Lue keskustelun säännöt.
Jotain ihan oikeasti uutta näkökulmaa lapsettomuuskeskusteluun?
10.09.2020 |
Olen lapseton ja en yhtään osaa ajatella että hankkisin lapsia. Vaikka lapsia vastaan tai lapsiperheitä en ole.
Olen ihan varmasti jotenkin eri tavalla viritetty kun jotkut muut, mutta olen miettinyt että onko minun sukupolven kasvatuksessa ollut jotain erilaista.
Mietin ettei uraa tai tulevaisuutta koskaan markkinoitu sillä ajatuksella, että pystyt pitämään itsestäsi ja perheestäsi huolta. Enemmän puhuttiin onnellisuudesta! Tee mikä tekee sut onnelliseksi. Sitten eteen marssitettiin ihmisiä upeilla urilla. Muistan myös itse kasvaneeni ympäristössä jossa lasta pidettiin tapana saattaa mies nalkkiin. Lapsi on jokaisen naisen maaninen toive. Tuntui tärkeältä tuoda esiin kaikin tavoin että semmoinen poroporvarillinen tylsä lapsiperhe-elämä ei ainakaan ole MINUN unelmani.
Yksilön onnen korostus ja sen uskottelu, että se on päämäärä (jota ei uran ja työn muodossa ole iso joukko kyllä saavuttaneet ikäluokastani) ja lasten esittäminen hormonihöyryisten naisten kiilusilmin himoittavana tarpeena. Miten tuossa, naiset tai miehet, alkaa ajatella positiivisesti perhe-elämästä? Mies ajattelee ensisijaisesti lapsista epäluuloisena naisten halujen kautta, sen sijaan että miettisi mitä itse haluaa ja mitä haluaa tarjota perheelleen.
No tässä jotain, kommentoi tai heitä omaa pohdintaa.
Kommentit (56)
Vierailija kirjoitti:
Ahdistaa olla roolissa, jossa pitää kantaa viime kädessä kaikki taloudellinen, henkinen ja terveydellinen vastuu perheellistymisessä.
Synnytyksessä vammautuneet naiset kursitaan kokoon miten kuten ja terveysriskejä salaillaan. Työelämä rankaisee jo nuoruudesta ja naissukupuolesta - miksi haluaisin upota samaan suohon _entistä_pahemmin_? Haluan olla aina vain vähemmän naisellinen pärjätäkseni. Voisin mieluusti perustaa perheen, jos saisin itselleni isän roolin.
Todennäköisimmin päädyn luovuttamaan munasoluja sen sijaan, että raskautuisin itse 🤷 Jollain muulla on kaiketi varaa "äitiaivoihin", tikattuun alapäähän ja päiväkotiflunssakierteeseen. Ei mulla ole!
Mikä on isän rooli? Miksi et ota sitten sitä isän roolia?
😳
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Perheitä on monenlaisia, myös yhden aikuisen ja yhden lapsen perheitä. Enää ei ihannoida ydinperhettä ja monille se kertoo, ettei myöskään haluta lapsia ollenkaan, aina se ei tarkoita sitä.
Itselläni on lapsia ja olen aina miettinyt, jos joku ei halua lapsia ollenkaan, niin eikö hän halua jatkaa omaa itseään, ei välttämättä siis mistään suvun jatkamisesta ole kyse. Vaan etteikö haluaisi, että minusta jäisi jälkeen edes joku, joka olisi juuri minun jälkeläinen. Joku joka jatkaisi minun perinteitä, tapoja, muistaisi minua vuosikymmentenkin jälkeen.
Ja kun monet miettivät globaalisti, että maailma täyttyy jo ihmisistä, eikö se huolestuta, että vuosisatojen päästä maapallon väestöstä yhä suurempi osa on afrikkalaisia, aasialaisia ym ja meitä pohjoismaalaisia olisi koko ajan vähemmän ja vähemmän.
Olen joskus laskenut, että kun pariskunta 1+1 tekee lapsia 2, niin silloin väestönkasvu olisi heidän osaltaan +-0, jos he ei saa lapsia tai vain yhden lapsen, silloin jäädään miinukselle.
Tässä se taas tuli: minäminä minun jatkeena minäminä
” hän halua jatkaa omaa itseään, ei välttämättä siis mistään suvun jatkamisesta ole kyse. Vaan etteikö haluaisi, että minusta jäisi jälkeen edes joku, ”
Kuten täällä on niin moneen kertaan todettu, kaikkein itsekkäimpiä ovat lapsus tehneet. Omia kopioita halutaan mutta niin, että toiset hoitavat rahoituspuolen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perheitä on monenlaisia, myös yhden aikuisen ja yhden lapsen perheitä. Enää ei ihannoida ydinperhettä ja monille se kertoo, ettei myöskään haluta lapsia ollenkaan, aina se ei tarkoita sitä.
Itselläni on lapsia ja olen aina miettinyt, jos joku ei halua lapsia ollenkaan, niin eikö hän halua jatkaa omaa itseään, ei välttämättä siis mistään suvun jatkamisesta ole kyse. Vaan etteikö haluaisi, että minusta jäisi jälkeen edes joku, joka olisi juuri minun jälkeläinen. Joku joka jatkaisi minun perinteitä, tapoja, muistaisi minua vuosikymmentenkin jälkeen.
Ja kun monet miettivät globaalisti, että maailma täyttyy jo ihmisistä, eikö se huolestuta, että vuosisatojen päästä maapallon väestöstä yhä suurempi osa on afrikkalaisia, aasialaisia ym ja meitä pohjoismaalaisia olisi koko ajan vähemmän ja vähemmän.
Olen joskus laskenut, että kun pariskunta 1+1 tekee lapsia 2, niin silloin väestönkasvu olisi heidän osaltaan +-0, jos he ei saa lapsia tai vain yhden lapsen, silloin jäädään miinukselle.
Tässä se taas tuli: minäminä minun jatkeena minäminä
” hän halua jatkaa omaa itseään, ei välttämättä siis mistään suvun jatkamisesta ole kyse. Vaan etteikö haluaisi, että minusta jäisi jälkeen edes joku, ”
Kuten täällä on niin moneen kertaan todettu, kaikkein itsekkäimpiä ovat lapsus tehneet. Omia kopioita halutaan mutta niin, että toiset hoitavat rahoituspuolen.
Niinpä.
Miten ihmeellisinä ihmisten täytyykään itseään pitää, että katsoo maailman tarvitsevan lisää hänen geenejään. Järkyttävää narsismia, jota sitten piilotellaan kaiken maailman selitysten ja tekosyiden taakse kun pitää toiset saada näitä klooneja maksamaan.
Maksakaa itse omat kopionne jos kerran niitä itsenne narsistiseksi iloksi haluatte.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap on jäljillä. Jokin suomalaisten nuorten kasvatuksessa on vetänyt perhevihamieliseen suuntaan. Oma mies on yhdysvaltalainen ja kasvanut erilaisessa kulttuurissa ja kasvatuskäytännöissä. Hänelle perhe on ykkönen ja perheen perustaminen ja lapset ovat aikuisen ihmisen normi. Sen sijaan suomalaisten miesten perässävedettävyyttä hänellä ei ole. Reippaasti esitti itse lapsitoiveensa ja ollut innokas koko asiassa. Lasten synnyttyäkin on kotityöt kelvanneet, kokkaa, siivoaa, kylvettää lapset ja lukee iltasadut. Ei ole emännän odottaja -tyyppiä laisinkaan vaan perhe on puolisoiden yhteinen rakas projekti. Samoin oman elämän unohtaminen on hänelle tuntematon uhka. Lapsiperhe ei estä uraa, opiskelua, harrastuksia. Nämä kaikki on nivottavissa luontevasti yhteen. Kuitenkin myös Yhdysvallat pitäisi olla vahvan individualistisen kulttuurin edustajia ihan eturintamassa.
Oi, tuollaisen kun olisin löytänyt! Kuulostaa ihanalta! Varmaan ihan todella paljon lastenteon lykkäämisessä ja -haluttomuudessa (jossa en siis näe olevan mitään vikaa sinällään, omia valintoja) on Suomessa kyse siitä, että naiset meillä tekevät edelleen 70 % kotitöistä ja tietävät, että kulttuurisesti on tapana juuri kuten tuossa aiemmin jo kuvattiinkin, että naiset muuttuvat tietyn ikäisinä yhtäkkiä kiilusilmäisiksi hormonihulluiksi lapsentekokiimassaan ja miehet ovat sitten ihan perässävedettäviä ja vähän vastentahtoisia koko hommaan. Naiset sitten päätyvät kantamaan päävastuun perheestä ja uhraavat oman elämänsä ja uransa siinä samalla.
Ketä hullua tuollainen kuvio houkuttelisi? Monia ei vaan nykyään enää tuollainen elämä kiinnosta, vaikka ei varsinaisesti vela olisikaan.
Niinpä. Äitiys sisältää valtavasti "mental laboria" , mitä ei taas sisälly tyypillisesti isyyteen. Äiti on se, jonka täytyy muistaa hankkia uudet haalarit, varata aika hammashoitolaan ja osallistua vanhempainiltaan. Hän osallistuu naperojen harrastusjoukkueiden varainkeruuseen ja yötä myöten kuumaliimaa strasseja lapsen balettipukuun. Isä ei muista haalareita, vaan lähettää mukulan päiväkotiin pyjamassa "oho :D ".
Viimeaikoina olen havahtunut siihen, että ihastelen vauvoja, mutta kun mies ei ole hirveän innokas moottori tässä perheenperustushommassa, en halua ryhtyä yksin minkään mutsiprojektin toimitusjohtajaksi.
Tämä nyt on täyttä fabulaa tai sitten teillä on ihan ihmeellisiä miehiä. Oma mies käytti juuri viime viikolla lapsen hammastarkastuksessa, muistaa lapsen harrastuksiin viemiset paremmin kuin minä ja viimeksi shoppasi oma-aloitteellisesti lapselle uikkarit. Toki jos haluaa uhriutua ja mikromanageroida kaikessa, niin sitten kuumaliimailee niitä strasseja ja huokailee.
Niin tai sitten miehiä on kovin erilaisia. Ei monikaan halua perhettä mutta voivat kyllä lisääntyä. Jos mies ei ole isä vaan viljelijä niin sitähän se sitten on.
Tuossa ei ole ongelma se lapsi tai lapset vaan se, että ne pitää tehdä sellaisen miehen kanssa, joka haluaa olla isä.
no huh huh, onpa täällä taas mennyt monilla tunteisiin. Vai on narsistista ajatella, että olisi ihana jakaa jollekin omia perinteitä. Ja jos itse haluaa lapsen, miksi siitä pitäisi kenenkään toisen siitä maksaa, joutua maksajaksi. Kyllä on niitäkin, jotka ihan yksin sen lapsen haluavat, tekevät ja kasvattavat, myös miehiä jotka eivät toiselta vaadi yhtään mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen syntynyt monen sukupolven mittaiseen jatkumoon naisia, joista kukaan ei oikeastaan olisi halunnut lapsia tai perhe-elämää. Kuitenkin vasta minulle 1970-luvulla syntyneelle se on ollut ihan oikeasti valittavissa oleva vaihtoehto.
Vierailija kirjoitti:
Perheitä on monenlaisia, myös yhden aikuisen ja yhden lapsen perheitä. Enää ei ihannoida ydinperhettä ja monille se kertoo, ettei myöskään haluta lapsia ollenkaan, aina se ei tarkoita sitä.
Itselläni on lapsia ja olen aina miettinyt, jos joku ei halua lapsia ollenkaan, niin eikö hän halua jatkaa omaa itseään, ei välttämättä siis mistään suvun jatkamisesta ole kyse. Vaan etteikö haluaisi, että minusta jäisi jälkeen edes joku, joka olisi juuri minun jälkeläinen. Joku joka jatkaisi minun perinteitä, tapoja, muistaisi minua vuosikymmentenkin jälkeen.
Ja kun monet miettivät globaalisti, että maailma täyttyy jo ihmisistä, eikö se huolestuta, että vuosisatojen päästä maapallon väestöstä yhä suurempi osa on afrikkalaisia, aasialaisia ym ja meitä pohjoismaalaisia olisi koko ajan vähemmän ja vähemmän.
Olen joskus laskenut, että kun pariskunta 1+1 tekee lapsia 2, niin silloin väestönkasvu olisi heidän osaltaan +-0, jos he ei saa lapsia tai vain yhden lapsen, silloin jäädään miinukselle.
En ole ollut huolissani menneistä nälänhädistä, dinosaurusten sukupuutoista tai muustakaan menneestä koska mua ei ole ollut olemassa. Samalla tavalla en ole olemassa 100 vuoden päästä, joten ne ei huoleta minua.
Seuraavaksi sanot että no jos sun vanhempasi ei ois tehny sua, niin sua ei olis. Aivan. En edelleenkään ole ollut huolissani mistään aikoina, jolloin en ole ollut olemassa joten ihan sama.
Maailma muuttuu ja siihen syntyvät ihmiset tekevät sen omakseen. Kyllä varmaan jääkaudellakin joku ahdistui että mitäs sitten kun tätä jäätä ei enää ole. Et sinä sitäkään murehdi.
Pelkäät kuolemaa. Mutta vaikka hankit 100 lasta, sadan vuoden päästä olet yhtä kuollut kuin minä. Yhdessä ollaan mullassa siellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perheitä on monenlaisia, myös yhden aikuisen ja yhden lapsen perheitä. Enää ei ihannoida ydinperhettä ja monille se kertoo, ettei myöskään haluta lapsia ollenkaan, aina se ei tarkoita sitä.
Itselläni on lapsia ja olen aina miettinyt, jos joku ei halua lapsia ollenkaan, niin eikö hän halua jatkaa omaa itseään, ei välttämättä siis mistään suvun jatkamisesta ole kyse. Vaan etteikö haluaisi, että minusta jäisi jälkeen edes joku, joka olisi juuri minun jälkeläinen. Joku joka jatkaisi minun perinteitä, tapoja, muistaisi minua vuosikymmentenkin jälkeen.
Ja kun monet miettivät globaalisti, että maailma täyttyy jo ihmisistä, eikö se huolestuta, että vuosisatojen päästä maapallon väestöstä yhä suurempi osa on afrikkalaisia, aasialaisia ym ja meitä pohjoismaalaisia olisi koko ajan vähemmän ja vähemmän.
Olen joskus laskenut, että kun pariskunta 1+1 tekee lapsia 2, niin silloin väestönkasvu olisi heidän osaltaan +-0, jos he ei saa lapsia tai vain yhden lapsen, silloin jäädään miinukselle.
Tässä se taas tuli: minäminä minun jatkeena minäminä
” hän halua jatkaa omaa itseään, ei välttämättä siis mistään suvun jatkamisesta ole kyse. Vaan etteikö haluaisi, että minusta jäisi jälkeen edes joku, ”
Kuten täällä on niin moneen kertaan todettu, kaikkein itsekkäimpiä ovat lapsus tehneet. Omia kopioita halutaan mutta niin, että toiset hoitavat rahoituspuolen.
Tää ei ole kamalan hedelmällistä keskustelua. Vaikka joo itsekin ihmettelen tarvetta tehdä ”itselleen” ihmisiä niin siitäkin voi puhua asiallisesti.
ap
Vierailija kirjoitti:
Perheitä on monenlaisia, myös yhden aikuisen ja yhden lapsen perheitä. Enää ei ihannoida ydinperhettä ja monille se kertoo, ettei myöskään haluta lapsia ollenkaan, aina se ei tarkoita sitä.
Itselläni on lapsia ja olen aina miettinyt, jos joku ei halua lapsia ollenkaan, niin eikö hän halua jatkaa omaa itseään, ei välttämättä siis mistään suvun jatkamisesta ole kyse. Vaan etteikö haluaisi, että minusta jäisi jälkeen edes joku, joka olisi juuri minun jälkeläinen. Joku joka jatkaisi minun perinteitä, tapoja, muistaisi minua vuosikymmentenkin jälkeen.
Ja kun monet miettivät globaalisti, että maailma täyttyy jo ihmisistä, eikö se huolestuta, että vuosisatojen päästä maapallon väestöstä yhä suurempi osa on afrikkalaisia, aasialaisia ym ja meitä pohjoismaalaisia olisi koko ajan vähemmän ja vähemmän.
Olen joskus laskenut, että kun pariskunta 1+1 tekee lapsia 2, niin silloin väestönkasvu olisi heidän osaltaan +-0, jos he ei saa lapsia tai vain yhden lapsen, silloin jäädään miinukselle.
Mä ihmettelen, mitä erityistä arvoa sillä olisi, että maailmassa on nimenomaan pohjoismaalaisia ihmisiä. Eiköhän me kaikki olla ihan yhtä arvokkaita. Maapallon väkilukua on syytäkin saada alas, ihan sama mikä kansa loppuu missäkin vaiheessa, kun ikuinen ei ole yksikään.
Kaikille itsensä jatkaminen ei tosiaan ole mikään itseisarvo. Jos ajattelee olevansa ihan tasa-arvoinen olio muiden rinnalla, ei välttämättä näe mitään erityistä hienoutta siinä, että juuri MINUN pitää monistaa itseäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoista pohdintaa, ap!
En tiedä enää, onko mikään tässä keskustelussa uutta, mutta omalla kohdallani oon miettinyt lapsettomuuteni pääasialliseksi syyksi sitä, että osoittautui mahdottomaksi löytää sellaista parisuhdetta, jossa lasten hankkiminen tulisi edes kysymykseen. Tää on vain oma fiilis, mutta musta on tuntunut ja näyttänyt siltä, että meillä nelikymppisillä ainakin on ollut monesti isoja eroja vielä siinä, miten pojat ja tytöt on kasvatettu. Mä olen kasvanut sellaisessa maailmassa, jossa nainen ei varsinaisesti tarvitse miestä tai perhettä selvitäkseen tai voidakseen hyvin, vaan koulutusta voi hankkia ja pärjätä ihan omillaankin. Tää on nyt karkeaa yleistämistä, mutta meidän sukupuolvessa näyttää olevan kuitenkin aika paljon sellaisia miehiä, jotka odottavat naisen hoitavan esim. kaikki tai lähes kaikki kotityöt ja asettuvan nätisti johonkin emäntärooliin oman uransa ohella.
Eli kokemukseni on, että aidosti tasa-arvoista ja kunnioittavaa suhdetta on koulutettuna hyvin pärjäävänä naisena aika vaikea löytää. Tarjolla olisi kyökkipiian roolia kyllä sitäkin enemmän. En tarvitse elämääni enkä kotiini millään tasolla toista aikuista, joka ei esim. osaa laittaa ruokaa tai tajua itsenäisesti, koska pitää pestä pyykkiä tai käydä kaupassa. Koen tällaiset parisuhteet todella merkittävästi elämänlaatuani huonontavina, enkä voisi kuvitella sellaista perhe-elämää, jossa lapsen lisäksi on vielä yksi aikuinen lapsi siinä jaloissa pyörimässä.
Ja tiedän kyllä, että ihan tasan tarkkaan kaikki miehet eivät ole kuvaamani kaltaisia. Ehkä heitä kuitenkin on suhteessa aika paljon, kaikille moderneille naisille ei riitä niitä aikuiseksi kasvaneita.
En tarvitse elämääni miestä, joka ei tee esim. oma-aloitteisesti kotitöitä
Ok, pakko kysyä, että missä te asutte, kun roolijako on noin vahva? Olen itse lähtöisin maalta, mutta siellä naiset tekivät siinä missä miehetkin. Lisäksi teen kotona kotitöitä, mutta velvoitan myös miestä osallistumaan samalla lailla. Jos ei tajua, niin sanon.
Vierailija kirjoitti:
Ap on jäljillä. Jokin suomalaisten nuorten kasvatuksessa on vetänyt perhevihamieliseen suuntaan. Oma mies on yhdysvaltalainen ja kasvanut erilaisessa kulttuurissa ja kasvatuskäytännöissä. Hänelle perhe on ykkönen ja perheen perustaminen ja lapset ovat aikuisen ihmisen normi. Sen sijaan suomalaisten miesten perässävedettävyyttä hänellä ei ole. Reippaasti esitti itse lapsitoiveensa ja ollut innokas koko asiassa. Lasten synnyttyäkin on kotityöt kelvanneet, kokkaa, siivoaa, kylvettää lapset ja lukee iltasadut. Ei ole emännän odottaja -tyyppiä laisinkaan vaan perhe on puolisoiden yhteinen rakas projekti. Samoin oman elämän unohtaminen on hänelle tuntematon uhka. Lapsiperhe ei estä uraa, opiskelua, harrastuksia. Nämä kaikki on nivottavissa luontevasti yhteen. Kuitenkin myös Yhdysvallat pitäisi olla vahvan individualistisen kulttuurin edustajia ihan eturintamassa.
Jaa, jotain vissiin venakot tekee oikein. Perustan väitteeni sille ettei tuttavapiirissä olleet (suomalais)miehet ehtineet sanoa kissaa kun olivatkin jo naimisissa ja esikoinen tuloillaan. Tiedä sitten miten kävisi, jos toinen suomalainen menisi ottamaan näin reippaasti ohjat omiin käsiin (en halua kokeilla)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoista pohdintaa, ap!
En tiedä enää, onko mikään tässä keskustelussa uutta, mutta omalla kohdallani oon miettinyt lapsettomuuteni pääasialliseksi syyksi sitä, että osoittautui mahdottomaksi löytää sellaista parisuhdetta, jossa lasten hankkiminen tulisi edes kysymykseen. Tää on vain oma fiilis, mutta musta on tuntunut ja näyttänyt siltä, että meillä nelikymppisillä ainakin on ollut monesti isoja eroja vielä siinä, miten pojat ja tytöt on kasvatettu. Mä olen kasvanut sellaisessa maailmassa, jossa nainen ei varsinaisesti tarvitse miestä tai perhettä selvitäkseen tai voidakseen hyvin, vaan koulutusta voi hankkia ja pärjätä ihan omillaankin. Tää on nyt karkeaa yleistämistä, mutta meidän sukupuolvessa näyttää olevan kuitenkin aika paljon sellaisia miehiä, jotka odottavat naisen hoitavan esim. kaikki tai lähes kaikki kotityöt ja asettuvan nätisti johonkin emäntärooliin oman uransa ohella.
Eli kokemukseni on, että aidosti tasa-arvoista ja kunnioittavaa suhdetta on koulutettuna hyvin pärjäävänä naisena aika vaikea löytää. Tarjolla olisi kyökkipiian roolia kyllä sitäkin enemmän. En tarvitse elämääni enkä kotiini millään tasolla toista aikuista, joka ei esim. osaa laittaa ruokaa tai tajua itsenäisesti, koska pitää pestä pyykkiä tai käydä kaupassa. Koen tällaiset parisuhteet todella merkittävästi elämänlaatuani huonontavina, enkä voisi kuvitella sellaista perhe-elämää, jossa lapsen lisäksi on vielä yksi aikuinen lapsi siinä jaloissa pyörimässä.
Ja tiedän kyllä, että ihan tasan tarkkaan kaikki miehet eivät ole kuvaamani kaltaisia. Ehkä heitä kuitenkin on suhteessa aika paljon, kaikille moderneille naisille ei riitä niitä aikuiseksi kasvaneita.
En tarvitse elämääni miestä, joka ei tee esim. oma-aloitteisesti kotitöitä
Ok, pakko kysyä, että missä te asutte, kun roolijako on noin vahva? Olen itse lähtöisin maalta, mutta siellä naiset tekivät siinä missä miehetkin. Lisäksi teen kotona kotitöitä, mutta velvoitan myös miestä osallistumaan samalla lailla. Jos ei tajua, niin sanon.
Se ei välttämättä ole kiinni asuinpaikasta, ihan tuoreen suomalaisen tutkimuksen mukaan naiset tekevät edelleen 70 % kotitöistä. Onneksi on myös miehiä, jotka osallistuvat tasavertaisesti, mutta he ovat vähemmistö. Onnittelut kaikille sellaisen löytäneille, mutta kaikille heitä ei riitä.
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä millä perusteella olen lapseton, kun minulla ei ole lapsia. Miksi minut pitää määritellä jonkin kautta mikä ei mitenkään liity minuun eikä elämääni. Olen sitten varmaan myös marsuton ja moottoripyörätön jne.
Juuri näin! Kaikista ällöttävin asia jonka olen tosin kuullut, on, että mulla menee hoivavietti hukkaan kun hoidan omien lemmikkien lisäksi hylättyjä ja vahingoittuneita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä taas mietin että nyt on ihan oikeasti mahdollista olla tekemättä niitä lapsia. Edullinen ehkäisy on kaikkien saatavilla, tietoa lisääntymisestä jaetaan jo alakoulusta asti ja lapsille ja nuorille kerrotaan, että on ihan ok olla haluamatta niitä lapsia! Ja se valinnan vapaus on hienoa.
Eikö tätä voi ihan oikeasti ajatella siten että toiset vaan haluaa lapsia ja toiset ei. Ja ne jotka haluaa, tekee (saa) niitä ja ne jotka ei halua ei tee (joojoo, ei ole näin yksinkertaista oikeasti mut kuitenkin). Miksi tästä pitää tehdä joku kasvatukseen/sukupolveen liittyvä asia? Miksi yksi sisaruksista haluaa lapsia ja kaksi muuta eivät, jos heidät on kuitenkin kasvatettu samalla tavalla?
Annetaan kaikkien olla rauhassa sitä mitä he ovat. kenenkään ei tulisi syyllistää toista lapsien saamisesta tai saamattomuudesta. Ei yökkäillä toisten valinnoille tai olla tietävinämme mitä toinen tuntee ("kyllä se mieli muuttuu" ja "miehet on perässävedettäviä vätyksiä"). Ei kielletä toisilta biologista lisääntymisen tarvetta ja ymmärretään toisten halua olla olematta vanhempi.
Haluan lapsia. Mielellään ydinperheen, jossa on kaksi aikuista taloudessa.
23-vuotiaana naisena tämän asian sanominen edes näinkin julkisesti, kuin anonyymillä nettipalstalla, tuntuu lähes rikolliselta. Kaveripiirissäni jos (sopivassa) keskustelussa tuon asian esille, keskustelu tyrehtyy siihen. Tavallaan ei pystytä käsittämään ryhmän yleistä mielipidettä vastaan olevia ja asiasta ei edes keskustella. Tämä on mielenkiintoista, koska kaikesta muusta kyllä puhutaan puolesta ja vastaan ihan riitelemättä.
Haluan lapsia siksi, että vaikka ura ja oman itsensä kehittäminen on tärkeää, en elä työlleni ja kuten moni muukaan asia, myöskään elämä ei ole kivaa yksin. Jokainen meistä elää omaa arkeaan. Välillä kohdataan, sitten palataan omaan arkeen. Minä haluan arkeeni perheen, jonka kanssa jakaa aikani ja josta hakea turvaa ja iloa elämään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoista pohdintaa, ap!
En tiedä enää, onko mikään tässä keskustelussa uutta, mutta omalla kohdallani oon miettinyt lapsettomuuteni pääasialliseksi syyksi sitä, että osoittautui mahdottomaksi löytää sellaista parisuhdetta, jossa lasten hankkiminen tulisi edes kysymykseen. Tää on vain oma fiilis, mutta musta on tuntunut ja näyttänyt siltä, että meillä nelikymppisillä ainakin on ollut monesti isoja eroja vielä siinä, miten pojat ja tytöt on kasvatettu. Mä olen kasvanut sellaisessa maailmassa, jossa nainen ei varsinaisesti tarvitse miestä tai perhettä selvitäkseen tai voidakseen hyvin, vaan koulutusta voi hankkia ja pärjätä ihan omillaankin. Tää on nyt karkeaa yleistämistä, mutta meidän sukupuolvessa näyttää olevan kuitenkin aika paljon sellaisia miehiä, jotka odottavat naisen hoitavan esim. kaikki tai lähes kaikki kotityöt ja asettuvan nätisti johonkin emäntärooliin oman uransa ohella.
Eli kokemukseni on, että aidosti tasa-arvoista ja kunnioittavaa suhdetta on koulutettuna hyvin pärjäävänä naisena aika vaikea löytää. Tarjolla olisi kyökkipiian roolia kyllä sitäkin enemmän. En tarvitse elämääni enkä kotiini millään tasolla toista aikuista, joka ei esim. osaa laittaa ruokaa tai tajua itsenäisesti, koska pitää pestä pyykkiä tai käydä kaupassa. Koen tällaiset parisuhteet todella merkittävästi elämänlaatuani huonontavina, enkä voisi kuvitella sellaista perhe-elämää, jossa lapsen lisäksi on vielä yksi aikuinen lapsi siinä jaloissa pyörimässä.
Ja tiedän kyllä, että ihan tasan tarkkaan kaikki miehet eivät ole kuvaamani kaltaisia. Ehkä heitä kuitenkin on suhteessa aika paljon, kaikille moderneille naisille ei riitä niitä aikuiseksi kasvaneita.
En tarvitse elämääni miestä, joka ei tee esim. oma-aloitteisesti kotitöitä
Ok, pakko kysyä, että missä te asutte, kun roolijako on noin vahva? Olen itse lähtöisin maalta, mutta siellä naiset tekivät siinä missä miehetkin. Lisäksi teen kotona kotitöitä, mutta velvoitan myös miestä osallistumaan samalla lailla. Jos ei tajua, niin sanon.
Se ei välttämättä ole kiinni asuinpaikasta, ihan tuoreen suomalaisen tutkimuksen mukaan naiset tekevät edelleen 70 % kotitöistä. Onneksi on myös miehiä, jotka osallistuvat tasavertaisesti, mutta he ovat vähemmistö. Onnittelut kaikille sellaisen löytäneille, mutta kaikille heitä ei riitä.
"Löytäneille"??? Salli mun ihmetellä. Mun äiti on just sellainen teräsnainen, että tekee tilan työt ja omat, tilan ulkopuoliset työt. Tekee ruuat ja siivoaa. Minä kaupunkilaistuneena lapsena olen häneen verrattuna vellihousu. Äitini osaa myös delegoida työtehtäviä, minä vielä enemmän. Ensimmäisinä vuosina olin hiljaa ja siivosin, tein ruokaa ja pyykkäsin, mutten enää. Parempi sanoa, missä rajat menevät eikä uhriutua ja "jättää se sika." Eivät ne miehet tyhmiä ole, mutta tekeytyvät kyllä tarpeen vaatiessa.
Vierailija kirjoitti:
Haluan lapsia. Mielellään ydinperheen, jossa on kaksi aikuista taloudessa.
23-vuotiaana naisena tämän asian sanominen edes näinkin julkisesti, kuin anonyymillä nettipalstalla, tuntuu lähes rikolliselta. Kaveripiirissäni jos (sopivassa) keskustelussa tuon asian esille, keskustelu tyrehtyy siihen. Tavallaan ei pystytä käsittämään ryhmän yleistä mielipidettä vastaan olevia ja asiasta ei edes keskustella. Tämä on mielenkiintoista, koska kaikesta muusta kyllä puhutaan puolesta ja vastaan ihan riitelemättä.
Haluan lapsia siksi, että vaikka ura ja oman itsensä kehittäminen on tärkeää, en elä työlleni ja kuten moni muukaan asia, myöskään elämä ei ole kivaa yksin. Jokainen meistä elää omaa arkeaan. Välillä kohdataan, sitten palataan omaan arkeen. Minä haluan arkeeni perheen, jonka kanssa jakaa aikani ja josta hakea turvaa ja iloa elämään.
Tämä itseäkin ihmetyttää. On jotenkin trendikästä olla haluamatta lapsia. Sitä perustellaan sitten liudalla syitä ja katsotaan vinoon sellaista, joka haluaa lapsia. Lapsettomuustuputusta tulee mielestäni lisäksi joka tuutista, on sitten kyseessä uutiset tai ip-lehti. Ja puolestani kukin saa tehdä, miten parhaaksi näkee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoista pohdintaa, ap!
En tiedä enää, onko mikään tässä keskustelussa uutta, mutta omalla kohdallani oon miettinyt lapsettomuuteni pääasialliseksi syyksi sitä, että osoittautui mahdottomaksi löytää sellaista parisuhdetta, jossa lasten hankkiminen tulisi edes kysymykseen. Tää on vain oma fiilis, mutta musta on tuntunut ja näyttänyt siltä, että meillä nelikymppisillä ainakin on ollut monesti isoja eroja vielä siinä, miten pojat ja tytöt on kasvatettu. Mä olen kasvanut sellaisessa maailmassa, jossa nainen ei varsinaisesti tarvitse miestä tai perhettä selvitäkseen tai voidakseen hyvin, vaan koulutusta voi hankkia ja pärjätä ihan omillaankin. Tää on nyt karkeaa yleistämistä, mutta meidän sukupuolvessa näyttää olevan kuitenkin aika paljon sellaisia miehiä, jotka odottavat naisen hoitavan esim. kaikki tai lähes kaikki kotityöt ja asettuvan nätisti johonkin emäntärooliin oman uransa ohella.
Eli kokemukseni on, että aidosti tasa-arvoista ja kunnioittavaa suhdetta on koulutettuna hyvin pärjäävänä naisena aika vaikea löytää. Tarjolla olisi kyökkipiian roolia kyllä sitäkin enemmän. En tarvitse elämääni enkä kotiini millään tasolla toista aikuista, joka ei esim. osaa laittaa ruokaa tai tajua itsenäisesti, koska pitää pestä pyykkiä tai käydä kaupassa. Koen tällaiset parisuhteet todella merkittävästi elämänlaatuani huonontavina, enkä voisi kuvitella sellaista perhe-elämää, jossa lapsen lisäksi on vielä yksi aikuinen lapsi siinä jaloissa pyörimässä.
Ja tiedän kyllä, että ihan tasan tarkkaan kaikki miehet eivät ole kuvaamani kaltaisia. Ehkä heitä kuitenkin on suhteessa aika paljon, kaikille moderneille naisille ei riitä niitä aikuiseksi kasvaneita.
En tarvitse elämääni miestä, joka ei tee esim. oma-aloitteisesti kotitöitä
Ok, pakko kysyä, että missä te asutte, kun roolijako on noin vahva? Olen itse lähtöisin maalta, mutta siellä naiset tekivät siinä missä miehetkin. Lisäksi teen kotona kotitöitä, mutta velvoitan myös miestä osallistumaan samalla lailla. Jos ei tajua, niin sanon.
Se ei välttämättä ole kiinni asuinpaikasta, ihan tuoreen suomalaisen tutkimuksen mukaan naiset tekevät edelleen 70 % kotitöistä. Onneksi on myös miehiä, jotka osallistuvat tasavertaisesti, mutta he ovat vähemmistö. Onnittelut kaikille sellaisen löytäneille, mutta kaikille heitä ei riitä.
"Löytäneille"??? Salli mun ihmetellä. Mun äiti on just sellainen teräsnainen, että tekee tilan työt ja omat, tilan ulkopuoliset työt. Tekee ruuat ja siivoaa. Minä kaupunkilaistuneena lapsena olen häneen verrattuna vellihousu. Äitini osaa myös delegoida työtehtäviä, minä vielä enemmän. Ensimmäisinä vuosina olin hiljaa ja siivosin, tein ruokaa ja pyykkäsin, mutten enää. Parempi sanoa, missä rajat menevät eikä uhriutua ja "jättää se sika." Eivät ne miehet tyhmiä ole, mutta tekeytyvät kyllä tarpeen vaatiessa.
Minä en ala aikuista miestä kouluttamaan ja mikromanageeraamaan. Pitää osata ja tajuta itse tehdä hommat. Nuorempana varmaan koitin vähän tuollaistakin taktiikkaa, mutta näin nelikymppisenä en kyllä enää rupea. Se ei ole automaattisesti n aisen osa kouluttaa miehistä aikuisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoista pohdintaa, ap!
En tiedä enää, onko mikään tässä keskustelussa uutta, mutta omalla kohdallani oon miettinyt lapsettomuuteni pääasialliseksi syyksi sitä, että osoittautui mahdottomaksi löytää sellaista parisuhdetta, jossa lasten hankkiminen tulisi edes kysymykseen. Tää on vain oma fiilis, mutta musta on tuntunut ja näyttänyt siltä, että meillä nelikymppisillä ainakin on ollut monesti isoja eroja vielä siinä, miten pojat ja tytöt on kasvatettu. Mä olen kasvanut sellaisessa maailmassa, jossa nainen ei varsinaisesti tarvitse miestä tai perhettä selvitäkseen tai voidakseen hyvin, vaan koulutusta voi hankkia ja pärjätä ihan omillaankin. Tää on nyt karkeaa yleistämistä, mutta meidän sukupuolvessa näyttää olevan kuitenkin aika paljon sellaisia miehiä, jotka odottavat naisen hoitavan esim. kaikki tai lähes kaikki kotityöt ja asettuvan nätisti johonkin emäntärooliin oman uransa ohella.
Eli kokemukseni on, että aidosti tasa-arvoista ja kunnioittavaa suhdetta on koulutettuna hyvin pärjäävänä naisena aika vaikea löytää. Tarjolla olisi kyökkipiian roolia kyllä sitäkin enemmän. En tarvitse elämääni enkä kotiini millään tasolla toista aikuista, joka ei esim. osaa laittaa ruokaa tai tajua itsenäisesti, koska pitää pestä pyykkiä tai käydä kaupassa. Koen tällaiset parisuhteet todella merkittävästi elämänlaatuani huonontavina, enkä voisi kuvitella sellaista perhe-elämää, jossa lapsen lisäksi on vielä yksi aikuinen lapsi siinä jaloissa pyörimässä.
Ja tiedän kyllä, että ihan tasan tarkkaan kaikki miehet eivät ole kuvaamani kaltaisia. Ehkä heitä kuitenkin on suhteessa aika paljon, kaikille moderneille naisille ei riitä niitä aikuiseksi kasvaneita.
En tarvitse elämääni miestä, joka ei tee esim. oma-aloitteisesti kotitöitä
Ok, pakko kysyä, että missä te asutte, kun roolijako on noin vahva? Olen itse lähtöisin maalta, mutta siellä naiset tekivät siinä missä miehetkin. Lisäksi teen kotona kotitöitä, mutta velvoitan myös miestä osallistumaan samalla lailla. Jos ei tajua, niin sanon.
Se ei välttämättä ole kiinni asuinpaikasta, ihan tuoreen suomalaisen tutkimuksen mukaan naiset tekevät edelleen 70 % kotitöistä. Onneksi on myös miehiä, jotka osallistuvat tasavertaisesti, mutta he ovat vähemmistö. Onnittelut kaikille sellaisen löytäneille, mutta kaikille heitä ei riitä.
"Löytäneille"??? Salli mun ihmetellä. Mun äiti on just sellainen teräsnainen, että tekee tilan työt ja omat, tilan ulkopuoliset työt. Tekee ruuat ja siivoaa. Minä kaupunkilaistuneena lapsena olen häneen verrattuna vellihousu. Äitini osaa myös delegoida työtehtäviä, minä vielä enemmän. Ensimmäisinä vuosina olin hiljaa ja siivosin, tein ruokaa ja pyykkäsin, mutten enää. Parempi sanoa, missä rajat menevät eikä uhriutua ja "jättää se sika." Eivät ne miehet tyhmiä ole, mutta tekeytyvät kyllä tarpeen vaatiessa.
Minä en ala aikuista miestä kouluttamaan ja mikromanageeraamaan. Pitää osata ja tajuta itse tehdä hommat. Nuorempana varmaan koitin vähän tuollaistakin taktiikkaa, mutta näin nelikymppisenä en kyllä enää rupea. Se ei ole automaattisesti n aisen osa kouluttaa miehistä aikuisia.
Jos toiveena on nimenomaan tasa-arvoinen parisuhde, eihän se siitä lähde, että toinen käskyttää ja vetelee rajoja ja kertoo mitä on tehtävä ja toinen tekeytyy tyhmäksi ja sitten tottelee.
Perheitä on monenlaisia, myös yhden aikuisen ja yhden lapsen perheitä. Enää ei ihannoida ydinperhettä ja monille se kertoo, ettei myöskään haluta lapsia ollenkaan, aina se ei tarkoita sitä.
Itselläni on lapsia ja olen aina miettinyt, jos joku ei halua lapsia ollenkaan, niin eikö hän halua jatkaa omaa itseään, ei välttämättä siis mistään suvun jatkamisesta ole kyse. Vaan etteikö haluaisi, että minusta jäisi jälkeen edes joku, joka olisi juuri minun jälkeläinen. Joku joka jatkaisi minun perinteitä, tapoja, muistaisi minua vuosikymmentenkin jälkeen.
Ja kun monet miettivät globaalisti, että maailma täyttyy jo ihmisistä, eikö se huolestuta, että vuosisatojen päästä maapallon väestöstä yhä suurempi osa on afrikkalaisia, aasialaisia ym ja meitä pohjoismaalaisia olisi koko ajan vähemmän ja vähemmän.
Olen joskus laskenut, että kun pariskunta 1+1 tekee lapsia 2, niin silloin väestönkasvu olisi heidän osaltaan +-0, jos he ei saa lapsia tai vain yhden lapsen, silloin jäädään miinukselle.