Mulla on ihan hirveä sektiopelko!

Onko tää näin harvinaista verrattuna synnytyspelkoon???



ap

Toivon sydämmestäni että SAAT synnyttää normaalisti :)

Pelkäätkö muitakin asioita, esim. liikennettä?

itkin kuukauden ajan kun vauva istui kohdussa. Eikä millään tullut sieltä raivotarjontaan. Lopulta kun olin tehnyt peppuylhäällä venytyksiä, tunsin lumpsauksen kun vauva siirtyi raivotarjontaan... Olin onnesta soikeena!

Sehän on sellainen asia, että sille ei vaan voi mitään, jos niin käy. Vaikka kaikki ystäväsi olisivat sektioituja niin ei se silti tarkoita että niin käy sinullekin, varsinkin kun sinulla on jo onnistuneita alatiesynnytyksiä takana.

Ja eihän itse sektiossa ole mitään pelättävää. Turhaa panikoit, yritä keskittyä nyt vain johonkin muuhun ja ota asiat vastaan sellaisina kuin ne tulevat.

T. kerran suunnitellusti ja toistamiseen kiireellisesti sektioitu

Sektiossa pelkään hidasta toipumista, komplikaatioita (esim. veritulppa tms. )

Tai pelkään, että jos mut nukutetaan, en herääkään enää..

Tai että vauva joutuu hätään, tai että lääkäri viiltää vauvaa (tuttavalleni kävi näin, vauva kyllä selvisi hengissä).



ap



Vaikea sanoa mitä pelkään.. ei varmaan synnytyspelkoisetkaan osaa sanoa tarkkaan mitä synnytyksessä pelkävät..



ap

Vierailija:

Pelkäätkö muitakin asioita, esim. liikennettä?

Niin on minullakin kauhea sektiopelko, koska kammoan kaikkia neuloja, puudutuksia ym. Onneksi molemmat synnytykseni ovat menneet ns. normaalisti eikä ole tarvittu sektiota (eikä muitakaan piikkejä ym. paitsi reiteen tuikattu se jokin ruiske joka autaa istukan irtoamiseen ??? synn. jälkeen)

Jo sairaalan haju saa mut voimaan pahoin.

No, toiseksi viimeisellä raskausviikolla kuulin, että vauva on perätilassa, lääkäri ei antanut muuta mahdollisuutta kuin sektion. Mä oli asiasta tietysti kauhusta jäykkänä enkä juurikaan nukkunut niinä muutamana yönä ennen sektiota. Leikkauspöydällä tärisin niin, että hyvä kun en pudonnut lattialle.



Olinhan mä kipeä, pari viikkoa söin särkylääkkeitä sekä yhden antibioottikuurin, kun haava tulehtui. Mutta mä selvisin siitä, eikä se näin jälkikäteen ollut niin kauheeta kun mun kuvitelmissa.

Jotenkin se mielikuva haavasta, verestä ym. on se pahin, sitten kun asia on omalla kohdalla totta, siihen suhtautuu järkevämmin.

Tai ainakin näin mulla tapahtui.

Samaistun täysin kuvaelmaasi.

Ehkä juuri ajatus haavasta ja tikeistä, kuivuneesta verestä haavan reunalla ym. on se pahin ajatus.

Puhumattakaan siitä ajatuksesta, että makaan haava auki, avuttomana leikkauspöydällä kuitenkin tajuissani. Siis se ajatus, että makaan vain, leikeltynä on jotain sanoinkuvaamattoman hirveää!



Pelkään, etten ikinä selviäisi!



ap

Ala nyt elämään ja anna asioiden hoitua omalla painollaan, kyllä susta huolen pidetään.

Toista odottaessa pelkäsin ja rukoilin, ettei vaan tarvisi tehdä sektiota...kaikki meni hyvin eikä tarvinnut tehdä sektiota.

Mutta kolmas (joka siis käynnistettiin) muutti kaiken. Sen jälkeen olen ehdottomasti sitä mieltä, että haluan mieluummin ehdottomasti sektion, kuin käynnistyksen, jos vielä joskus voin olla raskaana.



Onnea sinulle kuitenkin odotukseen ja synnytykseen...

älä suotta jännitä enempää, kyllä kaikki hyvin menee.

(omasta puolestani toivon, että synnytystäsi ei vaan käynnistetä...sitä en toivo pahimmalle vihamiehellenikään).

Parasta olisi synnyttää luomuna. Kipua voisi lievittää vaikka ammeella, suihkulla tai saunalla.

Ekan lapsen synnytin alakautta käynnistettynä. Toinen lapsi ei meinannut millään syntyä, kasvoi isoksi ja lääkärit väläyttelivät jo sektion mahdollisuutta. En missään tapauksessa halunnut sektiota ja pyysin käynnistystä. Käynnistys ei vaan tehonnutkaan ja 4 päivän käynnistyksen jälkeen lähdin sairaalasta kotiin. Lopulta poika päätti syntyä alakautta, kaikki meni hyvin ja säästyin sektiolta. Pelkäsin sektiota niin, että olisin tehnyt vaikka mitä, jotta lapsi olisi syntynyt alakautta.



Kyllähän sektiossa on riskinsä. Puuduttaminen on riski, kaikki lääkkeet joita siinä annetaan ovat riskejä. Haavan paraneminen on paljon hitaampaa kuin esim. pienen repeämän tai episiotomian paraneminen. On nostorajoituksia. Ja ennenkaikkea kudokset eivät ikinä ole ennallaan leikkauksen jälkeen. Aina kun leikataan, tulee kiinnikkeitä. Niistä voi jälkeenpäin olla paljon hankaluuksia elämässä.

Toinen lapseni jouduttiin leikkaamaan ja onneksi sain kaksi seuraavaa synnyttää taas alakautta. Olin aivan paniikissa ja itkeä vollotin äitipolilla, kun nuorimmainen oli perätilassa eikä kääntynyt, ja tiedossa oli taas sektio. Minusta juuri se avuttomuus on kauheinta: maata pöydällä eikä mitään voi tehdä, täysin toisten armoilla, pissakin tulee omia aikojaan pussiin. Pelkäsin myös veritulppaa ja ensimmäisiä sängystä nousemisia, ei voi nauraa eikä yskähtää, kun haavaan sattuu. No, hyvin se meni, niin kuin leikkaus nyt voi mennä. Ei tullut haavakomplikaatioita eikä muitakaan ja toivuin nopeasti.

Sinulle joka kirjoitit:

Vierailija:

Onnea sinulle kuitenkin odotukseen ja synnytykseen...

älä suotta jännitä enempää, kyllä kaikki hyvin menee.

(omasta puolestani toivon, että synnytystäsi ei vaan käynnistetä...sitä en toivo pahimmalle vihamiehellenikään).

Minun ensimmäinen synnytys käynnistettiin oksitosiinitipalla. olihan se raju ja kivulias synnytys, mutta en saanut siitä mitään traumoja, kaikki oli ohi kuitenkin 4,5 tunnissa.

Toinenkin synnytys käynnistettiin, nyt geelillä. Sekin meni ihan hyvin, suht kivulias oli kuitenkin.. synnytyksen kesto 12 tuntia.

Kolmas synnytykseni oli täysin luomu, ilman kivunlievityksiä. Kesto 3,5 tuntia. Kivuliasta oli vain viimeiset puoli tuntia.

En ole koskaan osannut kuitenkaan ajatella, että käynnistys olisi jotain kamalaa, ehkä siksi, että kaksi ensimmäistä synnytystäni oli käynnistettyjä. Ei siis ollut vertailukohdetta luomusynnytykseen.

Enkä vieläkään pidä käynnistettyjä kamalina, pidän vain viimeistä synnytystäni äärimmäisen helppona ja kivuttomana.

Tosin, helppojahan nuo kaksi ensimmäistäkin oli, vaikkakin supistukset oli viedä tajun (mutta eikö synnytyksen kuulukin olla kivuliasta. ja unohtuuhan ne kivut heti kun vauvan saa syliin).

Jokaisen synnytyksen jälkeen olen itse kävellyt salista osastolle ja ollut aina elämäni kunnossa. Olen vauvani hoitanut sairaalassa 24/7 ilman mitään väsymystä tai kipuja. Tikkejäkin sain vain ekan synnytyksen yhteudessä, kokonaiset 4 kappaletta =)

Tämä kaikki kokemani hyvä on ehkä syy pelkooni. Olisi kamalaa saada iso haava, olla pitkään toipilas.. Minulla on aina synnytyksen kivut jääneet saliin, sektiossahan ne kivut vasta alkaa kun osastolle siirrytään.. ja kestää viikkoja ennen kuin on toipunut.

ap (edelleen pelokkaana)

uskon että toipuisit sektiostakin tosi nopeasti! Ei se aina kaikilla mene sen pahimman kautta.



Ja noista sektion riskeistä kun joku kirjoitteli, niin pitää muistaa, että ei niitä sektioita ihan huvin vuoksi tehdä. Ne alatiesynnytyksen riskit ovat silloin _vielä_ suuremmat, jos sektioon päädytään. Tämä kannattaa pitää mielessä.

Vierailija:

Ne alatiesynnytyksen riskit ovat silloin _vielä_ suuremmat, jos sektioon päädytään. Tämä kannattaa pitää mielessä.

Näinhän se toki on..

ap

Vierailija:

Samaistun täysin kuvaelmaasi.

Ehkä juuri ajatus haavasta ja tikeistä, kuivuneesta verestä haavan reunalla ym. on se pahin ajatus.

Puhumattakaan siitä ajatuksesta, että makaan haava auki, avuttomana leikkauspöydällä kuitenkin tajuissani. Siis se ajatus, että makaan vain, leikeltynä on jotain sanoinkuvaamattoman hirveää!

Pelkään, etten ikinä selviäisi!

ap

Pelkäsin myös ihan helvetisti ja tärisin läpi koko toimenpiteen. En kuitenkaan tuntenut kipua missään vaiheessa, en epiduraalia pistettäessä, en missään.

Haava ja tikit oli siistit, ei tehnyt ollenkaan pahaa katsoa.

En tuntenut olevani mitenkään " avuton" leikkauspöydällä. Sektiohan on todella nopea leikkaus. Vauvan sain rinnalle ja hän oli siinä ihan pitkän aikaa, en kokenut että olis mitenkään liian nopeasti otettu pois.

Haava oli liikkuessa kipeä 2 ensimmäistä päivää ja silloinkin tosiaan vain, jos yritti liikkua, ei muutoin.

Sen jälkeen olo oli ihan normaali, enkä enää syönyt särkylääkkeitä. Vauvan hoito nostoineen päivineen onnistui jo heti leikkausta seuraavana päivänä.

Koeta olla pelkäämättä etenkään suunniteltua sektiota. Siinä on pienempi riski komplikaatioihin kuin suunnittelemattomissa. Tulehdusriskiä nostaa mikäli alatie synnytys on jo ehtinyt käynnistymään, lapsivedet menneet jne.

Jos on riski veritulppaan, niin siihen yleensä aloitetaan lääkitys jo raskaana ollessa ja se on riski on sitten alatiesynnytyksessäkin, ei pelkästään leikkauksessa.

Kyseessä oli kiireellinen sektio täysin yllättäin, kun istukka oli irronnut ennen aikojaan (tosin vain puoleksi). Lapsi syntyi keskosena. Tilanne oli tietenkin yllätyksellisyydessään hirveä, lähinnä sen vuoksi, ettei ollut selvää selviääkö lapsi. Se oli silloin ainoa ajatukseni. Ja minä olen aivan YLIherkkä kaikkien neulojen, veren yms. suhteen! Olen pyörtynyt verikokeessa ja yksi paikallispuudutuksessa tehtävä leikkaus (hyvälaatuisen kasvaimen poisto) tehtiin tästä syystä minulle nukutuksessa. Ajatus leikkauksesta pelkällä puudutuksella oli minulle liian paha.



Sektio olikin tosi hyvä kokemus! Tilanne oli täysin rauhallinen, kaikessa kiireellisyydessään kiireetön ja leppoinen. Lääkärit olivat niin ammattitaitoisia, ettei minulla ollut huolenhäivää itse leikkauksen kulusta. En tiennyt YHTÄÄN mitä milloinkin tapahtui, kunnes yhtäkkiä kuulin vain, että tyttö tuli:)) Sen jälkeen meni vähän aikaa, ja olin valmis heräämöön. Siinäpä se:)



Toivuin leikkauksesta todella hyvin, ja kun näin ekaa kertaa sairaalassa leikkaus" haavan" , niin se oli minulle helpotuksen huokaus! Siteet olivat olleet niin valtavat, että kuvittelin haavankin olevan valtava, mutta siteiden alta paljastuikin todella siisti arpi, ei verta tms., nätissä rivissä tikkejä puhtaalla iholla. Ihohan arpeutuu lähes saman tien, joten haavasta ei voida puhua.





Joten älä huoli! Et välttämättä -ja varmaankaan- tule kokemaan koskaan sektiota, ja jos joudut, niin se voi olla todella onnistunut kokemus! Itse kammoan alatiesynnytystä....



Valoa kesääsi!