Lue keskustelun säännöt.
Tunnustan teille nyt, millainen oikeasti olen
25.10.2013 |
Olen ilkeä ja kateellinen nainen. Ulospäin hymyilen kyllä ja osaan olla seurassa, mutta en osaa ystävystyä kehenkään enkä ole kiintynyt koskaan muihin kuin omiin lapsiini.
Olen ihan äärettömän kateellinen ihminen. Viime syksynä tunsin helpotusta kun yksi tuttu ei päässytkään haluamaansa kouluun, suorastaan hymyilin matkalla kotiin että elää sitä risukasassa muutkin. Kun hän sitten pääsi muuta kautta opiskelemaan samaa alaa, olin niin raivoissani siitä että toisen unelma toteutui, että tiuskin miehelleni koko sen illan ja itkin yön. Joskus kun on oikein paha olo, haukun kaikki miehen läheiset luusereiksi ja siskot huoriksi, vaikka todellisuudessa en voi sietää sitä, että toinen sisko on elänyt juuri sellaisen elämän josta minä ennen haaveilin mutta jota en koskaan omien mielenterveysongelmien takia uskaltanut lähteä yrittämäänkään.
Minä haluaisin kaikkea kivaa ja ihanaa itselleni: haluaisin käydä kampaajalla, haluaisin ihania kalliita laukkuja ja olen aina halunnut Burberryn trenssin itselleni. Olisin todella pinnallinen, jos minulla vain olisi rahaa. Haluaisin myös matkustaa ja opiskella yliopistossa ja asua talossa jonka olisimme itse rakentaneet. Mutta totuus on, että asumme kamalassa lähiössä keskeneräisen remontin keskellä, rivarissa jossa on todennäköisesti hometta. Olen edelleen masentunut ja kouluttamaton ja jokainen päiväni alkaa ahdistuksesta ja loppuu itkuun.
Huonon oloni puran tänne.
Anteeksi siitä, mutta en voi itselleni mitään.
Kommentit (32)
[quote author="Vierailija" time="25.10.2013 klo 14:32"]
Samassa veneessä ollaan sisko.
[/quote]
Jotenkin lohduttavaa lukea tämä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miks aina näille vitun kateellisille kusipäille riittää empatiaa mut siit muut haukutaan av:lla... AINIIN suurin osa täällä on ihan samanlaisia mätämunia...
Ootko ikinä miettiny et niilläkin ihmisillä on luultavasti jotain p#skaa elämässä? Ei kenelläkään mene elämässä niin hyvin miten ulospäin annetaan olettaa...Näin mä ainakin väittäsin.
Kannattaa yrittää toteuttaa haaveitaan, ei vielä oo liian myöhäistä! Ite haaveilin pari vuotta yliopistosta, olin kateellinen niille jotka siellä opiskeli, ja ajattelin etten kumminkaan pääse sisään. Mut what do you know, pääsin kuin pääsinkin kun vaan lopulta uskalsin hakea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen tismalleen samanlainen kuin sinä. Häpeän tätä, mutta minkä itselleni voin. Olen 24v nainen ja kateellisuudellani ei ole oikeasti mitään rajaa. En kykene iloitsemaan kenenkään puolesta. Suhtaudun hyvin kylmästi esimerkiksi veljeni ja serkkujeni tyttöystäviin, en voi sietää niitä typeriä pikkuhuoria. En uskalla puhua tästä missään muualla kuin täällä, anonyyminä.
Tiedän tasan tarkkaan miltä sinusta tuntuu päivittäin. Et ole todellakaan yksin.
Olipa karu teksti. En tunnista itsestäni kyllä noin hirvittävän kitkerää, pahansuopaa ja pimeää puolta. Tunnistan sen, että tunnen vähän vahingoniloa, kun joku todella ikävä ihminen "saa takaisin kohtalolta", mutta osaan kyllä enemmän nauttia muiden ilosta.
Onkohan tässä mitään yhteyttä ikään tai elämänkokemuksiin? Luulisin, että matkan varrella särmät hioutuvat ja on oikeastaan valintakysymys, kääntääkö raskaat vastoinkäymiset seesteisyydeksi vai katkeruudeksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="25.10.2013 klo 21:08"]Onkohan tässä mitään yhteyttä ikään tai elämänkokemuksiin? Luulisin, että matkan varrella särmät hioutuvat ja on oikeastaan valintakysymys, kääntääkö raskaat vastoinkäymiset seesteisyydeksi vai katkeruudeksi.
[/quote]
Olen jo ikäloppu, palstan mukaan ainakin. Ja minun elämäni on mennyt niin, että kehut menee ohi ja onni myös. Ja en todellakaan tiedä, mitä paskaa esim. miehen siskot olisivat kokeneet... kauniita ja hyvästä, tasapainoisesta ja onnellisesta perheestä ovat.
Toisin kuin minä, sijaiskotilapsi, läski ja tyhmä.
Ap
Ainoa tie onneen on oppia rakastamaan itseään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En voi päästä naisten pään sisään, mutta ihmettelen sitä harakkamaisuutta. Omassa harakanpesässä pitää olla kiiltävämpiä esineitä kuin työkaverilla tai naapurilla. Jos hahmotatte tämän asian kunnolla, niin uskon että pystytte asettumaan kuvailemani asetelman yläpuolelle. Sille oikeallekin harakkaemolle on paljon tärkeämpää hautoa munansa rakkaudella kuin tavoitella kiiltävimmät roskat maasta pesän rakennusaineeksi.
Niin. Olen aina yrittänyt parhaani, minulla on kiva koti, hyvä opiskelupaikka ja olen tehnyt niiden eteen paljon töitä. Silti en ole onnellinen. Sitten joku ongelmalähiössä vuokralla asuva amiskoulutettu 4 lapsen äiti (asunto 80neliötä- pienempi kuin minun koti!) väittää olevansa onnellinen! Ja lapset vielä usealle eri miehelle - ei mitään moraalia koko naisella muutfnkaan. Jostain syystä tämä herättää minussa suurta katkeruutta. Tarvitseeko mainita erikseen että kyseessä on mieheni lapsen äiti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihanaa, että sulla menee noin päin persettä :) Ansaitset sen.
Ei hitsi! Tällaseksko maailma on muuttunut? Roolia vaan peliin?
Terveisin suurten ikäluokkien lapsi, joka syntyi vuonna -70
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta taitaa olla niin,että ikää on vasta pikkuisen?
Jos ap. 40-vuotiaana olet vielä samaa mieltä, niin sitten pitäis olla huolissaan.
Toki tollaset keskenkasvuisten kriisit on ihan sama, kun ovat vaan sellasta kiukuttelua, kun ei omaa itseä ole löytynyt. Tavaroiden kauttako se löytyy ap?
[quote author="Vierailija" time="25.10.2013 klo 22:09"]
Mutta taitaa olla niin,että ikää on vasta pikkuisen?
Jos ap. 40-vuotiaana olet vielä samaa mieltä, niin sitten pitäis olla huolissaan.
Toki tollaset keskenkasvuisten kriisit on ihan sama, kun ovat vaan sellasta kiukuttelua, kun ei omaa itseä ole löytynyt. Tavaroiden kauttako se löytyy ap?
[/quote]
Hah, joo totta kai tavaroiden kautta. Voi oink oink. No, en minä kyllä ymmärrystä osannutkaan odottaa, kunhan tuuletan. (Kiitos niille, jotka ymmärsivät ja tsemppiä meille).
ap
Mun mielestä vaan persoonallisuushäiriöinen ihminen voi olla kateellinen jollekin jostain tavaroista tai pinnallisista asioista.
Nykyäänkö on in on lla sit kateellinen noista jutuista vai, kun noita peukkuja kattelee? Ja tämä on sentään aikuisten ihmisten palsta - jotkut 13-15 -vuotiaat nyt vielä ymmärtäisi, mutta...???:(
[quote author="Vierailija" time="25.10.2013 klo 14:29"]
Olen ilkeä ja kateellinen nainen. Ulospäin hymyilen kyllä ja osaan olla seurassa, mutta en osaa ystävystyä kehenkään enkä ole kiintynyt koskaan muihin kuin omiin lapsiini.
Olen ihan äärettömän kateellinen ihminen. Viime syksynä tunsin helpotusta kun yksi tuttu ei päässytkään haluamaansa kouluun, suorastaan hymyilin matkalla kotiin että elää sitä risukasassa muutkin. Kun hän sitten pääsi muuta kautta opiskelemaan samaa alaa, olin niin raivoissani siitä että toisen unelma toteutui, että tiuskin miehelleni koko sen illan ja itkin yön. Joskus kun on oikein paha olo, haukun kaikki miehen läheiset luusereiksi ja siskot huoriksi, vaikka todellisuudessa en voi sietää sitä, että toinen sisko on elänyt juuri sellaisen elämän josta minä ennen haaveilin mutta jota en koskaan omien mielenterveysongelmien takia uskaltanut lähteä yrittämäänkään.
Minä haluaisin kaikkea kivaa ja ihanaa itselleni: haluaisin käydä kampaajalla, haluaisin ihania kalliita laukkuja ja olen aina halunnut Burberryn trenssin itselleni. Olisin todella pinnallinen, jos minulla vain olisi rahaa. Haluaisin myös matkustaa ja opiskella yliopistossa ja asua talossa jonka olisimme itse rakentaneet. Mutta totuus on, että asumme kamalassa lähiössä keskeneräisen remontin keskellä, rivarissa jossa on todennäköisesti hometta. Olen edelleen masentunut ja kouluttamaton ja jokainen päiväni alkaa ahdistuksesta ja loppuu itkuun.
Huonon oloni puran tänne.
Anteeksi siitä, mutta en voi itselleni mitään.
[/quote]
Kaikesta päätellen tarvitsisit psykiatrista apua. Sinusta kuultaa läpi epätasapaino ja jotenkin häiriintynyt persoonallisuus. Olet jäänyt lapsena vajaaksi rakkaudesta, hyvin varhaisessa vaiheessa, jolloin kykysi rakastaa on jäänyt kokonaan uupumaan. Onko teitä enemmänkin, kun peukkuja noin paljon?
Lapset kasvatettu siten, että lapsi yksin ja äiti koneella, vai?
Lopulta tuosta kärsii vain ap itse. Sinänsä turhaa pyytää anteeksi muilta, koska omaa elämäänsä ap vain pilaa.. Sinänsä ymmärrän kyllä, koska olen ollut tuollainen. Uskon, että minusta olisi tullut pahempikin, jos en olisi tiedostanut asiaa ja kääntänyt laivani suuntaa.
Samassa veneessä ollaan sisko.