Ei jumalauta, rehtorilta Wilma-viesti :((
Missä infoaa pe-iltapäivästä sattuneesta tapauksesta koulun pihalla, ensinnäkin oli löytynyt huumepiikki ja lisäksi jotkut lapset olivat nähneet 2 miehen piikittävän itseään, siinä koulun pihalla!!!
Olivat reppanat säikähtäneet aikalailla, ilm aikuisille ja he poliisille.
Siis MITEN SAIRAS PASKA pitää ihmisen olla että ensinnäkin tiputtelee huumepiikkejä koulun alueelle, toiseksi pistää itseään koulun alueella ja kolmanneksi vieläpä niin että pihalla on lapsia?!?!!!!!
Juttelin asiasta omilleni, ovat 4-ja 6-luokalla, ja muistutin etteivät ikinä milloinkaan koske mihinkään piikkejä muistuttavaankaan eivättkä nosta niitä ylös, ei hipaustakaan.
Miehen työkaverin lapsi sai naarmun sellaisesta ja oli kuulema "kiva" yli ½v verikoerumba sen jälk kun piti tsekkailla ettei ole saanut mitään tartuntaa sen naarmun kautta.
Kyllä on sairas maailma :´(
Kommentit (40)
Miten rehtori voi laittaa noin sairaan viestin?
Me olemme jo päiväkoti ajoista lähtien puhuneet näistä asioista. Varsinkin nyt, kun lasten elinpiiri on kasvanut kodin ulkopuolelle ja he liikkuvat ilman vanhempiaan myös kouluajan ulkopuolella on ensiarvoisen tärkeää valistaa lasta näistä asioista.
On me tätä aiemminkin puhuttu mm huumepiikeistä joita metsässä tai ylipäänsä maastossa voi tulla vastaan.
Ja miten niin Porvoossa, voi kun olisikin:( pk-seudulla asumme.
ap
[quote author="Vierailija" time="28.10.2013 klo 10:05"]
Me olemme jo päiväkoti ajoista lähtien puhuneet näistä asioista. Varsinkin nyt, kun lasten elinpiiri on kasvanut kodin ulkopuolelle ja he liikkuvat ilman vanhempiaan myös kouluajan ulkopuolella on ensiarvoisen tärkeää valistaa lasta näistä asioista.
[/quote]
Tämä on totta, tapahtui Korson tietämillä.
t. ei ap. mutta samoilla nurkilla asuva.
Aikamoinen sattuma, eräs ystäväni asuu perheineen Eirassa ja heidän lapsensa koulun pihalta löytynyt tänäsyksynä 3x huumepiikki..
ap
[quote author="Vierailija" time="28.10.2013 klo 10:10"]
Ei meillä täällä Eirassa..
[/quote]
Tuuli nousee illalla lähelle myrskylukemia
Joku diabeetikko piikitti insuliiniä ja ämmät keuhkoo hysteerisinä.
Mies oli yhdessä vaiheessa töissä korjaustyömaalla Varissuolla Turussa. Potkivat aina aamuisin ensi töikseen lasten leikkipaikalta kasan huumeneuloja työmaaparakkien alle. Niitä oli joka aamu.
Päivisin siinä leikkipaikan penkillä istui juopporemmi kittaamassa kaljaa ja katsomassa miesten työskentelyä. Ihan koko päivän. Hyvä esimerkki lapsille.
Eli varmasti tässäkin kuvattu on voinut tapahtua.
Olen ollut sijaisena maalaiskoulussa, yläkoulun puolella, jossa 18% oppilaista tuli huumetestissä positiivinen tulos.
Nuorimmat huumeenkäyttäjät Turussa on 12-vuotiaita. Tämä oli ihan lehdessä. Eli alakoulussakin voi lapsesi luokalla olla joku oppilas, jolla on huumetta veressään.
12 jatkaa vielä...
Tuttavani on töissä alakoulussa, jossa oppilaan vanhempi käytti alaikäistä lastaan huumeiden välittäjänä ja myyjänä. Lapsi välitti huumeita oman koulun 12-vuotiaille ja lähistön yläkoulun oppilaille.
Kyseisestä vanhemmasta ei olisi kuulemma ikinä uskonut. Oli ihan tavallisen oloinen ihminen.
Miten saat tästä asiasta diabeetikkoaiheen? ja ne jotka keuhkosivat säikähtäneinä oli lapsia jotka viettivät koulupäiväänsä.
ap
[quote author="Vierailija" time="28.10.2013 klo 10:14"]
Joku diabeetikko piikitti insuliiniä ja ämmät keuhkoo hysteerisinä.
[/quote]
No, me emme kuitenkaan asu Korsossa.
ap
[quote author="Vierailija" time="28.10.2013 klo 10:12"]
Tämä on totta, tapahtui Korson tietämillä.
t. ei ap. mutta samoilla nurkilla asuva.
[/quote]
Typerää keksiä tällaisia hysteriaa aiheuttavia avauksia. Joo, Suomi ei ole lintukoto, mutta missä pk-seudulla kaksi narkkia pääsee (ja haluaa tulla) koulun pihalle piikittämään? Välituntivalvonta pettänyt kyllä pahasti, jos näin on.
Uutisoinnin arvoinen juttu!! Vakava asia, pitää saada ihmisten tietoisuuteen! Laitoin tutulle Iltikseen viestiä, hän selvittää asian! Sinulle ap voi varmaan soittaa, annat haastattelun? Forumin ylläpito tsekkaa osoitteesi, voit odotella soittoa tuossa iltapäivällä.
Paikallisuutisiin voisi myös ilmoittaa? Kerrotko tässäkin koulun nimen, niin saadaan uutisryhmä paikalle.
eli Vantaalla kuitenkin? *iltasanomia odotellessa*
Mikä sinun diagnoosisi on??
ap
[quote author="Vierailija" time="28.10.2013 klo 10:31"]
Uutisoinnin arvoinen juttu!! Vakava asia, pitää saada ihmisten tietoisuuteen! Laitoin tutulle Iltikseen viestiä, hän selvittää asian! Sinulle ap voi varmaan soittaa, annat haastattelun? Forumin ylläpito tsekkaa osoitteesi, voit odotella soittoa tuossa iltapäivällä.
Paikallisuutisiin voisi myös ilmoittaa? Kerrotko tässäkin koulun nimen, niin saadaan uutisryhmä paikalle.
[/quote]
Kylläpä täällä on naiiveja mammoja. Herätkää todellisuuteen sieltä unesta.
Ei ollut välituntiaika.
ap
[quote author="Vierailija" time="28.10.2013 klo 10:28"]
Typerää keksiä tällaisia hysteriaa aiheuttavia avauksia. Joo, Suomi ei ole lintukoto, mutta missä pk-seudulla kaksi narkkia pääsee (ja haluaa tulla) koulun pihalle piikittämään? Välituntivalvonta pettänyt kyllä pahasti, jos näin on.
[/quote]
:( Missä tällaista on sattunut?