Olen ilonen etten hankkinut parikymppisenä lapsia.

Saattaa elämä muuttua ihan paskaksi. Sitä vaan, että ei sitä voi tietää mitä oikeasti tapahtuu. Nuo sun ajatukset on fantasioita ilman totuuspohjaa.

minäkin olen iloinen, että tein lapsen jo 20 vuotiaana. Nyt kun olen 26, niin odottelen hänen kouluun menoaan ja voin tehdä jo itsekin mitä haluan, kun en ole pallo jalassa lapseen sidottu koko aikaa!

mutta ei se mun elämää silloinkaan olisi mitenkään muuttanut! Henkilsesti olen vanbvempi nytten mutta muuten olisin voinut lapsen tehdä 18-vuotiaana, eikä se elämään olisi muutosta tehnyt, eikä nyttenkään mitenkään muuttanut... korkeintaan rikasti tunnetasolla, mutta sen se olisi varmasti tehnyt silloinkin

En koe lapsen vieneen mitään mun elämästäni, ainakaan sellaista, mikä saakin mennä, vaan tuoneen lisää.

" Nyt kun olen 26, niin odottelen hänen kouluun menoaan ja voin tehdä jo itsekin mitä haluan, kun en ole pallo jalassa lapseen sidottu koko aikaa!"



No sepä se, siksi olenkin iloinen etten hankkinut lasta jo parikymppisenä, koska ajattelisin ihan varmasti niinkuin sinä, lapsi olisi ollut pallo jalassa koska olisi pitänyt odotella että saa elää sitä omaakin elämää joka olisi lapsen takia jäänyt elämättä. Nyt taas ei enää haittaa ottaa se pallo jalkaan, kun on tarpeeksi kauan saanut tehdä mitä itse haluaa.

" Mistäs sä sen tiedät onko se niin ihanaa?

Saattaa elämä muuttua ihan paskaksi. Sitä vaan, että ei sitä voi tietää mitä oikeasti tapahtuu. Nuo sun ajatukset on fantasioita ilman totuuspohjaa."



Niin, eihän sitä voi tietää. Mutta kovasti kaikki äideiksi tulleet kaverini ainakin hehkuttavat miten ihanaa se elämä lapsen kanssa on. Ennen epäilin tuota mutta nyt olen alkanut jo kaipaamaan sellaista elämää. Ja jos se onkin ihan kamalaa niin sitten voin ajatella että onneksi en ainakaan pilannut nuoruuttani sillä!

Luulisi että se rajoittaa sitä aika paljonkin, et voi tuosta vaan lähteä mihin huvittaa vaan lapselle on joko hankittava hoitaja tai sinun on mentävä sellaiseen paikkaan mihin lapsen voi ottaa mukaan. Ja mites yövalvomiset, säännölliset ruoka-ajat jne..?

sain esikoiseni kun olin 23 (hän kohta 15v) ja kuopus (neljäs lapsi) kun olin 36. Enkä ole silleen kokenut hirveän rasittavana saada lasta nuorena eikä vanhanakaan. Jos tietää suunnilleen (eihän aina voi tarkkaa tietää ennen kuin siinä tilanteessa on) mitä tulossa uskon että siihen sopeutuu ja tietää että " olen ehtinyt ennen" tai " ehdin sit joskus" sitä ja tätä. Ja vaikka odottaisi kunnes on 40v tulee aina päiviä kun tykkää että lapsi on ns pallo jaloissa, sehän on ihan normaalia että aina ei jaksa olla skarppina ja aktiivinen äiti 24t vrk:ssa. Etkö ap usko et näin voi olla?

:)))

Sit ku olen kolmekybänen niin lapset jo isoja, lentävät pesästä.

Ihanaa kun saa olla itekin vielä nuori kun lapset isoja.

:)))))

Ja sit on nuori mummokin jos tekevät samanikäisenä lapsia kun minä ja mieheni.

Mä oli kerennyt juhlimaan jo monta vuotta ja muutenkin menemään. Nyt on esikoinen jo 13-vuotias. Kuopuskin on jo 5-vuotias ja mistään en ole paitsi jäänyt.

Mut jos on jo saanut elää tarpeeks omaa elämäänsä, se lapsi on varmaan harvemmin se pallo jalassa kun jos oikeesti haikailee sen elämättömän elämänsä perään koko ajan.

Kyllä jokainen kaipaa omaa elämää, ei se iästä riipu. Itse olen 34v ja minulla on erittäin toivotut 6 ja 4 vuotiaat. Ihana olisi olla välillä yksinkin, valitettavasti se onnistuu vain harvoin. Päivääkään en silti vaihtaisi pois.

vuotiaana.



Nuoempana elämä oli hullunmyllyä, tulin ja menin ja tein ja kokeilin ihan kaikkea ja elämä oli vapaana ihanaa!!!



Oli miehiä, bileitä, raveja, viinaa, hauskaa, yöttömiä öitä, festareita, ulkomaanmatkoja, kavereita, kimppakämppiä... se oli aikaa jolloin ei kelloa katsottu!



Töitä tehtiin rahan vuoksi ja kaiken rahan voisi käyttää itseensä.





Nyt olen asettunut aloilleni. Minulla on ihana mies jonka kanssa olen naimisissa ja meillä on ihana yhteinen vuoden ikäinen poika.



Vanhaan elämään ei ole kaipuuta, miehellä sama juttu. Jos joku olisi joskus sanonut että lapsen kanssa kotona olisi näin ihanaa, olisi ollut vaikea uskoa.



Olen iloinen etten saanut lasta nuorempana vaan päätin odottaa kunnes elämä on rauhoittunut ja tuntu siltä että nyt on aikaa olla kotona. Olen elänyt villin nuoruuden ja nyt on kotielämän aika.



Olen huomannut että monet jotka saavat lapsia 20 niin monesti sitä jossain vaiheessa tulee se menovaihe. Ikävä kyllä se useimmiten tulee voimakkaampana miehelle.

Sitten nuoret äidit itkevät miestensä perään kun he lähtevät kadotetun nuoruuden perään.



Meillä on antaa lapselle vanhemmat jotka suuremmalla todennäköisyydellä pysyvät yhdessä, on hyvä elintaso, molemmilla vakituiset hyvätuloiset työpaikat ja lapselle aikaa.



Paremmin ei voisi mennä!

Tuota just yritin ajaa takaa. :)



ap

ap

Onneksi olkoon, jos näin on. Itse olen 23.v ja vauvaa on yritetty 2,5 vuotta. Mutta miehen kanssa olemme yhtä mieltä siitä, että jos meillä olisi tärpännyt silloin, kun aloimme yrittämään ja olin alle 21-vuotias, niin emme olisi olleet sillon vielä valmiita siihen. Okei, kaksi ja puoli vuotta henkisesti kasvamisena kuullostaa ehkä lyhyeltä ajalta, mutta voin vannoa, että nyt olen paljon vahvempi ja aikuisempi kun vähän yli kakskymppisenä.

Siksi kuullosti hassulta, kun joku sanoi, että ei olisi muuttanut asiaa, vaikka olisikin saanut lapsen paljon nuorempana, kun mitä sai.

Kyllä varmaan vielä lapsen saat, ovuloimattomuus on helppo hoitaa ja teillä on vielä paljon aikaa kokeilla hoitojakin jossei luomusti onnistu. :)



Itse en siis ole raskaana nyt, mutta vauvakuume alkaa nostaa päätään ja ehkä pian jätetään ehkäisy pois. Toivottavasti tärppää, mut jos ei niin en pidä adoptiotakaan huonona vaihtoehtona :)



ap

Lapsi on nyt 2-vuotias, mä 33, enkä voisi onnellisempi ja jotenkin seesteisempi olla. Kaikki nuoruuden hurjuudet on kokeiltu ja nyt saa nauttia tästä elämän ehkä suurimmasta seikkailusta: olla äiti ja kasvattaa tuosta rakkaasta ja korvaamattomasta lapsesta tasapainoinen aikuinen. Elämä on ihanaa tässä ja nyt, ei tarvitse elää " sitku-elämää" !

Ihan kuin minä iloitsen siitä että olen saanut esikoiseni nuorena, voit sinä iloita siitä että saat esikoisesi vähän vanhempana.



Tärkeintä että itsestä tuntuu että on tehnyt " oikein" .

kaksikymppisenä. Silloinen mies oli aikamoinen tyranni ja kesti kauan päästä hänestä eroon. Lapsen kautta ihmisen kanssa täytyy olla tekemisissä loppuelämänsä.