Lue keskustelun säännöt.
Mitä tehdä parisuhteelle?
07.10.2013 |
Eli pitkä liitto meillä yli 10v. Oltiin tosi rakastuneita alussa ja seksiäkin oli aina kun nähtiin. Nyt on 2 lasta liitossa.
Välillä meillä menee hyvin, saan miehestä turvaa kun itsellä huonoja aikoja. Ei kyllä varsinaisesti osaa auttaa vaan tarjoaa kainaloa. Meillä menee hyvin ehkä viikon aina kerrallaan ja sitten tulee riitaa. Riidat ovat kamalia vaikka rauhoittuneet ovat aiemmista, ei haukkumista enää. Eilen otti päähän kaikki miehen turhat lupaukset mitä taas lupaillut ja ei kuitenkaan aio tehdä. Olin sitten kiukkuinen kun aina mies saa vk-loppu aamuisin nukkua pitkään, lasten ruokailu ja päivärytmi jää minun harteilleni. Lapset jo alakouluikäisiä mutta mies ei edelleen tiedä milloin syödään ym. Myös yhteydet lasten kavereiden vanhempiin jäänyt minun harteilleni. Ei voi edes ovea avata kotona jos on muita paikan päällä. Eilen sitten minulla keitti kun halusin kerrankin että asiat tapahtuu minun laillani niin mies otti itseensä ja valvoi koko yön ja sanoi että menee aamulla myöhään töihin ja tulee myöhään kotiin. Eli kaikki jää taas minulle.
Eroa olen pyöritellyt mielessä useita kertoja mutta en tiedä paranisiko tilanteeni? Meillä kaunis koti jonka huolto jäänyt pääasiassa minulle. Mies ei voi edes miesten töitä tehdä.
Lapsilla on alueella kavereita, tosin kotiolot voisi olla paremmat.
tässä taloudellisessa tilanteessa en tiedä onko tulevaisuudessa minulla töitä.
Jotenkin noita olen punninnut mielessäni. Voisinko saada paremman elämän lasten kanssa vai pitääkö tyytyä tähän? Taustalla vielä itsellä masennus. Mitä mieltä olette?
Kommentit (11)
Ihan samat mietteet! Minulla pieni palkka ja mies kustantaa lapsille kaikkea. Minun palkka menee ruokaan ja lyhennykseen. Mies maksaa kaikki laskut ja ruokia myös ym. Mietin mihin voisin muuttaa? Miten hoitaisin arjen? Miten lasten koulu muuttaessa?
Miten oma terveyteni jaksaisi?
säilyykö oma työpaikka? Meillä ei edes vuoroviikko systeemi toimisi. Mies käy 100 km päässä töissä. Eli varmaan muuttaisi sinne.
seksiä on äärimmäisen harvoin.
tämä tilanne on ollut jo vuosia päällä ja osasyy masennukseeni mutta en osaa sitä ratkaista.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ero ainoa ratkaisu. Jos rahat ei riitä, tukia hakemaan. Asuntotukea saa helposti
[quote author="Vierailija" time="07.10.2013 klo 10:22"]
Ero ainoa ratkaisu. Jos rahat ei riitä, tukia hakemaan. Asuntotukea saa helposti
[/quote]
No voi v-ttu. Ei pystytä elämään parisuhteessa, ei osata sopia perheen asioista ja kuvitellaan että eron myötä asiat paranee. Kuule kyllä se palkka menee eron jälkeen vielä tarkemmin ruokaan ja asumiseen. Kuvitteleeko joku, että rahahanat aukeaa kun ottaa eron?!
Ja sit vielä yhteiskunnan pitäis maksaa asumis- ym. tukia, kun ei saada avioliittoa toimimaan. Ymmärrän jos joutuu lähtemään väkivallan tai päihteiden vuoksi, mutta tollasen takia... Jos saisin määrätä, niin eronneet ei sais mitään tukia, jos ei ole näyttöä em. syistä.
En mä voi kantaa huolta koko systeemistä. Mulla on omatkin huolet. Niin ja tuskin työssäkäyvä mitään asumistukea saa..
eli neuvonne on että yhdessä vaan hamaan tulevaisuuteen?
miten se kun tuntuu että olen alistettu suhteessa?
ap
[quote author="Vierailija" time="07.10.2013 klo 11:18"]
En mä voi kantaa huolta koko systeemistä. Mulla on omatkin huolet. Niin ja tuskin työssäkäyvä mitään asumistukea saa..
eli neuvonne on että yhdessä vaan hamaan tulevaisuuteen?
miten se kun tuntuu että olen alistettu suhteessa?
ap
[/quote]
Voisit peilata sitä eläämääsi jotain muuta kautta. Hae ilon aiheita muualta. Hanki vaikka joku harrastus, aloita opiskelu tms. Jos jumitat vaan siihen, että olet alistettu parisuhteessasi niin sitten olet sitä. Hae henkistä hyvinvointia muualta kuin mieheltäsi. Miks hemmetissä koko elämä on kiinni jostain miehestä? Ole itsenäinen ja heitä toi marttyyrin asenne pois. Hoidat lapset ja opetat ne tekemään itsekin asioita. Argh antaisin sulle potkun persuuksille jos olisit tässä, silleen hyvällä :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kommunikaatio puolison kanssa? Pariterapia? Yhtään yritystä korjata tilanne yhdessä?
Kuulostaapa kovin tutulle. Keskusteluyhteys ei oikein toimi ja riiteleminenkin on repivää. Noille voisi yrittää tehdä jotakin ennen kuin ihan oikeasti teidän on pakko erota.
Voisit vielä puhua miehen kanssa.
Kerro hänelle, mitä ajattelet. Sano, että et enää jaksa tällaista yksinhuoltajuutta parisuhteessa. Sano, että olet miettinyt myös eroa, kun et oikein osaa yksin korjata parisuhdettanne. Sano myös, että toivot muutosta yhteiselämään. Haluat miehen osallistuvan yhteiselämään enemmän. Miehen pitää ruveta kantamaan enemmän vastuuta lapsista ja olisi kiva, jos parisuhdekin kohenisi. Ehdota pariterapiaa. Sano, että jos liitollenne ei tehdä mitään, ajaudutte ennen pitkään eroon.
Varaudu siihen, että miehen mielestä kaikki on hyvin, eikä mitään tarvitse tehdä. Tietysti silloin voit mennä yksinkin pariterapiaan. Se voisi auttaa selkiyttämään ajatuksiasi, haluatko erota vai yrittää vielä miehesi kanssa. Minä kävin terapiassa yksin ajatuksenani, etten halua erota. Sitten luovutin, koska totesin, että olen ainut, joka yritti parantaa välejämme, ja erosin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="07.10.2013 klo 11:34"]
Voisit peilata sitä eläämääsi jotain muuta kautta. Hae ilon aiheita muualta. Hanki vaikka joku harrastus, aloita opiskelu tms. Jos jumitat vaan siihen, että olet alistettu parisuhteessasi niin sitten olet sitä. Hae henkistä hyvinvointia muualta kuin mieheltäsi. Miks hemmetissä koko elämä on kiinni jostain miehestä? Ole itsenäinen ja heitä toi marttyyrin asenne pois. Hoidat lapset ja opetat ne tekemään itsekin asioita. Argh antaisin sulle potkun persuuksille jos olisit tässä, silleen hyvällä :)
[/quote]
En ole ap, mutta pakko kommentoida tähän:
Olen samaa mieltä siitä, että elämä ei saa olla kiinni yhdestä miehestä (=elämä järjestyy varmasti ilmankin) - mutta miksi sellaisen ihmisen kanssa pitää silti jatkaa liittoa? Jos kommunikointi ja yhteistyö, seksi ja läheisyys ovat lähestulkoon kuolleet eikä tilanne ole korjattavissa syystä tai toisesta, miksi siinä liitossa pitäisi kituuttaa ja etsiä korvaavia nautintoja? Onko se onnistumisen ja korkean moraalin merkki jos jaksaa kituuttaa kaikilla tasoiltaan tyhjän liiton läpi, kun hakee kaiken henkisen hyvinvoinnin ihan muista lähteistä? Ketä varten sitä liittoa ylläpidetään? Ei lapsille aina paras vaihtoehto ole se "ehjä" koti, jossa aistii vanhempien vihamielisyyden toisiaan kohtaan.
Painotan kuitenkin, että kannatan liiton eteen taistelemista: voisiko tässä tapauksessa kommunikointia parantaa vaikka parisuhdeterapeutin kanssa, tai vaikka yksinkertaisesti istuttaa toisen penkkiin ja nostaa kissa pöydälle? Mutta jos taistelut on taisteltu eikä liitosta saa kuin masentuneen mielen, en näe mitään syytä jatkaa liittoa yhtään kenenkään vuoksi. Kaikki saavat vain kipeää.
Minusta on aika erikoinen näkemys, että jos mies tienaa rahat ja maksaa "kaiken", että nainen on muka vastuullinen kaikesta. Minusta on päivänselvää että sillä kuka tuo leivän pöytään on aika iso osuus kokonaisuudesta vaikka unirytmi olisi erilainen kuin muilla ja ulko-ovi jäisi joskus avaamatta kellon soidessa.
Aika kiititämätöntä porukkaa. Puolisoa syytetään omasta masennuksesta. Hoitakaa myös itseänne ja omaa elämäänne, omasta onnellisuudesta pitää ottaa itse vastuu myös parisuhteessa. Parisuhde on kuin yhteinen yritys, se voi tasan niin hyvin kuin sen yksilöt erikseen vaikka tukea puolin ja toisin voikin ja kuuluu antaa.
Todella kiittämätöntä että mies tuo rahat taloon ja hankkii "kauniin kodin" josta muija ei raaski luopua, mutta silti kuvitellaan että yksinäinen elämä vain "tukia hakemalla" ratkaisisi murheet ja olisi jopa lapsille parempi kuin kaksi vanhempaa ja ehjä perhe.
Hävettää olla nainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="07.10.2013 klo 18:19"]
Minusta on aika erikoinen näkemys, että jos mies tienaa rahat ja maksaa "kaiken", että nainen on muka vastuullinen kaikesta. Minusta on päivänselvää että sillä kuka tuo leivän pöytään on aika iso osuus kokonaisuudesta vaikka unirytmi olisi erilainen kuin muilla ja ulko-ovi jäisi joskus avaamatta kellon soidessa.
Aika kiititämätöntä porukkaa. Puolisoa syytetään omasta masennuksesta. Hoitakaa myös itseänne ja omaa elämäänne, omasta onnellisuudesta pitää ottaa itse vastuu myös parisuhteessa. Parisuhde on kuin yhteinen yritys, se voi tasan niin hyvin kuin sen yksilöt erikseen vaikka tukea puolin ja toisin voikin ja kuuluu antaa.
Todella kiittämätöntä että mies tuo rahat taloon ja hankkii "kauniin kodin" josta muija ei raaski luopua, mutta silti kuvitellaan että yksinäinen elämä vain "tukia hakemalla" ratkaisisi murheet ja olisi jopa lapsille parempi kuin kaksi vanhempaa ja ehjä perhe.
Hävettää olla nainen.
[/quote]
Saat puolestani hävetä niin paljon kuin haluat. Jo ennestään huonovointista ap:ta ja muita naisia syyllistämällä et saa minun arvostustani.
Erosin miehestä, joka "toi leivän pöytään", jälkiruuaksi olikin sitten tarjolla viimeisinä aikoina nöyryyttämistä alkaen ihan "tavanomaisesta" henkisestä väkivallasta aina taloudelliseen väkivaltaan. Pidin mielenterveyttäni tärkeämpänä kuin kallista omakotitaloa ja miehen muhkeaa palkkapussia. Minun mieheni ei nähnyt omassa käytöksessään parantamisen varaa, vain minussa oli vika, ja minä sain kyllä "käydä hoidattamassa päätäni", mikä tosiaan teinkin. Niin kiittämätön tosiaankin olin, että kun vihdoinkin sain kerättyä itsetuntoni jälleen miehen jäljiltä, kieltäydyin olemasta ovimattona miehelleni yhtään kauempaa. Otin lapset ja muutin kaupungin vuokra-asuntoon. Nyt olen oikeasti onnellinen. On rauhallinen perhe-elämä. Kukaan ei raivoa, riitele eikä syyllistä. Samaa toivon ap:lle joko yksin tai miehensä kanssa, mikäli mies ymmärtää hakea apua omiin ongelmiinsa.
Minulla myös vastaava tilanne. Yhdessä yli 10 v ja lapsi 3 v. Mutta parisuhteesta ei enää jäljellä mitään, seksi täysin loppunut. Ero on minulla päällimmäisenä ajatuksena, mutta mietityttää miten käy elämälle. Minne muuttaisin asumaan, miten pärjään rahallisesti (minulla pieni palkka ja mies maksaa asumiskulut). Joutuisin luopumaan ihanasta kodistamme. Miten selviäisin lapsen vuoroviikko-systeemistä.... Tai sitten kärsin vaan tässä suhteessa ja säilytän lapsella kodin.