Lue keskustelun säännöt.
Rakastan poikaani mutta nyt en siedä häntä
16.10.2013 |
2vuotias ja huutaa ja parkuu ja raivoaa päivittäin, ja nyt ei auta yhtään että tiedän teoriassa mistä kaikki johtuu (uhma ja mustasukkaisuus kun pikkusisko on 5kk ja rajojen hakemista ja ja ja ja ja ja), mutta mun voimat ei enää riitä.
Joku kaunis päivä vielä jätän hänet makaamaan sinne kadulle huutamaan ja kävelen kotiin, enkä käännyt katsomaan mitä hänelle tapahtuu.
Kommentit (24)
Mutta kuulkaas ystävät, ei mene kauankaan, kun se uhmakas kullannuppunne on ihana nuori mies 17 v, joka jakaa kanssanne sydänsurujaan ja te voitte leipoa pulla lohduksi!
Tervetuloa perässä, koettakaa kestää ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aah, lapset, niin ihania, mutta niin rasittavia! Tsemppejä kaikille äideille. Kyllä me selvitään =) ja täytyy muistaa se, että ehkä uusia, hankalia vaiheita tulee, mutta me on äiteinä kehitetty niin pitkä pinna jo edellisen uhman aikana, että selvitään kyllä seuraavastakin. On itseasiassa hyvä että ne tulee vaiheittain. Minkälaista olisikaan että kaikki tulis kerralla. Että olis joku kullanmuru, jolla ei ole ollut uhmaa, mutta jonka teini-ikä olis sitten yhtä helvettiä. Siinä vois olla melko tiukilla!
Sitten tulee 4v uhma, joka meillä on ollut kummallakin lapsella se rasittavin vaihe. Nyt 6 vuotiaamme on kyllä aivan hurmaava eskarilainen, uhmasta ei tietoakaan, mutta 9 vuotiaamme tunteet vaihtelee vuoristorataa, ja mielenkiinnolla odotan tulevaa murrosikää. Oikeastaan esikoisellamme ei ollut uhmaa kuin vasta 4 vuotiaana ja siitä saakka se on sitten jatkunut tasaiseen tahtiin. Nuorempi taas on ollu vauvasta saakka uhmakas ja vaativa ja nyt tuntuu kasvaessaan koko ajan tasaantuvan.