Miehen katkeruus

Kuulostaa siltä, että nuo asenteet jatkuisivat sitten avo/avioliitossakin.

Hänellä on siis yleisesti näkemys naisista lompakkoloisina,jonkinlainen sovinisti siis. Lisäksi hänellä on takaraivossa näköjään asenne, että voisi saada parempaakin kuin sinä. Luultavasti ei tosiaankaan voisi, mutta aika ikävä olisi sitoutua ihmiseen, joka niin ajattelee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kokemuksesta voin sanoa että miehesi haluaa olla itse harjanvarressa, ja luulee että näin pystyy kontrolloimaan elämäänsä, johon myös teidän suhde liittyy. Hänellä on siis illuusio siitä että et voi "viedä hänen rahojaan" mikäli hän pitää niistä kynsin hampain kiinni. Voihan sitä keskustella illat pitkät ja koittaa kääntää miehen päätä, mutta itse turvautuisin lyhyeen monologiin, jonka jälkeen toteaisin että tämä suhde tällaisena ei ole minua varten. Mun mies, silloin kun puhuttiin yhteenmuutosta, oli vastahankaan, että "meillähän on hyvä näin". Sanoin että on hyvä joo, mutta kun nyt joudun pakkotilanteessa kuitenkin muuttaa tästä vuokrakaksiostani, niin jos muutan toiseen vuokrakaksioon, en lähde sieltä sitten sillä miehen valitsemalla hetkellä "hetken päästä" hänen kanssaan yhteen muuttamaan, ett äse on sitten siinä, ja minä asun siinä kaksiossani luultavasti vuosia. Mies oli katsos ajatellut että n. vuoden päästä voitaisiin ehkä muuttaa yhteen. Sanoin että vuosi on 365 päivää, enkä lähde etsimään ja vvaihtamaan kovalla vaivalla asuntoa sen takia että mies tarvitsee vielä nuo 365 päivää tietääkseen haluaako muuttaa kanssani vai ei, että antaa sitten olla..

Sama koski sormusten ostamista. Ei tarvitse mitään rinkulaa merkiksi rakkaudestaan. Epäilin ääneen että mies on varmaan hieman yksinkertainen, jos kuvittelee että rinkula olisi rakkauden merkki, ja muutoin rakkautta ei olsii. Samaan syssyyn tuli tietysti naimisiinmeno puheeksi, ja mies totesi olleensa jo naimisissa kerran, joten tietää mitä se on. Tuosta tuli minulla sanomista, ja totesin että jos kerran kanssani yhdessä oleminen on sitä samaa mitä muidenkin kanssa, niin sitten saa olla puolestani. Ollaan asuttu yhdessä nyt 4 vuotta. Mies on vonkunut naimisiin, mutta en ole itse ollut enää halukas. 

Mies tietä kyllä että olen menossa elämässäni naimisiin. Jossain välissä. Hänelle tekee ihan hyvää vuorostaan itse nyt vähän olla varpaillaan, ja haluta itse olal se kenen kanssa naimisiin menen.

Go girl! Olisipa muillakin ihmisillä tämmöinen selkäranka. Säästyttäisiin monilta ongelmilta ja sydänsuruilta, kun kommunikointi on noin suoraa ja selkeää. 

Mutta tuossahan on kommunikointi juuri päinvastoin erittäin epäsuoraa, niin kuin kirjoittaja itsekin sanoo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin? Normaalia itsesuojeluvaistoa. Katos se on aika yleistä että ensin mennään naimisiin ja sitten eukko vie rahat.

Avioehtokin on keksitty. Itsekin sen haluaisin. Mutta miehellä taitaa juuri olla tuollainen vanhanaikainen asenne, pahoin pelkään. Ap

Useimmiten kun mies sanoo (en tarkoita kaikkia naisia) että tehdään avioehto niin siinä vaiheessa eukko lähtee kun huomaakin ettei saa mitään. Lähdön syyksi sanoo ”luottamuksen puute”.

Se on se ja sama mikä on yleensä. Mulle nämä on sopimiskysymyksiä. Ap

Yleensä miehillä ei käy kovin hyvin jos naisiin luottaa. Ei voi kun hävitä.

Se on ihan oma vika jos on niin hölmö tai naivi että menee naisen retkuun. Se on lopulta aina huono diili miehelle. Pihtausta, nalkutusta ja kaikenlaisia selityksiä kuinka olet huono. Kun nainen on repinyt viimeisenkin itsetunnon riekaleen tulee ero. Että joo kannattaa mennä naimisiin.

Vierailija kirjoitti:

Hehe

Joo ulkkarit parhautta.

Suomalaiamiehet ovat pelokkaita rassukoita, joka johtaa lopulta väkivaltaiseen alistamiskuvioon, kun on heikosti kiinnityssuhteita lapsuudessa. Äidit käyttäneet poikansa omiin tunnetyhjiöihinsä. Valtapelit perheissä pilanneet Suomessa aidot tunnesiteet. Sääli.

Suomalaisissa naisissahan ei ole yhtään mitään vikaa. 🙄

Tiedän useammankin pariskunnan, jossa vaimo maksaa perheen elämisen miehen vahtiessa jokaista "omaa" pennostaan. Jokainen näistä pareista on päätynyt eroon ja sama on jatkunut erossakin eli nainen on sitten antanut itse ostamistaan tavaroista puolet miehelle, että pääsisi vähemmällä. Lasten menot jääneet myös vaimon maksettaviksi täysin sekä avioliitossa että eron jälkeen. 

Tämäntyyppisiä miehiä lienee paljonkin eli nämä juuri, jotka väittävät naisen vievän kaikki rahat, vaikka tosiasiassa tilanne oli täysin päinvastoin. Ihan uskomatonta, että tässä toisessa erotapauksessakin mies väittää naisen vieneen kaikki arvotavarat, vaikka sai kodista kaiken mitä halusi ja mitä ei ollut edes itse maksanut (pienempi palkka kuin vaimolla). Kaikki lomat maksoi nainen jne. ja silti kehtaa tällaisia puhella.

Varoituskellot soisivat minun mielessäni ja lujaa. Parempipalkkaista naista on ehkä helppo vedättää näissä jutuissa, kun alitajuisesti tuntevat syyllisyyttä miehen pienestä palkasta.

Vierailija kirjoitti:

Kokemuksesta voin sanoa että miehesi haluaa olla itse harjanvarressa, ja luulee että näin pystyy kontrolloimaan elämäänsä, johon myös teidän suhde liittyy. Hänellä on siis illuusio siitä että et voi "viedä hänen rahojaan" mikäli hän pitää niistä kynsin hampain kiinni. Voihan sitä keskustella illat pitkät ja koittaa kääntää miehen päätä, mutta itse turvautuisin lyhyeen monologiin, jonka jälkeen toteaisin että tämä suhde tällaisena ei ole minua varten. Mun mies, silloin kun puhuttiin yhteenmuutosta, oli vastahankaan, että "meillähän on hyvä näin". Sanoin että on hyvä joo, mutta kun nyt joudun pakkotilanteessa kuitenkin muuttaa tästä vuokrakaksiostani, niin jos muutan toiseen vuokrakaksioon, en lähde sieltä sitten sillä miehen valitsemalla hetkellä "hetken päästä" hänen kanssaan yhteen muuttamaan, ett äse on sitten siinä, ja minä asun siinä kaksiossani luultavasti vuosia. Mies oli katsos ajatellut että n. vuoden päästä voitaisiin ehkä muuttaa yhteen. Sanoin että vuosi on 365 päivää, enkä lähde etsimään ja vvaihtamaan kovalla vaivalla asuntoa sen takia että mies tarvitsee vielä nuo 365 päivää tietääkseen haluaako muuttaa kanssani vai ei, että antaa sitten olla..

Sama koski sormusten ostamista. Ei tarvitse mitään rinkulaa merkiksi rakkaudestaan. Epäilin ääneen että mies on varmaan hieman yksinkertainen, jos kuvittelee että rinkula olisi rakkauden merkki, ja muutoin rakkautta ei olsii. Samaan syssyyn tuli tietysti naimisiinmeno puheeksi, ja mies totesi olleensa jo naimisissa kerran, joten tietää mitä se on. Tuosta tuli minulla sanomista, ja totesin että jos kerran kanssani yhdessä oleminen on sitä samaa mitä muidenkin kanssa, niin sitten saa olla puolestani. Ollaan asuttu yhdessä nyt 4 vuotta. Mies on vonkunut naimisiin, mutta en ole itse ollut enää halukas. 

Mies tietä kyllä että olen menossa elämässäni naimisiin. Jossain välissä. Hänelle tekee ihan hyvää vuorostaan itse nyt vähän olla varpaillaan, ja haluta itse olal se kenen kanssa naimisiin menen.

Mies on halunnut edetä hitaammin pohtien asioita ja nyt sä koet oikeutetuksi pompottaa ja pistää vastaan ihan periaatteen vuoksi?

Ei tuokaan ihan tervettä ole.

Enkä tajua mikä ongelma kaksioon muutto ja sieltä pois on, se kestää päivän.

Juuri näitä miehiä joiden mielestä lasten kulut kuuluvat naisen maksettavaksi. Ja kun olet raskaana ja äitiyslomalla, kuuluu sinun maksaa puolet kaikista kuluista tai olet loinen. 

Siis mikä ongelma olis laittaa kulut puoliksi, yhteinen taloustili ja muille omille rahoilleen kumpikin tehköön kuten haluaa.

Vierailija kirjoitti:

Niin? Normaalia itsesuojeluvaistoa. Katos se on aika yleistä että ensin mennään naimisiin ja sitten eukko vie rahat.

Juujuu. Miten kestät töissä käydä, verottaja vie rahat.

Vierailija kirjoitti:

Yleensä miehillä ei käy kovin hyvin jos naisiin luottaa. Ei voi kun hävitä.

Tilastot puhuvat sinua vastaan. Nimenomaan luottamattomille miehille käy huonosti. Nainen saa tarpeekseen ja lähtee, ja siinä vaiheessa sinulle käy sitä nopeammin huonosti, mitä isomman rahakasan päälle olet ähräytynyt istumaan. Sitä nopeammin ehdit juoda pääsi.

Samaan aikaan liitoissaan pysyvät miehet elävät pitkään ja terveinä.

Vierailija kirjoitti:

Siis mikä ongelma olis laittaa kulut puoliksi, yhteinen taloustili ja muille omille rahoilleen kumpikin tehköön kuten haluaa.

Ei olisi minulle ongelma eikä miehellekään pelkät kulut. Yhteinen omaisuus on se mitä mies pelkää. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis mikä ongelma olis laittaa kulut puoliksi, yhteinen taloustili ja muille omille rahoilleen kumpikin tehköön kuten haluaa.

Ei olisi minulle ongelma eikä miehellekään pelkät kulut. Yhteinen omaisuus on se mitä mies pelkää. Ap

Enemmän sitä sinulla on mielestäni syytä pelätä, jos sinulla on omaisuutta ja hyvä palkka. Pihit miehet maksattavat elämisensä naisella. Onko miehellä vielä sinua huonommat tulot, jolloin olisi aika tyypillinen tapaus?

Rakastatko tätä miestä? Onko hänellä jotain hyviä puolia vai miksi olet antautunut tällaisiin outouksiin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kokemuksesta voin sanoa että miehesi haluaa olla itse harjanvarressa, ja luulee että näin pystyy kontrolloimaan elämäänsä, johon myös teidän suhde liittyy. Hänellä on siis illuusio siitä että et voi "viedä hänen rahojaan" mikäli hän pitää niistä kynsin hampain kiinni. Voihan sitä keskustella illat pitkät ja koittaa kääntää miehen päätä, mutta itse turvautuisin lyhyeen monologiin, jonka jälkeen toteaisin että tämä suhde tällaisena ei ole minua varten. Mun mies, silloin kun puhuttiin yhteenmuutosta, oli vastahankaan, että "meillähän on hyvä näin". Sanoin että on hyvä joo, mutta kun nyt joudun pakkotilanteessa kuitenkin muuttaa tästä vuokrakaksiostani, niin jos muutan toiseen vuokrakaksioon, en lähde sieltä sitten sillä miehen valitsemalla hetkellä "hetken päästä" hänen kanssaan yhteen muuttamaan, ett äse on sitten siinä, ja minä asun siinä kaksiossani luultavasti vuosia. Mies oli katsos ajatellut että n. vuoden päästä voitaisiin ehkä muuttaa yhteen. Sanoin että vuosi on 365 päivää, enkä lähde etsimään ja vvaihtamaan kovalla vaivalla asuntoa sen takia että mies tarvitsee vielä nuo 365 päivää tietääkseen haluaako muuttaa kanssani vai ei, että antaa sitten olla..

Sama koski sormusten ostamista. Ei tarvitse mitään rinkulaa merkiksi rakkaudestaan. Epäilin ääneen että mies on varmaan hieman yksinkertainen, jos kuvittelee että rinkula olisi rakkauden merkki, ja muutoin rakkautta ei olsii. Samaan syssyyn tuli tietysti naimisiinmeno puheeksi, ja mies totesi olleensa jo naimisissa kerran, joten tietää mitä se on. Tuosta tuli minulla sanomista, ja totesin että jos kerran kanssani yhdessä oleminen on sitä samaa mitä muidenkin kanssa, niin sitten saa olla puolestani. Ollaan asuttu yhdessä nyt 4 vuotta. Mies on vonkunut naimisiin, mutta en ole itse ollut enää halukas. 

Mies tietä kyllä että olen menossa elämässäni naimisiin. Jossain välissä. Hänelle tekee ihan hyvää vuorostaan itse nyt vähän olla varpaillaan, ja haluta itse olal se kenen kanssa naimisiin menen.

Mies on halunnut edetä hitaammin pohtien asioita ja nyt sä koet oikeutetuksi pompottaa ja pistää vastaan ihan periaatteen vuoksi?

Ei tuokaan ihan tervettä ole.

Enkä tajua mikä ongelma kaksioon muutto ja sieltä pois on, se kestää päivän.

Muuttaminen on vaivalloista, ja voi tulla kalliiksi. Tympeää tehdä vuoden sisään kahdesti muutto vain sen takia, että toinen vatuloi ja ei osaa päättää, mitä haluaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis mikä ongelma olis laittaa kulut puoliksi, yhteinen taloustili ja muille omille rahoilleen kumpikin tehköön kuten haluaa.

Ei olisi minulle ongelma eikä miehellekään pelkät kulut. Yhteinen omaisuus on se mitä mies pelkää. Ap

Enemmän sitä sinulla on mielestäni syytä pelätä, jos sinulla on omaisuutta ja hyvä palkka. Pihit miehet maksattavat elämisensä naisella. Onko miehellä vielä sinua huonommat tulot, jolloin olisi aika tyypillinen tapaus?

Rakastatko tätä miestä? Onko hänellä jotain hyviä puolia vai miksi olet antautunut tällaisiin outouksiin?

Mulla on korkeammat tulot tällä hetkellä, miehellä enemmän omaisuutta. Mutta ajattelen, että nämä on muuttuvia asioita elämässä, jonain toisena hetkenä voi olla toisin.

Ja tietysti on hyviä puolia ja alussa ne näkyivät vahvemmin. Ainakin joskus rakastin, enää en ole varma.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kokemuksesta voin sanoa että miehesi haluaa olla itse harjanvarressa, ja luulee että näin pystyy kontrolloimaan elämäänsä, johon myös teidän suhde liittyy. Hänellä on siis illuusio siitä että et voi "viedä hänen rahojaan" mikäli hän pitää niistä kynsin hampain kiinni. Voihan sitä keskustella illat pitkät ja koittaa kääntää miehen päätä, mutta itse turvautuisin lyhyeen monologiin, jonka jälkeen toteaisin että tämä suhde tällaisena ei ole minua varten. Mun mies, silloin kun puhuttiin yhteenmuutosta, oli vastahankaan, että "meillähän on hyvä näin". Sanoin että on hyvä joo, mutta kun nyt joudun pakkotilanteessa kuitenkin muuttaa tästä vuokrakaksiostani, niin jos muutan toiseen vuokrakaksioon, en lähde sieltä sitten sillä miehen valitsemalla hetkellä "hetken päästä" hänen kanssaan yhteen muuttamaan, ett äse on sitten siinä, ja minä asun siinä kaksiossani luultavasti vuosia. Mies oli katsos ajatellut että n. vuoden päästä voitaisiin ehkä muuttaa yhteen. Sanoin että vuosi on 365 päivää, enkä lähde etsimään ja vvaihtamaan kovalla vaivalla asuntoa sen takia että mies tarvitsee vielä nuo 365 päivää tietääkseen haluaako muuttaa kanssani vai ei, että antaa sitten olla..

Sama koski sormusten ostamista. Ei tarvitse mitään rinkulaa merkiksi rakkaudestaan. Epäilin ääneen että mies on varmaan hieman yksinkertainen, jos kuvittelee että rinkula olisi rakkauden merkki, ja muutoin rakkautta ei olsii. Samaan syssyyn tuli tietysti naimisiinmeno puheeksi, ja mies totesi olleensa jo naimisissa kerran, joten tietää mitä se on. Tuosta tuli minulla sanomista, ja totesin että jos kerran kanssani yhdessä oleminen on sitä samaa mitä muidenkin kanssa, niin sitten saa olla puolestani. Ollaan asuttu yhdessä nyt 4 vuotta. Mies on vonkunut naimisiin, mutta en ole itse ollut enää halukas. 

Mies tietä kyllä että olen menossa elämässäni naimisiin. Jossain välissä. Hänelle tekee ihan hyvää vuorostaan itse nyt vähän olla varpaillaan, ja haluta itse olal se kenen kanssa naimisiin menen.

Mies on halunnut edetä hitaammin pohtien asioita ja nyt sä koet oikeutetuksi pompottaa ja pistää vastaan ihan periaatteen vuoksi?

Ei tuokaan ihan tervettä ole.

Enkä tajua mikä ongelma kaksioon muutto ja sieltä pois on, se kestää päivän.

Kodin rakentaminen vie paljon enemmän kuin päivän. Olin itse samankaltaisessa tilanteessa. Olimme seurustelleet vakavissamme vuosia ja vietin viikosta 2-4 päivää miehen luona, kun omaan asuntooni (koko taloyhtiöön) tuli iso remontti. Oli päivänselvää, että muutan sen alta miehen luo. Osa huonekaluistani ja tavaroistani meni kierrätykseen, osa siirtolavan kautta roskiin ja osan toin talteen miehen luo. Kaikki ei olisi tänne mahtunut enkä halunnut vuokrata maksullista varastoa huonekaluille, jotka olivat jo siinä vaiheessa aika kulahtaneita.

Siinä kohtaa kysyin, haluaako mies vielä joskus asua saman katon alla vai ei ja myös hänelle olisi sopinut, että "ehkä vähän myöhemmin". Totesin, että sekin sopii, minä alan rakentaa uudelleen omaa kotiani (hankkia uudet huonekalut, sisustaa jne) ja koska panostan siihen niin minä en enää matkusta miehen luokse viikottain vaan jatkamme sitten kyllä yhtä sitoutuneina (jos hän niin haluaa) mutta tapaamme vain silloin tällöin (tähän selityksenä se, että asuimme eri kaupungeissa ja minulla meni matkoihin useita kymmeniä euroja joka kerta kun hänen luokseen matkustin).

Minä haluan asua kodissa, en kämpässä. Jos olisin investoinut pari-kolme tuhatta viihtyisän kodin luomiseen, en todellakaan olisi tehnyt sitä sillä ajatuksella, että ehkä vuoden tai kahden kuluttua jälleen myyn omia tavaroitani pois tai laitan kierrätykseen. Ja mieskin valitsi mieluummin saman katon alla asumisen kuin "tapailusuhteen" jossa nähdään vain silloin tälloin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kokemuksesta voin sanoa että miehesi haluaa olla itse harjanvarressa, ja luulee että näin pystyy kontrolloimaan elämäänsä, johon myös teidän suhde liittyy. Hänellä on siis illuusio siitä että et voi "viedä hänen rahojaan" mikäli hän pitää niistä kynsin hampain kiinni. Voihan sitä keskustella illat pitkät ja koittaa kääntää miehen päätä, mutta itse turvautuisin lyhyeen monologiin, jonka jälkeen toteaisin että tämä suhde tällaisena ei ole minua varten. Mun mies, silloin kun puhuttiin yhteenmuutosta, oli vastahankaan, että "meillähän on hyvä näin". Sanoin että on hyvä joo, mutta kun nyt joudun pakkotilanteessa kuitenkin muuttaa tästä vuokrakaksiostani, niin jos muutan toiseen vuokrakaksioon, en lähde sieltä sitten sillä miehen valitsemalla hetkellä "hetken päästä" hänen kanssaan yhteen muuttamaan, ett äse on sitten siinä, ja minä asun siinä kaksiossani luultavasti vuosia. Mies oli katsos ajatellut että n. vuoden päästä voitaisiin ehkä muuttaa yhteen. Sanoin että vuosi on 365 päivää, enkä lähde etsimään ja vvaihtamaan kovalla vaivalla asuntoa sen takia että mies tarvitsee vielä nuo 365 päivää tietääkseen haluaako muuttaa kanssani vai ei, että antaa sitten olla..

Sama koski sormusten ostamista. Ei tarvitse mitään rinkulaa merkiksi rakkaudestaan. Epäilin ääneen että mies on varmaan hieman yksinkertainen, jos kuvittelee että rinkula olisi rakkauden merkki, ja muutoin rakkautta ei olsii. Samaan syssyyn tuli tietysti naimisiinmeno puheeksi, ja mies totesi olleensa jo naimisissa kerran, joten tietää mitä se on. Tuosta tuli minulla sanomista, ja totesin että jos kerran kanssani yhdessä oleminen on sitä samaa mitä muidenkin kanssa, niin sitten saa olla puolestani. Ollaan asuttu yhdessä nyt 4 vuotta. Mies on vonkunut naimisiin, mutta en ole itse ollut enää halukas. 

Mies tietä kyllä että olen menossa elämässäni naimisiin. Jossain välissä. Hänelle tekee ihan hyvää vuorostaan itse nyt vähän olla varpaillaan, ja haluta itse olal se kenen kanssa naimisiin menen.

Mies on halunnut edetä hitaammin pohtien asioita ja nyt sä koet oikeutetuksi pompottaa ja pistää vastaan ihan periaatteen vuoksi?

Ei tuokaan ihan tervettä ole.

Enkä tajua mikä ongelma kaksioon muutto ja sieltä pois on, se kestää päivän.

Kodin rakentaminen vie paljon enemmän kuin päivän. Olin itse samankaltaisessa tilanteessa. Olimme seurustelleet vakavissamme vuosia ja vietin viikosta 2-4 päivää miehen luona, kun omaan asuntooni (koko taloyhtiöön) tuli iso remontti. Oli päivänselvää, että muutan sen alta miehen luo. Osa huonekaluistani ja tavaroistani meni kierrätykseen, osa siirtolavan kautta roskiin ja osan toin talteen miehen luo. Kaikki ei olisi tänne mahtunut enkä halunnut vuokrata maksullista varastoa huonekaluille, jotka olivat jo siinä vaiheessa aika kulahtaneita.

Siinä kohtaa kysyin, haluaako mies vielä joskus asua saman katon alla vai ei ja myös hänelle olisi sopinut, että "ehkä vähän myöhemmin". Totesin, että sekin sopii, minä alan rakentaa uudelleen omaa kotiani (hankkia uudet huonekalut, sisustaa jne) ja koska panostan siihen niin minä en enää matkusta miehen luokse viikottain vaan jatkamme sitten kyllä yhtä sitoutuneina (jos hän niin haluaa) mutta tapaamme vain silloin tällöin (tähän selityksenä se, että asuimme eri kaupungeissa ja minulla meni matkoihin useita kymmeniä euroja joka kerta kun hänen luokseen matkustin).

Minä haluan asua kodissa, en kämpässä. Jos olisin investoinut pari-kolme tuhatta viihtyisän kodin luomiseen, en todellakaan olisi tehnyt sitä sillä ajatuksella, että ehkä vuoden tai kahden kuluttua jälleen myyn omia tavaroitani pois tai laitan kierrätykseen. Ja mieskin valitsi mieluummin saman katon alla asumisen kuin "tapailusuhteen" jossa nähdään vain silloin tälloin.

Olipas sekava selitys. Muutitko siis miehen luo vai et?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis mikä ongelma olis laittaa kulut puoliksi, yhteinen taloustili ja muille omille rahoilleen kumpikin tehköön kuten haluaa.

Ei olisi minulle ongelma eikä miehellekään pelkät kulut. Yhteinen omaisuus on se mitä mies pelkää. Ap

Enemmän sitä sinulla on mielestäni syytä pelätä, jos sinulla on omaisuutta ja hyvä palkka. Pihit miehet maksattavat elämisensä naisella. Onko miehellä vielä sinua huonommat tulot, jolloin olisi aika tyypillinen tapaus?

Rakastatko tätä miestä? Onko hänellä jotain hyviä puolia vai miksi olet antautunut tällaisiin outouksiin?

Mulla on korkeammat tulot tällä hetkellä, miehellä enemmän omaisuutta. Mutta ajattelen, että nämä on muuttuvia asioita elämässä, jonain toisena hetkenä voi olla toisin.

Ja tietysti on hyviä puolia ja alussa ne näkyivät vahvemmin. Ainakin joskus rakastin, enää en ole varma.

Ovatko muuttuvia asioita vai eivät riippuu iästänne ja koulutuksesta. Jos ura lähtee nousuun, se tekee sen viimeistään hiukan alle kolmekymppisenä palkansaajalla, joten jos olette vanhempia, niin niin tuskin tulee tapahtumaan miehelle. Suomalaisten yleisin omaisuus on asunto, joten palkan merkitys on suurempi pitkässä juoksussa. Pihiys yleensä heijastuu ihmisessä vähän kaikkeen, myös siihen urakehitykseen, koska pihi ei anna mitään itsestään, mikä olisi tärkeää työyhteisössä ja työntekijän ominaisuutena. Samoin anteliaisuus ja joustavuus ovat tärkeitä parisuhteessakin. Sellainen suhde, missä toinen vain joustaa päätyy onnettomuuteen, joten kannattaa tarkasti miettiä, mistä oikein on kyse miehen kohdalla. Rahalla on iso symboliarvo.

Mutta isossa kuvassa mietin miten edes mietit yhteistä asuntoa ja lainaa, jos et edes ole enää varma rakastatko miestä. Eikö silloin ajankohtaisempaa olisi miettiä eroa. Tietysti on niitäkin suhteita, missä on ok asua ja elää erillään raha-asiatkin erillään. Jos kuitenkin tavoite on perhe ja yhdessä asuminen, niin vaikuttaa siltä, että tämän miehen kanssa tulisi vaikeuksia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kokemuksesta voin sanoa että miehesi haluaa olla itse harjanvarressa, ja luulee että näin pystyy kontrolloimaan elämäänsä, johon myös teidän suhde liittyy. Hänellä on siis illuusio siitä että et voi "viedä hänen rahojaan" mikäli hän pitää niistä kynsin hampain kiinni. Voihan sitä keskustella illat pitkät ja koittaa kääntää miehen päätä, mutta itse turvautuisin lyhyeen monologiin, jonka jälkeen toteaisin että tämä suhde tällaisena ei ole minua varten. Mun mies, silloin kun puhuttiin yhteenmuutosta, oli vastahankaan, että "meillähän on hyvä näin". Sanoin että on hyvä joo, mutta kun nyt joudun pakkotilanteessa kuitenkin muuttaa tästä vuokrakaksiostani, niin jos muutan toiseen vuokrakaksioon, en lähde sieltä sitten sillä miehen valitsemalla hetkellä "hetken päästä" hänen kanssaan yhteen muuttamaan, ett äse on sitten siinä, ja minä asun siinä kaksiossani luultavasti vuosia. Mies oli katsos ajatellut että n. vuoden päästä voitaisiin ehkä muuttaa yhteen. Sanoin että vuosi on 365 päivää, enkä lähde etsimään ja vvaihtamaan kovalla vaivalla asuntoa sen takia että mies tarvitsee vielä nuo 365 päivää tietääkseen haluaako muuttaa kanssani vai ei, että antaa sitten olla..

Sama koski sormusten ostamista. Ei tarvitse mitään rinkulaa merkiksi rakkaudestaan. Epäilin ääneen että mies on varmaan hieman yksinkertainen, jos kuvittelee että rinkula olisi rakkauden merkki, ja muutoin rakkautta ei olsii. Samaan syssyyn tuli tietysti naimisiinmeno puheeksi, ja mies totesi olleensa jo naimisissa kerran, joten tietää mitä se on. Tuosta tuli minulla sanomista, ja totesin että jos kerran kanssani yhdessä oleminen on sitä samaa mitä muidenkin kanssa, niin sitten saa olla puolestani. Ollaan asuttu yhdessä nyt 4 vuotta. Mies on vonkunut naimisiin, mutta en ole itse ollut enää halukas. 

Mies tietä kyllä että olen menossa elämässäni naimisiin. Jossain välissä. Hänelle tekee ihan hyvää vuorostaan itse nyt vähän olla varpaillaan, ja haluta itse olal se kenen kanssa naimisiin menen.

Mies on halunnut edetä hitaammin pohtien asioita ja nyt sä koet oikeutetuksi pompottaa ja pistää vastaan ihan periaatteen vuoksi?

Ei tuokaan ihan tervettä ole.

Enkä tajua mikä ongelma kaksioon muutto ja sieltä pois on, se kestää päivän.

Kodin rakentaminen vie paljon enemmän kuin päivän. Olin itse samankaltaisessa tilanteessa. Olimme seurustelleet vakavissamme vuosia ja vietin viikosta 2-4 päivää miehen luona, kun omaan asuntooni (koko taloyhtiöön) tuli iso remontti. Oli päivänselvää, että muutan sen alta miehen luo. Osa huonekaluistani ja tavaroistani meni kierrätykseen, osa siirtolavan kautta roskiin ja osan toin talteen miehen luo. Kaikki ei olisi tänne mahtunut enkä halunnut vuokrata maksullista varastoa huonekaluille, jotka olivat jo siinä vaiheessa aika kulahtaneita.

Siinä kohtaa kysyin, haluaako mies vielä joskus asua saman katon alla vai ei ja myös hänelle olisi sopinut, että "ehkä vähän myöhemmin". Totesin, että sekin sopii, minä alan rakentaa uudelleen omaa kotiani (hankkia uudet huonekalut, sisustaa jne) ja koska panostan siihen niin minä en enää matkusta miehen luokse viikottain vaan jatkamme sitten kyllä yhtä sitoutuneina (jos hän niin haluaa) mutta tapaamme vain silloin tällöin (tähän selityksenä se, että asuimme eri kaupungeissa ja minulla meni matkoihin useita kymmeniä euroja joka kerta kun hänen luokseen matkustin).

Minä haluan asua kodissa, en kämpässä. Jos olisin investoinut pari-kolme tuhatta viihtyisän kodin luomiseen, en todellakaan olisi tehnyt sitä sillä ajatuksella, että ehkä vuoden tai kahden kuluttua jälleen myyn omia tavaroitani pois tai laitan kierrätykseen. Ja mieskin valitsi mieluummin saman katon alla asumisen kuin "tapailusuhteen" jossa nähdään vain silloin tälloin.

Minä taas olisin antanut miehelle aikaa. On paljon sisustamista tärkeämpää että molemmilla on hyvä olla ja yhteen muutetaan kun se tuntuu molemmista luontevalta.

Jos toinen ei ole sitoutunut parisuhteeseen, ei se asia muutu vaikka hänet patistaakin muuttamaan yhteen.