Lue keskustelun säännöt.
Mies ei panosta lapsiin kun olen töissä, harmittaa
01.11.2013 |
Kun olen iltavuorossa ja mies hakee lapset päiväkodista, vanhempi lapsista seuraavana päivänä valittaa minulle: kurjaa kun iskä vaan käski meidät leikkimään keskenään ja alkoi itse katsoa telkkaria. Mä pyysin isiä pelaamaan mutta se sanoi että ei nyt, leikkikääs kunnolla. Mä yritin maalata mutta se meni ihan pieleen vaan. Ei ollu kiva ilta.
Tai sitten mies laittaa lapset jaloista katsomaan televisiota ja juo itse kahveja tai touhuilee jotain keittiössä.
Mutta ei jaksa olla pienten lasten kanssa. Harmittaa niin kovasti. Ei meillä silloin telkkaria katsota kun olemme molemmat kotona, mutta heti jos olen poissa mies ei viitsi olla lasten kanssa. Tuntuu harmilliselta. Kuitenkin lapset olleet jo päivän hoidossa isossa laumassa pienet lapset, iltasella voisi vanhempi panostaa :(
Kommentit (54)
No yhtä hyvin ap:sta voisi sanoa ettei hän panosta perheensä hyvinvointiin ja yhteiseen aikaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä vihaan sanan panostaa väärinkäyttöä. Kaikki te olette dynamiittialalla töissä?
Onko teidän kaikkien kanssa leikitty koko lapsuusaika? Taidan olla vanhaa porukkaa täällä 42-vuotiaana mutta omassa maalaislapsuudessa vanhemmat eivät todellakaan leikkineet lasten kanssa juuri koskaan. Lapset sai joko leikkiä yksikseen tai keskenään tai auttaa töissä ( ja siinä kyllä kuuli jos ei tehnyt oikein tai ahkerasti). Omia lapsiani en pakota auttamaan kotitöissä samassa määrin kun itse piti auttaa mutta en myöskään ole mikää huvitusupseeri enkä tuota koko ajan elämyksiä. Minulla on päivät täynnä ansiotyössä ja kotityöt on tehtävä ennen mitään leikkimistä.
[quote author="Vierailija" time="01.11.2013 klo 14:53"]
Onko teidän kaikkien kanssa leikitty koko lapsuusaika? Taidan olla vanhaa porukkaa täällä 42-vuotiaana mutta omassa maalaislapsuudessa vanhemmat eivät todellakaan leikkineet lasten kanssa juuri koskaan. Lapset sai joko leikkiä yksikseen tai keskenään tai auttaa töissä ( ja siinä kyllä kuuli jos ei tehnyt oikein tai ahkerasti). Omia lapsiani en pakota auttamaan kotitöissä samassa määrin kun itse piti auttaa mutta en myöskään ole mikää huvitusupseeri enkä tuota koko ajan elämyksiä. Minulla on päivät täynnä ansiotyössä ja kotityöt on tehtävä ennen mitään leikkimistä.
[/quote]
Minä olen 48v ja kyllä vanhempani viettivät aikaa minun kanssani. Totta kai katsoivat telkkaria joskus, mutta kyllä meillä ainakin lasten kanssa puuhattiin.
Ei niin kuin nykyään, että tollotetaan telkkaria ja tietokonetta ja lapset leikkii toisessa huoneessa yksin tai pelaa tietsikalla. Vanhemmat hokee mantraa, että lasten kanssa ei tarvi leikkiä ja viettää aikaa ja hössöttää, koska niin ne kasvaa luoviksi.
Minusta näistä lapsista kasvaa yksinäisiä lapsia, kun he eivät näe vanhemmistaan kuin selän. Ensin päivät päiväkodissa ja illalla yksin huoneessa ja isi ja äiti roikkuu koneella tai telkkarin ääressä.
Minä muistan, että vanhempien kanssa puuhattiin yhdessä monenmoista ja pelattiinkin välillä ja käytiin marjassa ja ulkoiltiin ja retkeiltiin.
Mutta ihan kukin arvostuksensa mukaan. Jos telkkariohjelmat on tärkeämpiä, kuin puuhata omien lasten kanssa, joilla on pitkän päiväkotipäivän jälkeen ollut vanhempiaan ikävä, niin silloin tekee sen, mikä on tärkeintä. Toivottavasti näillä lapsilla on edes yksi aikuinen, kenelle he itse olisivat tärkeitä
Enteilee avioeroa! Meillä mies kyllästyi perhe-elämään juuri sen takia, että koko ajan on kaikkea. Nyt mies sitten katseleekin omassa kodissa sitä telkkaria. Vaikuttaa tyytyväiseltä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="01.11.2013 klo 14:58"]
[quote author="Vierailija" time="01.11.2013 klo 14:53"]
Onko teidän kaikkien kanssa leikitty koko lapsuusaika? Taidan olla vanhaa porukkaa täällä 42-vuotiaana mutta omassa maalaislapsuudessa vanhemmat eivät todellakaan leikkineet lasten kanssa juuri koskaan. Lapset sai joko leikkiä yksikseen tai keskenään tai auttaa töissä ( ja siinä kyllä kuuli jos ei tehnyt oikein tai ahkerasti). Omia lapsiani en pakota auttamaan kotitöissä samassa määrin kun itse piti auttaa mutta en myöskään ole mikää huvitusupseeri enkä tuota koko ajan elämyksiä. Minulla on päivät täynnä ansiotyössä ja kotityöt on tehtävä ennen mitään leikkimistä.
[/quote]
Minä olen 48v ja kyllä vanhempani viettivät aikaa minun kanssani. Totta kai katsoivat telkkaria joskus, mutta kyllä meillä ainakin lasten kanssa puuhattiin.
Ei niin kuin nykyään, että tollotetaan telkkaria ja tietokonetta ja lapset leikkii toisessa huoneessa yksin tai pelaa tietsikalla. Vanhemmat hokee mantraa, että lasten kanssa ei tarvi leikkiä ja viettää aikaa ja hössöttää, koska niin ne kasvaa luoviksi.
Minusta näistä lapsista kasvaa yksinäisiä lapsia, kun he eivät näe vanhemmistaan kuin selän. Ensin päivät päiväkodissa ja illalla yksin huoneessa ja isi ja äiti roikkuu koneella tai telkkarin ääressä.
Minä muistan, että vanhempien kanssa puuhattiin yhdessä monenmoista ja pelattiinkin välillä ja käytiin marjassa ja ulkoiltiin ja retkeiltiin.
Mutta ihan kukin arvostuksensa mukaan. Jos telkkariohjelmat on tärkeämpiä, kuin puuhata omien lasten kanssa, joilla on pitkän päiväkotipäivän jälkeen ollut vanhempiaan ikävä, niin silloin tekee sen, mikä on tärkeintä. Toivottavasti näillä lapsilla on edes yksi aikuinen, kenelle he itse olisivat tärkeitä
[/quote]
asiaa! Vanhemmat eivät aina muista tai edes tiedä, miten tärkeitä ovat lapsilleen. eikä tarvi mennä ääripäästä toiseen, telkkaria välinpitämättömänä töllöttävä vs. lattialla illta pitkät klovniasu päällä möyrivä vanhempi. jonkunlainen välimuoto Olis ok. Itsellä särähti korvaan tuo, että pitkän ohjatun päiväkotipäivän jälkeen illalla pitää vaan "olla". eihän leikki-ikäinen vaan "ole", vaan haluaa touhuta koko ajan. Voihan sille tietty sen pleikkaohjaimen työntää kouraan heti kun hienomotoriikka sen sallii....
Siis olla niin, ettei koko ajan joku järjestä ohjelmaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="01.11.2013 klo 14:53"]
Onko teidän kaikkien kanssa leikitty koko lapsuusaika? Taidan olla vanhaa porukkaa täällä 42-vuotiaana mutta omassa maalaislapsuudessa vanhemmat eivät todellakaan leikkineet lasten kanssa juuri koskaan.
[/quote]
Olen 27, enkä muista vanhempieni koskaan leikkineen kanssani. En kyllä tuollaista koskaan kaivannutkaan. Osasin leikkiä itsekseni ja kavereiden kanssa, ja ajatuskin omista vanhemmista leikkimässä kanssani oli nolo ja naurettava.
Huomio ja läsnäolo ovat todella kaksi eri asiaa. En leiki lasteni kanssa juuri koskaan, mutta juttelen paljon, otan mukaan kaikkiin kotihommiin ja kauppareissuihin, Sylissa pidän niin paljon kun jaksavat istua.
Annan huomiota, en leiki...Todellakin vapaa leikki jota aikuiset eivät ohjaa on kaikkein kehittävin leikki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on kaksi erilaista mummoa. Toinen pysäyttää kaiken, kun lapset tulevat ja seuraa silmä kovana lasten jokaista liikettä. On ihan puhki ja poikki jo tunnin vierailun jälkeen. Toinen tekee kotitöitä ja ottaa lapset mukaan. On leiponut yhdessä, antanut tiskata ja järjestää kaappeja. Ei kyllä leiki ja monesti käskee hetkeksi leikkimään, kun tekee vaarallisia vaiheita yms.
Kumman luona lapset viihtyvät paremmin? Sen kotityömummon luona. Heistä on ihanaa tehdä ihan arkisia asioita ja välillä leikkiä ihan itsekseen. Toisen mummon jatkuva läsnäolo saa luovuttamaan luovuuden mummon harteille: mitäs tehdään, keksi mummo leikki, mummo, tee sinä, en mä osaa...
Minusta vanhemman tehtävä on olla tuki ja turva, pitää toki kuunnella ja olla läsnä, mutta leikittää ei tarvitse eikä muutenkaan toimia niin kuin se toinen vanhempi määrää. Ei ole reilua määrätä toisen puolesta, miten kuuluu toimia. Ehkä teillä on ossallistuva ja leikittävä äiti ja isä osallistuu omalla tavallaan. Se oma tapa ei tietenkään voi olla täysi hylkäys ja kehottaisinkin keskustelemaan sen miehen kanssa, miten voi katsoa tv:tä mutta samalla olla lapsille turvallinen ja läsnäoleva aikuinen. Ei se ole vaikeaa. Lasta voi ohjata muunlaiseen tekemiseen, voi ehdottaa rakennuskilpailua ja rakentamisen ajan puuhata omiaan. Sitten hetkeksi ihailemaan työntuloksia ja kuvaamaan parhaat viritelmät.
Pitää löytää vain se oma tapa ja oma rytmi tehdä näitä asioita.
Ap:na en ottaisi paineita. Lapset kuitenkin saa olla omassa kodissaan isänsä kanssa. Älä ap vaan missään nimessä kritisoi isää lapsille/lasten kuullen, äläkä kysele päivän tapahtumista tyyliin leikkikö isä teidän kans, eikö se taaskaan leikkinyt vaan paremminkin, että mitä mukavaa sinä puuhailit jne.
Ehkä vois sopia miehen kanssa, että lukee lapsille vaikka yhden sadun (lyhyen) ja pitää lapsia sen aikaa lähellä. Sitten voi katsoa telkkaria ja lapset touhuta keskenään. Kun et liikaa puutu etkä arvostele, voi isä innostua ihan itsestään touhuamaan lasten kanssa enemmän. Sinä kuitenkin puuhailet heidän kanssaa, joten mitään traumaa asiasta tuskin syntyy lapsille..
Itse olin 6vuotta kotona lasten kanssa, molempien kanssa sen 3v ja ovat syntyneet siis 3v ikäerolla. En minäkään leikkinyt heidän kanssa, oltiin kuitenkin päivät yhdessä, kerhoiltiin ja ulkoiltiin ja joka ilta on luettu muutama iltasatu ja lapset silloin vieressä. Olen aina pitänyt heitä paljon sylissä, jutellut, ottanut mukaan kotihommiin. Eletty tavallista elämää. En todellakaan istunut vain netissä tai hommaillut omiani, mutta kyllä vanhemmalla oikeus ottaa omia hetkiä päivän mittaan, tekee hyvää lapsillekin kun toisinaan aikuinen sanoo, että nyt istun ja juon kahvia, leiki sinä niin myöhemmin voidaan sitten pelata muistipeliä tms
Nyt lapset 9 ja 6v.ja esimerkiksi leipominen yhdessä on tosi mukavaa. Leivotaan muutaman kerran viikossa. Luulen, että siitä jää heille mukavat muistot. Toisinaan kun pyytävät niin leikin hetken kauppaa tai piilosta heidän kanssaan. Käydään myös jäähallissa luistelemassa, uimassa.. Luontoretkiä ollaan tehty aina.
Kun lapset kasvaa, voi olla että miehesi puuhailee heidän kanssaan enemmän, koska moni juttu helpottuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä ap nipota. Tuskin ne lapset tuosta traumatisoituu. Anna sinä niille sitten sitä aikaasi tai lopeta vuorotyö
Tottahan toki lapset tarvitsevat huomiota ja läheisyyttä vanhemmiltaan. Turvaa ja asioiden jakamista yhdessä. Syliä, jutustelua, yhdessä tekemistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Asiat ei ole joko-tai. Minäkään en juurikaan leiki lasten kanssa, mutta osallistuvat arkiaskareisiin jonkin verran, leipovat ym., ulkoillaan, luetaan ja joskus pelataan lautapelejä tai piirretään.
Minusta ongelma miehen käytöksessä on se, ettei hän ollenkaan ole läsnä lapsille ja jos lapset ottavat kontaktia, ohjaa ne takaisin omiin oloihin. Jos lapsi haluaa huomiota, pyytää päästä syliin tai haluaa pelata kahdestaan yhden pelin niin ei se ole paljon vaadittu. Ei se tarkoita sitä, että lasten elämä jatkuu ohjattuna tarhapäivän jälkeen tai että vanhemmat ovat sirkustirehtöörejä vaan normaalia vuorovaikutusta ja yhdessäoloa. Esim. yhden pelin tai kirjan jälkeen voi lapselle jo sanoa, että nyt isi/äiti tekee omia juttuja ja tee sinäkin eikä tietenkään joka päivä tarvitse pelata tms.
Ei ainainen torjutuksi tuleminen tunnu lapsestakaan kivalta. Kaikki varmaan ymmärtävät hyvin, jos miettivät miltä tuntuu, kun puoliso kieltäytyy kerta toisensa jälkeen läheisyydestä tai keskustelusta. ;)
Kuule minun mies ei lue käytännössä koskaan lapsille satuja. Ei se tee miehestäni huonoa isää. Ei hän pelaa lautapelejäkään lasten kanssa kuin kerran pari vuodessa. Mutta ei sekään tee miehestäni huonoa isää.
Hän ottaa lapset mukaan omiin askareisiinsa ja esim. traktorin kyytiin. Ei minulla ole oikeutta määrätä miehen isyyttä. Minä luen lapsille, mies tekee omia juttujaan lasten kanssa.
En minäkään leiki lasten kanssa. Pelaan joskus, en usein. Eikä munkaan muistot liity äidin ja isän kanssa leikkimiseen :D Hassu ajatus. Pidän lapsia sylissä, hellittelen, juttelen, luen. En leiki. Ikinä.
[quote author="Vierailija" time="01.11.2013 klo 19:45"]
Kuule minun mies ei lue käytännössä koskaan lapsille satuja. Ei se tee miehestäni huonoa isää. Ei hän pelaa lautapelejäkään lasten kanssa kuin kerran pari vuodessa. Mutta ei sekään tee miehestäni huonoa isää.
Hän ottaa lapset mukaan omiin askareisiinsa ja esim. traktorin kyytiin. Ei minulla ole oikeutta määrätä miehen isyyttä. Minä luen lapsille, mies tekee omia juttujaan lasten kanssa.
[/quote]
No ei musta ne pelit tässä se pointti ollut vaan lasten huomiointi ja läsnäolo. Eikös se sun mies juuri huomio lapsia, kun ottaa ne mukaan puuhiinsa?! Varmaa lapset sitten joskus myös pyytää päästä mukaan vrt. lapsi pyytää pelaamaan peliä. Ap:n mies puolestaan tuntuu aina olevan omissa oloissaan ja kehoittaa kontaktia hakevia lapsia leikkimään keskenään.
t. 48
Niin, mies ottaa rennommin vain kun ap on poissa koska tietää hänen suuttuvan muuten...:)
Kai se mieskin joskus saa ottaa rennosti. Tajuaisin jos valittaisit kun mies ei ikinä ole lasten kanssa, mutta kerroit pelaavan,leikkivän ja vievän kerhoon jne.
Minusta olisi ihanaa, jos mies keksisi omia tapoja olla lasten kanssa. Ei todella tarvitse leipoa, askarrella, leikkiä mukana kauppaleikeissä kun minähän voin osallistua näihin juttuihin. Mutta mies ei koskaan keksi mitään sellaista "omaa" mihin ottaisi lapset mukaan! Viikonloppuisinkin mies tahtoo vaan olla, katsoa telkkaria tai autolehtiä, ottaa päivätorkkuja, jos hän laittaa ruokaa huitoo lapset siitä häiritsemästä... ei hän ole mikään traktoriin mukaan ottava läsnäoleva isä! Tuohon kuulosta mitä upeimmalta, että lapsi saa olla isän mukana maatilan töissä, johan siinä pelaamiset todella jäävät kakkosiksi! Mutta meillä kun mies kokee lapset rasittaviksi häiriköiksi ja vaipuu omiin maailmoihinsa, hän ei ole lasten kanssa läsnä. Se on iso ongelma ja suru, sen lapset vaistoavat ja siitä ovat sitten kiukkuisia. Inhottavaa, jos lapsi tulee 17 hengen päiväkotilaumasta ja tahtoisi auttaa isää ruuanlaitossa, isä ärähtää että "mene muualle siitä häiritsemästä".
ap
Rohkeaa mieheltä olla vanhempi, joka ei toisten mallin mukaan lapsiensa kanssa ole. Nyt lasten elämä on liikaa aikuisten elämää. Minä olen elänyt lapsuuteni lasten elämänä.
Mutta sinä varmasti sitten leikit miehesi kanssa aina, kun hän pyytää. Et kai sinäkään aikuisena jaksa koko aikaa toisten mallin mukaan touhuta niin miksi miehesi ja lastesi pitäisi.