Vastuu aikuisita lapsista
lllalla tuli teevestä ohjelma, jossa tuotiin esille lisääntyvästä taloudellista vastuuta aikuisista lapsista. Vanhemmat elättivät lapsiaan pakosta tai omasta halustaan. Suunta on sama täällä. Eli te, jotka katsotte tehtäväksenne lisääntyä ja täyttää maan omilla jälkeläisillänne, katsokaa peiliin. Esim. opinnot tulevat muuttumaan maksullisiksi. Vanhempien pitää aloittaa rahan kerääminen jo vauvasta alkaen, jotta lapsi pääsee opiskelemaan. Ohjelmassa tuotiin esille mm. se, että vanhemmat joutuvat käyttämään eläkesäästönsä lapsien elatukseen. Vastuu siirtyy vanhemmille. Lapsenne eivät teitä kiitä, jos lisääntymisen hurmoksessa teette rahkeisiinne nähden liikaa elätettäviä.
Kommentit (23)
[/quote]
Paitsi että nykytrendi on se, että ns. paremmissa perheissä on 2-4 lasta, joista vanhemmilla on varaa huolehtia, äiti voi olla jopa kotona vuosia. Samaan aikaan on lähiöruusuja, jotka saavat saman verran lapsia, mutta isää perheessä ei ole vaan lastensuojelu on ottanut isän paikan. Siihen väliin jää keskiluokka, jolla on varaa vain 1 lapseen.
[/quote]
Näin se menee. Sossukasvatit eivät taida paljon tätä yhteiskuntaa pystyssä pitää eikä heistä veronmaksajia tule vaan elättejä sukupolvi toisensa perään. Tämä ryhmä lisääntyy eniten. Miten käy geeniperimän? Heikkenee heikkenemistään.
Luuletteko te, että lisääntymistä erikoisalanaan pitävät jaksavat miettiä seuraavaa sossurahaa pitemmälle???
[quote author="Vierailija" time="20.10.2013 klo 12:33"]
[quote author="Vierailija" time="18.10.2013 klo 17:41"]
Näin se taitaa mennä. Köyhien lapset eivät pääse opiskelemaan. Sukupolvittainen köyhyys ja osattomuus lisääntyyy. On todella tärkeää, että jokainen miettiin, kykeneekö elättämään lapsensa ja kustantamaan heidän opintojaan. Kun ne maksut ovat kuitenkin tulossa. Melkein jokaisessa maassa ne jo on.
[/quote]
Suomessa ei niin köyhää olekaan, etteikö pystyisi rahan puolesta opiskelemaan. On halvat asunnot, ilmainen opiskelu ja opiskelija-alennukset. Moni nuori vain on niin tottunut passaukseen, ettei soluasuminen kiinnosta vaan pitäisi heti olla vähintään kaksio keskellä kaupunkia. Kun opintorahalla ei saa joka kuukausi uusia vaatteitakaan eikä pääse pämppäämään joka perjantai, on helpompi ruikuttaa vanhempien nurkissa, kun elämä potkii päähän.
[/quote]
Tässä tuotiinkin esille se, että maailma ON muuttumassa ja lapset, jotka nyt pykätään, tulevat maksamaan itse opiskelunsa. Tulee lukuvuosimaksut. Nyt jo tuodaan usein esille esim. lehdissä, että opintoraha on luksusta. Mikä on seuraava siirto? Se poistetaan. Opiskelevatko kaikkien köyhien tenavat tulevaisuudessa lainalla? Millaisen tulevaisuuden annat lapsellesi, jos sinulla ei ole varaa osallistua hänen opintoaikaisiin menoihinsa? Mieti siis ja trkakan, montako lasta sinulla on vara elättää myös 18-ikävuoden jälkeen!