Lassukka miettii; vieläkö on aikaa kauniille kumppanuudelle?

Elämässäni ei ole paljon tilaisuuksia tunteiden ilmaisemiseen. Lähinnä lähiomaisten syntymäpäivät. Silloin ostan jonkun kivan kortin ja liimaan siihen eläinaiheisia tarroja ja kirjoittelen tusseilla kaikkea. Pari kesää sitten tein myös vähän samantyyppisen aloitteen, kun pyysin erästä naista kesäyliopiston kurssille kanssani tuollaisella kortilla, tosin ilman tarroja ja ylistyssanoja.

Tietysti omaisten muistaminen on eri asia, mutta jonkinlaisesta hellyydestä ja tunteista siinäkin on kysymys. Sen lisäksi minulla on tietysti jyrsijä, jolle ostelen juttuja ja voin keksiä lempinimiä.

Mitä vähemmän syrjäytynyt olen, sitä stressaavampi ja pahempi olo, koska muiden ihmisten läsnäolo jotenkin hieroo omaa yksinäisyyttä naamaan niin rankasti. Sitä miettii mitä yksi tai toinen katse voi tarkoittaa, ja toisaalta pitäisi melkein tuntea pahaa omatuntoa siitä, että vaikka periaatteessa kantti riittäisi johonkin haavoittuvaiseen ja jopa toivottuun tutustumisyritykseen, niin senkin tekemisen määräisi vain joku ihan triviaalinen seikka kuten vastaan käveleminen sattumalta ja oikeassa paikassa. Ja tämä on kai se asia tai sellainen asia, mitä naiset eivät voi ymmärtää ja mitä ei saisi tuntea ja jota ei ainakaan joka tapauksessa saisi paljastaa...eli se että mieskin haluaisi joskus tutustua omaan tunne-elämäänsä ja seksuaalisuutensa ihan vain jonkun naisen kanssa. Ja sekin kontakti voisi riittää pitkäksi aikaa tai jopa loppuelämäksi, mutta pitäisi jotenkin tuntea syyllisyyttä siitä, että on tyytyväinen siihen kun on vain joku.