Lue keskustelun säännöt.
Erota vai yrittää sopeutua -ja miten?
05.10.2013 |
Olen niin ahdistunut parisuhteemme takia. Olen ollut sitä monta vuotta. Nyt saimme jonotuksen jälkeen pariterapian, jossa käyn yksin koska mies on pyynnöistä huolimatta ilmoittanut ettei moisiin lapsellisiin lässytyksiin aio osallistua koskaan. Kuulemma mieluummin eroaa kuin lähtee ja voin olla siitä kuulemma varma. Ja myös on ilmoittanut, että jos eroamme, hän ei aio tavata minua ja lapsia enää koskaan.
Miehen asenne on teinimäistä uhmaa. Hän ei kykene muuhun. Eroamisen mies kokee selkeästi hylkäyksenä, että hän jos ei kelpaa.. Mutta tuota samaa teinimäisyyttä tunnen niin usein, näen jo punaista miehen takia. Tuntuu, etten enää osaa edes ajatella onko hän hyvä isä ja pitäisikö minun olla tyytyväinen häneen sellaisena kuin on vai onko näille mun tuntemuksille realistista aihetta näin paljon. Olen nalkuttava akka, kuten hän sanoo. En pidä itsestäni silloin kun olen miehen kanssa, olen ahdistunut, pahoinvoiva ja se näkyy nalkuttamisena. Koen, etten saa hänestä tasavertaista henkistä vastusta ja ettei hän ota vastuuta vanhempana kunnolla. Esim. tänään tokaisi, että miksi toi meidän 5 on tollanen häirikkö vaan, muut sen ikäiset menee huoneeseensa puuhaamaan kaikessa rauhassa kahdeksi tunniksi, menisi tuokin ja opettelisi vaikka lukemaan! Uskomatonta halveksivaa puhetta mielestäni aikuiselta isältä, jos lapsi kaipaa vanhempien läheisyyttä ja huomiota niin sitä tulisi antaa eikä mollata, opettaisi itse lukemaan lasta!
Olen tällä hetkellä työtön ja ero olisi hirveän iso juttu taloudellisesti, kaikkeni yritän saada vakkarityötä mutta vaikeaa se on tänä aikana. En ole luovuttajatyyppiä ja vaikeudet kuuluvat elämään, perhettä ei pidä heppoisesti rikkoa. Mutta kun toinen osapuoli ei puhu rakentavasti, ei lähde terapiaan - mitä minä voin tehdä? En enää tiedä ratkaisua.
Kommentit (9)
Vaikea sanoa oikein juuta taikka jaatakaan, kun ei tuosta aloituksesta ehkä ihan riittävästi saa selkoa kokonaiskuvasta, mutta, auttaako, jos teet sen perinteisen listan, plussat ja miinukset, rehellisesti? Sitten punnitset asiaa kunnolla.
Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo viestini oli sekava. Kuten tunteenikin. Kun ahdistaa miehen vanhemmuus, tuntuu ettei ole jämäkkää vastuuta ja se jää minulle. Sitten kiukkuilee minulle kuin teinipoika. Jos lasten kanssa haasteita, suhtautuu heti negatiivisesti jotenkin lapsia arvostellen, sen sijaan että miettisi miten voisi vanhempana asiaa auttaa. Ja jos minä haluan keskustella jostain, saan kylmää vastaan. Yksinäni pohdin asiat.
Mutta laittaahan hän ruokaa, ei mieti niinkään milloin lasten tulisi ruokaa saada, mutta laittaa kun alkaa olla nälkä. Vie ulos jos käsken viedä, oma-aloitteisuus on hirveän heikkoa asiassa kuin asiassa. Esim. jos joku siivousasia risoo, mies aloittaa siivoamisen vaikka lapsilla olisi mikä. Jotenkin se sellainen kykenemättömyys minua ahdistaa, isänä ja puolisona. Mutta ottaa myös lapsia syliin, hassuttelee, tekee tosiaan kotihommia jne. Eli hyviä puoliakin löytyy, mutten osaa oikein iloita niistä kun sitten toisena hetkenä on tyly mulle tai lapsille. Ailahtelevainen.
ap
[quote author="Vierailija" time="05.10.2013 klo 13:38"]
Et sinä yksin kaikkea voi kannatella. Kyllä parisuhteessa molempien vanhempien kuuluisi ottaa se vastuu perheen toimivuudesta. Et voi miestä pakottaakaan eli sinun on nyt kylmästi mietittävä mikä on sinulle paras vaihtoehto: mitä jaksat, mitä siedät.
Voimia sinulle.
[/quote]
Kun on vaikea tietää, millaista elämä olisi yksin lasten kanssa. Huomaisinko sitten vasta miehen hyvät puolet? Itkisivätkö lapset isän perään? Miten heillä menisi tapaamisviikonloppuna, mikäli mies heitä tapaisi?
Vai olisivatko lapset tasapainoisempia ja minä huojentunut ja siten myös parempi äiti? On niin vaikea tietää. ap
Mun kaveri otti eron tuollaisesta miehestä, mutta palasivat sitten yhteen jonkun ajan kuluttua. Nykyään hän vain sietää sitä miestään ja yrittää keskittyä niihin parempiin asioihin miehessä. Välillä sitä syö rankasti, mutta kaipa joku tasapaino heillä kuitenkin näissä hommissa jo on. Lapsille tää mies on välillä tosi tyly, mutta vastaavasti touhuaa heidän kanssaan paljon, kun miehellä on hyvä heti ja aikaa. Nälkäisenä se kohtelee kaikkia ikävästi.
Jotenkin en ymmärrä heidän elämäänsä, toisaalta ymmärrän ystävääni, että sietää ja on sopeutunut, ristiriitaista.
Kuulostaa, et miehelläsi on paljon ongelmia, eikä kykene niitä käsittelemään ja tunnistamaan. Siksi se purkautuu noin esim. lapsianne kohtaan. Haluatko, että lapsenne joutuu kuulemaan tollasia laukaisuja isältään mitä kirjoitit? Lapsistanne tuntuu varmasti hirveeltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ajattelin etten vastaa mutta palasin takaisin ja näpyttelen tähän kysymyksen, tätä kannattaa sinun itse miettiä mutta myös yhdessä. Tai jos miehestä ei ole puhumaan asiasta niin tämän voi ääneen sanoa:
Jos parisuhteenne ja lapset on noin yhdentekevää kuin mies sanoo: ettei näkisi teitä jos eroatte niin miksi olisitte yhdessäkään?
Ymmärrän että mies sanoo noin, vain siltäosin ettei tosiaan tahdo mihinkään terapiaan mutta sanomalla noin minusta juurikin osoittaa sen että miten vaikeaa teidän on ymmärtää toisianne.
Ei terapia muuta teitä. Ja siellä ei terapeutti tuomitse. Hänen tehtävä on antaa teille kysymyksiä joilla te pääsette eteenpäin ongelmissanne. Ei terapia onnistu, ellei ihminen tahdo muuttaa asioita.
Minä toivon sinulle voimia lähteä sinne pariterapiaan ensin vaikka yksin. Kun palaat hengissä kotiin niin mies voi seurata tai terapeutti voi kertoa teille silti neuvoja mitä kannattaa kotona tehdä liittonne eteen.
Mutta minusta parasta hyötyä saatte jos mieskin on paitsi kuulemassa keskusteluja, myös korjaamassa sinun jorinoita ja sanomassa miltä hänestä jotkut asiat tuntuu. Eikä niin että sinä kertoisit vaan omalta kantiltasi perheenne ongelmat sillä miehen näkemys voi silti olla erilainen!
Jos suhde ei jatku ja olette tyytymättömiä niin ei elämäänsä tule haaskata jäämällä tuohon. Tämä on sinun elämäsi ja sinun tulee löytää tyydyttävä tapa elää; ei kestää kaikkea sontaa.
Menemällä terapiaan voit ainakin mahdollisen eron tultua ajatella että sinä teit kaikkea sen eteen eikä mikään muuttanut sitä.
Ja mitä tulee kiristämiseen niin tuo on aina väärin. Vaikka ei tarkoitakaan että ei tule koskaan vaikka lapsiaan näkemään eronne jälkeen niin hän on vastuussa omista teoistaan, sanoistaan ja päätöksistään. Hänen ja lapsienne välit on heidän suhde ja jos se ei merkitse mitään niin sinä et ole siihen syyllinen etkä mitään siihen voi.
Kun lapset kasvavat niin he oppivat ymmärtämään että äidinrakkaus on ehdotonta ja olet läsnä. Lapsille voit sitten kertoa aikanaan että isän valinta on olla pois elämästänne, mutta kerro se vasta kun lapset sen osaavat lähes aikuisena käsittää. Mutta epäilen että tuo on vain halpamainen tapa saada painoa sanalleen ettei tahdo terapiaan. Mutta mene sinä.
Miehellä oli vaikea lapsuus ja selvästi jäänyt todella rajoitteiseksi. Toisaalta hänessä on niitä hyviä puolia ja lapsille tärkeä rakas isä. Ja kyllä joo, väsyneenä, kiukkuisena, nälkäisenä..sitten oma itse menee kaiken muun edelle ja kiukkuilee ja on tyly.
En todellakaan halua että lapset kuulevat ikävyyksiä, enkä halua niitä itsekään kuulla..
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
8 vastaaja: kiitos että palasit. Erittäin hyvä ajatuksia herättävä kirjoitus. Jonka itse asiassa laitoin myös miehelle sähköpostiinsa... sitä en tiedä lukeeko mun viestejäni, mutta sen verran tein minkä voin. ap
Et sinä yksin kaikkea voi kannatella. Kyllä parisuhteessa molempien vanhempien kuuluisi ottaa se vastuu perheen toimivuudesta. Et voi miestä pakottaakaan eli sinun on nyt kylmästi mietittävä mikä on sinulle paras vaihtoehto: mitä jaksat, mitä siedät.
Voimia sinulle.