Tuleeko teillä rakkaus uuteen tai ensimmäiseen vauvaan heti?

Mulla meni 3 viikkoa ennen kuin rakastuin lapseen. Synnytyksen jälkeen en itkenyt, kätilö piti varmaan outona. Ekat kolme viikkoa lapsi oli vaan kiva Ja söpö.

sen jälkeen tajusin että mitään tässä maailmassa en ole ikinä näin paljon rakastanut.

Ei. Toivoin poikaa, mutta sain tytön. En kokenut onnen huumaa, mutta olin kyllä alusta asti ylpeä lapsestani. Vauvavaihe oli minusta älyttömän rasittavaa aikaa, en kaipaa sitä yhtään. Suhde lapseen kehittyi vähitellen. Nyt tiedän, että hän on maailman ihanin, jääräpäisin ja veikein pieni koululainen. Äidin tyttö :)

Ap, et sinä kasvata ensisijaisesti tyttöä tai poikaa, vaan lasta. Sukupuoli on aika vähäinen asia kasvatuksessa. Kyllä sinä osaat!

Hei ap, onnea vauvasta! Kaikki, mitä nyt käytä läpi, on äidiksi kasvamista. Äitiyden paradoksi on siinä, että lapsi tehdään itseä varten, koko raskausaika kannustetaan kuvittelemaan millainen ihana lapsi sieltä syntyy, ja todellisuus onkin sitten ihan toista, koska tavallaan ne omat kuvitelmat ja toiveet eivät koskaan ole todellisuutta vastanneetkaan.

Nykyään annetaan ymmärtää, että jokainen äiti on saanut juuri sellaisen lapsen kuin on halunnutkin. On tabu puhua siitä pettymyksestä mitä kokee, kun lapsi tuntuukin vieraalta, sellaiselta lapselta jonka olisi pitänyt syntyä jollekulle toiselle ihmiselle, ei minulle! Kuitenkin tällaisia tunteita tuntee niin moni äiti. On oma prosessinsa käydä läpi ne tunteet, hyväksyä se että tässä nyt ollaan juuri tämän lapsen äiti, sai siitä iloa tai ei, rakasti lasta tai ei. Kadutti tai ei, suretti tai ei. Ei niillä äidin tunteilla ole niin hirveästi väliä. Pääasia, että pitää lapsesta lempeästi ja hellästi huolta. Nyt tiedän että kaikki ovat sanomassa, että sen äidin pitäisi kaiken muun lisäksi vielä pusertaa muiden mieliksi itsestään oikein onnea ja rakkautta tihkuvia tunteita, mutta se nyt vaan on fakta, että kaikki ottaa aikansa. Jos tuoreelta äidiltä vaaditaan vielä sitäkin, että hän olisi onnellinen, niin silloin sitä vaaditaan siksi ettei äidin miehen, suvun ja kavereiden tarvitsisi itsessään kohdata ikäviä tunteita, ja se on itsekästä. Tärkeämpää olisi antaa äidin kertoa kaikista tunteistaan, etteivät ajatukset ala kiertää kehää niin ettei niistä pääse yli.

Jonain päivänä olet vielä onnellinen lapsestasi. Keskity nyt vaan siihen että saatte arjen sujumaan. Älä turhaan syyllistä itseäsi näistä tunteista, se vie vaan energiaa jonka voisit käyttää lapseen tutustumiseen ja itsestäsi huolehtimiseen. 

Kaikki vauvat tarvii samaa sukupuolesta huolimatta. Ja ku vauva aloittaa niin pienestä ja avuttomasta, äiti kyllä ehtii kasvaa lapsen mukana.. :) Mulla on kuusi lasta, kolme poikaa ja kolme tyttöä. Ja mun mielestä vauvan kanssa kolme ensimmäistä viikkoa on ihan parasta, vauva on silloin ihan oikeasti äidin vauva. Sen jälkeen vauva alkaa kiinnostua ympäristöstä ja kehitysvauhti on huimaa. 

Ja oon tuntenu vauvoihin rakkautta jo silloin, kun ne on ollu vielä mahassa. Muistan, kun ensimmäiseni sain syliin.. se oli niin pieni ja ihana ja mun :) toki isäsäkin, mutta pikkuvauva keskittyy niin täysin lähellä oloon, uneen ja syömiseen. En oo kenekään sukupuolta halunnu tietää etukäteen, ollaan sanottu, että otetaan, mitä annetaan. Aina voi toivoa, mutta silti täytyy vaan tyytyä siihen, mitä saa.

Odottelen vielä äidinrakkauden heräämistä esikoispoikaa kohtaan. Pian se on 12 vee. Tyttööni ihastuin heti.

Mitä kuuluu ap?