Unelmien avoliitto, mutta jokin mättää - minussako?

Kiitos vastauksistanne, saatte toki kertoa omiakin kokemuksianne parisuhteen ylä- ja alamäistä, ehkä voin tarjota vastapalveluksena apua teille :)

Voihan olla hyvä, että puhut tunteistasi ja ajatuksistasi jonkun kanssa. Ylä- ja alamäkiä tulee myös omissa tunteissa. Älä panikoi liikaa, vaan tunnustele ja tarkastele fiiliksiäsi.

En kyllä huolestuisi vielä noin lyhyestä ajasta. Tunteita ja tilanteita tulee ja menee. Anna itsellesi aikaa miettiä tilannetta ja toipua.

Niin kai, tämä tunne vaan painaa KOKO AJAN takaraivossa ja kun katsonkin rakastani, tulee olo että en jaksa. En jaksaisi edes kättä nostaa. Hän ei vaadi minulta mitään, vaan sanoo aina että haluaa minun voivan hyvin ja pitävän itsestäni huolta, eikä haittaa jos en jaksa seksiä päivittäin, kunhan vain pysyn hänen vierellään. Kuitenkin, hänen kanssaan suudellessa en oikein tunne enää mitään, uupumusta kyllä. Outoa, koska tunteet ovat tulleet esiin reilun viikon aikana, aika yllättäen. Mieheni on minulle äärettömän tärkeä ja rakas, enkä haluaisi ketään toista. Jokin vain nyt mättää.

Ota muutama päivä aikaa itsellesi, mieti asioita, tarkastele tunteitasi, erossa ja paluun hetkenä.

Varmaan äitisikin tilanne kuormittaa sinua, sehän muuttaa lapsuuden perheesi dynamiikkaa ja on aivan uusi tilanne. Äidilläsi on aikaa ja mahdollisuuksia tehdä mitä haluaa, kun ei ole enää lapsia kotona. Se oudoksuttaa häntä (ehkä) ja se heijastuu sinuun. Oudoksuttavaa olisi myös se, että äiti vapautuisi ja ilostuisi kun ei enää ole äiti 24/7. Kestäisitkö sen?

Mistä ne unelmat ovat peräisin, joista puhut? Kuvailet miestäsi kauniisti, mutta et sano mitään siitä mikä on sinun osuutesi "unelmien avoliitossa", eli mitä sinä siihen tuot. Oletko odottanut, että onni olisi ristiriidaton tila, jossa kukaan ei koskaan tunne apeutta, raivoa tai epävarmuutta? Ei sellainen ole mitään elämää, elämän torjuntaa pikemminkin. Sanon tämän "paatuneena" 44-vuotiaana kolmen lapsen työssäkäyvänä äitinä ja vaimona. Koen perheessäni paljon onnentunteita, mutta en kuvailisi tätä unelmaksi. 

Jätit toiset opinnot kesken ja olet sen myötä saanut ehkä enemmän aikaa miettiä ja näet elämäsi vähän toisesta kulmasta kuin ennen. Käytä tilaisuus hyväksesi. Älä torju niitä tunteita jotka nyt nousevat pintaan, vaan käsittele ja pohdi niitä. 

Jos olet tuntenut tuollaista pari viikkoa, ei huolta liitostanne. Tunteet tulevat ja menevät, ovat limittäin ja lomittain. Aina ei tiedä mistä mikäkin johtuu. Olet varmaan ollut miehesi kanssa alle 3 vuotta? Rakastumisvaihe menossa pois ja suhde uuden edessä?

Aika pelottavaa , jos toinen tekisi mitä tahansa vuoksesi. Ahdituisin tuollaisen miehen seurassa viikossa.

Jos sinua kovasti ahdistaa vielä parin viikon jälkeenkin, käy lääkärissä. Syynä saattaa olla alkava masennus, johon kyllä löytyy apua ja lääkkeitäkin. Tai sitten jokin muu sairaus; kilpirauhasarvot pielessä tms. Älä jää liian pitkäksi aikaa miettimään, vaan hae apua. Todennäköisesti ei kyse ole lainkaan parisuhteestasi, vaan ihan jostakin omasta "häiriötilastasi".

Mahtavaa saada erilaisia näkökulmia! Usein tämän sivuston keskusteluja mollataan mutta teidän kommenttine kyllä puhuvat puolestaan, kiitos. 

Niin, minä olen aina ollut impulsiivinen, kiivas ja kuihkeä. Jossain määrin olen sitä vieläkin, mutta mieheni kanssa en - minun ei tarvitse. Hän on todella rauhallinen luonne, eikä raivostu tai juuri suutu mistään. Hänen kanssaan ei siis tarvitse suuttua tai huutaa, enkä sitä kaipaakaan. Olemme todella erilaisia, mutta olemme hyvä tiimi. Itse olen köyhä opiskelija, joten hän maksaa kaiken. Toki tunnen tästä ajoittain hieman syyllisyyttä, koska en haluaisi olla masenteleva valittaja jonka elämisen hän joutuu kustantamaan - entä jos hän pettyykin minuun ja tajuaa että kaikki se raha on mennyt hukkaan? Minä korvaan kotitöillä sen mitä en voi rahalla korvata, sen olen hänelle velkaa, eikä se oikeastaan haittaa. 

Ja kyllä, muutamia viikkoja sitten täyteen tuli kaksi vuotta. Toivon niin kovin että tämä on kiintymysvaiheen alku, jossa intohimoinen äärimmäisen seksipitoinen vaihe on alkaa väistyä, eikä mikään pysyvä olotila jossa en enää halua miestäni. Ehkä minun pitäisi alkaa ulkoilla, nukkua ja syödä hyvin, nyt olen päivät lähinnä sisällä ja tämä synkkä syksy vain pahentaa oloa. Tuntuu etten hirveästi nauti mistään tai tunne suuria tunteita, lähinnä vain tämän parin viikon kuorman harteillani. 

Parisuhde ei voi perustua kiitollisuudenvelkaan. Tunnetko olevasi tasavertainen, yhtä tärkeä ja voitko olla oma itsesi suhteessa? Joskus suhde ei toimi vaikka varsinaisesti mitään vikaa siinä ei olisikaan. Tunteita ei voi kontrolloida, ne tulee ja menee. Pitkässä suhteessa oppii sietämään huonompiakin aikoja, mikäli toista arvostaa ja kokee itsensä yhtä tärkeäksi. Rahalla ei ole merkitystä, jos ollaan yhdessä rehellisen avoimesti ja vakavasti.

12 jatkaa.. Veikkaan, että kyseessä on kokonaisvaltainen uupumus, ei niinkään mikään yksittäinen asia tai ongelma parisuhteessa. Oletko kontrollifriikki tai suorittaja? Syksyn pimeys ja muutokset elämässä laittavat miettimään kaikenlaista. Samaan osuu parisuhteen taantumavaihe. Ylös, ulos ja lenkille. Toisaalta rauhoitu, lepää, anna itsesi märehtiä jonkin aikaa. Kyllä asiat päänkin sisällä selkiää! Mukavaa syksyä! 

Kyllä, puhumme aina asioista suoraan ja niiden oikeilla nimillä. Tästäkin asiasta. Mieheni ymmärtää ja tietää, että mielenterveyteni heittää joskus ja sanoinkin hänelle suoraan olevani alakuloinen. Käytän jo mielialalääkkeitä, joten kai tämä lienee uupumusta.. En ole omasta mielestäni suorittaja tai perfektionisti, mutta luonteeltani patologinen murehtija kyllä. 

Ja koen olevamme samalla tasolla, emme kilpaile mistään ja puolisoni ei ole koskaan pahastunut siitä että joutuu toimimaan maksumiehenä. neuvon aina muita olemaan rehellisiä itselleen ja tunteilleen, antaa niiden tulla ja mennä eikä jäädä murehtimaan. Osaisinpa elää kuten opetan.

Onko Muru tehnyt comebackin? En kauheen hyvin tunne tapausta, mutta jokin tässä viittaa siihen....

eron kokeneena suosittelen eroa.. Yksin elämisessä on puolensa!! Ja siitä saa kummasti virtaa.