Perustele minulle miksi yleistäminen on tässä tapauksessa väärin?
Ei kannata mennä siihen argumenttiin, että "ei kaikki ulkomaalaiset..."
Ei kaikki. Kukaan ei varmaan sellaista tosissaan väitä. Mutta kerro minulle, sinä joka niin yleistämistä vastaan olet tällaisenkin asian suhteen, että miksen saisi yleistää yleistä asiaa?
Kommentit (12)
Raiskaukset jotka jäävät ilmoittamatta, ovat jonkun läheisen tekemiä. Avio/avopuoliso, seurustelu kumppani, kaveri. Aivan vieraan ns. puskaraiskaus ilmoitetaan poliisille taas melkein aina. Se asia vääristää tilastoja. En halua tällä puolustella tai vähätellä mitään raiskaaja ryhmää. Miehiä ne useinmiten kuitenkin on.
Suurin osa raiskaajista on miehiä.
Kyllä mä naisena haluan pelata varmaan päälle. Mistä siitä yksilön kohdalta tietää totuutta ennen kuin teko on jo tapahtunut? (tai jäänyt yrityksen asteelle) Missä menee hyväksyttävä raja sen välillä, että pyrkii suojelemaan itseään ja sen, ettei tuomita esim miestenvihaajaksi tms.? Voihan se ihminen, jonka nään lenkkipolulla, luulla että kierrän juuri hänet kaukaa sukupuolensa vuoksi, vaikka todellisuudessa kiertäisin muutkin jos olen myöhään liikkeellä? Mun mielestä nää ei ole ihn helppoja kysymyksiä, koska sen yksittäisen yksilön kohdallahan ei tiedä totuutta, kun vasta sen jälkeen jos joku teko tapahtuu ja silloin on jo myöhäistä. Mutta toisaalta ei voi yksittäisiä ihmisiä tuomita jonkun toisen teon perusteella.
Joskus joku nainen kommentoi, että häntä säälittää joskus kun huomaa, että miehet pitävät bimbona yms. Luultavasti tällä tavalla itsekin naisena suhtautuisin. Eli kyllä mä ainakin ymmärtäisin jos joku pitäis tyhmänä, jos siihen tavallaan on syytäkin (eli siksi kun sellaisia naisia oikeasti on ja voi sattua myös omalle kohdallekin)
No siis on eri asia jos pitää huolta turvallisuudestaan ja karttelee ihmisiä jossain pimeällä lenkkipolulla, kuin jos yleistäminen johtaa siihen, ettei saa töitä tai esim. palvelua kaupassa. Siis yksityisissä tilanteissa kenelläkään ei pidä olla mitään velvollisuuksia olla tuttavallinen tai edes pitää mamuista, mutta jos ihminen yrittää parantaa elämäänsä ja sopeutua yhteiskuntaan, niin siinä vaiheessa pitäisi tätä tukea.
[quote author="Vierailija" time="06.10.2013 klo 16:33"]
No siis on eri asia jos pitää huolta turvallisuudestaan ja karttelee ihmisiä jossain pimeällä lenkkipolulla, kuin jos yleistäminen johtaa siihen, ettei saa töitä tai esim. palvelua kaupassa. Siis yksityisissä tilanteissa kenelläkään ei pidä olla mitään velvollisuuksia olla tuttavallinen tai edes pitää mamuista, mutta jos ihminen yrittää parantaa elämäänsä ja sopeutua yhteiskuntaan, niin siinä vaiheessa pitäisi tätä tukea.
[/quote] Erilaisten rotujen sopeutumista omiin yhteiskuntiinsa pitää tukea. Erilaiset rodut rakentavat erilaisia yhteiskuntia. Valkoiset voivat muuttaa Viroon, Ruotsiin, Saksaan jne. ja muiden rotujen edustajat toisiin omaa rotuaan edustaviin maihin ja sopeutua.
Suomalaisen ei kannata muuttaa Sudaniin eikä päinvastoin.
[quote author="Vierailija" time="06.10.2013 klo 11:48"]
Suurin osa raiskaajista on miehiä.
Kyllä mä naisena haluan pelata varmaan päälle. Mistä siitä yksilön kohdalta tietää totuutta ennen kuin teko on jo tapahtunut? (tai jäänyt yrityksen asteelle) Missä menee hyväksyttävä raja sen välillä, että pyrkii suojelemaan itseään ja sen, ettei tuomita esim miestenvihaajaksi tms.? Voihan se ihminen, jonka nään lenkkipolulla, luulla että kierrän juuri hänet kaukaa sukupuolensa vuoksi, vaikka todellisuudessa kiertäisin muutkin jos olen myöhään liikkeellä? Mun mielestä nää ei ole ihn helppoja kysymyksiä, koska sen yksittäisen yksilön kohdallahan ei tiedä totuutta, kun vasta sen jälkeen jos joku teko tapahtuu ja silloin on jo myöhäistä. Mutta toisaalta ei voi yksittäisiä ihmisiä tuomita jonkun toisen teon perusteella.
Joskus joku nainen kommentoi, että häntä säälittää joskus kun huomaa, että miehet pitävät bimbona yms. Luultavasti tällä tavalla itsekin naisena suhtautuisin. Eli kyllä mä ainakin ymmärtäisin jos joku pitäis tyhmänä, jos siihen tavallaan on syytäkin (eli siksi kun sellaisia naisia oikeasti on ja voi sattua myös omalle kohdallekin)
[/quote] Naisilla ei ole penistä, joten naiset eivät oikein ole raiskaajia. Hyvä huomio. Useimmat naiset haluavat kuitenkin parisuhteen ja lapsia, joten naisten on hyvä tietää millaisten miesten kanssa on tekemisissä.
Tutkimuksissa on myös huomattu, että rotuerot rikollisuudessa ovat usein suuremmat kuin sukupuolten väliset erot.
[quote author="Vierailija" time="05.10.2013 klo 14:27"]
Siis kyllähän tuon faktan saa sanoa ääneen ja se pitäisi ottaa huomioon tehdään päätöksiä maahanmuuttajista jne. Siis osana riskinarviointia.
Mutta itse uskon, että mamujenkin joukossa on myös hyviä tyyppejä, jotka eivät kaipaa sitä, että heitä automaattisesti kyräillään ja kartellaan. En usko, että he sen takia alkavat raiskata ketään, jos eivät sitä muutenkaan ole tehneet, mutta kyllähän se johtaa yleiseen välinpitämättömyyteen, jos yrittää sulautua valtaväestöön, muttei anneta edes mahdollisuutta.
Mieluummin jos yritettäisiin selvittää, että onko niiden raiskauksia tehneiden taustoissa jotain yhtäläistä ja jatkossa evättäisiin sen perusteella maahan jääminen jo heti alkuunsa.
[/quote]
Ihan asiaa kirjoitat, mutta kyllä mä naisena haluan pelata varmaan päälle. Mistä siitä yksilön kohdalta tietää totuutta ennen kuin teko on jo tapahtunut? (tai jäänyt yrityksen asteelle) Missä menee hyväksyttävä raja sen välillä, että pyrkii suojelemaan itseään ja sen, ettei tuomita esim rasistiksi tms.? Voihan se tummaihoinen ihminen, jonka nään lenkkipolulla, luulla että kierrän juuri hänet kaukaa ihonvärinsä vuoksi, vaikka todellisuudessa kiertäisin muutkin jos olen myöhään liikkeellä? Mun mielestä nää ei ole ihn helppoja kysymyksiä, koska sen yksittäisen yksilön kohdallahan ei tiedä totuutta, kun vasta sen jälkeen jos joku teko tapahtuu ja silloin on jo myöhäistä. Mutta toisaalta ei voi yksittäisiä ihmisiä tuomita jonkun toisen teon perusteella. Joskus joku mies kommentoi, että häntä säälittää joskus pimeällä liikuessa kun huomaa, että naiset kiihdyttävät askeliaan yms. Luultavasti tällä tavalla itsekin miehenä suhtautuisin. Eli kyllä mä ainakin ymmärtäisin jos joku pelkäis, jos siihen tavallaan on syytäkin (eli siksi kun sellaisia asioita oikeasti tapahtuu ja voi käydä myös omalle kohdallekin)
Ymmärtääköhän kukaan mitä ajan takaa :D
ap
Koska jos yleistät, niin ne aiemmin kunnollisetkin rupeaa raiskaamaan.. Tai siis mitä ne menettää, kun kaikki kuitenkin jo ajattelee, että ne raiskaa.
[quote author="Vierailija" time="05.10.2013 klo 14:18"]
Koska jos yleistät, niin ne aiemmin kunnollisetkin rupeaa raiskaamaan.. Tai siis mitä ne menettää, kun kaikki kuitenkin jo ajattelee, että ne raiskaa.
[/quote]
Kun mun mielestä tällainen tapa ajatella on jokseenkin sairas. Meinaat siis, ettei mun kannata tuoda (HUOM!) FAKTOJA esille, koska joku alkaa sen takia raiskailemaan?
Mites se tekijän vastuu omista teoistaan?
Siis kyllähän tuon faktan saa sanoa ääneen ja se pitäisi ottaa huomioon tehdään päätöksiä maahanmuuttajista jne. Siis osana riskinarviointia.
Mutta itse uskon, että mamujenkin joukossa on myös hyviä tyyppejä, jotka eivät kaipaa sitä, että heitä automaattisesti kyräillään ja kartellaan. En usko, että he sen takia alkavat raiskata ketään, jos eivät sitä muutenkaan ole tehneet, mutta kyllähän se johtaa yleiseen välinpitämättömyyteen, jos yrittää sulautua valtaväestöön, muttei anneta edes mahdollisuutta.
Mieluummin jos yritettäisiin selvittää, että onko niiden raiskauksia tehneiden taustoissa jotain yhtäläistä ja jatkossa evättäisiin sen perusteella maahan jääminen jo heti alkuunsa.
Kaikki suomalaiset juovat liikaa, sinäkin ap.
Mutta tottahan on, että jos kävelee iltaisin pimeällä ja siellä kulkee kanssakulkijoita, niin miehen, siis kenen tahansa miehen väristä tai muusta ulkomuodosta riippumatta, kohtaaminen aiheuttaa aina tietyn varoreaktion. Ja tiedän tasan tarkkaan, että 99-prosenttisen varmasti he eivät tee mulle mitään. Silti tarkistan, onko känny hollilla, ja missä lähimmät talot ovat. Miksei se vastaantuleva nainen aiheuta samaa reaktiota, vaikka voihan hänkin minun päälleni käydä? Tuli vaan mieleen tuosta kasin kirjoituksesta.