Mitä tapahtuu ekan vuorokauden aikana ensisynnytyksestä?

Tälleen se meni mulla esikoisen synnyttyä:

vauva rinnalla ja napanuora on katkaistu

- kätilö paineli mahaa että istukka syntyy

- istukka syntyi, kätilö tarkasti sen kunnon; onko repeytymiä, mitä painoi ja vielä näytti sen mulle (tuota en ihan tajunnut että miksi, mutta kaikki istukat olen katsonut. En kylläkään ihastellut.. ;) )

- sitten kätilö laittoi ne megaisot vaipat ja verkkoalushousut mun jalkaan, mä siis edelleen siinä pedillä, vauva rinnalla sairaala"mekkoni" alla

Oltiin noin sellaisen puolisen tuntia, sitten kätilö toi kahvia, leipää, kuoharia mulle ja lapsen isälle

- kun sille tuntui, pääsin suihkuun

(se oli mielenkiintoinen juttu; mulla oli ne mammavaipat ja kun nousin sängyltä _silti_ verta hulahti lattialle)  vauva oli suihkuni ajan isän paidan alla kapaloissaan

- suihkun jälkeen vauva punnittiin ja mitattiin

- isä kylvetti vauvan ensimmäisen kerran

- kätilö laittoi vauvan kapaloihin ja petiin ja mut ohjattiin synnytyssalien puolella olleeseen vapaaseen huoneeseen nukkumaan (vauva syntyi 02.00 yöllä)

- kätilö kävi muutamaan otteeseen tarkistamassa meidän voinnin yöllä

Aamulla meidät siirrettiin osastolle aamupalan jälkeen

- kätilö tuli tarkistamaan jälkivuodon tilan, paineli mahaa (sattuu ihan saatanasti) 

- toinen hoitaja tuli näyttämään oikeanlaisen imetysotteen, lisäksi kertoi että imetykseen on apuvälineitä (rintakumi jne) lainassa, lisäksi toi Lansinohia nänneille

- sitten odoteltiin ruokaa. Mä kirjoittelin kortteja sukulaisille "xx on syntynyt klo siihen ja siihen aikaan" jne. Äiti soitti :)

- hoitajat kävivät silloin tällöin tarkistamassa meidän voinnin. 

Oli viikonloppu, niin vauvan lääkärintarkastus meni maanantaiaamuun.

Mulla oli melkolailla rauhallista koko synnärilläoloaika. Meidän vauva oli ainoa koko viikonloppuna syntynyt vauva, maanantaina olikin sitten jo ihan eri ääni synnärin kellossa :)

Mut ekan vuorokauden illalla kävi mun sisko ja miehen vanhemmat. Tuolla osastolla ei oltu rajoitettu vierailijoita ja jos vieraat tulivat ns. väärään aikaan, siellä oli rauhallinen tapaamishuone.

Muutenkin se oli aivan erilainen synnytyskokemus kuin mitä oli ystävälläni kk aiemmin; hän synnytti isossa yliopistollisessa sairaalassa ja vietti ekan yön käytävällä koska jokainen petipaikka oli täynnä...

Nojaa, mulla ei kyllä ole mitään kauhukokemuksia. Hormoinihuurista aikaa ainakin pari viikkoa synnytyksen jälkeen mutta silti ihanaa. Mulla ei tullut kuin pieni repeämä ja muutama tikki siihen, ei epparia. Pystyin kävelemään, istumaan, pissaamaan jne ihan hyvin heti synnytyksen jälkeen. Kipulääkkeitä toki otin mutta ei mitään käsittämättömiä kipuja. Kätilö kävi pari kertaa vuorokaudessa painelemassa mahaa ja kysymässä kuinka voin. Vauva oli aika paljon mun vieressä joko rinnalla tai sitten muuten vain paidan alla köllimässä. Olin yksin huoneessa ja sain nukuttua ihan hyvin. Aika kului nopeasti vauvan hoidossa, levätessä ja välillä toki kävin suihkussa ja hakemassa itselleni ruokaa. Myös omat perusjutut kuten vessareissut kaikkine suihkutuksineen veivät normaalia enemmän aikaa. Ei ollut ihan päällimmäisenä ajatuksena alkaa soitella kavereille.

[quote author="Vierailija" time="30.10.2013 klo 18:13"]

12 ei sitten muuten ole ap.

Jännää, eipä ole koskaan tullutkaan ajatelleeksi mitä kaikkea synnytyksen jälkeen oikeasti tapahtuu. Kohta on vuorokausi siitä kun pikkuinen näki päivänvalon ja olen ihmetellyt että miksei ystävästä kuulu mitään, niin nyt ymmärrän :P

Mitenkä äkkiä synnytyksen jälkeen jaksoitte nähdä kavereita? Toki vanhemmat, sisarukset jne. menevät "jonossa" ohi, mutta mietin vain että en enää hirveän kauaa malttaisi odottaa, että näkisin tulevan kummipoikani. Tietenkin ystäväni ja vauvan pitää päästä kotiin ensin, mutta sen jälkeen :)

-ap

[/quote]

Tossa on niin paljon eroja, että sun on parasta soittaa ystävällesi tai tekstarilla kysyä häneltä suoraan saako tulla kylään. Mä en kokenut mitään tarvetta "rakentaa pesää" tai "tutustua vauvaan rauhassa", eli kieltää vieraita, sukulaisia, työkavereita, tuttavia jne. tulemasta katsomaan uutta ihmistä. 

Sit taas tuttuni ei halunnut edes äitiään heille käymään ensimmäisen kolmen viikon aikana. Se oli kyllä outoa ja aiheutti myös valtavasti huolta tuoreelle mummille. Lähinnä pelkäsi oliko tytär masentunut tms. 

[quote author="Vierailija" time="30.10.2013 klo 18:32"]

Miten siellä toimitaan, jos vauva on vaikka kovin itkuinen? Mennäänkö käytävälle huutavan vauvan kanssa ja annetaan muille huoneessaolijoille rauha,vaikka keskellä yöyä? Saako hoitajilta apua?

[/quote]

vauvaa hoidetaan siinä vieressä, ja jos ei millään rauhoitu, voi hoitajaa pyytää avuksi. Tuskin vievät kuitenkaan vauvaa ja äitiä mihinkään, mikä on muuten ihan yhtä helvettiä jos itsellä olisi hyvin nukkuva vauva..

Olin hurmiossa. Ja olin supernainen, oisin voinut kävellä vauva kainalossa suoraan salista kotiin, hb synnytyksen jälkeen oli 160, en menettänyt tippaakaan ylimääräistä verta ja kesti pari kuukautta, että se ylimääräinen verilitra poistui kokonaan kehosta.

Sairaalassa esikoisen sain hoidella ite, sanoivat lähtiessä, että kylvetä kotona. Syöttämisen hoidin ite, laitoin aina parkkikiekkoon ajan milloin olin syöttänyt ja niiden hoitsujen ois pitänyt käydä katsomassa miten oli sujunut. Kukaan ei kertaakaan tullut. Ekana päivänä en muistanut vaihtaa vauvan vaippaa, kun hurmiossa vain tuijottelin ihmettä. Hävetti kun tajusin, mutta eipä nyt mitenkään tupaten täynnä ollut.

Kuumemittarin sain ja ohjeeksi mitata vauvan lämmöt ja merkata taulukkoon. Niin tein. Pari päivää siellä sairaalassa oltuani halusin kotiin ja pääsin, pahoittelivat kun osastolla oli kaaos. Taysissa oli yksi osasto remontissa ja äitejä pitkin käytäviä, tämä siis selitti sen, että sain olla ihan omassa rauhassa. Huoneessa oli tosi kipeä sektioäiti, joka tarvitsi apua ihan kaikkeen, joten eipä meikäläisellä siinä hätää ollut.

Järkytys oli jälkivuoto. En ollut tajunnut/tiennyt siitä mitään. Ja jälkisupistukset. Tuska. Imetyksen kanssa ei ollut vaikeuksia, luovutin maitoa 20l sairaalaankin. Nukkua en oikein sairaalassa osannut, häiritsi se sektioäidin tuskailu (voivotteli ja itki, ihan hirveää oli hänellä varmasti), hänen luonaan ramppaavat hoitajat ja muutenkin kun ei ollut omaa rauhaa.

Tokasta lähdin heti kotiin 6h jälkeen.

[quote author="Vierailija" time="30.10.2013 klo 17:57"]

Mitä enemmän näitä kokemuksia lukee, sitä vähemmän tekee mieli lisääntyä. Onnittelut teille, jotka olette tuosta rääkistä sekoamatta selvinneet.

T. Lapseton

[/quote]

Synnytys ei todellakaan suju aina hyvin ja kaikki eivät voi heti nuuhkia vauvaa ja tutustua häneen. Itse makasin teholla pari päivää heti synnytyksen jälkeen, sain sitten vasta nähdä vauvani. Silti olin kiitollinen, olimme kuitenkin hengissä. Ystäväni synnytti kuolleen vauvan 2vk yli lasketun ajan.

Vauva syntyi klo.20. Pari tuntia olimme olleet kuulema synnytys salissa sen jälkeen. Muuten helppo synnytys tyssäsi pitkäksi venyneeseen ponnistusvaiheeseen ja imukupilla avitukseen. Minua ommeltiin ja pestiin, jollain pesulapuilla tms. Olin ihan pihalla siitä hetkestä.

Muistan saaneni vauvan rinnalleni, mutta se "elämän hienoin hetki"-tunne jäi kyllä siinä vaiheessa uupumaan. Muistan päällimmäisenä sen, että tarjottu paahtoleipä lisukkeineen maistui aivan mielettömän hyvälle, koska olin ollut todella kauan syömättä.

Vauva vietiin kätilöille yöhoitoon, mies lähti kotiin (vierailuaika oli päättynyt, eikä perhehuonetta tietenkään saatu) ja minä nukuin kipulääketokkurassa. Pyörryin kuusi tuntia myöhemmin wc:ssä käydessä ja olin aamulla kuin kamalassa krapulassa. Pyrstö niin kipeänä, ettei tiennyt miten sängystä ylös pääsee.

Koko seuraava päivä meni haahuillessa ja imetystä opetellessa. Olo oli epätodellinen.

Se onni hiipi sydänalaan myöhemmin ja nyt, puolitoista vuotta myöhemmin olen taas onnellisesti raskaana:)

Imetyksen opettelua, vauvan ihastelua ja pussailua, sen ihmettelyä, miten ihanan hyvin kaikki olikaan mennyt sillä parjatulla ja kirotulla marttyyriluomusynnytyksellä.

Meillä tapahtui näin: Heti vauvan synnyttyä kuolleena kätilö puhdisti hänet, punnitsi ja mittasi ja sen jälkeen kapaloi ja antoi minulle. Makasin siinä synnytyssängyllä tikattavana ja katselin sylissäni olevaa vauvaa, joka oli vielä ihan lämmin omasta lämmöstäni. Mies istui vierellä ja piti häntä sylissä myös välillä, otimme valokuvia. Kätilö otti meille vauvan käden- ja jalanjäljen kortille muistoksi. Olimme salissa ehkä neljä tuntia vauvan kanssa, sitten vauva laitettiin laatikkoon ja vietiin pois ja minut ja mies siirrettiin lapsivuodeosastolle. Siellä saimme oman huoneen, yön valvoimme ja kuuntelimme muiden vastasyntyneiden vauvojen itkua. Ruoka tuotiin huoneeseen, ettei tarvinnut nähdä muita äitejä vauvoineen ruokahuoneessa. Kukaan muu ei varmaan meitä huomannutkaan, kun vaan lymyilimme siellä omassa huoneessa. Kätilö kävi välillä katsomassa ja painelemassa mahaa. Saimme kätilöltä Käpy-yhdistyksen esitteen ja "sinulle, jonka läheinen on kuollut" -ohjeläpyskän hautaus- ym. järjestelyistä. Seuraavana päivänä mies puhui sairaalapapin kanssa, minä en halunnut. Kävimme vielä viimeisen kerran synnytysosastolla katsomassa vauvaamme ja sitten lähdimme kaksistaan kotiin ja vauva vietiin patologian osastolle odottamaan ruumiinavausta. Vähän ehkä tylsää kirjoittaa tämä viesti, mutta näin se ensimmäinen vuorokausi ensisynnytyksen jälkeen minulla meni, onneksi useimmilla menee mukavammin.

Viesti 30: Huii kun surullista :,(

Täällä näkee kyllä tarinoita laidasta laitaan. 

Mulle oma äitini kertoi, että kätilö tms. lääkäri teki pienen viillon jo valmiiksi niin ei vissiin revennyt siitä enää lisää. Eikö nykyään toimita enää näin? :o

Huhhuh jo ruppee huimaamaan nämä teiän kertomukset.

Ite kärsiny vuoden kamalasta vauvakuumeesta mutta koko ajan järkeillen että ei kannata, en mä kuitenkaan jaksa, se on niin kauhee vastuu..

Ja nyt nämä synnytyskertomukset.... Joo ei kiitos.

[quote author="Vierailija" time="30.10.2013 klo 22:05"]

Meillä tapahtui näin: Heti vauvan synnyttyä kuolleena kätilö puhdisti hänet, punnitsi ja mittasi ja sen jälkeen kapaloi ja antoi minulle. Makasin siinä synnytyssängyllä tikattavana ja katselin sylissäni olevaa vauvaa, joka oli vielä ihan lämmin omasta lämmöstäni. Mies istui vierellä ja piti häntä sylissä myös välillä, otimme valokuvia. Kätilö otti meille vauvan käden- ja jalanjäljen kortille muistoksi. Olimme salissa ehkä neljä tuntia vauvan kanssa, sitten vauva laitettiin laatikkoon ja vietiin pois ja minut ja mies siirrettiin lapsivuodeosastolle. Siellä saimme oman huoneen, yön valvoimme ja kuuntelimme muiden vastasyntyneiden vauvojen itkua. Ruoka tuotiin huoneeseen, ettei tarvinnut nähdä muita äitejä vauvoineen ruokahuoneessa. Kukaan muu ei varmaan meitä huomannutkaan, kun vaan lymyilimme siellä omassa huoneessa. Kätilö kävi välillä katsomassa ja painelemassa mahaa. Saimme kätilöltä Käpy-yhdistyksen esitteen ja "sinulle, jonka läheinen on kuollut" -ohjeläpyskän hautaus- ym. järjestelyistä. Seuraavana päivänä mies puhui sairaalapapin kanssa, minä en halunnut. Kävimme vielä viimeisen kerran synnytysosastolla katsomassa vauvaamme ja sitten lähdimme kaksistaan kotiin ja vauva vietiin patologian osastolle odottamaan ruumiinavausta. Vähän ehkä tylsää kirjoittaa tämä viesti, mutta näin se ensimmäinen vuorokausi ensisynnytyksen jälkeen minulla meni, onneksi useimmilla menee mukavammin.

[/quote]

Oi miten surullista:(

[quote author="Vierailija" time="30.10.2013 klo 22:18"]

Viesti 30: Huii kun surullista :,(

Täällä näkee kyllä tarinoita laidasta laitaan. 

Mulle oma äitini kertoi, että kätilö tms. lääkäri teki pienen viillon jo valmiiksi niin ei vissiin revennyt siitä enää lisää. Eikö nykyään toimita enää näin? :o

[/quote]

On todettu että luonnollinen repeämä paranee paremmin kuin lääkäreiden keinotekoisesti tekemä. Ja ainahan ei edes tuota tarvitse tehdä, joskus noita on kuulemma tehty "varmuuden vuoksi".

[quote author="Vierailija" time="30.10.2013 klo 22:05"]

Meillä tapahtui näin: Heti vauvan synnyttyä kuolleena kätilö puhdisti hänet, punnitsi ja mittasi ja sen jälkeen kapaloi ja antoi minulle. Makasin siinä synnytyssängyllä tikattavana ja katselin sylissäni olevaa vauvaa, joka oli vielä ihan lämmin omasta lämmöstäni. Mies istui vierellä ja piti häntä sylissä myös välillä, otimme valokuvia. Kätilö otti meille vauvan käden- ja jalanjäljen kortille muistoksi. Olimme salissa ehkä neljä tuntia vauvan kanssa, sitten vauva laitettiin laatikkoon ja vietiin pois ja minut ja mies siirrettiin lapsivuodeosastolle. Siellä saimme oman huoneen, yön valvoimme ja kuuntelimme muiden vastasyntyneiden vauvojen itkua. Ruoka tuotiin huoneeseen, ettei tarvinnut nähdä muita äitejä vauvoineen ruokahuoneessa. Kukaan muu ei varmaan meitä huomannutkaan, kun vaan lymyilimme siellä omassa huoneessa. Kätilö kävi välillä katsomassa ja painelemassa mahaa. Saimme kätilöltä Käpy-yhdistyksen esitteen ja "sinulle, jonka läheinen on kuollut" -ohjeläpyskän hautaus- ym. järjestelyistä. Seuraavana päivänä mies puhui sairaalapapin kanssa, minä en halunnut. Kävimme vielä viimeisen kerran synnytysosastolla katsomassa vauvaamme ja sitten lähdimme kaksistaan kotiin ja vauva vietiin patologian osastolle odottamaan ruumiinavausta. Vähän ehkä tylsää kirjoittaa tämä viesti, mutta näin se ensimmäinen vuorokausi ensisynnytyksen jälkeen minulla meni, onneksi useimmilla menee mukavammin.

[/quote]

Tykkäsin, koska pidän sinua rohkeana kertoessasi myös siitä toisenlaisesta synnytyksestä.

Otan osaa.

Meidän vauva syntyi keskiyön jälkeen. Nostettiin rinnalle, ihmeteltiin toisiamme. Minua jossain välissä ommeltiin kun väliliha oli revennyt. Imetys, suihkuun, vauvan punnitus ja mittaus, isän paidan alle ihokontaktiin. Saatiin syödä. Sitten mentiin perhehuoneeseen noin klo 5 aamuyöllä. Yritettiin kai nukkua minkä vauvan ihastelulta maltettiin. Imetystä, ihastelua. Tekstiviestillä ilmoitus vauvan syntymästä läheisille. Otettiin ja katsottiin valokuvia. Aamulla meille ohjattiin vauvan hoitoa. Imetystä, ihastelua, koitettiin syödä, otettiin valokuvia, koitettiin malttaa nukkua. Oli vaikea istua ja kävellä kun alakerta oli aika hellänä. Ja jalkojen lihakset oli synnytyksestä (synnytysasennosta) kipeinä, kuin olisin maratonin juossut niillä jaloilla. Ihan maitohapoilla. Vauva syntyi alle 3-kiloisena joten imetystä oli aika tiuhaan tahtiin. Kätilön kanssa käytiin läpi synnytystä (olikohan se jo tuona päivänä...?). Ensimmäiset vieraat tulivat illalla. Osa muistikuvista on vähän hataria, koska nukuttiin todella vähän. Vauva kyllä nukkui hyvin, mutta itse en malttanut. Ekan viikon ajan nukuin ihan minimaalisen vähän, kävin ihan ylikierroksilla enkä tuntenut oloani väsyneeksi. Hormonit vaikuttivat vissiin.

[quote author="Vierailija" time="30.10.2013 klo 18:32"]

Miten siellä toimitaan, jos vauva on vaikka kovin itkuinen? Mennäänkö käytävälle huutavan vauvan kanssa ja annetaan muille huoneessaolijoille rauha,vaikka keskellä yöyä? Saako hoitajilta apua?

[/quote]

No ihan siellä huoneessa ollaan vauvan kanssa vaikka itkisi.

No minulla ei ollut mitään dramatiikkaa synnytyksen jälkeen, olin ihan pirteä, pystyin kävelemään ja käymään suihkussa/vessassa normaalisti, eikä ollut kipujakaan. Päällimmäisenä oli mielessä, että näinkös helposti tämä meni. Olisin saman tien voinut lähteä vauvan kanssa kotiin.

Edellisen kerran olin ollut sairaalassa lapsena umpisuolenleikkauksessa ja sen jälkeen olin kyllä kipeä..joten ihan kiva kokemus oli ja vajaan 2 vuoden päästä menin uudelleen, sitten tulinkin jo samana päivänä kotiin.

Meillä vauva syntyi päivällä, sain heti syliin rinnalle, sitten otettiin vauva mitattavaksi ja pesuun ja samalla kätilö huomasi että vuodan liikaa verta eikä istukka irtoa millään. Siitä kovaa vauhtia teholle, muisti heikkenee täysin, viimeinen muistikuva kun oksennan jonka jälkeen antoivat nukutuslääkettä vissiin happinaamarilla. Sen jälkeen en oikein muista milloin heräsin tai mistä. Olin lääketokkurassa pari päivää, sain ihastella vauvaa mutta en päässyt sängystä ylös. Oli katetri paikoillaan ja verta sain aika kauan lisää. Sain harjoitella kävelemistä vissiin päivän tai kahden päästä. Itkin paljon koska olin niin hormoonihuuruissa ja jokapaikkaan sattui. Samalla olin suunnattoman onnellinen siitä vauvasta ja siitä että olin hengissä. Neljäntenä päivänä vakuutin voivani hyvin ja pääsimme vihdoin kotiin! Nyt kahdeksan vuotta myöhemmin jälleen raskaana ja vähän alkaa jo synnyttäminen jännittääkin... :) 

Kiitos, 35 ja muut tykkääjät. Mietin tosiaan pitkään, laitanko viestiä, mutta kun joillain muillakin oli muuta kuin aivan onnellisia ensimmäisiä vuorokausia (vauva teholla ja muuta) niin päätin sitten kirjoittaa oman kokemuksen. Minullakin sitten seuraava synnytys päättyi onnellisesti. 30

Näinkin voi olla:halusim synnyttää polikliinisesti ja minulle varattin lepoaikaa osastolla 6 tuntia synnytyksen jälkeen mutta jo kolmen tunnin kuluttua oltiin tilanpuutten vuoksi ajamassa pois!

Kotiin miehen ja lapsen kanssa taksilla, sen jälkeen aamukahvinkeittoon ja piipahdus lähikaupassa ruokaostiksilla koska suku oli tulossa seuraavan aamun laivavuorolla kylään (salasin synnytyksen  jo tapahtuneen koska halusin yllättää valmiilla vauvalla). Pyykit sitten pyykkitupaan ja porsaan sisäfilettä marinoimaan suraavaa päivällistä varten. Vauva vaunuissa vieressä ja aina välillä imetystä ja vaipanvaihtoa. Ja synnytin samaisessa Karolinskanissa kuin Victoria, Ruotsissa polikliiniset synnytykset ovat ihan tavallisia. Suraavana aamuna vauvan kanssa Tukholman nähtävyyksiä esittelemään tuoreelle mummille!