Miten ihmiset motivoituu luomaan jotain uraa, kun työn ainoa tarkoitus on

Eli , toisin sanoin sulla ei ole hajuakaan mikä on työn tekoa. Älä liiottele, elämä on.

Tällähetkellä olen työssä jossa huonohko palkka ja typerät työajat. pomoksi ajattelin ruveta että saa joskus olla joulun kotona. Ja kai se palkkakin siitä vähän nousee..Ja olen muutenkin enemmän teoria kuin käytännön ihmisiä..

Kannattaa pikkuisen tsempata. Sitten pääsee tekemään kiinnostavia töitä. Pelkkä suorittaminen tappaa, tylsyys on kaikkein rasittavinta.  ja kiinnostavimmista duuneista maksetaan hyvin. Ei silti tartte ylitöitä enää... Kivaa töissä.

t:Asiantuntija, saan tehdä sitä mistä olen innostunut

Joo samaa mieltä ole ylemmän kanssa; en jaksa käydä töissä ollenkaan jos työ on tylsää ja etenemismahdollisuuksia ei ole. Kerran olin työssä, jossa oltiiin kahdeksasta neljään ja suurin osa ajasta kului iltalehden sivua päivittäen kun duunia ei ollut tai se oli hiton yksinkertaista. Nyt kun olen vaativammassa työssä päivät kuluvat nopeammin ja tunnen kehittyväni!

Kaikki perustuu ihmisten kilpailunhaluun. Sillä voi ruoskia ihmisistä enemmän ja enemmän irti.

Ja hyvä niin. Jonkunhan sitä on nekin työt tehtävä. Muut voi sitten vain kulkea töissä ja elää muutakin elämää ilman ylitöitä ja kotiin kannettavia työhommia.

Se ura tulee itsestään, ajan mukana. Pitää tehdä sellaista mitä mieli tekee, mikä tuntuu mielenkiintoiselta ja tosi kivalta, palkasta viis. Kyllä se ura siitä vähitellen lähtee käyntiin. Mikä on ap:n mielestä kivointa tekemistä, sellaista mistä todella pidät?

Tämän takia olen organisaatiossa, jossa työllä on ihan eri merkitys ja tavoitteet kuin tuottaa voittoa osakkeenomistajille - ei se minuakaan oikein motivoisi.

Kaksipiippuinen juttu: Jos saisin lottovoiton, tippuisivat hanskat kädestä samantien.

Mutta kun elääkseen pitää töitä tehdä niin teen ne mieluiten hyvin ja haluan päästä eteenpäin urallani.

Motivaattorina on työn mielekkyys ja mielenkiintoisuus sekä hyvä palkka. Sääli ettei ap:llä ole koskaan ollut sellaista työpaikkaa, jossa viihtyy.

Nyt kun olen ollut pidempään työttömänä niin olisi kyllä tosi vaikeaa motivoitua töihin menemiseen. Olen tottunut kotona oloon ja pihiin elämään, en kaipaa enää mitään muuta.

Saadakseen rahaa, jotta voivat ostaa tavaraa ja paikan jossa säilyttää sitä tavaraa ja sit pitää ostaa auto, jotta voi kuljetella sitä tavaraa ja koska tavaraa täytyy saada lisää pitää ostaa isompi talo ja tehdä enemmän töitä ja....

[quote author="Vierailija" time="11.10.2013 klo 20:29"]

Aijaa. Tilinauhassa Se tuppaa näkymään, jolloin voin tarjota lapsilleni kaiken tarpeellisen ja vähän päälle.

[/quote]

Niin, kaiken tarpeellisen paitsi omaa aikaasi...

En tiedä miksi. Itseäni ei kiinnosta mikään ura. Teen sinänsä vaativia asiantuntijatehtäviä, alalla johon minulla on akateeminen koulutus. Mutta minulla ei ole mitään kiinnostusta edetä esim. päällikkörooliin tai minnekään muuallekaan, haluan tehdä eläkeikään asti näitä samoja perushommia, joissa olen hyvä. 

Minusta myöskään kiinnostus työhön ei ole välttämätöntä. Ei minua kiinnosta tämä ala oikeastaan yhtään. Mutta jotain ihmisen pitää työkseen tehdä, ja tässä on hyvä palkka, joustavat työajat, etätyömahdollisuudet, saa tehdä rauhassa töitä ilman sosiaalisuuden vaatimusta tms, paljon plussia minulle. Ei sen työn sisällön itse tarvitse aina niin kiinnostavaa olla.

[quote author="Vierailija" time="15.11.2013 klo 09:07"]

Se ura tulee itsestään, ajan mukana. Pitää tehdä sellaista mitä mieli tekee, mikä tuntuu mielenkiintoiselta ja tosi kivalta, palkasta viis. Kyllä se ura siitä vähitellen lähtee käyntiin. Mikä on ap:n mielestä kivointa tekemistä, sellaista mistä todella pidät?

[/quote]

En ole ap. Mutta haluan tähän vastata. Minä kyllä pidän työstäni ja töissä on kiva käydä.

Mutta elämässä mukavinta ei ole työ. Minulla on rakas harrastus, mikä on paljon mielekkäämpää kuin työ. Samoin lapseni ja mieheni on paljon mielekkäämpää kuin työ. Lisäksi moni muukin vapaa-ajan hommani on kivempaa kuin työ.

Silti työni on ihan mukavaa ja viihdyn siinä. Mutta se ei ole elämäni sisältö ja se juttu, miksi elän.

Ns. oikea elämäni on ihan jossain muualla.

Pakko paljastaa, että mua ei työhön motivoisi enää mikään. En keksi enää mitään mihin tarvitsisin rahaa. Nyt kun lapset ovat omillaan, pärjään hyvin pienillä rahoilla eikä ole enää ketään kenelle haluaisin elvistellä millään rikkauksilla. Jos olisin saanut vakityöpaikan aikoinaan niin varmana puurtaisin siellä iloisesti yhä mutta kun en saanut on ollut pakko löytää elämän mielekkyys muualta kuin rahasta ja tavarasta.

Status, arvostus, hyvä palkka, saa tehdä sitä mistä tykkää, aivot pysyy kondiksesa.

[quote author="Vierailija" time="11.10.2013 klo 20:29"]

Aijaa. Tilinauhassa Se tuppaa näkymään, jolloin voin tarjota lapsilleni kaiken tarpeellisen ja vähän päälle.

[/quote] Aikaa ei voi korvata materialla.

Hmm.. Kumpi tuo enemmän iloa ja onnistumisen elämyksiä: neljän tunnin palaverin päätteeksi kirjoitettu raportti yksikön laatukriteereistä vai kahden viikon hiihtovaellus Norjassa kavereiden kanssa?

Tiukka kisa, mutta täytyy sanoa että jälkimmäinen voittaa. Valitettavasti en ole keksinyt, miten voisin saada siitä elantoni, joten jotain oikeitakin töitä täytyy tehdä. Mutta uraputkeen eksyminen ei ole mun juttu, arvostan aivan liikaa vapaa-aikaani. Olen yliopistolla töissä ja kuullut useammaltakin proffalta, että jos haluaa edetä tässä maailmassa, viisi päivää viikossa ei riitä. Yksikin oikein kehuskelee sillä, että hänelle riittää viikko vuodessa lomaa. Sori, mutta mun intohimo on jossain ihan muualla...

Jos oma itsetunto ei ole suuresti riippuvainen muiden arvostuksesta, niin se motiivin löytäminen ei ole helppoa.

Olen päässyt yliopiston käytyäni täysin omin avuin lapsuuteni haaveammattiin. Työni on minusta tärkeää koko yhteiskunnalle. Palkkaa saan kuussa vajaat 4000 euroa, joten ei tällä rikastumaan pääse. Olen kuitenkin onnellinen ja menen joka aamu innoissani töihin. Ja olen mennyt jo liki 10 vuotta.

Kyllä työni varmasti tuottaa voittoa firman omistajalle, mutta se tuottaa henkistä pääomaa ja tyydytystä etenkin minulle. En tiedä, mitä muuta voisin työltä vaatia. Pelkkä raha ei ole minua ikinä motivoinut.

"Unelmasta totta"