Muistoja yliopistoajoilta? Millaista oli aloittaa yliopistolla? Miten kauan meni valmistumisessa?

Eikö mitään muistikuvia?

Vierailija kirjoitti:

Eikö mitään muistikuvia?

Niitä on niin paljon, ettei tiedä, mistä aloittaa. Se oli kuitenkin elämää monen vuoden ajan. Ja alkupään muistot ovat jo haalistuneet.

1980-luvulla opiskelu ei ollut onneksi vielä putkessa nopeasti pänttäämistä. Sai ottaa sivuaineita vapaasti ja niin teinkin. Kosteat opiskelijajuhlat, tapahtumat jäivät mieleen. Ei ollut terveysintoilua ja sählyn pelaamista vielä keksitty. Valmistuin 7 vuodessa ja otin opintolainaa. Sain maksettua sen pois, kun sain maisterina vakituisen viran. Talouselämän jargon ja sen ehdoilla meneminen ei hallinnut vielä yliopistoja silloin, onneksi.

Oli hauskaa muuttaa uudelle paikkakunnalle. Itse opiskelu tuntui heti omalta. Tein töitä ja harrastin opiskelujen ohessa, joten valmistumiseen meni aikaa.

Ne kiltimmät poikuliinit jäivät heti ekoissa fuksijuhlissa yksin. 😔

Vierailija kirjoitti:

Oli hauskaa muuttaa uudelle paikkakunnalle. Itse opiskelu tuntui heti omalta. Tein töitä ja harrastin opiskelujen ohessa, joten valmistumiseen meni aikaa.

Lisäys: en pahemmin bilettänyt, minulla oli muita intressejä. Silti joissain riennoissa kävin.

No nyt kun nämä aloitusbileet ovat kovasti pinnalla, niin muistan aloitusvaiheesta, että paine osallistua niihin oli tosi suuri. Ja jos et osallistunut , olit tiukkapipo, jolla ei ollut muuta elämää kuin pänttääminen. Minä en tykännyt, koska mulla oli elämä, (poikaystävä, kavereita, harrasteita, mutta se oli toisella paikkakunnalla Ja halusin sinne viikonlopuiksi ainejörjestöbileiden sijasta.

Lopputulos olikin sitten, että putosin ryhmästä. Ekan vuoden tammikuussa olin yksinäinen, peloissani ja YTHSn terapiassa.

Mun ongelma ratkesi kun seuraavana vuonna menin töihin, keskityin opintoihin, ja mieheni muutti perässäni opiskelupaikkakunnalleni. Mutta kaikki ei ole niin onnekkaita ja etuoikeutettuja. Pelkään, että tämän covid-syksyn psyykkistä satoa joudutaan pelastamaan vielä moneen kertaan, kalliisti opiskelijoiden mielenterveysongelmina (jotka voi johtua sekä kuulumattomuuden tunteesta ja yksinäisyydestä Kun ryhmäytymistä ei pystytä jäjrestämään, että taudin peloista ja traumoista) että todennäköisesti pitkittyvistä opintoajoista ja keskeyttämisistä, kun opintoja Ja opiskelutekniikoita ja ”tieteenalaan heimouttamista”ei saada hoidettua.

Ahdistavaa... olin jo kahden lapsen äiti. Kauhealla tappotahdilla vein opintoja eteen päin. Muistan, kun kävin kirjoittamassa kypsyysnäytteen niin jouduin palkkaamaan MLL:n lastensuojeluliitosta lastenvahdin sen ajaksi. Lapset juoksenteli ympäri yliopiston käytäviä ja tää nuori tyttö, joka oli vahtina ei yhtään yrittänyt keksiä lapsille jotain muuta hommaa kuin sen juoksemisen. a ei en voinut palkata hoitajaa meille kotiin, koska yliopisto ei sijainnut lähellä kotipaikkakuntaani vaan jouduin ajamaan sinne aina monta sataa kilsaa suuntaansa.

Ku pääsin kypsyysnäytteestä pois, niin sain vain vihaisia mulkaisuja alakerrassa olevan kirjakaupan myyjältä :/ Sori siitä. Lapset oli pieniä. Ja mulle ei ollut ketään muuta. Noh valmistuinpa kuitenkin onneksi vaikka vaikeaa oli ja jouduin tekemään paljon töitä.

Kateellisena aina kuuntelin kanssaopiskelijoiden juttuja bileistä ja harrastuksista tms. Mun harrastus oli se opiskelu. Ei mulla ollut muuta.

Mutta tää kaikki vaan sen takia, että siihen aikaa ei ollut mitään nuorisotakuita tms. enkä päässyt ensi yrittämillä opiskelemaan YHTÄÄN MINNEKÄÄN. Ehdin jo luovuttaa ja perustaa perheen ennen kuin vihdoin hyväksyttiin yliopistoon.

Elämäni parasta aikaa. Toisella paikkakunnalla pääsi irti siitä muotista ja roolista, johon minut oli sullottu. Vedin kaiken päinvastaiseksi. Yhtäkkiä koulukiusatusta hiirulaisesta tuli suosittu bilettäjä. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita riitti, mutta hoidin silti opiskelut jatkotutkintoon asti. Sittemmin olen palannut takaisin kotihiireksi.

Ai niin, maisterin tutkinnon tein 6 vuodessa ja siihen päälle 4 vuotta lisää, niin olin lisensiaatti. Kyseessä siis humanistinen ala, missä varmaan aika normaali valmistumisaika.

T. Edellinen

Huonoja muistoja. Tunsin olevani liian tyhmä opiskelemaan yliopistossa, enkä koskaan valmistunutkaan. Aina hävettää ja tuntuu pahalta kun muistelen niitä aikoja.