Minkälaisilla ihmisillä ei ole kirjoitusalustaa työpöydällään?
Kommentit (11)
Minulla. Olen keskiluokkainen, akateemisesti koulutettu perheenäiti. Teen työt lähes sataprosenttisesti tietokoneella.
Lasten työpöydillä toki on kirjoitusalustat.
Minulla ei olee edes työpöytää. Pyöritän yritystäni ihan keittiön pöydän ääressä.
Meillä ei käytä lapsikaan. Hänellä on oma pöytä askarteluihin ja piirtelyyn ja kun se jää liian matalaksi, niin pistetään polttopuuksi :)
Meillä muilla ei kyllä ole sitä työpöytääkään, johon alustal laittaisi. Käytetään olkkarin- ja keittönpöytiä sekä muita sopivia tasoja.
Mulla ei ole.. teen kaiken kirjoitustyöni tietokoneella ja tähän ei edes mahtuisi kun on 2 tietokonetta :)
Minulla. Olen opettaja. Minulla on luokassa 40 vuotta vanha, kulunut opettajanpöytä, mutta se on niin pieni, ettei sille mahdu alustaa muiden tavaroiden lisäksi. Tässä taloustilanteessa on turha haaveillakaan uudesta isommasta tai tasaisemmasta pöydästä, saati edes alustasta. Korjaustöiden aikaan levitän pöydälle sanomalehteä, jotta kirjoitusjälki olisi tasaisempaa.
Juu ei oo mullaakaan. Syystä, että kyseisellä pöydällä on useammin läppäri tai ompelukone kuin kirjoitusvälineet, tai oikeastaan erittäin harvoin on kirjoitusvälineet muuten kuin korkentaan muistiinpanojen tekemistä varten etäpäivänä.
[quote author="Vierailija" time="01.11.2013 klo 14:19"]
Hygieenisillä ihmisillä
[/quote]
Koska olet viimeksi putsannut näppäimistön ja hiiren? Ne ovat kodin paskaisimpia tavaroita.
Minulla. Teen kaikki kirjoitustyöt koneella, kuten 95% työikäisistä nykyään.
Jos hankkisin alustan, olisi se puhtaasti sisustuksellinen elementti.
piirtämiseen voisin alustan hankkiakin :)