Miksi mies on kanssani salasuhteessa?
Hänellä on itseään ja minua nuorempi ihan viehättävä vaimo, ihmisenäkin varmaan ihan miellyttävä puhelinkeskustelumme perusteella, heillä on kaksi lasta, työpaikat, koira.
Silti mies on kanssani seksisuhteessa, on ollut paria taukoa lukuun ottamatta miltei koko heidän suhteensa ajan. Olen miestä muutaman vuoden vanhempi, sinkku. Tapasimme aikoinaan, ennen kuin mies oli tavannut vaimoaan. Suhteemme alkoi kuitenkin myöhemmin, aika lailla samoihin aikoihin kuin heidänkin. Asuimme tosin eri kaupungeissa.
Jos vaimolta saa seksiä, miksi harrastaa sitä toisen naisen kanssa? Harrastamme ihan normaalia seksiä.
Kommentit (28)
Haetko täältä tukea toiveellesi että mies rakastaa sinua? Ei rakasta. On kanssasi seksin takia. Jos joutuu valitsemaan sinun ja perheesi välillä, valitsee perheensä ja etsiin toisen sivusuhteen.
Haluaa sinulta seksiä, se on vaihtelua, että ei ole vain yhden ja,saman kanssa.
On hyvä valehtelija ja sanonut vaimolle, että olet hullu stalkkeri ja vainooja.
Hänellä on taatusti muitakin naisia, joiden kanssa pettää, kuin sinä.
Miksi sinä suostut olemaan patjana?
Mulla yks mies kertoi olevansa suhteessa sen jälkeen kun oltiin vietetty yö yhdessä.
Totesin, että en lähde tähän enkä aio toiselle nais-ihmiselle tehdä semmosta ja pistin pihalle.
Mies tuli takaisin seuraavana päivänä kun oli jättänyt naisen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sivusuhteilla ja pettämisellä on harvoin tekemistä seksin tai kotiolojen kanssa. Useimmiten on niin, että kotona on kaikki ”oikein hyvin”, vaikka mies muuta antaisi ymmärtääkin. Yhtä hyvin voisi kysyä, miksi sinä suostut olemaan salarakkaana?
Hän on mies, jonka kanssa sain turvallisesti ja nauttien opetella seksiin liittyviä asioita. Aiemmin minulla oli ollut kaksi mieskokemusta, siis seksuaalista, ja ne olivat aika ikäviä enkä heitä montaa kertaa tavannut. Tämä mies kohteli hellästi. Minulla ei tällä hetkellä muutakaan ole, joten suhde on jäänyt päälle. Lopetan tämän sitten kun tapaan jonkun. Haluan kuitenkin laihtua ensin. Olen myös tosi yksinäinen, joten tämä mies tuo edes jotain läheisyyttä elämääni.
Ap
Tämä kaikki miehen lasten kustannuksella. :D
Siksi kun sä annat. Ja miehet panee sitä keltä saa.
Ei varmaan nyt kannata kuvitella itsestään liikoja tai uskotella mitään salaista rakastumista miehen puolesta tai omasta paremmuudesta vaimon suhteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sivusuhteilla ja pettämisellä on harvoin tekemistä seksin tai kotiolojen kanssa. Useimmiten on niin, että kotona on kaikki ”oikein hyvin”, vaikka mies muuta antaisi ymmärtääkin. Yhtä hyvin voisi kysyä, miksi sinä suostut olemaan salarakkaana?
Hän on mies, jonka kanssa sain turvallisesti ja nauttien opetella seksiin liittyviä asioita. Aiemmin minulla oli ollut kaksi mieskokemusta, siis seksuaalista, ja ne olivat aika ikäviä enkä heitä montaa kertaa tavannut. Tämä mies kohteli hellästi. Minulla ei tällä hetkellä muutakaan ole, joten suhde on jäänyt päälle. Lopetan tämän sitten kun tapaan jonkun. Haluan kuitenkin laihtua ensin. Olen myös tosi yksinäinen, joten tämä mies tuo edes jotain läheisyyttä elämääni.
Ap
Tämä kaikki miehen lasten kustannuksella. :D
Ja taas näkee tuon saman: syytetään toista naista, vaikka se pettäjämies on se pääpiru. Voi miehellä olla muitakin, joiden kanssa pettää vaimoaan, ei ap välttämättä ainoa ole.
Ap, oletko ihan selväjärkinen?? Vaikuttaa vähän siltä ettet ole. Juttujasi luettuani vaikutat tosi lapselliselta. Ihan kun olisit teini-ikäinen joka kirjoittaa tänne Regina-lehden tarinoita.