Mikä on suhtautumisesi ihmisiin joilla ei ole lapsuuden kotia jonne aina palata?

Mitenkähän aloittajan kaltaiseen idioottin pitäisi suhtautua? Noille tilanteille ei voi mitään. Ei mun lapsillakaan ole, työn perässä on muutettu miehen kanssa sen jälkeen kun lapset lähteneet pois. 

Mä säälin aloittajan kaltaista noin vähällä järjenjuoksulla varustettua ihmistä. 

Mä säälin sua, mitä sä ajattelet.

Syitä siihen , ettei voi palata lapsuudenkotiin on niin paljon, vanhemmat kuolleet, vanhemmat alkoholisteja jne.

Enpä ole tullut ajatelleeksi, että joku halveksisi minua siksi, että vanhempani ovat kuolleet.

Enpä ole ajatellut, että kaltaisiini suhtauduttaisiin jollakin tietyllä tapaa juuri tuon ominaisuuden perusteella.

Luulisi tuon olevan aika yleinen tilanne, koska miksi vanhempien pitäisi sitkeästi asua liian suureksi käyneessä talossa? Oma äitini muutti pienempään ja ystäviään lähellä olevaan kotiin. Parhaita ratkaisuja mitä hän tehnyt. 

Vierailija kirjoitti:

Luulisi tuon olevan aika yleinen tilanne, koska miksi vanhempien pitäisi sitkeästi asua liian suureksi käyneessä talossa? 

Heh, ei se kaikilla ole liian suureksi käynyt talo. Itse aloitin asumisurani omakotitalon yläkerrassa, jossa oli huone ja pieni keittonurkkaus. Enpä tiedä onko koko taloa enää olemassakaan.

Minä myin lapsuudenkotini. Mulla on nyt oma koti eikä ole mitään kaihoa lapsuuden maisemiin.

Miksi heihin pitäisi suhtautua eri tavalla? Mutta tälläisen aloituksen laittajaan suhtaudun kyllä halveksien. Ei voi muuta kun ihmetellä sinun ajatusmaailmaasi. Yritä pärjätä kumminkin.

Olin 17 vuotias kun molemmat vanhempani kuolivat. Eipä siinä ollut kotia mihin palata , mutta säälien katsoin samanikäisiä neitejä jotka hippasivat kotona kuin pikkulapset. Minä tunsin itseni aikuiseksi ja minua myös kohdeltiin kuin aikuista.

Mitenhän mun pitäisi itseeni suhtautua...

En ole sellaista koskaan miettinyt, mutta pidän niitä ihmisiä onnellisempina ja siinä suhteessa parempina joilla on vielä aikuisena lapsuuden koti turvapaikkana ja olemassa. Moni lapsi kuitenkin joutuu valitettavasti asumaan lähiöitten kämäisisä vuokrakasarmeissa ja sitten alkkisvanhemmat muuttavat todella tiuhaan kun tulee häätöjä.

Mulle se on helpotus ettei ole lapsuuden kotia. Ei tarvitse olla ei toivotun suvun kanssa tekemisissä. Ei ole pakko joulun viettoa koko suvun kanssa. Se saattaa olla työleirikin, joku vanha rötiskö niin että vaaditaan siivous ja remontti talkoisiin sinne. Puolisollani on sisarusten kesken loma-asunnoksi jätetty lapsuudenkoti ja siellä käydään muutama kerta kesässä kokoontumassa ja remonttia tekemässä. Ei siinä mitään järkeä ole mutta pakkomielle niillä vaan pitää se paikka. Puolella heistä on vielä omatkin loma-asunnot ja omakotitalot. 

En ajattele mitenkään. Minulla on lapsuudenkoti, mutta en ole kummoisissa väleissä vanhempieni kanssa, joten käyn siellä ehkä pari kertaa vuodessa. Miehelläni taas lapsuudenkoti paloi, mutta käy vanhempiensa uudessa kodissa pari kertaa kuukaudessa heitä tapaamassa. Eli ei se fyysinen koti, vaan ne ihmiset.

Kuule! Se jäi paikalleen, ja minä liikun. Ei ole tarvetta kauan palata mokomaa rötisköön.

Suhtaudun itseeni hyvin suvaitsevasti ja tarkkaillen mielenmaisemiani.

Aika monen lapsuudenkoti on homeinen ja arvoton nykyään. Helpompaa niillä on joilla ei jää käsiin näitä kun vanhemmista aika jättää.

Veikkaan että ap tarkoitti sitä että ei ole henkisesti lapsuudenkotia eli ei voi mennä vanhemmilleen kun ei ole välejä.

Mulla on tällanen tilanne ja olen saanut kyllä syyllistys, ihmettelyä ja vinoon katsomista sillä ajatuksella että olen varmaan huono ja vaikea lapsi. Kun oletus on se että aina vanhemmat rakastaa ja jos siitäkään huolimatta välit ei ole hyvät niin vika lapsessa.

Ikävä vaan että mun tapauksessa vanhemmat on väkivaltaiset lapsenhakkaajat, isäni kunnon pykopaatti joka kaikin keinoin haluaa tuhota lapsensa ja vahingoittaa niitä. Koko elämäni ajan vanhemmat ovat kiusanneet, pahoinpidelleet ja kaltoinkohdelleet. Olen aikuisikäisenäkin joutunut kuritetuksi tilanteissa jossa en ole heti käskystä totellut isää.

No, kun viimein pidin puoleni ja ilmaisin että nyt riittää paska kohtelu, narsisti/psyko sitten rysäyksessä raivostui ja kosti, mm. kieltämällä sen että lapsuuskotiin ei saa tulla, perintöä ei tipu ja hän ”kieltää” minut lapsenaan.

Miuuten tämä ei mua haittaisikaan mutta ulkopuolisten ihmettely ja ällistely on raskasta, enkä aina halua alkaa kertomaan mitä lapsuudessani oikein tapahtui. Menee sitten mun syyksi eli olen ”paska lapsi” sitten.

Mä oikeestaan vähän säälin niitä jotka voivat aina vaikka nelikymppisenäkin palata äidin helmoihin pyörimään, siksi koska eivät varmasti ole täysin oppinut itsenäisyyttä ja riippumattomuutta. Toisaalta vähän kadehdin, koska luultavasti siitä perheestä löytyy rakkautta ja välittämistä.

Vanhemmiltani ei juurikaan tullut, eikä myöskään ole tulossa välittämistä. Mun isä (alkkis) kuoli ollessani 20v ja äitikin on alkkis, josta itse asiassa minä pidän huolta, tai oikeammin katson vähän perään. Ollessani nuori mut otettiin huostaan, ei perhekotiin vaan sellaiseen turvakotiin/laitokseen. Mutta, seisonpa tänä päivänä ihan tasan omilla jaloillani ja olen itsenäinen.

Säälin, koska minä saan omastani yli tonnin vuokratuloja joka kuukausi.

.

.

.

.No en tietenkään sääli! Asialla ei ole minulle merkitystä!

Minulle ei ikinä sanottu, että kotiin voit aina palata olipa sattunut mitä tahansa. Sen sijaan minulle kerrottiin, että jos tapahtuu z, y tai z, niin lennät pihalle kuin leppäkeihäs.

Vierailija kirjoitti:

Minulle ei ikinä sanottu, että kotiin voit aina palata olipa sattunut mitä tahansa. Sen sijaan minulle kerrottiin, että jos tapahtuu z, y tai z, niin lennät pihalle kuin leppäkeihäs.

No mulle ihan sanottiin että takaisin ei ole tulemista vaikka mitä tapahtuisi elämässä, missään ei auteta koskaan, rahallisesti emme tue vaikka mikä hätä olisi ja jos jotain ikävää tapahtuu niin itse saat selvitä, meitä ei kiinnosta.

Kaikkien vanhemmat ei ole rakastavia. Mun vanhemmat eivät ole millään lailla kiinnostuneet aikuisista lapsistaan. Vielä vähemmän lapsenlapsistaa joita eivät ole koskaan vaivautuneet tapaamaan. Edes ristiäisoin eivät viitsineet tulla.

Olkaa onnellisia jos teillä on välittävät vanhemmat joiden puoleen voi hädässä kääntyä!