Kun ei ole juttukaveria

Ilmeisesti yksinäni.

Mitä jos sen ajan, jonka käytät tv:n katseluun, lähtisitkin lenkille? Saisitko jonkun mukaan reippaalle kävelylle - ystävä, naapuri...? Samalla voisi jutella aikuisen kanssa ja saisi vähän omaa aikaa. Jos lapset on jo koululaisia, pärjäävät varmaan keskenään sen ajan.

Josksu sitä apua pitää vain uskaltaa kysyä. kysy rohkeasti jonkun kaverin vanhemmilta, voisiko lapset tulla sinne yökylään, kun sulla on joku meno.

Jonkun kaveriperhee kanssa voi tehdä myös reissuja niin, että otetaan lapset mukaan. Vaikka Tallinnaan tai mihin vaan. Kysy rohkeasti lasten kavereiden perheitä teidän kanssa uimaan/Lintsille/kylpylään/risteilylle yms.

Kas... minulla jotakuinkin sama tilanne.

T: yh-iskä

Kuulostaapa tutulta. Elin tuolla tavalla vuosikausia... Taisi mennä 10 vuotta. Ainoat aikuiskontaktit töissä, jossa kyllä sitten viihdyin liikaakin. En tosin saanut edes netistä virtuaaiseuraa, kun en omistanut tietokonetta ja ajat olivat muutenkin erilaiset.

En keksi yhtään tekohengitystä enkä reipastusta tuohon. Ystävyyssuhteita ja varsinkin seurustelusuhteita on oikeasti todella vaikeata solmia. Surin yksinäistä elämääni valtavasti, mutta toisaalta suuntasin paljon huomiota lapsiini. He saivat kyllä äidin, joka on oikeasti kuulolla.

Juuri kun aloin lopulta sopeutua ajatukseen, etten varmaankaan koskaan löydä enää elämänkumppania, juuri kun elämä alkoi oikeastaan kirkastua sittenkin esim. harrastusten myötä, Hän kävelikin elämääni.Toinen eronnut ihminen, mies jolla oli 2 lasta. Ymmärsimme toisiamme ensi sanasta.

Muutimme yhteen, ostimme talon, menimme naimisiin, saimme yhteisiä lapsia. Yhteiseloa on kestänyt nyt 10 vuotta ja toivon, että kestää koko elämän mitan! Ihmeitä siis sittenkin tapahtuu juuri silloon kun niitä vähiten odottaa.

Jospa se ystävä minunkin elämääni löytyisi silloin kun vähiten odottaa...

Ap on nyt kotona, lapset käyvät nukkumaan ja kohta avaan telkan. Muutenhan se naapurin kanssa kävely voisikin onnistua, mutta illat on lyhyitä, jotta saan lasten asiat ja iltatoimet hoidettua. Usein juuri silloin kun lapset ovat uupuneita, mutteivät vielä saaneet unen päästä kiinni, heillekin tulee murheita, joita pitää hetkinen niiskuttaa äitin paitaan. Ei tämä oikein ole se hetki, kun lähtisin tunniksi ulos ja jättäisin nukahtamaisillaan olevat kotiin. Joskus olen tässä vaiheessa lähtenyt heittämään roskista pihalle, ja sekin oven kolaus, vaikka etukäteen siitä varoitin, saa lapset pinkaisemaan äänestä eteiseen ihmettelemään minne olen menossa. Ei ole tapanani hävitä sanomatta mitään.

Mistä niitä yh-isejä voisi löytää juuri nyt kun olisi kiva hetki jutella netissä?

On meitä näköjää muitakin..mulla sama tilanne, et yksin ei pääse muualle kuin töihin ja lapsi sen verran pieni, ettei edes lenkille pääse ilman. Nyt kun pimenee ulkona, niin tää yksinäisyys jotenkin korostuu.

Täälä kanssa ihan samaa.

Lisäksi vielä sukulaiset ja ystävät asuvat kaukana, useiden satojen kilometrien päässä. Asumme vielä paikkakunnalla, ettei minulla ole yhtään ystävää. Työkavereita on, mutta en juuri ehdi nähdä heitä työpäivän aikana, kaikilla on älytön kiire. Asuvat työmatkan päässä, joten ei ole vapaa-ajalle seuraksi. Käyn sytävieni ja sukulaisten luona kesällä, syyslomalla, joululomalla, hiintolomalla. Muulloin ei oikeastaan ehdi, kun asuvat niin kaukana ja yh on niin rikkipoikkipuhki viikonloppuna, ettei jaksa ajella mihinkään. 

Ei ole juttuseuraa ei. Tilanne on kamala, kun ennen mies oli se, jonka kanssa - tai jolle - puhuin.

Näin on mennyt jo 5 vuotta.

Ei ole aikaa ja mahdollisuutta seurustella. Lisäksi asun pienellä paikkakunnalla, jossa ei ole mahdollisuutta edes löytää ketään eikä siis mitään haluja, pikemminkin on itsestäänselvää, etten täältä halua ketään. Jos löytäisin jonkun, se olisi sitten etäsuhdetta yms. Ei ole aikaa eikä jaksamista sellaiseenkaan.

Tsempit vaan sinne.

Mun paras kaveri on toinen yh, jonka tapasin kun olimme hakemassa lapsiamme tarhasta. Samasta tarhasta löysin pari muutakin kaveria.