Olenko ainut jonka synnytys oli ihan hirveä (tarina)
Se oli ihan helvettiä. Kipu oli sanoinkuvaamaton vaikka oli kaikki kivunlievittäjät käytössä :(
Synnytyksestä minulle jäi lievä virtsanpidätyskyvyn menetys jonka joudun yksityisellä omilla rahoilla korjaamaan. Emättimeni jäi ns. onkaloksi, vaikka olen käynyt gynellä näyttämässä ja sanoo että tuollainen se kaikilla synnyttäneillä on, nomraali. Kovasti olen tehnyt lihastreenejä muttei auta. Siis olen todella todella väljä. Muttei sillä väliä :(
Sanomattakin selvää etten enää lasta uskalla hankkia vaikka haluaisin pojalle pikkuveljen tai siskon. Nämä henkiset traumat jotka sain synnytyskivuista on ylitsepääsemättömiä.
Miksi olen viallinen? Epänainen kun en osaa synnyttää ja sain vammoja, miljardit naisen on synnyttänyt. Miksi mulla ei mennyt kuin niillä? Onko ketään muuta epäonnistunutta naista?
Kommentit (63)
no en jaksa kertoa miksi eka oli kamala ja pitkä ja voimaton. onneksi vuorokauden päästä sairaalassa olon ja polttojen jälkeen sain epiduraalin. tikit sulasivat etuajassa ja meinasin ettei enää ikinä! no pari vuotta ja uusi vauva alkoi suunnitellusti kasvamaan vatsassa. toinen synntys täydellinen vaikkei nyt kivutonkaan. mut nopee ja helppo.
Hö! Vaatikaa naiset pelkosektiota, jos OIKEASTI pelkäätte!
Et ole ainut. Minulla emätin jäi tunnottomaksi vaikean synnytyksen jälkeen. Ilmeisesti hermotus venyttyi kun emätintä jouduttiin kursimaan kokoon kahdesti synnytyksen jälkeen. Virtsanpidätysvaivaakin on. Suurin synnytykseeni liittyvä pelko on kuitenkin aina ollut se, että lapselle sattuu jotain. Tällä kertaa sekin oli tapahtua.