Lue keskustelun säännöt.
Miten selviää parhaiten keskenmenosta?
02.10.2013 |
Hei!
Valitettavasti meille ei tulekaan vauvaa eli vauva oli kuollut kohtuun.
Miten olette päässeet asian yli parhaiten? Oletteko olleet asian suhteen avoimia ja kertoneet siitä vai oletteko pitäneet keskenmenon omana tietonanne? Parantaako aika vai kenties olette heti aloittaneet uuden vauvan suunnittelun?
Tällä hetkellä tunteet pinnassa ja fyysisen sekä henkinen kipu päällimmäisenä mielessä. Lähimmille ystävillle olen kertonut ja puhuminen tuntuu auttavan, mutta silti on tosi vaikeaa. Itkusta ei meinaa tulla loppua ja päässä pyörii tuhat asiaa.
Vauva ei onneksi ollut vielä kovin iso, joten se hiukan lohduttaa, mutta silti menetyksen tunne on valtava.
Kaipaisin asiallisia kommentteja kohtalotovereilta!
Kommentit (7)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse yrittäisin ainakin pitää mahdollisimman paljon asioita sisälläni. Kun teeskentelee, ettei satu tai haittaa, todellisuus lopulta mukautuu ajatuksiisi. Onhan se nyt noloa ja väärin surra tällaista asiaa...
NOT!
Voimia sinulle kauheasti. Itse olin melko avoin, mut toki en kaukaisemmille tuttaville asiasta puhunut. Aika, aika ja aika. Toki puhuminenkin auttaa ja tukee, mut aika on ainut joka auttaa mutta ei paranna. Meillä on kolme vuotta kulunut ja ollaan saatu lapsikin sen jälkeen, mut jälkensä asia on jättänyt.
Älä vähättele tunteitasi. Ja muista meitä on tosiaan paljon saman kokeneita, mutta se ei poista sinun menetystäsi.
Jaksamista! Olen samaa mieltä, että tuskaan auttaa vain aika. Itsellä takana kolme vuotta sitten tapahtunut keskenmeno raskausviikolla 17. Raskaus näkyi jo siinä vaiheessa niin selkeästi, että siitä tiesivät kyllä kaikki työkaverit, tutut ja sukulaiset. Monille olen jälkeenpäin asiasta puhunut ja kertonut avoimesti tapahtuneesta. Itkeskelin myös aluksi todella paljon ja olinkin tuon tapahtuneen jälkeen viikon verran sairaslomalla. En yksinkertaisesti kyennyt töihin. Vähitellen itkukohtauksia tuli vähemmän ja nyt pystyn jo ajattelemaan asiaa itkemättä. Tämä taakka täytyy vain jaksaa kantaa läpi elämän.
Tällä hetkellä olen uudelleen raskaana (rv 10) ja pelkään aivan järjettömästi, että sama tapahtuu uudelleen. Yritetään mennä vain päivä kerrallaan eteenpäin.
Minulla ollut kaksi peräkkäistä keskenmenoa ja nyt taas raskaana. Ensimmäiseen olin varautunut ihan tilastollisestikin mahdollisena asiana, mutta toinen vaati hiukan sulateltavaa. Nyt taas raskaana (toisen km:n jälkeen ei ollut kuukautisia välissä) ja hiukan varuillaan kyllä, mutta yritän vain elää elämää tavallisesti ja odotan samalla rv20 ultraa raskauden "varmistamiseksi". Vielä rv17 ei tunnu sikiön liikkeitäkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sureminen ja antaa itselleen aikaa surra, kannattaa puhua jos haluaa, muttei ole pakko. Jokin muistoesine vauvan muistoksi saattaa auttaa konkretisoimaan asian.
No mitäs selviämistä siinä on? Todella tavallista.