Lypsykarjatilallisen palkka
Mitä suuruusluokkaa voisi olla? Siis toki vaikuttaa niin moni asia, muut tulot jne. Esim jos on pieni vanha velaton navetta, lypsäviä alle 40. Viljanviljely lisäksi. Ei isoja konelainoja tms. Minkä verran suunnilleen voisi jäädä itselle palkkaa?
Kommentit (11)
Eläinten hyväksikäytöstä ei pitäisi saada mitään palkkaa vaan rangaistus!
Voi kuule ku ei sitä palkkaa vaa yksinkertaisesti ole kyseisellä alalla ku on yrittäjä.
Joku 20-30tuhatta euroa vuodessa jos on osannut hoitaa talousasiansa. Jos ei ole niin voi hyvin olla -20000. Eli joutuu ottamaan velkaa saadakseen tehdä työtään.
Eihän noin pieniä tiloja pidetä kuin vain harrastuksena. Ei se enää kannata kuin isoilla, automatisoiduilla yksiköillä.
Noin 3 000 kuulemma. Yrittäjänä sinun pitää tietenkin tehdä itse tuottolaskelmat. Siihen löytyy netistä laskureita.
Oletko varautunut ottamaan velkaa? Mitä jos on katovuosia peräkkäin? Joudut ehkä myös ostamaan rehut.
Siis itse en ole alkamassa tähän.
Ap
Sanoisin näin, että sillä touhulla yksi ihminen elättää itsensä, kun jaksaa painaa duunia 365 päivää vuodessa lähes kellon ympäri. Perhettä ei tämän päivän Suomessa maata viljelemällä elätetä.
Mitä siitä nyt vois käteen jäädä, kun maksaa tilan sähköt, polttoainekulut koneista, eläinten rehut ja ruokinnan, eläinlääkärikulut, vakuutukset, koneiden huollot, vai lapiollako se eläinen paska kuljetetaan navetasta ulos? Puhdistusaineet, työvaatteet, viljojen siemenet jne, jne.
Kyllä siitä taitaa jäädä pelkkä työnilo ja se oman tilan maito.
Kaikkien laskujen ja velkojen maksun jälkeen tuntipalkaksi jää euro tai pari, kokemuksesta tiedän.
Kai siitä saa lähinnä vaan työniloa. No, asuntoetu on.