Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Miksi 2 perhettä pakotetaan (uus)perheeksi? Miksi parisuhde ei riitä?
02.11.2013 |
Olen katsellut eksän yritystä rakentaa uusperhettä. molemmilla on koululaisia lapsia vuoroviikoin. Yrfittävät tehdä kaikkea yhdessä "koska olemme nyt perhe".
minulla on miesystävä, jonka kanssa menemme jossain vaiheessa yhteen. En ole kuitenkaan siihen kosvin halukas, koska en halua tuollaista kotileikkiä.
Ymmärrän toki, jos lapset asuvat koko ajan luona, tai lapset ovat ihan taaperoita - mutta isompien lasten kohdalla - miksi pitää leikkiä perhettä?
ymmärtääkö kukaan mitä yritän sanoa? Elääkö joku "uuspeheessä" kuten minä haaveilen?
Kommentit (108)
Ja tämä on todella sydäntäraastavaa huomata, kun ei voi kun seurata sivusta miten isä juuri noin kohtelee omia lapsiaan ja omalla käytöksellään tulee ne vieraannuttamaan vielä itsestään. He kokevat olevansa vain kylässä kun isän luona käyvät, ylimääräisinä ja helposti kritisoituina.
Mukava siinä sitten 'parjattuna kamalana exänä' ja lähiäitinä koittaa se lasten itsetunto pitää kunnossa ja heille tarjota se yksi tasapainoinen, turvallinen ja rakastava kasvuympäristö. Ja siihen ei nyt millään mahdu mitään äidin poikaystäviä tai muita kuvioita. Kaikki aikanaan, en halua lapsieni elämää enää yhtään enempää hämmentää.
[quote author="Vierailija" time="03.11.2013 klo 13:57"]
Uusperhekuviossa miehelle on kaikkein tärkein uusi nainen, sen jälkeen uuden naisen lapset, sitten mahdolliset yhteiset lapset uuden naisen kanssa ja vasta viimeisenä tulevat omat lapset edellisestä liitosta. Tämä on tutkittu juttu ja myös oman exäni kohdalla pitää paikkansa.
[/quote]
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisipa ap:n kaltaisia enemmän!! Mulla ainakin olisi ollu paljon onnellisempi lapsuus kun äiti olisi malttanut odottaa muutaman vuoden eikä olis rynnännyt kotileikkiin uuden miehen kanssa (jota ei vähempää olis voinut kiinnostaa paketin mukana tulevat lapset). Olis treffaillut miestä ja luonut hyvää suhdetta lapsiinsa ja vahvistanut eron jälkeistä pientä perhettä, mutta miks siihen piti sekottaa kaikki lapsetkin?
Kyllä ihan varmana on omasta kotontaan peritynyt perhemalli tullut myös lapsettomalla äitipuolella mukana parisuhteeseen.
Nyt samassa tilanteessa, paitsi eka yhteinen tulossa! Eikä meilläkään eritellä lapsia sen mukaan kuka on kenetkin synntyttänyt tai tulee synnyttämään. Samaa perhettä ollaan, EI uusperhettä tai mitä lie kotileikkiä, vaan PERHE!
Se uusi ihana perhe missä kaikki on vain ihanaa on se niiden uusiovanhenpien ruusunounaunen unelma, sitä ne toivoisi ja odottavatkin ehkä usein naiivina. Laastarisuhteessa edes harvoin on potentiaalia pidemmälle aikavälille.
Ja ne lapset ja teinit vaan harvemmin on yhtään samoilla linjoilla vanhempien haaveiden kanssa, ne usein salaa toivoo vanhempiensa yhteenpaluutakin, ja se uusperhekuvio kovin usein on niiden kannalta se vähemmän toimiva vaihtoehto.
Mutta siinä vaiheessa sitten katsotaan kuka oikeasti on aikuinen ja osaa laittaa lapset etusijalle, ja kuka taas ei osaa yhtään olla yksin tai vain suhteessa jossa ei olla yhdessä läheisriippuvaisesti 24/7.
[quote author="Vierailija" time="03.11.2013 klo 14:06"]
[quote author="Vierailija" time="02.11.2013 klo 11:25"]
Ymmärrän ap:ta. Lapsista ei tule sisaruksia sillä, että heidän vanhempansa muuttavat yhteen. Heillä ei ole yhteistä historiaa, ei yhteistä sukua, ei muuta yhteistä kuin se, että vanhempien mielestä on pakko tehdä erilaisia rituaalinomaisia juttuja, jotta ulospäin osoitetaan, että ollaan perhe.
Olen itse leski, joten lapset ovat minulla 24/7. Miesystäväni on eronnut, hänellä lapset joka toinen viikonloppu ja viikolla yhtenä iltana. Olemme "olleet yhdessä" kohta kolme vuotta, mutta lapsemme eivät ole tavanneet varmaan kymmentäkään kertaa, koska muodostamme oikeastaan kolme yksikköä eli minä+lapset, mies+lapset ja minä+mies.
Olemme kaikki tyytyväisiä tilanteeseen. Lasten ei ole tarvinnut luopua kodistaan, kenenkään ei ole tarvinnut luopua tavoistaan eikä minulla ole mitään oikeutta/velvollisuutta kasvattaa toisen perheen lapsia omien lasteni rinnalla. Ei tule riitoja siitä, missä ollaan joulu tai kenen luona äitienpäivä, kuka menee kenen joulujuhlaan jne.
Miehen kanssa on keskusteltu, että yhteen voidaan muuttaa, kun nuorinkin lapseni muuttaa pois kotoa noin 18v iässä.
[/quote]
Oletko ajatellut sellaista et leskenä et pysty tarjoamaan/esittelemään lapsillesi toimivan parisuhteen mallia ollenkaan jos odotat siihen asti et nuorin on 18-v?
[/quote]
Ehei, pysytyn nimenomaan tarjoamaan heille mallin parisuhteesta, jossa ei ole pakko roikkua toisessa jatkuvasti eikä edes pakko asua yhdessä, vaan parisuhde on avarampi: siihen mahtuu sekin mahdollisuus, että nainen ja lapset elävät yhdessä, mies ja lapsensa muualla ja silti miehellä ja naisella on hyvä parisuhde. Lapseni tulevat aikanaan hyväksymään muitakin tapoja rakastaa toista kuin roskapussivuorojen jakaminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei se yhdellä tai kahdella lapsella ole niin väliä, kun aikuinen saa olla onnellinen. Onhan sillä sun kakaralla sinä. Minä en ymmärrä, miksi minun pitäisi huomioida ja rakastaa miehen lapsia tähän. Onhan niillä oma äiti.
Ihan oikeasti naiset, ei lasten tartte kaikkea saada ja aikuisten niitä kumarrella.Miehen lapsilla on oma äiti ja en ymmärrä, miksi mun pitäis leikkiä niiden äitiä. Ei ne mun kakaroita ole
[quote author="Vierailija" time="03.11.2013 klo 16:18"]
Ja tämä on todella sydäntäraastavaa huomata, kun ei voi kun seurata sivusta miten isä juuri noin kohtelee omia lapsiaan ja omalla käytöksellään tulee ne vieraannuttamaan vielä itsestään. He kokevat olevansa vain kylässä kun isän luona käyvät, ylimääräisinä ja helposti kritisoituina.
Mukava siinä sitten 'parjattuna kamalana exänä' ja lähiäitinä koittaa se lasten itsetunto pitää kunnossa ja heille tarjota se yksi tasapainoinen, turvallinen ja rakastava kasvuympäristö. Ja siihen ei nyt millään mahdu mitään äidin poikaystäviä tai muita kuvioita. Kaikki aikanaan, en halua lapsieni elämää enää yhtään enempää hämmentää.
[quote author="Vierailija" time="03.11.2013 klo 13:57"]
Uusperhekuviossa miehelle on kaikkein tärkein uusi nainen, sen jälkeen uuden naisen lapset, sitten mahdolliset yhteiset lapset uuden naisen kanssa ja vasta viimeisenä tulevat omat lapset edellisestä liitosta. Tämä on tutkittu juttu ja myös oman exäni kohdalla pitää paikkansa.
[/quote]
[/quote]
Miksi se se ei ole ollenkaan lasten isän tehtävä huolehtia heidän onnestaan?
Eli tärkeysjärjestys menee juuri noin, isän ja hänen senhetkisen tyttöystävän onni on etusijalla miehen lasten onneen nähden, ja lasten äidillä ei edes ole oikeutta onneen koska hänen on huolehdittava lapsistaan enemmän.
Ja mitä jos sillä uudella naisellakin on jo omia lapsia? Voisiko hänkin sitten keskittyä niiden hoitamiseen ja onneen ensisijaisesti myös ja jättää miesseikkaulut myöhemmälle mahdollisesti?
Voisiko joskus koittaa ajatella tosiaan asioita omaa napaa pidemmälle?
[quote author="Vierailija" time="03.11.2013 klo 17:56"]
Ei se yhdellä tai kahdella lapsella ole niin väliä, kun aikuinen saa olla onnellinen. Onhan sillä sun kakaralla sinä. Minä en ymmärrä, miksi minun pitäisi huomioida ja rakastaa miehen lapsia tähän. Onhan niillä oma äiti.
Ihan oikeasti naiset, ei lasten tartte kaikkea saada ja aikuisten niitä kumarrella.Miehen lapsilla on oma äiti ja en ymmärrä, miksi mun pitäis leikkiä niiden äitiä. Ei ne mun kakaroita ole
[quote author="Vierailija" time="03.11.2013 klo 16:18"]
Ja tämä on todella sydäntäraastavaa huomata, kun ei voi kun seurata sivusta miten isä juuri noin kohtelee omia lapsiaan ja omalla käytöksellään tulee ne vieraannuttamaan vielä itsestään. He kokevat olevansa vain kylässä kun isän luona käyvät, ylimääräisinä ja helposti kritisoituina.
Mukava siinä sitten 'parjattuna kamalana exänä' ja lähiäitinä koittaa se lasten itsetunto pitää kunnossa ja heille tarjota se yksi tasapainoinen, turvallinen ja rakastava kasvuympäristö. Ja siihen ei nyt millään mahdu mitään äidin poikaystäviä tai muita kuvioita. Kaikki aikanaan, en halua lapsieni elämää enää yhtään enempää hämmentää.
[quote author="Vierailija" time="03.11.2013 klo 13:57"]
Uusperhekuviossa miehelle on kaikkein tärkein uusi nainen, sen jälkeen uuden naisen lapset, sitten mahdolliset yhteiset lapset uuden naisen kanssa ja vasta viimeisenä tulevat omat lapset edellisestä liitosta. Tämä on tutkittu juttu ja myös oman exäni kohdalla pitää paikkansa.
[/quote]
[/quote]
[/quote]
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="03.11.2013 klo 12:26"]
[quote author="Vierailija" time="03.11.2013 klo 12:24"]
[quote author="Vierailija" time="03.11.2013 klo 09:58"]
Minä olen ilmeisesti palsta poikkeus, koska olen itse saanut isäpuolen ollessani yhdeksännellä luokalla eli murrosiässä ja kyseinen isäpuoli on minulle rakkaampi kuin oma isäni, sekä lapsilleni ukki. Itse olen uusperheessä ja tunnen ainakin 3 hyvin toimivaa uusperhettä ystäväpiirissä. Lapset voivat hyvin ja elävät varsin mukavaa elämää. Minusta on aika naiviia luokitella kaikki uusperheet epäonnistuneiksi ja kuvitella että ydinperheet ovat jotain tämän maan onneloita
[/quote]
No ei kukaan noin ajattelekaan, että pelkkä perhemuoto määräisi sen onnistuuko perhe-elämä vai ei.
Ihan tilastollinen fakta on se, että ydinperheistä puolet hajoaa, mutta uusperheistä 75%. Se näissä lähinnä ärsyttää, että tosi monessa uusperheessä todellakin mennään vain aikuisten ehdolla, ja vähintään toisen lapset on sitten täysin paitsiossa ja ylimääräisenä riesana. Ja sen todellisuuden voi todellakin lukea tältä palstaltakin varsin usein. Eikä siinä edes ole mitään epäluonnollista tai syvää pahuutta, vaan toisen lasta on varsin erilaista rakastaa kuin omaa.
Kyllä aikuiset ihmiset todellakin voisivat miettiä onko järkevää yhdistää niitä isompia lapsia sekavaksi kokonaisuudeksi, jossa vähän väliä joku tulee ja menee ja riidellään säännöistä ja siitä ja tästä. Ja kuka hoitaa ja maksaa kenenkin lapsen mitäkin kuluja jne.
[/quote]
Mikäli tätä palstaa on uskominen niin aika paskaa se monen elämä on ydinperheessäkin.
[/quote]
Hoh hoijaa. No niin onkin. Jos ollenkaan pystyit lukemaan ensimmäistä lausettani, niin siinä juuri sanoin, että ei se PELKKÄ perhemuoto ole olennainen.
Mutta on aivan päivänselvää jokaiselle aivoillaan ajattelemaan kykenevälle, että uusperheessä on aina todella paljon enemmän haasteita ja vaaran paikkoja kuin perus ydinperheessä. Joo, se ei ole kovin vaikeaa yleensä, jos toisella on se yksi lapsi ja toinen on lapseton, ja sitten eletään arkea niin, että lapsi asuu pääsääntöisesti kyseisessä perheessä. Sitten kun on niitä sun ja mun ja meidän, siinä alkaa yleensä ne ongelmat. Varsinkin jos mennään uusperheestä toiseen.
Lisäksi uusperheissä on aina se ulottuvuus, että sellaisella ei käytännössä koskaan perheen jäsenet miellä omaa perhettään samalla tavalla kuin toinen saman uusperheen jäsen.
Eli meillä on selvää: on isä, äiti ja 3 lasta, ja kaikki ajattelee tämän perheeksemme. uusperheessä sen jokainen jäsen määrittelee perheensä eri tavalla.
[quote author="Vierailija" time="03.11.2013 klo 17:56"]
Ei se yhdellä tai kahdella lapsella ole niin väliä, kun aikuinen saa olla onnellinen. Onhan sillä sun kakaralla sinä. Minä en ymmärrä, miksi minun pitäisi huomioida ja rakastaa miehen lapsia tähän. Onhan niillä oma äiti.
Ihan oikeasti naiset, ei lasten tartte kaikkea saada ja aikuisten niitä kumarrella.Miehen lapsilla on oma äiti ja en ymmärrä, miksi mun pitäis leikkiä niiden äitiä. Ei ne mun kakaroita ole
[quote author="Vierailija" time="03.11.2013 klo 16:18"]
Ja tämä on todella sydäntäraastavaa huomata, kun ei voi kun seurata sivusta miten isä juuri noin kohtelee omia lapsiaan ja omalla käytöksellään tulee ne vieraannuttamaan vielä itsestään. He kokevat olevansa vain kylässä kun isän luona käyvät, ylimääräisinä ja helposti kritisoituina.
Mukava siinä sitten 'parjattuna kamalana exänä' ja lähiäitinä koittaa se lasten itsetunto pitää kunnossa ja heille tarjota se yksi tasapainoinen, turvallinen ja rakastava kasvuympäristö. Ja siihen ei nyt millään mahdu mitään äidin poikaystäviä tai muita kuvioita. Kaikki aikanaan, en halua lapsieni elämää enää yhtään enempää hämmentää.
[quote author="Vierailija" time="03.11.2013 klo 13:57"]
Uusperhekuviossa miehelle on kaikkein tärkein uusi nainen, sen jälkeen uuden naisen lapset, sitten mahdolliset yhteiset lapset uuden naisen kanssa ja vasta viimeisenä tulevat omat lapset edellisestä liitosta. Tämä on tutkittu juttu ja myös oman exäni kohdalla pitää paikkansa.
[/quote]
[/quote]
M.O.T. ihanasti tuo ylimpänä kirjoittava nainen juuri kiteytti tämän ketjun perusajatuksen.
Jos mulla olisi miesystävä, jonka suhtautuminen lapsiini olisi tuota luokkaa, en oikeasti ymmärrä miksi mun lasten koskaan tarvitsisi häntä tavata? Siis periaatteessa tuo nainen on ihan oikeassa, MUTTA jos asenne on tuo, on täysin väärin, että lapset joutuvat viettämään aikaa säännöllisesti saman katon alla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="03.11.2013 klo 10:56"]
Mitä ovat ne SÄÄNNÖT, jotka pitää tehdä selväksi ennen yhteenmuuttoa?
Minulla on lapsilleni tasan yksi sääntö: ketään ei satuteta henkisesti eikä fyysisesti. Jotenkin pidän itsestäänselvänä, ettei tätä tarvitse korostaa miehenkään lapsille...
[/quote]
ELi kaikkea muuta saa tehdä? Saa piirtää seiniin, saa hyppiä ruokapöydässä edes takas? Saa ottaa omin luvin mitä vaan, saa penkoa toisten tavaroita? Saa menä ulkovaatteilla sohvalle, saa tulla yöllä vanhempien väliin?
Kysymyshän on juuri niistä pienistä asioista. Toisessa kodissa arvostetaan, että lapset tekee kotitöitä, toisessa taas ajatellaan, että pelkkä koulunkäynti riittää.
Jos ei sulle oikeasti tule mieleen mitään muita sääntöjä, joista pitäisi sopia ennen yhteenmuuttoa, toivon todella että et olisi perustamassa uusperhettä.
[quote author="Vierailija" time="03.11.2013 klo 14:01"]
Eroaminen on kuvottavaa ja uusioperheet ovat todella vastenmielisiä. Jos ihmiset vaivautuisivat tutustumaan toisiinsa ja miettimään yhdessä parisuhdetta ennen lasten hankkimista, niin maailma olisi parempi paikka. Lapsilla olisi turvallinen koti ja ikiomat vanhemmat.
[/quote]
Tämän kirjoitus kertoo enemmän kirjoittajasta kuin yhdestäkään uusperheellisestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on miehen kanssa yksi perhe.
Siihen kuuluu omat ja yhteiset lapset ja tietenkin me kaksi.
Omilla lapsilla sitten on kaksi perhettä, etän perhe ja meidän perhe. Tietenkään ei ole kuin yksi äiti ja yksi isä, mutta perheenjäseniä on enemmän.
Miksi tehdä asioista vaikeampia kuin ne ovat?
Hyvin huomattu. Eräs tuttuni on leikkinyt nyt alkuperäisen miehensä jälkeen jo kahden kanssa "kotia". Minusta on kornia- siellä kutsutaan isäpuolen kautta tulleita henkilöitä ihan oikeasti vaareiksi, veljiksi jne..varmaan tätä nykyistä miestä isiksi- olen kuullutkin. Miksi muuten sanotaan isä- tai äitipuoli? Ei ne oikeasti ole mitään puolikkaita edes, nehän ovat vain miehiä ja naisia jotka lyöttääntyvät vanhemman kanssa yksiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minua kyllä suututtaa, että puhutaan "kotileikistä". Ei siinä ole mitään vikaa, jos uusi kumppani on innoissaan siitä, että perheeseen tulee lapsi, oli biologinen tai ei. Kaikkien lapsen elämässä mukana olevien aikuisten pitäisi kyetä arvostamaan lapsen hyvinvoinnin eteen tehtäviä yrityksiä. Sinä et myöskään voi tietää millaisia keskusteluja exäsi kotona on käyty koskien vanhemmuutta ja lapsesta vastaamista. Jos minulla olisi riidanhaluinen ja katkera exä, olisi hän varmaankin istunut kotona maalamassa mustia "kotileikkikuvia" seinälle. Meillä kuitenkin tehtiin hurjasti töitä sen eteen, että lapsellani oli hyvä olla, vaikka mukaan kuvioihin tuli uusi aikuinen. Ulkoa päin katsottuna saattoi nähdä esim. sen, että käytiin perheenä vaikkapa Lintsillä ja se olisi ollut helppo leimata "kotileikiksi". Kukaan muu ei kuitenkaan nähnyt tai kuullut niitä keskusteluja ja pohdintoja, jotka liittyivät Lintsille lähtemiseen ja siellä käymisen jälkeiseen miettimiseen.
Meillä eletään uusperheessä (ei "uusperheessä") ja annamme kummallekin taloudelle tilaa olla hyvä koti lapselle.
No se vain tuli mieleen, että Sinä haluat erilaista parisuhdetta kuin exäsi. Miksi muiden pitäisi määrittää omat suhteensa sinun mielikuvien mukaan?
Kun eroaa, niin rakentakoon molemmat omat elämänsä, ei siinä enää tarvitse pyrkiä toisen asioita hallitsemaan..
En osaa aloittajalle sen enempää vastata kuin että hienoa että ajattelet asiaa tarkkaan.
Mutta voisin yrittää peilata asiaa omalta kannaltani, omasta lapsuudestani. Minulla oli hyvä lapsuus, oli turvallinen koti, äiti isä ja pikkuveli ja äiti vielä kotona. Olin herkkä ja mietteliäs lapsi, tosin iloinen ja puhelias, paljon kavereita ja koulu sujui hyvin..mutta kun ajattelenkin sellaista että jos isä ja äiti olisivat eronneet ja ilmaantunut uusia isä- tai äitipuolia ja eri koteja. Olisin taatusti ollut ihan hukassa, enkä varmasti olisi tasapainoinen ja niin onnellinen kuin nyt olen.
Onneksi omatkin lapseni ovat saaneet kasvaa tasapainoisessa kodissa jossa on oma isä ja äiti.Jos minulta olisi vaikka mies kuollut kun lapset olivat pieniä, en olisi ikinä ottanut siihen ketään toista lapsineen päivineen..kyllä asettaisin lasten edun kaiken edelle enkä sotkisi elämää millään monta isää-äitiä-lapsia kuvioilla. Mikä pakko se on saman katoan alle muuttaa, seurustella voi muutenkin. Ehtiihän sitä sitten kun lapset on kasvatettu, sitten on omaa aikaa hurvailla miten haluaa, ei tarvitse lasten elämää sotkea. Ap olet todella fiksu kun ajattelet ensin lapsiasi!
Minä ymmärrän ap.ta
Asuimme äidin kanssa kahdestaan vuosia. Sitten äiti rakastui ja miehellä oli kaksi vanhempaa poikaa. He viettivät meillä viikonloppuja ja lomat.
Aina heidän ollessaan meillä pelkäsin ja jännitin. He kiusasivat ja kopeloivat ja illalla saattoivat syöksyä huoneeseen, kun olin yöpuku päällä. Koin seksuaalista ahdistelua, vaikka sen silloin sitä sellaiseksi ymmärtänyt.
Pelkäsin jäädä heidän kanssa kolmestaan kotiin.
He toisaalta inhosivat minua, koska sain asua siellä ja he vain kävivät. He rikkoivat tavaroitani, haukkuivat, uhkailivat, nauroivat minulle. Kukaan ei uskonut, koska he olivat päälle päin mukavia. Ja kun yritin sanoa siitä äidilleni ja isäpuolelle, he nostivat metelin, että olen itsekäs ja lellitty kakara, joka ei haluaisi, että uusperheemme velipuolet saisivat olla meillä kuin kotonaan. Että en saa lukkoa oveen, koska minunkin huone on poikien koti ja heillä pitää olla oikeus kulkea siellä yöllä.
Minä muutin kotoani heti pois, kun kykenin ja en pidä yhteyttä äitiini ja hänen mieheensä ja miehen poikiin.
Onneksi he eivät tehneet yhteisiä lapsia.
Minäkin olen ap:n kannalla ja miellän kotileikiksi yrityksen tuupata yhteen ihmisiä, jotka eivät ole sukua eivätkä viihdy keskenään mutta pakko on pitää yhtä, kun kaksi ihmistä rakastas toisiaan ja määrittävät läheistensä suhteet toisiinsa pakolla.
En ole lisäksi koskaan vielä tavannut toimivaa uusperhettä. Olen tavannut runsain määrin aikuisia, joiden mielestä heidän uusperheensä on täydellinen mutta perheen lapset ovatkin eri mieltä. Teen työtä ongelmallisten nuorten parissa ja suurin osa lapsista tulee uusperheestä, jossa ei ole lupa olla oma itsensä vaan kaikki määritellään aikuisten taholla tunteita myöte. Pienetkin asiat silloin kasaantuvat.
Eräs lapsi koki musetavimmaksi kokemukseksi sen, kun hänen kumminsa osti hänelle lahjaksi ipadin. Samana päivänä uusperheen toinen lapsi sai samanlaisen eli syntymäpäivä menetti täysin merkityksensä. Kun tämän toisen lapsen syntymäpäivä tuli, sai hän lahjaksi meikkejä, lahjakortteja vaateliikkeisiin yms. jota poika ei voinut oikein vaatia itselleen. Reilua?
[quote author="Vierailija" time="02.11.2013 klo 10:53"]
Minua kyllä suututtaa, että puhutaan "kotileikistä". Ei siinä ole mitään vikaa, jos uusi kumppani on innoissaan siitä, että perheeseen tulee lapsi, oli biologinen tai ei. Kaikkien lapsen elämässä mukana olevien aikuisten pitäisi kyetä arvostamaan lapsen hyvinvoinnin eteen tehtäviä yrityksiä. Sinä et myöskään voi tietää millaisia keskusteluja exäsi kotona on käyty koskien vanhemmuutta ja lapsesta vastaamista. Jos minulla olisi riidanhaluinen ja katkera exä, olisi hän varmaankin istunut kotona maalamassa mustia "kotileikkikuvia" seinälle. Meillä kuitenkin tehtiin hurjasti töitä sen eteen, että lapsellani oli hyvä olla, vaikka mukaan kuvioihin tuli uusi aikuinen. Ulkoa päin katsottuna saattoi nähdä esim. sen, että käytiin perheenä vaikkapa Lintsillä ja se olisi ollut helppo leimata "kotileikiksi". Kukaan muu ei kuitenkaan nähnyt tai kuullut niitä keskusteluja ja pohdintoja, jotka liittyivät Lintsille lähtemiseen ja siellä käymisen jälkeiseen miettimiseen.
Meillä eletään uusperheessä (ei "uusperheessä") ja annamme kummallekin taloudelle tilaa olla hyvä koti lapselle.
[/quote]
Miksi AINA av:lla älisee juuri ne ihmiset, joita asia ei koske?
Tässä ei nyt käsittääkseni ollut kysymys siitä, että toisella osapuolella on lapsi tai edes lapsia. Vaan siitä, että molemmilla on isompia lapsia jotka tulee ja menee ja siinä yritetään luoda joku älytön kaoottinen tila jota kutsutaan uusperheeksi.
Anteeksi, mutta en voinut kuin nauraa noille saatanan vakaville keskusteluille, joita teillä käytiin lintsillä käymisestä... oikeasti...
Alue: Aihe vapaa
[quote author="Vierailija" time="03.11.2013 klo 10:43"]
[quote author="Vierailija" time="03.11.2013 klo 09:50"]
[quote author="Vierailija" time="02.11.2013 klo 13:15"]
Ymmärrän myös ap:n pointin.
Itse erosin pari vuotta sitten, ja aikani ajateltua tulin siihen tulokseen että en sotke lapsia uusperhekuvioihin. Ehkä voisin jossain vaiheessa ruveta seurustelemaan, mutta yhteenmuuttamisesta ei olisi puhettakaan ennenkuin lapset muuttaisivat pois kotoa. Ajattelen että miehen uusi suhde riittää sotkemaan lasten ajatuksia. Se nainen on mukava, mutta lapset eivät oikein tiedä miten suhtautua kaikkeen tähän. Lisäksi nautin yksin olemisesta.
Itse koin uusperhesysteemit lapsena, enkä halua omia lapsiani kokemaan samaa. Eikä siinä, kaikki oli suht hyvin, mutta kyllä sitä koko ajan tunsi olonsa ulkopuoliseksi ja tuntui kuin omassa kodissa olisi ollut ympärivuotisia vieraita. Sitten kun meni isän luokse, oli taas vieras siellä isän kodissa, eikä asiaa helpottanut "äitipuolen" minun lapset, miehen kakarat, ajattelutapa.
Ärsyttävintä tässä on se, että lähipiiri tuputtaa omia ajatuksiaan minulle. "No kyllähän sinun pitää ajatella itseäsi", Joo niin minä ajattelenkin. "Et voi antaa lasten määrätä elämääsi", en minä annakaan, nautin tämänhetkisestä tilanteesta.
Tuntuu että kaikki luulevat että olen jotenkin uhrannut rakkauselämäni ja että oikeasti kaipaan miestä vierelleni. huoh...
[/quote]
Mäkin ajattelin suurin piirtein noin kunnes sitten tapasin ihanan miehen ja rakastuin. Vähitellen tajusi, ettei ne pelkät tapaamiset riitä, vaan sitä halusi jakaa myös sitä arkea toisen kanssa. Nyt ollaan muuttamassa yhteen.
Tietysti jännittää koko tää uusperhekuvio. Mutta ei me jaksettu enää elää erillämme.
[/quote]En tarkoita tuomita juuri sinun uusperhettäsi, en tiedä siitä tätä viestiä enempää, mutta viestisi on mielestäni hyvä esimerkki nykyaikuisten ajatusmaailmasta. Kun MINÄ en jaksa, kun MINÄ rakastuin, kun MINÄ olen onnellinen... Kuka niiden lasten onnea, turvallisuutta, suruja ja murheita ajattelisi?
Minusta ei riitä, että vähän jännittää tämä uusperhekuvio. Vanhempion itse ne lapset halunnut, joten hänen vastuullaan on tehdä lapset onnelliseksi. Ei siihen uusperhekuvioon kannata ajautua ja huokailla, että kai se töstä, kunhan miä olen onnellinen vaan siihen pitää tehdä töitä ihan alusta asti. Yhteenmuuttoa voi mielestäni harkita vasta sitten, kun jokainen jäsen on asiaan sopeutunut, säännöt ja roolit ovat selvät ja aikuisten yhteistyö saumatonta. Ei uusperhettä voi verrata ydinperheeseen, koska lapset ovat jo olemassa ja tottuneet tiettyihin asioihin. Nyt ne lapset pitää totuttaa hissukseen uuteen hyvässä hengessä.
Juuri tuo "ei me jaksettu odottaa"-asenne pilaa monen uusperheen. Jos sen verran jaksaa odottaa, että lapset tottuvat uuden ihmisen seuraa ja perussäännöt on selvitetty kaikille, niin tulee vähemmän yllätyksiä ja kriisejä. Aikuisen tehtävä on olla se järkevä tuki ja turva lapselle eikä ajautua rakastumisen takia ajelehtia tulenarkoihin tilanteiiin ja sitä kautta pilata ehkä useammankin lapsen perusturvallisuus.
[/quote]
Juurikin näin mitä viimeisimmässä lainauksessa lukee. Usein ne uusperheet ovat ongelmaisia, kun yhteenmuutto on tapahtunut aivan liian nopeasti. Todella pienet lapset/vauvat sopeutuvat kyllä, mutta kun puhutaan isommista lapsista, jotka ymmärtävät enemmän asioita, pitää nuo yhteenmuutot ja muut suunnitella tarkkaan. Lapset eivät useinkaan uskalla sanoa vanhemmalleen mitä oikeasti ajattelevat siitä että se uusi kumppani muuttaa hänen kotiinsa ja että sen uuden kumppanin mukana tulee mahdollisesti vuoroviikoin/joka viikonloppu tms. lapsia käymään ja heihin pitää suhtautua perheenjäsenenä, vaikka ko. ihmistä ja sen lapsia on nähty vain muutamia kertoja.
Lapsi voi sanoa että olisi kivaa että se uusi kumppani tulee asumaan, mutta lapsi ei välttämättä ymmärrä sitä koko tilannetta ja kun lapsi yhtäkkiä tajuaa että hetkonen, tämä tyyppi ei lähdekään täältä, eikä se olekaan koko aikaa niin kiva kuin aiemmin, tulee niitä ristiriitoja.
Onneksi minä en tee ratkaisujani tunnepohjalta. Aikuisena oleminen on sitäkin että päätökset, jotka vaikuttavat jälkikasvuun, tulee tehdä harkinnalla ja rauhassa.