Kirpputorivandaalit
Vein taas toissapäivänä pitkästä aikaa tavaraa kirppikselle. Tänään käytiin katsomassa, ja muistin taas miksi kirpputoritouhu ottaa päähän. Henkareissa olevista vaatteista oli melkein kymmenen lattialla; yhdessä vaaleassa vaatteessa oli jopa kurainen kengänjälki. Kenkäparista oli toinen kenkä jotenkin päätynyt hyllyn alle lattialle; likaantuneena ja naarmuuntuneena tietenkin. Pöytä oli kuin myrskyn jäljiltä, päälle oli heitelty muiden kirppismyyjien vaatteita, joiden alla maljakko oli kaatunut ja siitä oli iso pala pois.
Parin päivän saldoksi taitaa olla jonkinlainen ennätys.
Oikeasti, millaiset ihmiset käyttäytyvät kirppiksellä noin? Itse esim. nostan aina vaatteen henkariin, jos sellaisen näen lattialla, vaikka en olisi sitä itse pudottanutkaan. Millaiselle ihminen jopa astuu lattialla olevan vaatteen päälle? Tai pudottaa kengän pöydältä ja potkaisee sen hyllyn alle piiloon??