojatien yli, kun lapsi on keksinyt heittäytyä maahan ym. ym.
Se, joka sanoo, että kyllä lapsi kuin lapsi uskoo, kun sille nätisti juttelee, voin vakuuttaa, että mulle on osunut se kovapäinen lapsi joka ei todellakaan tottele. 2-3-vuotiaana se oli pahimmillaan, onneksi nyt pian 5-vuotiaana ei tapella ihan joka asiasta, riittävän usein kuitenkin.
[/quote]
Teillä ei ole ongelmana lapsi vaan äiti, joka ei osaa opettaa lasta elämään tässä maailmassa. Suurin osa lasten ongelmista on äitien ihan itse ja usein tarkoituksella aiheuttamia. Tuuliviirikasvattaja paapoo välillä piloille ja välillä vaatii ihan eri asiaa kuin tunti sitten. Välillä lapsi saa juoksennella, välillä täytyy pysyä vieressä. Välillä saa käydä leikkimässä leluosastolla, välillä ei jne. Mistä lapsi tietää, mitä äiti tänään saa päähänsä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="03.11.2013 klo 11:54"]
[quote author="Vierailija" time="03.11.2013 klo 10:31"]
[quote author="Vierailija" time="03.11.2013 klo 01:37"]
[quote author="Vierailija" time="02.11.2013 klo 23:23"]
[quote author="Vierailija" time="02.11.2013 klo 23:15"]
[quote author="Vierailija" time="02.11.2013 klo 23:13"]
En ole koskaan joutunut. Toisaalta meillä lapset tietävät, että sanon vain kerran ja sitten toimitaan. Mitään useita kehotuksia ei koskaan tule.
[/quote]
Joo kyllä mäkin haluaisin että jotain tapahtuisi sen ekan käskyn jälkeen, mutta aina näin ei ole. Ei varmaan teilläkään aina ole ollut?
Ap
[/quote]
Meillä ei koskaan tule sitä toista käskyä, siksi jo ensimmäistä totellaan. Ihan alusta alkaen! Lapset tietävät, että äitiin voi luottaa eli kun sanon, että nyt lähdetään, niin tartun samantien käteen ja sitten mennään. En koskaan huutele sohvalta uudestaan ja uudestaan vaan menen itse paikalle ja aikaansaan toiminnan, jos lapsi itse ei toimi.
[/quote]
Aikaansaat toiminnan? Eli ellei lapsi vaikka ensimmäisellä kehoituksella tule vaikka puistosta pois, otat kädestä kiinni tai kannat pois, vai miten Aikaansaat, jos puhetta ei kerran usko?
Jos lapsi pitää kiinni jostain ja väkisin viet pois, niin Yhtälailla repimistähän tuokin on, vaikka onnistuisikin tekemään sen niin, ettei lapsi satuta itseään.
[/quote]
Missä ihmeessä luki, että saan toiminnan aikaan repimällä tai väkisin?
Ulkona kerron lapselle, että 15 min kuluttua lähdetään pois, ehdit vielä rakentamaan sitä autoreittiä. Myöhemmin sanon, että 5 min kuluttua lähdetään pois, nyt on aika kerätä tavarat paikalleen. Hieman myöhemmin sanon, että 2 min kuluttua lähdetään, tavarat paikalleen. Ja sitten sanon, että nyt on aika lähteä, sanon sen ja tartun kädestä kiinni sen merkiksi, että mennään yhdessä. Ei repimistä, ei riuhtomista vaan aktiivista toimintaa. Sen 2 min kohdalla olen tietysti varmistanut, että tavarat kootaan matkaan mukaan, joten lapselle on tullut erittäin selväksi, että lähdetään.
Lapseni tietävät, että lähdetään. Ei heillä ole mitään järkeä ryhtyä uhmaamaan tai kiemurtelemaan sellaisessa tilanteessa, joka on yhtä itsestäänselvä kuin se, että yötä seuraa aamu. He eivät huuda, heittäydy maahan tai riuhdo, joten minun ei tarvitse kantaa, repiä tai roikottaa kädestä. Jos lapsi ei ota omatoimisesti askelta kohti kotia, ymmärtää hän minun kädestäottamisestani, että aha, nyt se askel otetaan, turvallisesti käsi äidin kädessä. Yhdessä.
[/quote]
Mielenkiintoista. Ilmeisesti sun lapsilla ei ole ollut kovin rajua uhmaikää? Tähän toki vastaat että uhmaiät oli suoraan helvetistä, mutta sinä vain olet mainio kasvattaja. Tiesitkö, että lapsia on erilaisia? Toisia auttaa tuollainen ennakointi, toiset jäävät silti maahan huutamaan kun haluavat jatkaa leikkiä.
[/quote]
En tunne ainuttakaan lasta, joka jäisi maahan kiljumaan, jos vanhemmat ovat alusta asti opettaneet, miten meillä toimitaan eli kolme "tiedotusta" siitä, että kohta lähdetään. Vain ne lapset, joille tuo ei ole ollut tapana, käyttäytyvät kertomallasi tavalla.
[quote author="Vierailija" time="03.11.2013 klo 11:54"]
34, miksi teidän pitää liikkua koko porukkana?? Miksi nälkäisen lapsen pitää jaksaa kävellä juuri silloin kauppaan? Meillä laitettiin ruoka aina niin, että ulkoilun jälkeen pääsi suoraan kotiin ruokapöytään.
[/quote]
No jos välttämät haluat tietää, niin käytiin yhdessä leikkipuistossa. Sen jälkeen oli tarkoitus käväistä nopeasti lähikaupassa (noin 20m meidän pihasta) hakemassa yksi unohtunut ainesosa, jota tarvittiin välttämättä ruokaan. Eli ei ollut mikään nälkävuoden pituinen kauppareissu tiedossa, aikaa meni noin 5 minuuttia. Porukkana liikutaan koska öö, me ollaan perhe ja tykätään viikonloppuisin ulkoilla yhdessä. Käydään aina ennen ruokailua ulkona ja kyllä meillä ruoka valmistellaan niin, ettei mene kuin 15-20 minuuttia että se on valmista.
Tarviiko takertua juuri tähän kauppareissuun? Tuo 4v on aina samanlainen, vaikka olisi nukkunut hyvin, juuri ruokittu ja lämpimästi vaatteita päällä. Miksi joillekin on selvästi vaikea myöntää, että kaikkiin lapsiiin ei vain puhe tehoa? Kummasti meillä tänä samaisena ulkoilukertana 5v kykeni toimimaan ihan normaalisti, samoin 1v. 5v myös uskoo puhetta, 1v:n nyt ei vielä tarvitsekaan uskoa kun kulkee mukana muutenkin.
[quote author="Vierailija" time="03.11.2013 klo 11:51"]
[quote author="Vierailija" time="03.11.2013 klo 10:05"]
Järkyttävää! Kyllä aikuisen pitää hoitaa homma repimättä!
[/quote]
Kerrotko miten? Kun yrittää puhua 4-vuotiaalle joka ei kuuntele pätkääkään, niin mitä siinä voi tehdä? Elämässä on tilanteita kun on vain pakko lähteä johonkin tai liikkua eteenpäin. Ei voi koko porukka jäädä odottelemaan, koska arvon nelivuotias suvaitsee liikuttaa jalkojaan. Puhe ei auta, koska lapsi ei yleensä yksinkertaisesti kuuntele. Vaikka hänelle sanotaan, että kohta mennään, no niin nyt mennään, alapa tulla, nyt mennään, niin ei mitään vaikutusta. Ei vain tule. Vaihtoehtona on joko kantaa tai sitten repiä kädestä eteenpäin. Meillä käytetään jälkimmäistä koska muuten saisi aina olla kantamassa. Sellaista se uhmaikä on!
- 33
[/quote]
Miksi se lapsi lähtisi mukaasi, kun olet ilmiselvästi opettanut, että sanoillasi ei ole mitään painoarvoa?
[quote author="Vierailija" time="03.11.2013 klo 12:15"]
[quote author="Vierailija" time="03.11.2013 klo 11:57"]
Joo, kaupasta olen kantanut huutavana kainalossa, rattaisiin olen työntänyt väenvängällä, auton istuimeen olen köyttänyt, kiskonut pöydän alta huvipuistossa, kantanut suojatien yli, kun lapsi on keksinyt heittäytyä maahan ym. ym.
Se, joka sanoo, että kyllä lapsi kuin lapsi uskoo, kun sille nätisti juttelee, voin vakuuttaa, että mulle on osunut se kovapäinen lapsi joka ei todellakaan tottele. 2-3-vuotiaana se oli pahimmillaan, onneksi nyt pian 5-vuotiaana ei tapella ihan joka asiasta, riittävän usein kuitenkin.
[/quote]
Teillä ei ole ongelmana lapsi vaan äiti, joka ei osaa opettaa lasta elämään tässä maailmassa. Suurin osa lasten ongelmista on äitien ihan itse ja usein tarkoituksella aiheuttamia. Tuuliviirikasvattaja paapoo välillä piloille ja välillä vaatii ihan eri asiaa kuin tunti sitten. Välillä lapsi saa juoksennella, välillä täytyy pysyä vieressä. Välillä saa käydä leikkimässä leluosastolla, välillä ei jne. Mistä lapsi tietää, mitä äiti tänään saa päähänsä?
[/quote]
Näin on. Uhmaikäkin on vain huonojen vanhempien keksintö, on kasvatuksen puutetta kun lapsi heittäytyy kauppareissulla lattialle huutamaan kun ei saa asioita x, y ja z. Mikset voi uskoa, että lapsia on erilaisia, jotkut uskoo helpommin ja toiset ei sitten millään? Eihän aikuisetkaan ole kaikki samasta muotista, niin miksi lapset olisivat? Toisiin tehoaa toiset asiat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä ketju on taas kerran opettanut paljon suomalaisista äideistä, jotka eivät yksinkertaisesti halua, että heillä olisi kiva perhe-elämä ja hauskaa lasten kanssa. Ehei, elämästä tehdään mahdollisimman hankala, lapsia retuutetaan ja silmät pyöreinä sanotaan, että ei voida muuta kuin satuttaa sitä, kun ei se kuuntele.
Ihan huoleti saatte huudattaa niitä lapsianne, valvoa niiden kanssa yöt, siivota keittiön seinät jokaisen aterian jälkeen jne. Me toisenlaiset äidit panostamme siihen, että kaikilla on hyvä olla, joten lapsemme eivät huuda kaupassa (kun ei ole tarvetta), heittäydy maahan makaamaan, heittele ruokaa seinille tai kieltäydy nukahtamasta. Meillä lapset voivat luottaa äitiin ja äidin sanaan. Ihan joka päivä. Ihan kaikessa. Luottamuksesta syntyy tieto siitä, että lasta kuunnellaan, ei vain lapsella ole velvollisuutta kuulla.
On aina fiksua viedä väsynyt ja nälkäinen lapsi kauppaan kirkukaan ja sitten vieressä ihmetellä, että ei sille voi mitään, sillä on tuollainen luonne!
Ihan uskomatonta porukkaa täällä kerta kaikkiaan. Puhutteko noin kavereille myös päin naamaa? Joillain ei ole kyllä mitään empatiakykyä tai käsitystä lasten erilaisuudesta. Lapset ottaa välillä irtiottoja ja uhmaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
44, niin, eli jompikumpi aikuisista olisi voinut mennä edellä kaupan kautta kotiin valmistelemaan ruokaa. Toinen tulla rauhassa hyväntuulisten lasten kanssa perässä. Koko kaaos oli itse aiheuttamanne ja täysin turha.
Kyllä. 1,5 vuotiaalla uskomattoman voimakas oma tahto.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="03.11.2013 klo 12:17"]
[quote author="Vierailija" time="03.11.2013 klo 11:54"]
[quote author="Vierailija" time="03.11.2013 klo 10:31"]
[quote author="Vierailija" time="03.11.2013 klo 01:37"]
[quote author="Vierailija" time="02.11.2013 klo 23:23"]
[quote author="Vierailija" time="02.11.2013 klo 23:15"]
[quote author="Vierailija" time="02.11.2013 klo 23:13"]
En ole koskaan joutunut. Toisaalta meillä lapset tietävät, että sanon vain kerran ja sitten toimitaan. Mitään useita kehotuksia ei koskaan tule.
[/quote]
Joo kyllä mäkin haluaisin että jotain tapahtuisi sen ekan käskyn jälkeen, mutta aina näin ei ole. Ei varmaan teilläkään aina ole ollut?
Ap
[/quote]
Meillä ei koskaan tule sitä toista käskyä, siksi jo ensimmäistä totellaan. Ihan alusta alkaen! Lapset tietävät, että äitiin voi luottaa eli kun sanon, että nyt lähdetään, niin tartun samantien käteen ja sitten mennään. En koskaan huutele sohvalta uudestaan ja uudestaan vaan menen itse paikalle ja aikaansaan toiminnan, jos lapsi itse ei toimi.
[/quote]
Aikaansaat toiminnan? Eli ellei lapsi vaikka ensimmäisellä kehoituksella tule vaikka puistosta pois, otat kädestä kiinni tai kannat pois, vai miten Aikaansaat, jos puhetta ei kerran usko?
Jos lapsi pitää kiinni jostain ja väkisin viet pois, niin Yhtälailla repimistähän tuokin on, vaikka onnistuisikin tekemään sen niin, ettei lapsi satuta itseään.
[/quote]
Missä ihmeessä luki, että saan toiminnan aikaan repimällä tai väkisin?
Ulkona kerron lapselle, että 15 min kuluttua lähdetään pois, ehdit vielä rakentamaan sitä autoreittiä. Myöhemmin sanon, että 5 min kuluttua lähdetään pois, nyt on aika kerätä tavarat paikalleen. Hieman myöhemmin sanon, että 2 min kuluttua lähdetään, tavarat paikalleen. Ja sitten sanon, että nyt on aika lähteä, sanon sen ja tartun kädestä kiinni sen merkiksi, että mennään yhdessä. Ei repimistä, ei riuhtomista vaan aktiivista toimintaa. Sen 2 min kohdalla olen tietysti varmistanut, että tavarat kootaan matkaan mukaan, joten lapselle on tullut erittäin selväksi, että lähdetään.
Lapseni tietävät, että lähdetään. Ei heillä ole mitään järkeä ryhtyä uhmaamaan tai kiemurtelemaan sellaisessa tilanteessa, joka on yhtä itsestäänselvä kuin se, että yötä seuraa aamu. He eivät huuda, heittäydy maahan tai riuhdo, joten minun ei tarvitse kantaa, repiä tai roikottaa kädestä. Jos lapsi ei ota omatoimisesti askelta kohti kotia, ymmärtää hän minun kädestäottamisestani, että aha, nyt se askel otetaan, turvallisesti käsi äidin kädessä. Yhdessä.
[/quote]
Mielenkiintoista. Ilmeisesti sun lapsilla ei ole ollut kovin rajua uhmaikää? Tähän toki vastaat että uhmaiät oli suoraan helvetistä, mutta sinä vain olet mainio kasvattaja. Tiesitkö, että lapsia on erilaisia? Toisia auttaa tuollainen ennakointi, toiset jäävät silti maahan huutamaan kun haluavat jatkaa leikkiä.
[/quote]
En tunne ainuttakaan lasta, joka jäisi maahan kiljumaan, jos vanhemmat ovat alusta asti opettaneet, miten meillä toimitaan eli kolme "tiedotusta" siitä, että kohta lähdetään. Vain ne lapset, joille tuo ei ole ollut tapana, käyttäytyvät kertomallasi tavalla.
[/quote]
No mutta täähän sotii just sitä vastaan mitä aluksi julistit: Sanon kerran ja lapset tietävät että se tehoaa. Tässä sulla on kuitenkin 1, varoitus, 2. varoitus ja 3. varoitus käytäntö ja sen jälkeen kädestä pitäen lähdetään.
Viime kesänä pomppulinnasta. Poika 3v. ei kuunnellut minkäänlaista kehotusta ja minä menin sitten perässä ja tää vielä juoksee linnassa karkuun. Mies oli hyvinkin huvittuneena ulkopuolella virne naamalla kun meikä painelee penskojen keskellä persus dipaten maata ainakin sata kertaa. Oli muuten iso pomppulinna.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä. Jos puhe ja kiellot eivät tehoa, niin kannan pois tilanteesta.
[quote author="Vierailija" time="03.11.2013 klo 12:17"]
[quote author="Vierailija" time="03.11.2013 klo 11:54"]
[quote author="Vierailija" time="03.11.2013 klo 10:31"]
[quote author="Vierailija" time="03.11.2013 klo 01:37"]
[quote author="Vierailija" time="02.11.2013 klo 23:23"]
[quote author="Vierailija" time="02.11.2013 klo 23:15"]
[quote author="Vierailija" time="02.11.2013 klo 23:13"]
En ole koskaan joutunut. Toisaalta meillä lapset tietävät, että sanon vain kerran ja sitten toimitaan. Mitään useita kehotuksia ei koskaan tule.
[/quote]
Joo kyllä mäkin haluaisin että jotain tapahtuisi sen ekan käskyn jälkeen, mutta aina näin ei ole. Ei varmaan teilläkään aina ole ollut?
Ap
[/quote]
Meillä ei koskaan tule sitä toista käskyä, siksi jo ensimmäistä totellaan. Ihan alusta alkaen! Lapset tietävät, että äitiin voi luottaa eli kun sanon, että nyt lähdetään, niin tartun samantien käteen ja sitten mennään. En koskaan huutele sohvalta uudestaan ja uudestaan vaan menen itse paikalle ja aikaansaan toiminnan, jos lapsi itse ei toimi.
[/quote]
Aikaansaat toiminnan? Eli ellei lapsi vaikka ensimmäisellä kehoituksella tule vaikka puistosta pois, otat kädestä kiinni tai kannat pois, vai miten Aikaansaat, jos puhetta ei kerran usko?
Jos lapsi pitää kiinni jostain ja väkisin viet pois, niin Yhtälailla repimistähän tuokin on, vaikka onnistuisikin tekemään sen niin, ettei lapsi satuta itseään.
[/quote]
Missä ihmeessä luki, että saan toiminnan aikaan repimällä tai väkisin?
Ulkona kerron lapselle, että 15 min kuluttua lähdetään pois, ehdit vielä rakentamaan sitä autoreittiä. Myöhemmin sanon, että 5 min kuluttua lähdetään pois, nyt on aika kerätä tavarat paikalleen. Hieman myöhemmin sanon, että 2 min kuluttua lähdetään, tavarat paikalleen. Ja sitten sanon, että nyt on aika lähteä, sanon sen ja tartun kädestä kiinni sen merkiksi, että mennään yhdessä. Ei repimistä, ei riuhtomista vaan aktiivista toimintaa. Sen 2 min kohdalla olen tietysti varmistanut, että tavarat kootaan matkaan mukaan, joten lapselle on tullut erittäin selväksi, että lähdetään.
Lapseni tietävät, että lähdetään. Ei heillä ole mitään järkeä ryhtyä uhmaamaan tai kiemurtelemaan sellaisessa tilanteessa, joka on yhtä itsestäänselvä kuin se, että yötä seuraa aamu. He eivät huuda, heittäydy maahan tai riuhdo, joten minun ei tarvitse kantaa, repiä tai roikottaa kädestä. Jos lapsi ei ota omatoimisesti askelta kohti kotia, ymmärtää hän minun kädestäottamisestani, että aha, nyt se askel otetaan, turvallisesti käsi äidin kädessä. Yhdessä.
[/quote]
Mielenkiintoista. Ilmeisesti sun lapsilla ei ole ollut kovin rajua uhmaikää? Tähän toki vastaat että uhmaiät oli suoraan helvetistä, mutta sinä vain olet mainio kasvattaja. Tiesitkö, että lapsia on erilaisia? Toisia auttaa tuollainen ennakointi, toiset jäävät silti maahan huutamaan kun haluavat jatkaa leikkiä.
[/quote]
En tunne ainuttakaan lasta, joka jäisi maahan kiljumaan, jos vanhemmat ovat alusta asti opettaneet, miten meillä toimitaan eli kolme "tiedotusta" siitä, että kohta lähdetään. Vain ne lapset, joille tuo ei ole ollut tapana, käyttäytyvät kertomallasi tavalla.
[/quote]
Meidän 1-vuotias on tuollainen. Ei auta sanoa että kohta lähdetään, kun raivokohtaus tulee joka kerta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="03.11.2013 klo 12:30"]
[quote author="Vierailija" time="03.11.2013 klo 12:17"]
[quote author="Vierailija" time="03.11.2013 klo 11:54"]
[quote author="Vierailija" time="03.11.2013 klo 10:31"]
[quote author="Vierailija" time="03.11.2013 klo 01:37"]
[quote author="Vierailija" time="02.11.2013 klo 23:23"]
[quote author="Vierailija" time="02.11.2013 klo 23:15"]
[quote author="Vierailija" time="02.11.2013 klo 23:13"]
En ole koskaan joutunut. Toisaalta meillä lapset tietävät, että sanon vain kerran ja sitten toimitaan. Mitään useita kehotuksia ei koskaan tule.
[/quote]
Joo kyllä mäkin haluaisin että jotain tapahtuisi sen ekan käskyn jälkeen, mutta aina näin ei ole. Ei varmaan teilläkään aina ole ollut?
Ap
[/quote]
Meillä ei koskaan tule sitä toista käskyä, siksi jo ensimmäistä totellaan. Ihan alusta alkaen! Lapset tietävät, että äitiin voi luottaa eli kun sanon, että nyt lähdetään, niin tartun samantien käteen ja sitten mennään. En koskaan huutele sohvalta uudestaan ja uudestaan vaan menen itse paikalle ja aikaansaan toiminnan, jos lapsi itse ei toimi.
[/quote]
Aikaansaat toiminnan? Eli ellei lapsi vaikka ensimmäisellä kehoituksella tule vaikka puistosta pois, otat kädestä kiinni tai kannat pois, vai miten Aikaansaat, jos puhetta ei kerran usko?
Jos lapsi pitää kiinni jostain ja väkisin viet pois, niin Yhtälailla repimistähän tuokin on, vaikka onnistuisikin tekemään sen niin, ettei lapsi satuta itseään.
[/quote]
Missä ihmeessä luki, että saan toiminnan aikaan repimällä tai väkisin?
Ulkona kerron lapselle, että 15 min kuluttua lähdetään pois, ehdit vielä rakentamaan sitä autoreittiä. Myöhemmin sanon, että 5 min kuluttua lähdetään pois, nyt on aika kerätä tavarat paikalleen. Hieman myöhemmin sanon, että 2 min kuluttua lähdetään, tavarat paikalleen. Ja sitten sanon, että nyt on aika lähteä, sanon sen ja tartun kädestä kiinni sen merkiksi, että mennään yhdessä. Ei repimistä, ei riuhtomista vaan aktiivista toimintaa. Sen 2 min kohdalla olen tietysti varmistanut, että tavarat kootaan matkaan mukaan, joten lapselle on tullut erittäin selväksi, että lähdetään.
Lapseni tietävät, että lähdetään. Ei heillä ole mitään järkeä ryhtyä uhmaamaan tai kiemurtelemaan sellaisessa tilanteessa, joka on yhtä itsestäänselvä kuin se, että yötä seuraa aamu. He eivät huuda, heittäydy maahan tai riuhdo, joten minun ei tarvitse kantaa, repiä tai roikottaa kädestä. Jos lapsi ei ota omatoimisesti askelta kohti kotia, ymmärtää hän minun kädestäottamisestani, että aha, nyt se askel otetaan, turvallisesti käsi äidin kädessä. Yhdessä.
[/quote]
Mielenkiintoista. Ilmeisesti sun lapsilla ei ole ollut kovin rajua uhmaikää? Tähän toki vastaat että uhmaiät oli suoraan helvetistä, mutta sinä vain olet mainio kasvattaja. Tiesitkö, että lapsia on erilaisia? Toisia auttaa tuollainen ennakointi, toiset jäävät silti maahan huutamaan kun haluavat jatkaa leikkiä.
[/quote]
En tunne ainuttakaan lasta, joka jäisi maahan kiljumaan, jos vanhemmat ovat alusta asti opettaneet, miten meillä toimitaan eli kolme "tiedotusta" siitä, että kohta lähdetään. Vain ne lapset, joille tuo ei ole ollut tapana, käyttäytyvät kertomallasi tavalla.
[/quote]
No mutta täähän sotii just sitä vastaan mitä aluksi julistit: Sanon kerran ja lapset tietävät että se tehoaa. Tässä sulla on kuitenkin 1, varoitus, 2. varoitus ja 3. varoitus käytäntö ja sen jälkeen kädestä pitäen lähdetään.
[/quote]
Sanon kerran asiasta, jonka pitää tapahtua nyt. Lapselle (ja ihan kaikille meille muillekin) on ihan hyvä etukäteen kertoa, mitä on tulossa. Vai miksi luulet, että junissa kerrotaan etukäteen, mikä on seuraava asema?
Tällä hetkellä vauva on konttausiässä. Olen joutunut ottamaan hänet vastoin tahtoaan pois kukkien ääreltä. Palmu on sen verran painava, että jos päähän kaatuu, vauva heittää henkensä. Paha vain, että se on aika laajalle ulottuva ja vauvasta pitkät lehdet ovat vastustamattomia.
[quote author="Vierailija" time="03.11.2013 klo 12:21"]
[quote author="Vierailija" time="03.11.2013 klo 12:15"]
[quote author="Vierailija" time="03.11.2013 klo 11:57"]
Joo, kaupasta olen kantanut huutavana kainalossa, rattaisiin olen työntänyt väenvängällä, auton istuimeen olen köyttänyt, kiskonut pöydän alta huvipuistossa, kantanut suojatien yli, kun lapsi on keksinyt heittäytyä maahan ym. ym.
Se, joka sanoo, että kyllä lapsi kuin lapsi uskoo, kun sille nätisti juttelee, voin vakuuttaa, että mulle on osunut se kovapäinen lapsi joka ei todellakaan tottele. 2-3-vuotiaana se oli pahimmillaan, onneksi nyt pian 5-vuotiaana ei tapella ihan joka asiasta, riittävän usein kuitenkin.
[/quote]
Teillä ei ole ongelmana lapsi vaan äiti, joka ei osaa opettaa lasta elämään tässä maailmassa. Suurin osa lasten ongelmista on äitien ihan itse ja usein tarkoituksella aiheuttamia. Tuuliviirikasvattaja paapoo välillä piloille ja välillä vaatii ihan eri asiaa kuin tunti sitten. Välillä lapsi saa juoksennella, välillä täytyy pysyä vieressä. Välillä saa käydä leikkimässä leluosastolla, välillä ei jne. Mistä lapsi tietää, mitä äiti tänään saa päähänsä?
[/quote]
Näin on. Uhmaikäkin on vain huonojen vanhempien keksintö, on kasvatuksen puutetta kun lapsi heittäytyy kauppareissulla lattialle huutamaan kun ei saa asioita x, y ja z. Mikset voi uskoa, että lapsia on erilaisia, jotkut uskoo helpommin ja toiset ei sitten millään? Eihän aikuisetkaan ole kaikki samasta muotista, niin miksi lapset olisivat? Toisiin tehoaa toiset asiat.
[/quote]
Juu ja aikuisiakin on erilaisia. Toi edellinen tuuliviirikasvattajista puhuja ei selkeesti usko, vaikka sille on moni kauniisti yrittäny selittää, et lapset on erilaisia :) Lapsensa eivät ilmeisesti ole perineet kovapäisyyttä...
[quote author="Vierailija" time="02.11.2013 klo 23:06"]
Minulle tuli kauhea tunne, kun tiedän aiheuttaneeni kolhun hänen päähänsä (kuhmu takaraivolla). Lapsikin tietysti syyttää minua.
[/quote]
syy oli lapsesi, mitäs ei totellut ja nyt tottelemattomuudesta seurasi ilkeä kolhu.
[quote author="Vierailija" time="03.11.2013 klo 12:06"]
Monta kertaa joka päivä. Pahin uhmäikä menossa. Kaikki siirtymätilanteet olleet hankalia vauvasta asti. Tekin superkasvattajat voisitte uskoa, että joillain lapsilla on niin kova temperamentti että puhe ei aina tehoa!
[/quote]
Totta. Mutta kun käyttää väkivaltaa, niin johan uskovat! Jos ei ekasta litsarista usko, voi iskeä nyrkillä.