Kysymys kaksoisraskaudesta
Tyhmänä kyselen, että näkyykö kaksoisraskaus testeissä aina aiemmin kuin kuukautisten jäädessä pois? Vai voiko siinäkin hormonit nousta hitaammin?
Suvussani on paljon kaksosia, joten mietin mahdollisuutta tähän kohdallani. Oireita on ollut suurta pahoinvointia ja väaymystä n. viikon verran jo, joten siksikin tämä epäilys tuli mieleeni. Kuitenkin testi nega ja nyt rv 3+4.
Kommentit (8)
Meillä näin kirjoitti:
Itselläni kaksoset näkyivät ultrassa. Ei testissä.
Kiitos vastauksesta, en kuitenkaan tätä kysynyt. Kysyin, että näkyykö ne aina testissä aiemmin kuin yhden vauvan raskaus. Oireet on itselläni jo paljon aiemmin kuin yhdestä on ollut.
En itse testaillut ennen kuin kuukautiset oli myöhässä. Oireet oli kyllä selkeät kyllä. Silti oli ultrassa suuri yllätys, että näitä olikin kaksi.
Mistä sen raskauden siis päättelit ja viikkoja jo lasket, vaikka testi oli negatiivinen?
Rv 2+4, josta katsot pahoinvoinnin alkaneen on niin aikainen ettei alkio ole edes kiinnittynyt. Oireesi on jotain muuta.
Muistaakseni tein testin, kun menkkojen piti alkaa. Silloin näkyi. Oireena oli pientä rintojen aristusta. Ainoa ero oli sitten muuten se, että vatsa alkoi kasvaa todella vauhdilla. Kohtu oli viikolla 20 tasan saman kokoinen kuin normisti vko 40. Mun kaksoset menikin molemmat ihan yksöskäyrien mukaan, siis sikiön pituus ja paino, ihan loppuun asti. Voit kuvitella minkä kokoinen olin :) Raskausoireita mulla ei kauheasti muuta ollut ku hirveät symfyysikivut ja siksi liikkumisvaikeudet. (Olin kyllä ihan normaalipainoinen muuten).
Itselläni kaksoset näkyivät ultrassa. Ei testissä.