Kuinka usein miehesi ottaa sinulta suihin
Kommentit (10)
Mies ottaa suihin suht. usein, lähinnä silloin kun hän ei halua seksiä, mutta mua huvittais puuhastella. Ehkä 1-3 kertaa viikossa loppuun asti. Mutta se johtuu siitä, että mies haluaa vähemmän seksiä kuin minä. Mä otan mieheltä harvemmin suihin, ehkä kerran kahdessa viikossa loppuun asti niin, että se ei ole vain esileikkiä.
Tässä vaiheessa voisi sano jo, että ei koskaan. Viiden vuoden aikana ottanut kahden käden sormilla laskettavan määrän ja nekin kahden ensimmäisen vuoden aikana. Olen ottanut asian puheeksi monesti mutta hän ei silti koskaan tee sitä.
Ei koskaan. Kerran joskus koittanut suhteen alkuaikoina n.10 vuotta sitten. En ymmärrä. Aiemmat mieheni ovat ottaneet todella usein..
Mies osaa kyllä sen homman viimeisen päälle, mutta en itse halua ottaa suihin, joten en anna miehenkään kovin usein nuolla, ettei tule velvollisuutta toimia toisin päin.
Ja meillä ei myöskään asiasta puhuta. Jos yritän puhua, sanoo hän: "älä painosta". Loukkaa kyllä todella paljon. Itse ihan tykkään ottaa suihin, mutta en sitä tee koska hänkään ei tee.
Ei koskaan. Ottaisi jos haluaisin, mutta en vaan pysty rentoutumaan siinä tilanteessa.
aina kun harrastamme seksiä eli n. 3-5 kertaa viikossa. Loppuun asti ellen minä pyydä lopettamaan.
Ei koskaan. Mutta odottaa, että minä ottaisin poskeen häneltä. Ei onnistu. Yökkään helposti (miehellä iso kalu), inhoan koko poskeen ottamista. Ja olen sanonut, että jos häntä yököttää minun alapääni niin silloin minä voin aivan hyvin olla antamatta suuseksiä hänelle. Mies ei ymmärrä perusteluani. (yhdessä reilut 20 vuotta)
Joka kerta loppuun asti sen jälkeen sitten pannaan koska sekin tuntuu hyvältä. Neljän ja puolen vuoden seurustelun jälkeen minä olen ottanut mieheltä suihin kahdesti. Aluksi mies ei itse edes halunnut,nykyään taitaa haluta mutta minä taas en halua. Paitsi ehkä muutaman viinilasin jälkeen....
Aivan liian harvoin. En muistakaan milloin viimeksi olisin saanut orgasmin suuseksillä, koska se johtaa aina yhdyntään. Mieheltä otan suihin paljon useammin.