Miksi toiset ihmiset aina vetoavat "niinhän sinäkin teit", kun heitä pyytää, etteivät jotain tekisi?
Tunnen kaksi ihmistä, joille ei voi oikein mitään sanoa ilman, että sieltä tulee "sama asia mitä sinä teet" tai "niinhän sinäkin". Kyse ei ole kostosta, vaan vahingosta tai ajattelemattomuudesta puolin ja toisin, mutta heti tulee tämä lause. Eikä kyse ole isosta asiasta. Ja linkitys minun tekemisiin on sangen ohut.
Eli heiltä puuttuu täysin kyky ajatella, että "oho / en huomannut / yritän muistaa seuraavalla kerralla toimia toisin".
Ja kyse on vanhoista ihmisistä. Toinen on 55 ja toinen 70.
Tunnetteko tällaisia ihmisiä? MIkä on syynä?
Kommentit (24)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä sä vaan oot niin ärsyttävä pomotteleva besserwisser, että ne haluavat näpäyttää sua tilaisuuden tullen.
Itse asiassa, kun tuon sanot, niin nämä kaksi ihmistä ovat besserwissereita pahimmassa mittakaavassa. Tietävät aina kaikesta kaiken.
Tosin tunnen kolmannenkin besserwisserin, mutta hänellä ei ole tätä samaa tarvetta hyökätä takaisin.
Itse en itsessäni besserwisseriyttä tunnista enkä siten tunnustakaan. Eikä kukaan ole asiasta minulle sanonut.
Ethän sinäkään ole pystynyt edes tädillesi sanomaan. Ja tässähän sinulle juuri sanotaan.
Jotkut ihmiset vaan kuvittelee, että voivat itse tehdä mitä vain ilman seurauksia. Ap näyttää olevan sellainen tyyppi.
Miksi sinä voit tehdä mitä vain, kun muiden pitäisi pahoitella samaa tekoa sinulle?
Esim. tuo risujen polttaminen. Jos kerran tiesit, että ei ollut tarkoituksellista, niin oliko siitä savusta sitten pakko huomauttaa ikävästi? Pahoittelitko itse tapahtunutta kesällä? Sanoitko esim. että olipa huono ajatus polttaa roskia näin ilta-aikaan ja kylläpä savuttaa...
Piittaamattomuus ja itsekeskeisyys saavat aikaan sen, että muut alkavat huomautella.
Vierailija kirjoitti:
Joo ap, olen naimisissa samanlaisen tyypin kanssa. Mielettömän ärsyttävää!
Minä: Hei, sulta jäi aamulla leipäveitsi pöydällä, taaperon ulottuville. Voisitko laittaa ne pois heti käytettyäsi, että ei käy vahinkoa?
Mies: MUTTA SÄKIN JÄTÄT!
Minä: Ai anteeksi, en ole huomannutkaan. Yritän olla tarkempi. Koska näin kävi? Minähän en syö tuollaista leipää ollenkaan...
Mies: EN MUISTA MUTTA VARMASTI OLET JOSKUS JÄTTÄNYT!!!En yleensä viitsi sanoa mistään asiasta, joka ei ole vaarallinen lapselle, kun aina kamala puolustusreaktioa ja syyttely, vaikka yrittäisin tosi neutraalisti ja syyttelemättä sanoa asiasta. En tiedä mistä tuollainen johtuu, huonosta itsetunnosta? Ei voida myöntää, että tehtiin edes pieni moka?
Aloitat keskustelun syyttämällä suoraan toista lapsen turvallisuuden vaarantamisesta. Se on aika raju lähestymistapa, vaikka totta kai asia on todellinen. Pohdi hetki, miten itse reagoisit, kun joku kertoo toiminnastasi yksityiskohdan, joka oli sinun vikasi ja olisi voinut aiheuttaa lapsesi kuolema. Sinä syyllistyt. Syyllistynyt puolustautuu, mitä tärkeämpi aihe sitä aggressiivisemmin. Ensipurkaus on usein epärationaalinen, kohtasit sellaisen.
Entä seuraavalla kerralla "Hei kuule, pöydälle oli jäänyt leipäveitsi. Pitäisikö meidän miettiä uudestaan, missä säilytämme niitä tai leikkaamme leipää, kun Pirkko alkaa jo ylettää pöydän reunalle. Ei sitä aina kiireessä huomaa mihin tavaran jättää, niin mitä ajattelet, onko sinulla joku hyvä idea säilytys-/leikkuupaikaksi jatkossa?"
Tällöin et syytä ketään, vaan ongelmastanne tulee yhteinen, niin kuin se onkin. Voisihan ajatella, että sinun olisi pitänyt tarkistaa keittiö ennen kuin päästät taaperosi sinne, jolloin syy tapaturmaan olisikin ollut sinun.
Kyse on häpeästä. Syyttämisellä suojaudutaan omaa häpeää vastaan.