Mikä eroavaisuus miehesi ja sinun persoonassa aiheuttaa eniten riitoja?

Mieheni epätäsmällisyys - Minun (liika?) täsmällisyyteni

Mies haluaa ottaa töissä lunkisti ja keskittyä golfaamiseen ja salibandyyn ja poikien kanssa notkumiseen ym harrastamiseen. Siisteyden suhteen on pikkutarkka ja kannattaa vakaumuksellisesti terveitä elämäntapoja ja urheilullisuutta.

Itse olen taas siivoamisen suhteen suurpiirteinen ja mieluummin käperryn sateisena pimeänä syysiltana sohvalle tv:n ääreen kuin lähden lenkille viimaan ja tihkuun. Enkä koe huonoa omatuntoa jos syön sipsejä tai suklaalevyn. Töitä taas teen huomattavasti enemmän kuin mies ja tienaan noin tuplasti häneen verrattuna.

Eli minä tienaan rahat ja mies tekee töitä max 30h/vko ja hänellä on aikaa harrastaa ja ylläpitää sosiaalista elämää ja jynssätä hammasharjalla kylppärin laattojen välejä. Minusta taas ei ole lenkille tai salille lähtijäksi 17h työvuoron jälkeen vaan mulla on nälkä ja väsy eikä jaksa yhtään kiinnostaa jos vaatteet jäävät illalla myttyyn lattialle.

Mies on todella tarkka siivoamisesta ja se ärsyttää joskus. Minä en jaksa aina olla niin tarkka.

[quote author="Vierailija" time="05.10.2013 klo 10:55"]

Mies on hidasjärkinen, minä nopea ja terävä-älyinen. Tämä näkyy lähestulkoon kaikessa tekemisessä.

[/quote]

Jee! Meillä samoin, huojentavaa lukea että jollain muullakin. Tämä näkyy lähes kaikessa tosiaankin, ja vaan toisen samoin kokevan voi uskoa että ymmärtää asian.

Meillä mies myös jankuttaa ja on pedantti kontrolloija. Tämä on rasittavaa ja tosi piinallista, varsinkin kun lapset kärsivät tästä jatkuvasta huomauttelusta joka pikku "virjeen" suhteen. Onneksi mies on keksustelevaa lajia, ja yrittää muuttaa käytöstään siitä sanoessani.

Itse olen vähän boheemimpi luonnon lapsi, tosin temperamenttinen sellainen. Miehen on vaikea myös hyväksyä, että olen joskus väsynyt ja silloin en tee mitään ylimääräistä.

Mieheni on siivouksen suhteen todella suurpiirteinen. Ei haittaa minua, koska en itsekään ole maailman tarkin siinä lajissa. Mutta sitä en ymmärrä, miksi kaappien sitten täytyy olla täydellisessä järjestyksessä. Olemme saaneet lukuisia riitoja aikaan siitä, että olen taitellut mm. tyynyliinan ja käsipyyhkeen VÄÄRIN. En vieläkään tajua sitä mitä väliä tuollakin on, kun olen kuitenkin laittanut ne siististi kaappiin enkä suinkaan rytännyt.
Toinen ärsyttävä asia on, että miehelläni ei ole mitään johdonmukaisuutta ruokakaupassa käymisen suhteen. Aina sieltä on kamala kiire ulos. Kauppa suurin piirtein juostaan läpi ja poimitaan tuskin kassillinen tavaraa koriin ja kotona huomataan, että eihän näistä aineksista syö kuin kerran. Ja kaupassa on käytävä joka päivä ainakin kerran, koska kaapeissa ei ole mitään, mistä voisi tehdä ruokaa. Tämän vuoksi käyn mieluummin kaupassa yksin. Mieluummin ostan ruokaa muutamaksi päiväksi kerrallaan kuin ravaan kaupassa päivittäin sellaisen miehen kanssa joka on selvästi tuskastunut koko ajatuksesta, että joutuu kauppaan.

Se, että mies elää hetkessä eikä osaa suunnitella pidemmällä mittakaavalla mitään. Välillä todella hieno kyky, jonka toivoisin itsekin omaavani, mutta on se kumma kun rahaa ei osata säästää esim. suurempiin hankintoihin ja asioita suunniteltaessa vastaus on aina "Katsotaan sitä sitten". Kyllä aikuiselta mieheltä toivoisi välillä enemmän.

[quote author="Vierailija" time="05.10.2013 klo 08:37"]

Mies on laiska kuin mikä, oikea vätys. On tehnyt taidetta siitä kuinka lusmu voi olla, esimerkkinä vaikka piilottaa mieluummin rasvaisen uunipellin kuin tiskaa sen. Kaikesta pitää päästä mahdollisimman helpolla ja vähällä vaivalla ja mitään ylimääräistä ei voi tehdä. Varaston lamppu on ollut pimeänä keväästä asti mutta kun ei vaan jaksa nähdä sitä vaivaa, että vaihtaisi sen (itse en ylety, mies on paljon pitempi).

Minä taas oon sellainen "normaalisti" toimiva, jos jossain on likaa niin siivoan sen, teen kotitöitä normaalisti enkä ikinä näkisi vaivaa jonku hiton uunipellin jemmaamisessa sen sijaan, että äkkiä huuhtelisin sen. Tämä pätee muuten myös miehen ulkonäköön: hampaita ei vaivaudu pesemään, deodoranttia ei ole ikinä käyttänyt, aamulla kiskaisee vaan ekat käteen sattuvat vaatteet päälle välittämättä kuinka likaiset ne on jne. On semmoisen nuhruisen mettäläisen näköinen kun vaatteet ei myöskään istu oikein hyvin, kun ei ostohetkellä vaivaudu sovittamaan niitä. Itse katson suurinpiirtein että puserolla ei ole vauvanpuklua eikä sukissa reikiä kun pukeudun, toisella ei vois vähempää kiinnostaa.

[/quote]

Taisit ottaa mun exän, kun jätin sen.

Täsmää meinaan ihan joka ikinen kohta siihen.

Meinas tehdä mut hulluksi tolla =D

Meillä kitkaa aiheuttaa täysin erilainen suhtautuminen kriisitilanteissa. Minä ahdistun, puhun, vatvon, kelaan, ahdistun lisää, murehdin, itken, kaipaan olkapäätä.

Mies taas pistää lukkovaihteen päälle, kieltää tosiasiat, väittää ettei mitään kriisiä oikeasti edes ole, vetäytyy ja jatkaa elämää niin kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Enkä nyt tarkoita kriiseillä mitään minun keksimiäni "kriisejä", vaan merkittäviä juttuja kuten läheisen vakavaa sairastumista.

Minä olen optimisti, mies pessimisti. Se on välillä äärettömän arsuttävää, mutta ei se nyt varsinaisesti riitoja aiheuta. 

Tällä hetkellä riitoja aiheuttaa se, että mieheni on äärimmäisen kärsimätön ja minä taas täydellinen vastakohta eli pinnaa riittää loputtomiin. Aiemmin tämä ei ollut ongelma, mutta nyt kun meillä on yhteinen yritys, se aiheuttaa ristiriitoja. Mies haluaisi hosua kaiken sekunnissa valmiiksi, vaikka työn jäljestä ja laadusta jouduttaisiin tinkimään paljonkin - minä taas haluaisin tehdä asiat niin hyvin kuin suinkin osaan, vaikka sillä tavalla myöhästyisimme jostakin myyntitapahtumasta. Ajattelen, että sitten ne asiat ovat ainakin valmiiksi hyvin tehtyinä seuraavaa tapahtumaa varten. Miehelle tämä on aivan hirveä punainen vaate, ja meillä menee arvokasta työaikaa siihen että riitelemme asiasta.

Huokaus!

Mies ajattelee ensisijaisesti omaa napaansa, minä ehkä liikaakin muita.

Mies on tosi laiska siivoamaan, jättää kaiken levälleen (myös esim. tiskit tasan siihen missä söi, joka on harvoin keittiön pöydän ääressä jos perheen päivällistä ei lasketa) ja siivouspäivinä vaan valittaa ja puhisee. Itse olen vähän "siivousfriikki"

Mieheni on lievästi kehitysvammainen, minä taas selvästi keskivertoa älykkäämpi.

Meillä vähän sama kuin ap:lla.

Mies ei kykene suunnittelemaan mitään. Aikataulut ovat hänelle täyttä hepreaa joten arjen suunnittelu jää täysin minun harteilleni. Lisäksi miehellä on kaikki aina hukassa.

Tiedostan olevani tietyllä tapaa kontrolifriiki, mutta jos eläisimme miehen suunnitelmien mukaan arki olisi kaaosta; lapsilla ei olisi ruokaa silloin kun heillä on nälkä, jääkaappi huutaisi tyhjyyttään, kukaan ei ehtisi koulun tai harrastuksiin ajoissa, lasten asiat jäisi hoitamatta jne. 

nim. adhd-miehen vaimo (kyllä, usein vituttaa ja paljon vaikka miestä rakastankin ja isänä hän on loistava)

Minä siivoan silloin kun jaksan ja huvittaa, mies haluaa että tietyt asiat tehdään heti, sitä ärsyttää kun minä syön telkkarin ääressä vaikka jugurttia ja en vie heti sitä tyhjää purkkia roskiin. Mua taas ärsyttää kun mies jättää kaikki korkit aina auki, esim. limsa jääkaapissa on aina lemmehtynyttä kun mies on antanut sitä lapsille eikä ole viitsinyt alkaa korkkia kiertämään kunnolla kiinni, sama on muissakin pulloissa, monta kertaa on meinannut tulla vahinkoja kun olettaa että joku pullo on tottakai kiinni, eikä olekaan.

Myös se ärsyttää että mies lähtee kotoa sanomatta mulle mitään, ja on tunteja poissa, olettaa että minä tottakai hoidan lapset, ja sitten kun mulla on illalla menoja, niin se saattaa jopa olla ärtynyt, kun mun menot on kaikki turhia, hänen on toki tärkeitä, käy kävelemässä joka ilta, ja vanhan äitinsä luona. 

Myös mun telkkarin kattominen ärsyttää miestä, mun pitäis tehdä kotitöitä eikä tuijottaa telkkaria, joo, en jaksa mitään tehdä kun lapset on saatu nukkumaan kymmenen maissa. Olen muutenkin uupunut, lääkärissä olen käynyt mutta apua en ole vielä saanut, vituttaa itseäkin kun ei jaksa mitään tehdä mitä ennen, ei mitään mitä haluaisi tehdä.

Meillä ylivoimaisesti eniten kireyttä ilmatilaan aiheuttaa miehen "jankuttaminen". Mitään ei voi koskaan unohtaa, asioista pitää jankuttaa päiviä varsinaisen keskustelun jälkeenkin, ja koskaan ei anneta olla.

Jos itse olisin esimerkiksi jo valmis lopettamaan jonkin typerän kiistan tai väittelyn, mies palaa samaan aiheeseen vähintään kolme kertaa sen jälkeenkin. Ja kyse ei ole siitä, että olisin joku määräilevä tyranni - Tavallisten arkiaskareiden jakaminen keskustelemalla on ylivoimainen tehtävä tässä taloudessa. Tätä on todella vaikea selittää, joten heitän esimerkillä:

Riita esimerkiksi siitä, kumpi käy kaupassa.

Minä: "Noniin, mutta joo, eiköhän tämä ole käsitelty. Minä käyn sitten siellä kaupassa, niin hoida sinä pyykit, kunhan joudat, jos se on siitä kiinni."

Mies: "Joo mutta muistatko, kun viimekin viikolla kävin kaupassa kolmesti? Niin millon sä oot sitten käynyt viimeksi kolmesti viikossa?"

Minä: "Voi jestas, juurihan sanoin, että voin käydä?"

Mies: "Joo mutta aina mun pitäisi olla käymässä. Aina pitää kävellä ja kantaa tavaraa ja ties mitä hakea."

Minä: "Siis mikä tässä nyt on ongelma? Eikö tämä puhuttu jo, minä käyn?"

Mies: "Joo mutkun mutkun mutkun."

Ja niin edelleen. Mitä helvettiä minä tuon jankuttajan kanssa teen? Onko kukaan keittiöpsykologi paikalla selventääkseen vähän että mistä tässä oikein on kyse? Jääkö minulta jokin isompi kuva huomaamatta?

Eikös ap kysynyt persoonaa? Oletteko persoonana siivoojia tai kodinhoitajia kaikki?

Minä puhun asiat kuten ne on ja hän ei.

Eli riidat meillä tulee silloin tällöin siitä, ettei hän kestä mun tiuskimista ja omasta mielestä sanoin ihan nätisti, ettei niitä astioita sohvassa säilytetä.

Mieheni on boheemi pohdiskelija ja kiusaantuu suoruudestani yleensä. Vaikka omien sanojensa mukaan se oli asia (ulkonäköni jälkeen) missä muhun rakastui. Mä en möläyttele, vaan osaan mieheni sanomisten mukaan myös käyttäytyä jutuissani. Silti vieläkin hän yllättyy usein suoruudestani.

20 v yhdessä

Minä olen suora,mieheni ei. Mieheni kykenee rehellisyyteen vain kauttarantain puhumalla ja kaunistelemalla ja vihjaamalla. Tämän takia olen nyt muuttamassa pois vaikka olen raskaana.tämä on myös näköjään hämäläisyyttä joten ystävätkin olen jättäny saman syyn vuoksi. He vihjailevat kierosti enkä minä tajua mitään sitten myöhemmin tulee kauheita asioita ilmi ja minä järkytyn ja he vaan sanovat että hehän kertoivat silloin.....minun mielestä minulle ei oo kerrottu mitään. Olen itse pohjoissesta suomesta eikä ihmiset ollu tämmösiä.