Ei kemiaa melkein kenenkään kanssa

Emme vain ole tavanneet.

Niin no, sen takia näitä naisikisinkkuja on niin paljon, kun eivät kelpuuta ketään.

Odotat liikaa. Useille ei tule ikinä vastaan (ainakaan teini-iän hormoonimylläkän jälkeen) sellausta "WAU" fiilistä että jalat pettää alta toisesta ihmisestä tunnepuolelle heti tavatessa.

Vierailija kirjoitti:

Niin no, sen takia näitä naisikisinkkuja on niin paljon, kun eivät kelpuuta ketään.

Kun ei se ole kelpuuttamisesta kiinni. Mullakin on ollut oikein kivannäköisiä ja mukavia miespuolisia kavereita, mutta jos ei tee mieli harrastaa seksiä veljeltä tuntuvan kanssa, niin ei vaan tee. Tunnen kemiaa todella harvojen kanssa.

Ehkä eri ihmiset vain kokevat sen kemian eri tavoilla. En minäkään ole koskaan kokenut mitään "jalat alta" rakastumista. Mutta nykyisessä suhtessa vain ajan myötä kasvoin siihen rakkauteen. Ensin mies tuntui vain kivalta tyypiltä jonka kanssa viihtyi. Ei vain oikein ollut mitään syytä olla olematta hänen kanssaan. Sitten vähitellen tajusin että en edes halua olla ilman häntä, niin paljon hyvää ja kaunista hän elämääni toi. Sitten vain se rakkaus toista kohtaan kasvoi vuosi vuodelta kun kaikkea hienoa yhdessä koettua karttui kuten myös niitä huonoja asioita joista yhdessä selvittiin.

Ja ennen kuin kukaan tulee huomauttamaan että pitää olla intohimoa tai suhde ei kestä niin totean että olemme nyt olleet onnellisesti yhdessä 20 vuotta ja seksielämämmekin on edelleen hyvää, kuten on ollut koko ajan.

Se on niin harvinaista, että 10 vuodessa tulee vastaan yksi mies, jota kohtaan kokee tuollaista kemiaa. Koska hän on todennäköisesti varattu, niin pitää odottaa ehkä 50 vuotta, jotta tapaisi sellaisen, joka on sinkku. Mun piti onneksi odottaa sitä vain 40 vuotta.

Aikuiselle voisi ehkä riittää se, että toinen on kiinnostunut sinun ajatuksista ja hyvinvoinnista. 

Vierailija kirjoitti:

Niin no, sen takia näitä naisikisinkkuja on niin paljon, kun eivät kelpuuta ketään.

Miehen' mietin, miksi kelpuuttaisin jonkun joka ei minua yhtään kiinnosta? Olen kokeillut tapailla ihmistä, joka ei kiinnosta. Lopulta olen tyytyväinen, jos emme voikaan tavata. Kyllä, olisi fiksumpaa lopettaa tapailu hyvissä ajoin. Koitin optimistisesta toivoa, jos kiinnostus heräisi ajan kanssa. No ei herännyt ja tapailu oli lähinnä rasite. Nykyään pidänkin rimaa korkealla etten mene treffeille ellei toinen oikeasti tunnu kiinnostavalta. En ehdota toisia treffejä ellei toinen oikeasti ole ekoilla treffeillä kiinnostustani herättävä. Deittiprofiileja katsellessa en reagoi ellei profiilissa ole oikeasti kiinnostustani herättävää.

Vierailija kirjoitti:

Se on niin harvinaista, että 10 vuodessa tulee vastaan yksi mies, jota kohtaan kokee tuollaista kemiaa. Koska hän on todennäköisesti varattu, niin pitää odottaa ehkä 50 vuotta, jotta tapaisi sellaisen, joka on sinkku. Mun piti onneksi odottaa sitä vain 40 vuotta.

Niin ja sen lisäksi sitä kemiaa saattaa tuntea miestä kohtaan joka on kaiken muun osalta täysin kelvoton kumppaniksi.

Joten mitään jalat alta vievää kemiaa ei kannata kyllä lähtökohtaisesti jäädä odottelemaan.

Vierailija kirjoitti:

Odotat liikaa. Useille ei tule ikinä vastaan (ainakaan teini-iän hormoonimylläkän jälkeen) sellausta "WAU" fiilistä että jalat pettää alta toisesta ihmisestä tunnepuolelle heti tavatessa.

Joo itsekin olin joku yli 5 vuotta sinkku ja ei kyllä ikinä tullut treffattua ketään jonka kanssa ois mikään "WAU" fiilis. Ihan hyvä vaimo kuiteski tuli vastaan, vaikka ei sekään ollut mikään alusvaatemalli.

Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:

Aikuiselle voisi ehkä riittää se, että toinen on kiinnostunut sinun ajatuksista ja hyvinvoinnista. 

Homma lässähtää "ihan kivojen" kanssa vaikka yrittäisi. Olen aika intohimoinen ihminen niin toinenkin vaistoaa, että joku puoli minusta ei suhteessa toteudu kunnolla ja sitten seuraa mustasukkaisuutta ja pahaa mieltä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin no, sen takia näitä naisikisinkkuja on niin paljon, kun eivät kelpuuta ketään.

Miehen' mietin, miksi kelpuuttaisin jonkun joka ei minua yhtään kiinnosta? Olen kokeillut tapailla ihmistä, joka ei kiinnosta. Lopulta olen tyytyväinen, jos emme voikaan tavata. Kyllä, olisi fiksumpaa lopettaa tapailu hyvissä ajoin. Koitin optimistisesta toivoa, jos kiinnostus heräisi ajan kanssa. No ei herännyt ja tapailu oli lähinnä rasite. Nykyään pidänkin rimaa korkealla etten mene treffeille ellei toinen oikeasti tunnu kiinnostavalta. En ehdota toisia treffejä ellei toinen oikeasti ole ekoilla treffeillä kiinnostustani herättävä. Deittiprofiileja katsellessa en reagoi ellei profiilissa ole oikeasti kiinnostustani herättävää.

Kunpa kaikki miehet toimisivat näin! Ja kaikki naiset myös, tietty (mutta suurempi osa naisista näin jo tekeekin). Silloin aina kun tulee match, voisi olla varma että kumpikin on ihan aidosti kiinnostunut, eli matchin syntyminen merkitsisi paljon enemmän kuin nykyään.

Se on niin yksilöllistä. Menin avioon nuorena ihan kiva nuoren miehen kanssa, jonka kanssa ei sukat pyörineet, mutta oli mukavaa ja turvallista ja hyvää. Olimme onnellisia aviossa parikymmentä vuotta, ja yhä hyvissä väleissä, koska erosimmekin ystävinä. 

Tämän liiton jälkeen kohtasin sitten miehen, joka todella sai sukat pyörimään. Emme voineet olla erossa toisistamme. Molemminpuolinen kemia oli päivän selvää jo ensitreffeillä. Nyt olemme menossa naimisiin, ja yhä vatsanpohjaani kutittelee kun suutelemme. Ah. 

Olen kokenut vahvaa, molemminpuolista kemiaa kahden miehen kanssa. Viimeisimmän kolahduksen toivon johtavan parisuhteeseen.

Ei kemialla pitkälle pötkitä. Tunteet tulevat ja menevät. Ei voi lähteä sillä olettamuksella, että vuosikymmenien päästä saman ihmisen tulisi saada aikaan persosia vatsassa. Tai ehkä täällä jotkut ovat sellaisissa suhteissa (tänne kun kerääntyvät kaikki yli-ihmiset), mutta tavallista se ei ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin no, sen takia näitä naisikisinkkuja on niin paljon, kun eivät kelpuuta ketään.

Miehen' mietin, miksi kelpuuttaisin jonkun joka ei minua yhtään kiinnosta? Olen kokeillut tapailla ihmistä, joka ei kiinnosta. Lopulta olen tyytyväinen, jos emme voikaan tavata. Kyllä, olisi fiksumpaa lopettaa tapailu hyvissä ajoin. Koitin optimistisesta toivoa, jos kiinnostus heräisi ajan kanssa. No ei herännyt ja tapailu oli lähinnä rasite. Nykyään pidänkin rimaa korkealla etten mene treffeille ellei toinen oikeasti tunnu kiinnostavalta. En ehdota toisia treffejä ellei toinen oikeasti ole ekoilla treffeillä kiinnostustani herättävä. Deittiprofiileja katsellessa en reagoi ellei profiilissa ole oikeasti kiinnostustani herättävää.

Deittiprofiilien kanssa en olisi turhan valikoiva, profiili voi olla mitäänsanomaton mutta livenä voikin olla valtava kemia. Pikemminkin katsoisin profiileja niin päin, että kunhan siellä nyt ei ole mitään ehdotonta hylkyperustetta ja on kivan näköinen, niin miksei?

Vierailija kirjoitti:

Ei kemialla pitkälle pötkitä. Tunteet tulevat ja menevät. Ei voi lähteä sillä olettamuksella, että vuosikymmenien päästä saman ihmisen tulisi saada aikaan persosia vatsassa. Tai ehkä täällä jotkut ovat sellaisissa suhteissa (tänne kun kerääntyvät kaikki yli-ihmiset), mutta tavallista se ei ole.

Kyllä minusta ainakin alussa pitää olla jotain lepatusta tuolla rintakehässä ja paljonkin, muuten en ainakaan minä pysty kiinnostumaan kenestäkään. En kyllä muutenkaan suostu uskomaan, että valtaosa suhteista pyörisi pelkältä järkipohjalta, vaikka jotkut sellaiseenkin pystyvät.

Kyllä sen vain tietää, jos kemiaa on. 20v ihan ok-suhteessa ja sitten tulee vastaan mies, joka vie jalat alta. Sitä ei tajua, jos sitä ei ole kokenut. Minäkin luulin, ettei mitään tällaista voisi olla olemassakaan ja tyydyin siihen ihan kivaan. Pitkään taistelin järkisyistä vastaan, mutta sitten luovutin. 

Kemia ei ole välttämätöntä, jos vaan muuten on mukava.

Kemia on harvinaista kahden ihmisen välillä. Parisuhteessa se pitää olla fyysistä ja henkistä. Muut suhteet pitäisi jättää kokonaan kokematta.