Masked Singer Suomi kausi 2 Official
Alkaa tänään hahmojen esittelyllä:
Kommentit (10902)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pahoittelut kaikille, jotka odotti, että Pakkanen on suuri ulkomainen artisti. En usko siihen. Mikko Leppilampi Pakkasena tuntui aluksi läpältä, mutta vika biisi kuulosti sen verran häneltä, että aloin tutkia asiaa.
Ensimmäinen ja toinen biisi eivät kuulostaneet häneltä, mutta kuulostiko Heinäseiväs aluksi Ilkka Alangolta? Jos ihmisen lauluääni on tuttu, olisi typerä laulaa samalla tavalla kuin aika. Mikon ääni on niin tunnistettava, kun hän on paljon esillä. Selkeästi tarkoituksella käyttää alarekisteriä nyt enemmän (siinä missä Alanko viime vuonna vältti sitä) ja on kehittänyt ääneensä raspin. Ässä suhahtaa sen verran tutusti, kuten joku täällä sanoikin, että sen tunnistaa. Tarkkaan kun kuuntelee, äänestä tunnistaa tietyt asiat muutenkin. Hetkittäin Mikon ääni paistaa läpi, vaikka on taitavasti sitä muuttanut. Vibrato on samanlainen kuin Mikolla, ja sen aikaansaaminen vaatii tiettyä laulutekniikkaa, jota esim. Michael Monroella ei ole. Hän laulaa huonommin kuin Pakkanen.
Vihjeistä saa kuvan, että Pakkanen on suuri maailmantähti, mitä Leppilampi ei ole, mutta eilen hänen haastattelujaan lukiessani totesin, että hän uskoo itse olevansa suurempi tähti kuin on, ja ampuu vihjeissä yli. Hän kertoi saaneensa jo nuorena kaiken, kun tuli julkisuuteen Helmiä ja Sikoja -elokuvan myötä (Pakkasen vihje ensi-esiintymisestä) ja sai Jussi-palkinnon. Sen jälkeen teki projektia projektin jälkeen (Pakkanen vihjaa tästä, että tavoitteli aina seuraavaa asiaa), ja hänestä kuulemma ennustettiin seuraavaa Tauno Paloa. Leppilampi lähti valloittamaan Amerikkaa ja kertoo itse olleensa lähellä läpimurtoa, melkein kuulemma sai suuria rooleja, mutta tämä jäi kiinni siitä, että haluttiin tietty aksentti. Oli samassa manageritoimistossa mm. Brad Pittin kanssa ja häntä kaavailtiin mm. Bond-leffaan. Hieman suurentelua ehkä, mutta...
Sitten loppui rahat ja tuli avioero. Maitojuna odotti kohti Suomea. Mikko kertoo, että hänen oli pakko muuttaa jotain tai hän katkeroituisi. Kertoo, ettei voinut hyvin. Itsetunto oli huono ja hän kompensoi sitä kovalla kuorella, mikä sai hänet näyttämään ylimieliseltä. Hän kertoo, että hänellä oli Teflon-pinta, josta ei saanut otetta (Pakkasen vihje "kuinka minusta tuli niin jäinen?" tms) Kertoi olleensa huono isä ja puoliso, eikä itse enää pitäisi tästä Mikosta. Äkkiä nämä hänen kertomansa alkavat kuulostaa hieman Pakkasen vihjeitä ja hahmon luonnekin kävisi järkeen.
Sydäntensärkijä ja vasara vihjeinä voisivat liittyä Helmiä ja Sikoja -elokuvan Sydämeni osuman sai -biisiin. Talviurheiluvihje käy. Onko Mikko joskus loukkaantunut? Pakkanen kertoo loukkaantuneensa. Leppilampi on käynyt Eminemin keikalla, joten voisi valita Lose Yourself -kappaleen. Henkivartijavihjettä en ymmärrä yhtään, ja vihjeet ovat muutenkin liioiteltuja, mikäli olen oikeilla jäljillä. Englanti valitettavasti on vaan hämäystä, jottei tulisi tunnistetuksi. On esillä niin paljin, että yrittää johtaa harhaan. Mikko kertoi myös keväällä alkavansa tehdä taas musiikkia, ja kun korona on laskenut tuloja, lähtisi varmasti tällaiseen ohjelmaan.
Sanokaa minun sanoneen, moni tulee vielä pettymään, kun Pakkasen maskin takaa paljastuu kaikille tuttu Leppilammen pärstä. Mies on samoilla linjoilla kanssani. Jään odottamaan, käykö todella niin, että av-mammat tulee vielä repimään pelihousunsa, kun hahmo paljastuu. Jos Pakkanen todella on hän, täytyy myöntää, että lahjakas on, vaikkei ole koskaan suosikkihenkilöihini kuulunutkaan.
Ronn Mossit ja Hasselhoffit voi tässä vaiheessa kyllä unohtaa. Viimeisin biisi paljasti, ettei Pakkanen puhu äidinkielenään englantia.
Ei puhu englantia muttei myöskään suomea, joten ei ole Leppilampi. Englanti kun ei ole hämäystä. Ei tälläkään kaudella.
Mistä tiedät? Valitettavasti se voi olla. Ei ole mitään sääntöä, että joka kerta on ulkomaalainen mukana. Eletään korona-aikaa ja ulkomaisten artistien ottaminen korona-aikaan on haasteellista. Keväällä kun artistivalintoja on tehty, lennot oli jäissä. Voi olla, ettei ole uskallettu ottaa ulkomaisia artisteja, kun ei ole voitu taata, kuinka heidän lennättämisensä tänne onnistuu. Ulkomaalaisen artistin pitäisi olla Suomessa koko kuvausten ajan, koska joka kerta maahan tullessa olisi karanteeni vastassa.
Ei olekaan mitään sääntöä että pitäisi olla joku ulkkis mukana, mutta jos hahmo kerran puhuu pelkästään englantia, sille puhutaan pelkästään englantia, eikä se vaikuta edes ymmärtävän suomea, niin totta kai ihmiset olettaa, että se on ulkomaalainen.
Jos Pakkanen kerran on Leppilampi, niin miksi se esittäisi ulkomaalaista? Luulisi että tuontantotiimikin tajuaa, että eihän siitä seuraa mitään muuta kuin pettymys, kun suuri ulkomaalainen maailmantähti paljastuukin jenkeissä flopanneeksi TTK-juontajaksi.
No totta kai ihmiset olettaa, että on ulkomaalainen kyseessä. Ja esittäisi ulkomaalaista juuri siksi, että häntä ei tunnistettaisi. Tuotantotiimi tuskin tässä ajattelee katsojien pettymystä. Eiköhän näissä viihde edellä mennä.
Mutta eihän siinä sitten loogisilla ihmisillä ole mitään mahdollisuutta tunnistaa koko tyyppiä. Totta kai sitä ajattelee, että jos hahmolle puhutaan suomea, se ei ymmärrä suomea. Kyllä hämääviä vihjeitä voisi tehdä ihan suomeksikin, mitä järkeä olisi valehdella noin iso asia. Jos Pakkanen on suomalainen, minulla on ainakin sellainen tunne, ettei ollut edes mahdollisuutta arvata oikein kun valehdellaan noin räikeästi kielestä.

Tää olis oikeasti kyllä ihan floppi, jos Leppilampi sieltä paljastuisi. Toki hän on niin tunnettu, että jos osallistuisi kisaan, pitäisi joku äärimmäinen hahmo kehitellä, jotta tunnistaminen olisi vaikeaa, mutta jos tässä nyt oikeasti on huijattu kielellä ja jollain maailmantähti-statuksella, niin olisihan se aivan pskaa. Odottaa näkevänsä jonkun traagisen tähdenlennon, ja maskin takaa paljastuukin virnuileva Leppis, joka on kipuillut sen "tragedian" kanssa, ettei hänestä tullutkaan Hollywood-tähteä. Ei jeesus...
Olisipa kyseessä sitten edes vaikka Jasper Pääkkönen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pahoittelut kaikille, jotka odotti, että Pakkanen on suuri ulkomainen artisti. En usko siihen. Mikko Leppilampi Pakkasena tuntui aluksi läpältä, mutta vika biisi kuulosti sen verran häneltä, että aloin tutkia asiaa.
Ensimmäinen ja toinen biisi eivät kuulostaneet häneltä, mutta kuulostiko Heinäseiväs aluksi Ilkka Alangolta? Jos ihmisen lauluääni on tuttu, olisi typerä laulaa samalla tavalla kuin aika. Mikon ääni on niin tunnistettava, kun hän on paljon esillä. Selkeästi tarkoituksella käyttää alarekisteriä nyt enemmän (siinä missä Alanko viime vuonna vältti sitä) ja on kehittänyt ääneensä raspin. Ässä suhahtaa sen verran tutusti, kuten joku täällä sanoikin, että sen tunnistaa. Tarkkaan kun kuuntelee, äänestä tunnistaa tietyt asiat muutenkin. Hetkittäin Mikon ääni paistaa läpi, vaikka on taitavasti sitä muuttanut. Vibrato on samanlainen kuin Mikolla, ja sen aikaansaaminen vaatii tiettyä laulutekniikkaa, jota esim. Michael Monroella ei ole. Hän laulaa huonommin kuin Pakkanen.
Vihjeistä saa kuvan, että Pakkanen on suuri maailmantähti, mitä Leppilampi ei ole, mutta eilen hänen haastattelujaan lukiessani totesin, että hän uskoo itse olevansa suurempi tähti kuin on, ja ampuu vihjeissä yli. Hän kertoi saaneensa jo nuorena kaiken, kun tuli julkisuuteen Helmiä ja Sikoja -elokuvan myötä (Pakkasen vihje ensi-esiintymisestä) ja sai Jussi-palkinnon. Sen jälkeen teki projektia projektin jälkeen (Pakkanen vihjaa tästä, että tavoitteli aina seuraavaa asiaa), ja hänestä kuulemma ennustettiin seuraavaa Tauno Paloa. Leppilampi lähti valloittamaan Amerikkaa ja kertoo itse olleensa lähellä läpimurtoa, melkein kuulemma sai suuria rooleja, mutta tämä jäi kiinni siitä, että haluttiin tietty aksentti. Oli samassa manageritoimistossa mm. Brad Pittin kanssa ja häntä kaavailtiin mm. Bond-leffaan. Hieman suurentelua ehkä, mutta...
Sitten loppui rahat ja tuli avioero. Maitojuna odotti kohti Suomea. Mikko kertoo, että hänen oli pakko muuttaa jotain tai hän katkeroituisi. Kertoo, ettei voinut hyvin. Itsetunto oli huono ja hän kompensoi sitä kovalla kuorella, mikä sai hänet näyttämään ylimieliseltä. Hän kertoo, että hänellä oli Teflon-pinta, josta ei saanut otetta (Pakkasen vihje "kuinka minusta tuli niin jäinen?" tms) Kertoi olleensa huono isä ja puoliso, eikä itse enää pitäisi tästä Mikosta. Äkkiä nämä hänen kertomansa alkavat kuulostaa hieman Pakkasen vihjeitä ja hahmon luonnekin kävisi järkeen.
Sydäntensärkijä ja vasara vihjeinä voisivat liittyä Helmiä ja Sikoja -elokuvan Sydämeni osuman sai -biisiin. Talviurheiluvihje käy. Onko Mikko joskus loukkaantunut? Pakkanen kertoo loukkaantuneensa. Leppilampi on käynyt Eminemin keikalla, joten voisi valita Lose Yourself -kappaleen. Henkivartijavihjettä en ymmärrä yhtään, ja vihjeet ovat muutenkin liioiteltuja, mikäli olen oikeilla jäljillä. Englanti valitettavasti on vaan hämäystä, jottei tulisi tunnistetuksi. On esillä niin paljin, että yrittää johtaa harhaan. Mikko kertoi myös keväällä alkavansa tehdä taas musiikkia, ja kun korona on laskenut tuloja, lähtisi varmasti tällaiseen ohjelmaan.
Sanokaa minun sanoneen, moni tulee vielä pettymään, kun Pakkasen maskin takaa paljastuu kaikille tuttu Leppilammen pärstä. Mies on samoilla linjoilla kanssani. Jään odottamaan, käykö todella niin, että av-mammat tulee vielä repimään pelihousunsa, kun hahmo paljastuu. Jos Pakkanen todella on hän, täytyy myöntää, että lahjakas on, vaikkei ole koskaan suosikkihenkilöihini kuulunutkaan.
Ronn Mossit ja Hasselhoffit voi tässä vaiheessa kyllä unohtaa. Viimeisin biisi paljasti, ettei Pakkanen puhu äidinkielenään englantia.
Ei puhu englantia muttei myöskään suomea, joten ei ole Leppilampi. Englanti kun ei ole hämäystä. Ei tälläkään kaudella.
Mistä tiedät? Valitettavasti se voi olla. Ei ole mitään sääntöä, että joka kerta on ulkomaalainen mukana. Eletään korona-aikaa ja ulkomaisten artistien ottaminen korona-aikaan on haasteellista. Keväällä kun artistivalintoja on tehty, lennot oli jäissä. Voi olla, ettei ole uskallettu ottaa ulkomaisia artisteja, kun ei ole voitu taata, kuinka heidän lennättämisensä tänne onnistuu. Ulkomaalaisen artistin pitäisi olla Suomessa koko kuvausten ajan, koska joka kerta maahan tullessa olisi karanteeni vastassa.
Ei olekaan mitään sääntöä että pitäisi olla joku ulkkis mukana, mutta jos hahmo kerran puhuu pelkästään englantia, sille puhutaan pelkästään englantia, eikä se vaikuta edes ymmärtävän suomea, niin totta kai ihmiset olettaa, että se on ulkomaalainen.
Jos Pakkanen kerran on Leppilampi, niin miksi se esittäisi ulkomaalaista? Luulisi että tuontantotiimikin tajuaa, että eihän siitä seuraa mitään muuta kuin pettymys, kun suuri ulkomaalainen maailmantähti paljastuukin jenkeissä flopanneeksi TTK-juontajaksi.
No totta kai ihmiset olettaa, että on ulkomaalainen kyseessä. Ja esittäisi ulkomaalaista juuri siksi, että häntä ei tunnistettaisi. Tuotantotiimi tuskin tässä ajattelee katsojien pettymystä. Eiköhän näissä viihde edellä mennä.
Mutta eihän siinä sitten loogisilla ihmisillä ole mitään mahdollisuutta tunnistaa koko tyyppiä. Totta kai sitä ajattelee, että jos hahmolle puhutaan suomea, se ei ymmärrä suomea. Kyllä hämääviä vihjeitä voisi tehdä ihan suomeksikin, mitä järkeä olisi valehdella noin iso asia. Jos Pakkanen on suomalainen, minulla on ainakin sellainen tunne, ettei ollut edes mahdollisuutta arvata oikein kun valehdellaan noin räikeästi kielestä.
Siis korjaan, jos hahmolle ei puhuta suomea, niin totta kai sitä olettaa ettei hahmo suomea ymmärrä.
Leppilampi-fanit vaan haluaa niin kovasti kuulla Pakkasen äänessä idoliaan että sitten myös kuulevat, kerta kerralta enemmän. Mielestäni hyvin kaukana Pakkasen äänestä Mikon ääni. Mahdoton ajatus että voisi olla Leppilampi. No, joulun alla nähdään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pakkasen hahmo on feminiininen, joten uskon, että maskin takana on ihminen, jolla oikeastikin feminiinisiä piirteitä habituksessa. Hahmo on myös tosi hoikka, ääriviivat näkyy kaavun alta. Muut seikat, jotka viittaa vahvasti tiettyyn suomalaiseen henkilöön (jos siis kuitenkin suomalaisesta kysymys) :
Hän on harrastanut nuorena poikana sekä mäkihyppyä että lätkää, lämpimät läheiset välit vanhempiin, nilkka murtunut, käyttää kaulassa ja joskus korvissakin tähtikoruja (vrt. Tähtipysti videolla), ensimmäinen vaimo menehtyi äkillisesti ( sydän särkyi ja maailma romahti) , ollut lavalla yhdessä Foo Fightersin kanssa (Pretender), kehunut Eminemiä (kolmas kappale), saanut Metal Hammer-lehden kunniamaininnan ( paljastava esine vasara ), kertoi yhdessä haastattelussa pitäneensä joitain kavereitaan bodygardeina, kun 70-luvulla meinasi tulla turpaan koska näytti erilaiselta... Ile kysyi Pakkaselta osaako neuloa/virkata, vastasi yes... Pakkasen on näin ollen pakko olla Michael Monroe ( tehnyt itse vaatteitaan ja asusteitaan). Michael myös lähti tosi nuorena maailmalle, ollen tuolloin vielä varmasti naivi.
Kaikesta huolimatta toivon vielä, että maskin takaa paljastuisi joku ulkomaalainen (koska kieli englanti)... Joku oikea jymy-yllätys 😜🤭
,Ja lisäksi Hanoi Rocksin ylimmän suosion aikana meno varmasti sellasta että pääkoppa ollu nuorella miehellä kovilla. Lisäksi oli alkoholi ja huumeet. Yhtyeen rumpali myös kuoli yhtäkkiä autokolarissa. Monroe on myös sellanen "herkkä sielu".[/quote
Yhdyn mielipiteeseen, aika suurella todennäköisyydellä Monroe.
Ei ole Monroe. Hänen fysiikkansa on erilainen. Monroe on todella laiha, ja kun katsoo Pakkasen hahmoa ja puvun läpi kuultavia jalkoja, ovat paksummat kuin Monroen. Pakkasella on leveämmät hartiat myös.

Ei mitään järkeä eli Pakkasen äidinkieli ei ole suomi!!

Minusta taa näyttää Monroen jaloilta ja hartioilta. Näin me näemme asiat eri tavalla.
Minusta tässä ei kyllä Mikon englanti ole yhtä hyvää kuin Pakkasen. Eikä äänikään kyllä natsaa.
Kielellä huijaus on tehty jo 2004 - Outi Mäenpää esiintyi Kimono-asussa Japanilaisena toimittajana ja puhui englantia ja haastatteli 20 julkkista: englanniksi - vasta haastatteluiden jälkeen paljastettiin että haastattelija oli suomalainen - jaksoja oli 20, eli hupia ja hauskaa riitti pitkäksi aikaa.
https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/aeedecf0-9b0b-4805-a7e8-7180ce…
Vierailija kirjoitti:
Minusta tässä ei kyllä Mikon englanti ole yhtä hyvää kuin Pakkasen. Eikä äänikään kyllä natsaa.
Ääni ei natsaa sitten yhtään. En ymmärrä miten kukaan voi kuulla Pakkasen äänessä tätä miestä. He nimenomaan vain kuvittelevat tai haluaisivat Leppilammen olevan Pakkanen ja siksi äänikin muuttuu korvissa hänen äänekseen😏
Vierailija kirjoitti:
Kielellä huijaus on tehty jo 2004 - Outi Mäenpää esiintyi Kimono-asussa Japanilaisena toimittajana ja puhui englantia ja haastatteli 20 julkkista: englanniksi - vasta haastatteluiden jälkeen paljastettiin että haastattelija oli suomalainen - jaksoja oli 20, eli hupia ja hauskaa riitti pitkäksi aikaa.
https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/aeedecf0-9b0b-4805-a7e8-7180ce…
Joo, mutta täysin eri asia.
Tuossa Mikko Leppilampi puhuu aamu-tv:ssä mielestäni matalalta ja säröisesti, voisin uskoa helposti että tuosta saa raspin siihen Nothing Compares 2 You kappaleeseen - Pretenderin introssa ja bridgessa kun Pakkanen lähes puheäänellä laulaa sanoja voi myös uskoa että helposti häneksi ja äänessä nousee tietty falsetti jota varmasti ei Michael Monoroen mörinässä ole.
https://www.mtv.fi/sarja/huomenta-suomi-33001003008/viihdeduunari-mikko…
Mikko on ehkä kuluttanut jossain ääntä 2017-2020.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pahoittelut kaikille, jotka odotti, että Pakkanen on suuri ulkomainen artisti. En usko siihen. Mikko Leppilampi Pakkasena tuntui aluksi läpältä, mutta vika biisi kuulosti sen verran häneltä, että aloin tutkia asiaa.
Ensimmäinen ja toinen biisi eivät kuulostaneet häneltä, mutta kuulostiko Heinäseiväs aluksi Ilkka Alangolta? Jos ihmisen lauluääni on tuttu, olisi typerä laulaa samalla tavalla kuin aika. Mikon ääni on niin tunnistettava, kun hän on paljon esillä. Selkeästi tarkoituksella käyttää alarekisteriä nyt enemmän (siinä missä Alanko viime vuonna vältti sitä) ja on kehittänyt ääneensä raspin. Ässä suhahtaa sen verran tutusti, kuten joku täällä sanoikin, että sen tunnistaa. Tarkkaan kun kuuntelee, äänestä tunnistaa tietyt asiat muutenkin. Hetkittäin Mikon ääni paistaa läpi, vaikka on taitavasti sitä muuttanut. Vibrato on samanlainen kuin Mikolla, ja sen aikaansaaminen vaatii tiettyä laulutekniikkaa, jota esim. Michael Monroella ei ole. Hän laulaa huonommin kuin Pakkanen.
Vihjeistä saa kuvan, että Pakkanen on suuri maailmantähti, mitä Leppilampi ei ole, mutta eilen hänen haastattelujaan lukiessani totesin, että hän uskoo itse olevansa suurempi tähti kuin on, ja ampuu vihjeissä yli. Hän kertoi saaneensa jo nuorena kaiken, kun tuli julkisuuteen Helmiä ja Sikoja -elokuvan myötä (Pakkasen vihje ensi-esiintymisestä) ja sai Jussi-palkinnon. Sen jälkeen teki projektia projektin jälkeen (Pakkanen vihjaa tästä, että tavoitteli aina seuraavaa asiaa), ja hänestä kuulemma ennustettiin seuraavaa Tauno Paloa. Leppilampi lähti valloittamaan Amerikkaa ja kertoo itse olleensa lähellä läpimurtoa, melkein kuulemma sai suuria rooleja, mutta tämä jäi kiinni siitä, että haluttiin tietty aksentti. Oli samassa manageritoimistossa mm. Brad Pittin kanssa ja häntä kaavailtiin mm. Bond-leffaan. Hieman suurentelua ehkä, mutta...
Sitten loppui rahat ja tuli avioero. Maitojuna odotti kohti Suomea. Mikko kertoo, että hänen oli pakko muuttaa jotain tai hän katkeroituisi. Kertoo, ettei voinut hyvin. Itsetunto oli huono ja hän kompensoi sitä kovalla kuorella, mikä sai hänet näyttämään ylimieliseltä. Hän kertoo, että hänellä oli Teflon-pinta, josta ei saanut otetta (Pakkasen vihje "kuinka minusta tuli niin jäinen?" tms) Kertoi olleensa huono isä ja puoliso, eikä itse enää pitäisi tästä Mikosta. Äkkiä nämä hänen kertomansa alkavat kuulostaa hieman Pakkasen vihjeitä ja hahmon luonnekin kävisi järkeen.
Sydäntensärkijä ja vasara vihjeinä voisivat liittyä Helmiä ja Sikoja -elokuvan Sydämeni osuman sai -biisiin. Talviurheiluvihje käy. Onko Mikko joskus loukkaantunut? Pakkanen kertoo loukkaantuneensa. Leppilampi on käynyt Eminemin keikalla, joten voisi valita Lose Yourself -kappaleen. Henkivartijavihjettä en ymmärrä yhtään, ja vihjeet ovat muutenkin liioiteltuja, mikäli olen oikeilla jäljillä. Englanti valitettavasti on vaan hämäystä, jottei tulisi tunnistetuksi. On esillä niin paljin, että yrittää johtaa harhaan. Mikko kertoi myös keväällä alkavansa tehdä taas musiikkia, ja kun korona on laskenut tuloja, lähtisi varmasti tällaiseen ohjelmaan.
Sanokaa minun sanoneen, moni tulee vielä pettymään, kun Pakkasen maskin takaa paljastuu kaikille tuttu Leppilammen pärstä. Mies on samoilla linjoilla kanssani. Jään odottamaan, käykö todella niin, että av-mammat tulee vielä repimään pelihousunsa, kun hahmo paljastuu. Jos Pakkanen todella on hän, täytyy myöntää, että lahjakas on, vaikkei ole koskaan suosikkihenkilöihini kuulunutkaan.
Ronn Mossit ja Hasselhoffit voi tässä vaiheessa kyllä unohtaa. Viimeisin biisi paljasti, ettei Pakkanen puhu äidinkielenään englantia.
Ei puhu englantia muttei myöskään suomea, joten ei ole Leppilampi. Englanti kun ei ole hämäystä. Ei tälläkään kaudella.
Mistä tiedät? Valitettavasti se voi olla. Ei ole mitään sääntöä, että joka kerta on ulkomaalainen mukana. Eletään korona-aikaa ja ulkomaisten artistien ottaminen korona-aikaan on haasteellista. Keväällä kun artistivalintoja on tehty, lennot oli jäissä. Voi olla, ettei ole uskallettu ottaa ulkomaisia artisteja, kun ei ole voitu taata, kuinka heidän lennättämisensä tänne onnistuu. Ulkomaalaisen artistin pitäisi olla Suomessa koko kuvausten ajan, koska joka kerta maahan tullessa olisi karanteeni vastassa.
Ei olekaan mitään sääntöä että pitäisi olla joku ulkkis mukana, mutta jos hahmo kerran puhuu pelkästään englantia, sille puhutaan pelkästään englantia, eikä se vaikuta edes ymmärtävän suomea, niin totta kai ihmiset olettaa, että se on ulkomaalainen.
Jos Pakkanen kerran on Leppilampi, niin miksi se esittäisi ulkomaalaista? Luulisi että tuontantotiimikin tajuaa, että eihän siitä seuraa mitään muuta kuin pettymys, kun suuri ulkomaalainen maailmantähti paljastuukin jenkeissä flopanneeksi TTK-juontajaksi.
No totta kai ihmiset olettaa, että on ulkomaalainen kyseessä. Ja esittäisi ulkomaalaista juuri siksi, että häntä ei tunnistettaisi. Tuotantotiimi tuskin tässä ajattelee katsojien pettymystä. Eiköhän näissä viihde edellä mennä.
No ei se kyllä ole edes hyvää viihdettä, jos väitetään että Pakkanen on joku maailmalla tunnettu stara, ja oikeasti se onkin joku Leppilampi. Väittäisin että noin merkittävä huijaaminen ei kovin positiivista vastaanottoa saa.
Itse asiassa missään ei ole väitetty, että Pakkanen on maailmalla tunnettu stara. Se on ihmisten omaa tulkintaa.
On kyllä annettu ymmärtää, että Pakkanen on ihan oikeasti siellä Amerikassa aikoinaan menestynyt. Leppilammen Hollywood-ura ei kai missään vaiheessa ehtinyt edes alkaa kun jo lässähti ja joutui palaamaan Suomeen.
Vihjeen voi myös ymmärtää niin, että kyseessä on esim. entinen lapsitähti tai joku joka on tullut Suomessa tunnetuksi tosi nuorena. Tämän jälkeen kyseinen henkilö on yrittänyt luoda uraa Jenkeissä ja päästä korkealla, mutta ei ole onnistunut kaikissa tavoitteissaan ja vastoinkäymisiä on ollut matkan varrella.
Mä olen käsittänyt sen niin, että Pakkasella ei edelleenkään mene kovin vahvasti, kun puhui siitä että alkaa vasta nyt luottamaan elämään uudelleen. Mikolla taas on mennyt Suomessa aina hyvin ja on tällä hetkellä varmaankin suositumpi kuin koskaan.
Ja kyllä suureellinen elämä, kauniit ja kuuluisat, punaiset matot, Oscar-palkinto ym. antaa ymmärtää, että nyt ei ole kysymys mistään Jussi-gaalan jatkoista Aku Hirviniemen kanssa.
Leppilampi- propaganda alkaa olla jo säälittävää, käärmeen tunkemista pyssyyn. Jos ei oikeasti ole muuta mielessä, voisi vaikka olla kommentoimatta.
Vierailija kirjoitti:
Minusta tässä ei kyllä Mikon englanti ole yhtä hyvää kuin Pakkasen. Eikä äänikään kyllä natsaa.
Tämä on nyt sitä rallienglannilla laulamista mistä joku tuolla jo mainitsikin aiemmin. Ei Pakkanen äännä ihan noin huonosti kuitenkaan.
Pakkanen ei myöskään puhu englantia äidinkielenään, ei ole natiivipuhuja. Eikä oikein ole ruotsalainenkaan aksentti. Väittäisin, että tulee jostain Keski-Euroopasta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huvittaa, kun porukka ei millään halua uskoa, että Pakkanen on M.Leppilampi. Se on Mikko, vihjeet ei vois olla selkeämmät.
Yhtä huvittavaa että jotkut vaan väkisin haluaa uskoa että olisi Leppilampi. Hahmo puhuu englantia eli ei ole suomalainen. Siinä selkein vihje todisteeksi.
Ja suomalaiset eivät osaa englantia? :D
Jos tätä ohjelmaa tehdään lisää, niin Pakkasen kaltaisia vaikeasti arvattavissa olevia hahmoja pitäisi olla enemmän. Muutenkin hieno hahmo, toivottavasti ei ole Leppilampi. Olisi varmaan koko formaatin antiklimaattisin ja ankein juttu..
Vierailija kirjoitti:
Leppilampi- propaganda alkaa olla jo säälittävää, käärmeen tunkemista pyssyyn. Jos ei oikeasti ole muuta mielessä, voisi vaikka olla kommentoimatta.
Tai jos sinä vaikka olisit määräilemättä, mistä täällä saa puhua. Jos Pakkanen ihmisten mielestä on Leppilampi, anna olla. Ei se mitään propagandaa ole.
Täytyy sanoa että mikäli Pakkasen maskin alta paljastuisi Mikko Leppilampi, tai joku muu suomalainen, olisi se tuotannon osalta kyllä aikamoinen rimanalitus.