Olenko ainut jonka synnytys oli ihan hirveä (tarina)

Avautumisvaihe oli minullakin hirveintä :(

Jotenkin lohduttavaa kuulla, etten ole ainoa kelle on jäänyt synnytyksestä traumoja. Mulla oli vaan etukäteen semmoinen hassu kuvitelma, että kyllä siitä selviää, kun niin moni muukin on selvinnyt, mutta olihan se tuska ihan helvettiä. Itse synnytin ilman kivunlievityksiä, en kerennyt mitään saamaan. Myös eppari leikattiin ilman mitään kivunlievitystä, tätä kätilö kovasti pahoitteli, mutta ei ollut muuta vaihtoehtoa. Mulle tuli synnytyksestä mieleen lähinnä teurastus, eihän siitä ollut mitään inhimillistä koko touhussa. Luulin vain kuolevani koko ajan. Mulla ei ollut kehooni minkäänlaista hallintaa - se oli jotenkin todella pelottavaa.

Kurja on tarinasi.

Mutta yksi viesti sinulle yli kaiken: et ole mitenkään epäonnistunut. Unohda se!

Siis leikattiinko jollakin eppari ilman puudutusta! Ei voi olla totta :( Se on teurastusta. Olen sanaton

Eka synnytys on monille järkytys. Se on niin brutaalia ja niin kivuliasta, ettei se tunnu ollenkaan edes kuuluvan tähän nykyaikaan. Se antaa vihjeen siitä, että ilman lääketiedettä ja muita nykyajan mukavuuksia ihmisen elämä voi oikeasti olla silkkaa kärsimystä, fyysistä tuskaa ja kuolemanpelkoa.

Minullakin oli ensimmäinen synnytys ihan normaali, koskapa siitä selvittiin hengissä. Ei siitä mitään pelkoja jäänyt, paitsi että toisen lapsen raskausaikana en miettinyt synnytystä kertaakaan. En voinut yksinkertaisesti miettiä sitä tai puhua neuvolassa. Kun synnytys alkoi, jotenkin suljin sen mielestäni ja vakuuttelin itselleni, että ei tässä ole mitään hätää vielä pitkään aikaan. En halunnut sairaalaan ja ajattelin että jään vaan tänne kotiin niin tämä ei synny enkä joudu uudelleen siihen rääkkiin jossa mua ronkitaan ja sorkitaan ja jossa olen muiden armoilla koko ajan enkä saa apua. 

Noh, sairaalaan sit mentiin kuitenkin ja nippa nappa sinne ehdittiinkin. Synnytys oli hyvin nopea ja melko kivuton. Enempää lapsia ei kuitenkaan tule, koska toisesta synnytyksestä jäi sellaiset kivut, että pystyin kävelemään muutaman sadan metrin lenkkejä vasta kaksi kuukautta synnytyksen jälkeen. Ei kiitos enää tätä herkkua tässä elämässä...

Tsemppiä ap, synnytys on asia jossa ihmisellä on hyvin vähän mahdollisuuksia vaikuttaa asioihin. Ne menee juuri kuten ne menee.

[quote author="Vierailija" time="29.09.2013 klo 17:06"]

[quote author="Vierailija" time="29.09.2013 klo 16:35"]

[quote author="Vierailija" time="29.09.2013 klo 16:24"]

[quote author="Vierailija" time="29.09.2013 klo 16:08"]

Sektio ei ole parempi! Harvoin alatieaynnytyksessä repeää ja jos repeää niin paöjon vähemmän kuin sektiossa

[/quote]

No kyllä repeäminen on aivan tavallista. Harva tikittä selviää. Ja moniko on sektiosta saanut pysyvät haitat, kuten alatiesynnytyksessä pahimmillaan käy?!

[/quote]

Kiinnikkeet. Monelle tulee kiristäviä kiinnikkeitä jotka sattuvat liikkuessa.

[/quote]

Ok, hyvä tietää. En mä pelkosektiota ole ruinaamassa, mutta vissiin siinä kuitenkin on pienemmät riskit vammautua, ei kai niitä muuten pelokkaat haluais. Perseestä siis synnyttäminen on joka tavalla.

[/quote]

Tuohon viestin 53 lainausroplaan piti vastata, mutta kännykällä ei onnistunut... Piti kirjoittaa, ettei peloilla ja oikeilla riskeillä ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Ei se että lentopelkoiset kieltäytyy lentokoneeseen menosta, mutta voivat ajaa autolla vaikka joka päivä, tarkoita sitä että lentäminen olisi vaarallisempaa. Sektiota toivotaan siksi, että halutaan hallittu tilanne. Ymmärrän sen hyvin, jos on kokenut pelottavan alatiesynnytyksen. Ymmärrän myös että mitkään tilastot ei riitä saamaan vakuuttuneeksi, että alatiesynnytys olisi riskittömämpi, jos omat mielikuvat on päinvastaiset. Kyse on turvallisuudentunteesta ja pelkopotilaiden kohdalla varmasti jopa kuolemanpelosta, eikä sellaisia pelkoja ihan helposti rationalisoida ja voiteta vaikka katsomalla jotain leikkauskomplikaatiotilastoja. Se mielikuva alatiesynnytyksestä voi olla niin lohduton, kuten lentopelkoisella voi ajatus lentämisestä ja lento-onnettomuudesta olla niin hirveä, että sitä jopa toivoo riskualttiimpaa tapaa kunhan ei tarvitse siihen itselle kammottavaan tilanteeseen joutua.

Sitten on tietysti erikseen ensisynnyttäjät, jotka vailla parempaa tietoa mukavuussyistä valitsisivat sektion. Heillä ehkä vain on väärää tietoa sektion mukavuudesta.

[quote author="Vierailija" time="28.09.2013 klo 09:03"]

Eka synnytys ei mennyt oppikirjan mukaan. Raskausviikolla 41+6 käynnistettiin toksemiaoireiden takia puhkaisemalla kalvot. Avautumisavaihe sujui ihan ok. Sain epiduraalin, joka auttoi pahimpaan kipuun. Klo 17 olin 10 senttiä auki ja sain luvan ruveta ponnistamaan. Tyttö tuli avosuisessa tarjonnassa ja jäi rullailemaan synnytyskanavaan ponnistusteni tahdissa: alaspäin takaisin. Kahdeksalta illalla sanoin, etten enää jaksa. Kätilöt kävivät kysymässsä lääkäriltä neuvoa, ja lääkäri laitatti minut synnytyspöydälle "ponnistamaan tosissaan". Olin selälläni ja jouduin kannattelemaan jalkojani sukkien varassa. Jalat tärisivät. Onneksi supistusten välissä mieheni ja kätilöharjoittelija kannattelivat jalkojani. No, mitään ei tapahtunut ja yhdeksän maissa lääkäri tuli imukupin kanssa. Minä ponnistin, ja lääkäri ei päästänyt lasta palaamaan takasin. Puoli kymmenenltä syntyi väsähtänyt tyttö, joka joutui suoraan teholle. Onneksi terve nykyään.

Seuraavan kerran uskaltauduin synnyttämään vasta kolme vuotta myöhemmin. Taas raskausmyrkytys ja käynnistetty synnytys, nyt 38+1. Ei käynnistynyt kalvojen puhkaisulla, joten sain oksitosiinitipan. Se aiheutti todella rajut supistukset. En saanut kivunlievityksiä, kun halusivat varmistua, että synnytys on kunnolla käynnissä. Sitten kun olisin saanut puudutuksen, lääkäri ei ehtinyt paikalle. Kuitenkin ehkä onneksi, sillä vartin kuluttua olinkin auennut täyteen 10 senttiin ja pääsin ponnistamaan. Tällä kertaa ei asentovirhettä ja tyttö syntyi puolessa tunnissa. Tuota ponnistusvaihetta pelkäsin, mutta olin kertonut pelkoni etukäteen kätilölle. Sain ponnistaa kyljelläni, jolloin minun ei tarvinnut kannatella jalkojani. Tuo synnytys oli ensimmäisen jäljiltä traumoja hoitava kokemus, joten olen nyt uskaltautumassa synnytyshuoneeseen vielä kolmannen kerran. Toivottavasti teilläkin helpottaa! Synnytys voi todellakin olla hirveä kokemus. Varsinkin jälkikäteen on ärsyttänyt synnytysvalmennuksen kätilö, joka sanoi, että he haluavat puhua synnytystuntemuksista eivätkä kivusta. Tai se ekan synnytyksen kätilö, joka piti mulle luentoa passiivisesta ja aktiivisesta ponnistusvaiheesta. Ihan rehellisesti, aika aktiiviselta ponnistamiselta tuo neljä ja puoli tuntia tuntui!

[/quote]

Voi luoja miten kauan antoivat sinun ponnistaa!! Miten ne eivät ole tajunneet tehdä aiemmin asialle jotakin :O

[quote author="Vierailija" time="29.09.2013 klo 17:06"]

[quote author="Vierailija" time="29.09.2013 klo 16:35"]

[quote author="Vierailija" time="29.09.2013 klo 16:24"]

[quote author="Vierailija" time="29.09.2013 klo 16:08"]

Sektio ei ole parempi! Harvoin alatieaynnytyksessä repeää ja jos repeää niin paöjon vähemmän kuin sektiossa

[/quote]

No kyllä repeäminen on aivan tavallista. Harva tikittä selviää. Ja moniko on sektiosta saanut pysyvät haitat, kuten alatiesynnytyksessä pahimmillaan käy?!

[/quote]

Kiinnikkeet. Monelle tulee kiristäviä kiinnikkeitä jotka sattuvat liikkuessa.

[/quote]

Ok, hyvä tietää. En mä pelkosektiota ole ruinaamassa, mutta vissiin siinä kuitenkin on pienemmät riskit vammautua, ei kai niitä muuten pelokkaat haluais. Perseestä siis synnyttäminen on joka tavalla.

[/quote]

Olen niiiiiiin samaa mieltä kanssasi :)

Olen kokenut molemmat tavat, eikä sitä helpolla pääse!

Vasta viimeisin alatiesynnytykseni oli todella hyvä kokemus, meni nopeasti, sain oikeaan aikaan puudutteen enkä  kokenut kipuja oikeastaan ollenkaan :)

Mutta ensimmäinen ja toinen alatie + yksi sektio. Huoh mitä kokemuksia.

Joo, mäkin olin aivan loppu jo kolmen tunnin jälkeen. Kävelin kyllä suihkuun omin erittäin tärisevin jaloin, mutten osastolle. En jaksanut nousta edes vessaan vuorokauteen, ennenkuin kätilö uhkasi katetroinnilla. Ruokaa en pystynyt hakemaan kolmeen päivään käytävältä, matkaa 20 metriä. Ei pystynyt, moneen päivään yhtään mitään, en edes vaihtanut vauvan vaippoja vaan isä tai kätilöt, kun en pysynyt pystyssä sitä aikaa! Jos koetti kävellä, päässä humisi, jalat tärisi ja mikä kummallisinta, uskomaton hengästyminen. Muutama askel hengästytti pahasti.

En ymmärrä miten tuo 4,5 tuntia on mahdollista, eikai supistuksissa voi olla enää voimaakaan, vaikka miten olisi oksitosiinitiputuksessa?

Vai onko tuollainen totaaliväsymys tavallista? Mulla meni viikkoja että pystyin kävelemään muutaman sadan metrin lenkin. Ja lähtökunto ei ollut mikään tavattoman huono.

[quote author="Vierailija" time="28.09.2013 klo 04:26"]

et ole epäonnistunut nainen. Et suinkaan ainut joka on kokenut synnytyksen noin. Tel Avivin yliopistossa tehtiin muutama vuosi sitten tutkimusta, niin 80% synnyttäneistä naisista saa traumoja, ja nämä traumat ovat verrattavissa sodassa sotineen sotilaan traumoihin. Eli älä syytä itseäsi. Nyt olisi hyvä että saisit tukea, äidiltäsi, ystäviltä, ammattiauttaja, mutta älä jää yksin ajatustesi kanssa.

Olet voimakas mimmi! Hali

[/quote]

what?? Siis oikeesti? Miten synnytystä voi verrata sotaan? Haloo! Jokainen kuitenkin haluaa sen vauvan omasta tahdostaan! Ehkäpä Telavivin synnytysmenetelmät on toiset ja synnytys on varmaan toista, jos on ympärileikattu. 

Joo, täällä halutaan ne lapset. Maissa, joissa naisten koulutustaso ja terveydenhoito ovat huonoissa kantimissa, niitä yksinkertaisesti vain tulee, halusit tai et.

[quote author="Vierailija" time="30.09.2013 klo 00:53"]

[quote author="Vierailija" time="28.09.2013 klo 04:26"]

et ole epäonnistunut nainen. Et suinkaan ainut joka on kokenut synnytyksen noin. Tel Avivin yliopistossa tehtiin muutama vuosi sitten tutkimusta, niin 80% synnyttäneistä naisista saa traumoja, ja nämä traumat ovat verrattavissa sodassa sotineen sotilaan traumoihin. Eli älä syytä itseäsi. Nyt olisi hyvä että saisit tukea, äidiltäsi, ystäviltä, ammattiauttaja, mutta älä jää yksin ajatustesi kanssa.

Olet voimakas mimmi! Hali

[/quote]

what?? Siis oikeesti? Miten synnytystä voi verrata sotaan? Haloo! Jokainen kuitenkin haluaa sen vauvan omasta tahdostaan! Ehkäpä Telavivin synnytysmenetelmät on toiset ja synnytys on varmaan toista, jos on ympärileikattu. 

[/quote]

Näin neljä lasta maailmaan saateltuna, en oikeastaan yhtään ihmettele, vaikka kunnon traumoja nainen saisikin synnytyksestä.

Minulla ne ovat olleen ns. helppoja vaikka kaksi ensimmäistä olikin kipeitä enkä saanut traumoja. Mutta, ihmiset ovat erilaisia, synnytykset erilaisia jne.

Vauva kyllä halutaan omasta tahdosta, mutta sepä siinä on kun ei siitä synnytyksestä puhuta. Muistan kun esikoista odotin ja kyselin, että mitäs voisin odottaa pahimmillaan. Sain vain kuulla, että kyllä se menee omalla painollaan, kätilöt ja lääkärit osaavat hommansa. Kyllä he osaavatkin, mutta kukaan ei koskaan kertonut, että se kipu voi olla jo ensimmäisestä supistuksesta asti jalat alta vievät. Kukaan ei kertonut, että voi käydä niin ettei niitä puudutuksia ehkäpä saakaan just silloin kuin haluaa. Sanottiin vain, että joo joo, kyllä sen saa. 

Ei mietitty mahtuuko vauva edes ulos, koskaan ei tutkittu vaikka isoa lasta povattiin (onneksi mahtui, kaikilla ei), ei puhuttu eppareista, ei oikeastaan mistään.

Synnytysvalmennus on ok, mutta kyllä sitä saisi puhua ihan kunnolla. Alatien ja sektion huonoistakin puolista. Tietääpähän nainen kunnolla mihin on ryhtynyt.

Että joo siis, ymmärrän oikein hyvin jos nainen saa aikamoiset traumat synnytyksestä vaikka itse en olekaan saanut.

Minä ruinasin pelkosektion. Pelkään kuollakseni synnytystä!!!! Niin paljon, että koko raskausajan nukuin vain n.3h yössä ja heräsin aina 2 jälkeen yöllä hikisenä painajaisiin. Lopulta sairaala sen myönsi ja kaikki meni hyvin. Kivut oli kovat pari päivää, sitten helpotti. Olen tyytyväinen.

[quote author="Vierailija" time="29.09.2013 klo 23:27"]

[quote author="Vierailija" time="29.09.2013 klo 18:24"]

Mullakin oli kamala ensisynnytys. Otin kaikki lääkkeet, makasin sängyssä koska en muka saanut irrottaa piuhoja ollenkaan (se sydänkäyrälaite otti häiriötä jo siitä että olin sängyn vieressä jumppapallolla joten käskivät mut takas sänkyyn makaamaan) ja ponnistin 2,5 tuntia selälläni maaten tunnottomana jalat halvaantuneena epiduraalista kunnes mun alapää silvottiin ja vauva kiskottiin imukupilla ulos.

Sain traumat. Tulin uudelleen raskaaksi ja pelkäsin synnytystä. Päätin etten enää synnytä noin. Luin paljon synnytyksestä, kävin (täälläkin paljon parjatussa) synnytysvalmennuksessa ja valmistauduin synnytykseen huolella. Toinen synnytys meni mahtavasti. En suostunut epiduraaliin enkä muihinkaan piikkeihin mitä muhun muka piti tunkea. En suostunut makaamaan vaan sängyllä ottamassa käyrää. Synnytin suht nopeasti ja paljon kivuttomammin kun aiemmin. Kävelin omin jaloin suihkuun.

Ei olis tullut mieleenkään vaatia sektiota ton kokemuksen jälkeen, kysehän oli ylilääkitsemisestä. Mä lähdin toiseen suuntaan ja oon tosi tyytyväinen. Usein just noi traumatisoivat synnytykset on niiden jotka on lähteneet synnytykseen "kyllä ne kätilöt sitten neuvoo miten synnytetään, mutta kaikki mahdolliset lääkkeet ainakin haluan jo synnärin ovella"-asenteella, niinkun minäkin lähdin ensimmäiseen synnytykseeni. Kohta edessä kolmas synnytys eikä se enää pelota nyt kun tiedän mitä siinä tapahtuu ja miksi. Ja mikä on mun rooli siinä hommassa.

[/quote]

Mä komppaan tätä. itsellä vastaava kokemus. Ensimmäinen synnytys oli ihan kamala. Kun ei ollut aiemmin ollut siinä tilanteessa niin kaikki oli uutta. Toista kertaa en halunnut samoja virheitä tehdä. Halusin synnyttää ilman lääkitystä ja olin käytännössä pystyasennossa lähes siihen saakka et sai alkaa ponnistamaan. Uskon että käveleminen auttoin avautumisvaiheessa. Myös henkisesti pystyin jotenkin ajattelemaan kivun "ystäväkseni", tai niin että kun kipua tuli niin ajatteli että homma etenee. Ja kokoajan tietty oli sellainen olo että ei tämä kipu vielä mitään, kun tiesi että se menee vain pahemmaksi. Luotin omaan kroppaan ja siihen että se tiesi mitä tehdä. Tiesin myös että kipuun ei kuole. Ei se tietenkään miellyttävää ole, mutta kuuluu tuohon hommaan ja tokalla kertaa tiesi että se on vain väliaikaista eikä tee mitään pahaa. Vaikea selittää.

[/quote]

Hyvä että toinen synnytys oli helpompi! Se usein on, ihan vaan siitä syystä että se ensimmäinen lapsi on raivannut tien ulos, ei välttämättä siitä syystä että kivunlievitystä ei käytetty.

Mä kävin valmennukset, etsin tietoa, olin hyvin perillä jutuista, ja pystyasennossa liikuttelin lantiota synnytyksen aikana. Ei edennyt ja kivut kovat, vasta kipulääkkeillä lihakset rentoutuivat tarpeeksi että alkoi avautumaan. Jos sitä epiduraalia tarvitsee, niin turha rääkätä itseään. Yleensä ne jotka epiduraalin ottavat, ovat jo muutenkin huonossa jamassa huonosti menevän synnytyksen kanssa.

[quote author="Vierailija" time="30.09.2013 klo 00:42"]

Joo, mäkin olin aivan loppu jo kolmen tunnin jälkeen. Kävelin kyllä suihkuun omin erittäin tärisevin jaloin, mutten osastolle. En jaksanut nousta edes vessaan vuorokauteen, ennenkuin kätilö uhkasi katetroinnilla. Ruokaa en pystynyt hakemaan kolmeen päivään käytävältä, matkaa 20 metriä. Ei pystynyt, moneen päivään yhtään mitään, en edes vaihtanut vauvan vaippoja vaan isä tai kätilöt, kun en pysynyt pystyssä sitä aikaa! Jos koetti kävellä, päässä humisi, jalat tärisi ja mikä kummallisinta, uskomaton hengästyminen. Muutama askel hengästytti pahasti.

En ymmärrä miten tuo 4,5 tuntia on mahdollista, eikai supistuksissa voi olla enää voimaakaan, vaikka miten olisi oksitosiinitiputuksessa?

Vai onko tuollainen totaaliväsymys tavallista? Mulla meni viikkoja että pystyin kävelemään muutaman sadan metrin lenkin. Ja lähtökunto ei ollut mikään tavattoman huono.

[/quote]

Paljonko oli hb? Mä tunsin kans heikotusta ja sanoin hoitsulle, joka tyrkytti rautatabletteja. En ottanut, kun mun vatsa ei kestä niitä. Pyysin verensiirtoa ja sain sen ja sit pysyin pystyssä.

[quote author="Vierailija" time="28.09.2013 klo 10:03"]

Tääkin ketju vahvistaa käsitystä, ettei epiduraalia todellakaan kannata ottaa.

[/quote]

Itse ajattelin, että juu ei, sitten loppuvaiheessa todellakaan, jolloin olen jo kärsinyt, enkä ehkä edes pysy kivun takia paikoillaan, jotta lääkäri saa sen laitettua. 

Se on saatava heti ja heti sen myös vaadin. Synnytys kesti 17 tuntia, mutta mihinkään ei koskenut ja odottelin jännityksellä vain ponnistusvaihetta. Olin onnekas ja sekin meni hyvin, makuulla, tuntien ponnistustarpeen.

Mutta mietinpä vain jos en olisi pyytänyt epiduraalia heti, olisi ollut ehkä ihan erilaista.= mestauslavalle menoa.

[quote author="Vierailija" time="28.09.2013 klo 22:20"]

Siis leikattiinko jollakin eppari ilman puudutusta! Ei voi olla totta :( Se on teurastusta. Olen sanaton

[/quote]

Minä halusin synnyttää luomuna, ja se menikin ok muuten, mutta ekan lapsen tapauksessa kätilö päätti tehdä ilmeisesti rutiinina epparin ja se paitsi leikattiin, myös ommeltiin, ilman mitään puudutusta. Se ompelu oli ehdottomasti synnytykseni tuskallisin vaihe, siihen olisin kyllä mielelläni vaikka jonkun paikallispuudutuksen ottanut vaikka hyvin jaksoin muuten ilman lääkkeellistä kivunlievitystä. 

Muutenkin siitä koko epparista olen vähän katkera kun ilmeisesti oli aika tarpeeton, vanhempi kätilö vaan oli tottuntu että semmoinen kaikille tehdään. Ja kesti tosi kauan parantua ,en pystynyt pariin kuukauteen istumaan niiden ompeleiden kiristämisen takia. Toisen lapsen synnytyksessä toivoin ettei leikattaisi jos ei ole pakko, eikä tehty epparia ja oli kyllä helppoa toipuminen.

En tiedä paljon oli hb. Kysyin voisko sen mitata mutta he totesivat, ettei niitä ole tapana mittailla koska ei niille sairaalassa kuitenkaan mitään tehdä ellei ole akuutti tilanne. Mutta mulla oli hb juuri siinä rajojen sisäpuolella loppuraskaudessa, verta en menettänyt tavallista enempää, olikohan arvio 300 ml eli ehkä se ei ollut syynä kuitenkaan.

Se väsymys ja hengästyminen oli aivan kertakaikkiaan tajutonta, olin ihan kuolemanväsynyt, jalat vaan meni alta ja tuntui että kuolee tähän paikkaan. Kun muutaman päivän jälkeen aloin jaloitella käytävällä, pystyin kävelemään korkeintaan 10 m, sitten oli istuttava lattialle välillä. Oltiin sairaalassa vähän pidempään vauvan infektion vuoksi. Synnytys kaikkiaan oli kyllä pitkä.

Et ole epäonnistunut! Näistä vaan harvoin puhutaan ensisynnyttäjille, mitä kaikkea voi mennä pieleen. Minullakin oli vaikea synnytys, pitkä, kivulias, ja ulostulo pihdeillä (niitä ei taidetakaan enää käyttää lähes ollenkaan). Epparihaava aukesi, kohtutulehdus, masennusta ja sen sellaista. Lapsi sentään oli terve ja hyvinvoiva kaiken päätteeksi, ja pidätyskyky säilyi, joten siitä kiittelin luojaa useamman kerran. Ja eppärihaavakin lopulta parani, vaikkakin jäi "auki" siitä aukolta.

Mulla kesti pitkään päästä yli. Eniten auttoi muitten äitien kanssa juttelu ja kirjoittaminen (ns. kirjoitusterapiaa, mitä lie, ihan omaan pöytälaatikkoon vaan). Tsemppiä! Ja pelkopolille ehdottomasti sitten jos tulee kakkonen. Sektiossa on omat riskinsä ja usein toinen synnytys on helpompi.